Mitä tässä alämässäni on tapahtunut, kysyn monesti itseltäni. Tavallaan perusasiat ovat kunnossa, työ, pieni mutta varmahko palkka, asunto missä olla ja elää.. niin elää.
Jo vuosikausia jatkunut yksinäisyys, lähipiirien ongelmien pohdinta. Kun työkin ei enää tuo edes sosiaalista helpotusta tai se ei tunnu enää miltään. Mikään ei tunnu enää oikeastaan miltään. Välillä tahdon vain olla paikoillani, soisinaan teen työtä kuin mieletön, kuntoilen kuin kovakin mies mutta sitten taas henkisesti romahdan alas ja kovaa.
Aikoinaan olin koulukiusattu, ei silloin asioihin puututtu vaikka kertoinkin niinstä, olin oudon ujo, tytöistä en uskaltanut edes uneksia, elin ja leikin yksin koska ikäkavereita ei ollut lähellä. Luonto ja sen kauneus piristi.
Vanhemmiten on rohkaistunut mutta tullut erittäin välinpitämättömäksi, olen aina ollut se jätesäkki joille muut kertovat ongelmansa, itse olen jäänyt apua vaille. Kovan kuoren alla olen tosi herkkä, en saa vastakaikua naisilta. Olen yrittänyt, ollut iloinenkin välillä ja koettanut luotsata naisten kanssa mutta jokin asia ei vastapuolta vedä minuunpäin. Olen tuiki tavallinen työtätekevä mies, en vain ole yhteiskunnallisesti huudossa oleva joka vetoaisi. En jaksa enää sydäntäni kiusata, se kärsii jo nytten tästä elämästäni ja miksi olen yleensä olemassa. Toisille vain huolisäkki ja neuvonantaja, tukija.
Kukaan ei edes kysy, edes ystävistä että oletko kunnossa. Pariutuneet kaverini eivät vaivaudu muistamaan kuka joskus ollut hyvä ystävä.Tämä masennukseni on kestänyt piilona jo niin kauan että uskon sen tehneen minusta vahinkoa itselle.
Olen koettanut miettiä että elän vain itselle kerrankin ja annan mennä elon siinä sivussa, yksinäisyyden pelko, suru ei häviä.
Kenties jokunen päivä tähän tulee joku ratkaisu...
Jo vuosikausia jatkunut yksinäisyys, lähipiirien ongelmien pohdinta. Kun työkin ei enää tuo edes sosiaalista helpotusta tai se ei tunnu enää miltään. Mikään ei tunnu enää oikeastaan miltään. Välillä tahdon vain olla paikoillani, soisinaan teen työtä kuin mieletön, kuntoilen kuin kovakin mies mutta sitten taas henkisesti romahdan alas ja kovaa.
Aikoinaan olin koulukiusattu, ei silloin asioihin puututtu vaikka kertoinkin niinstä, olin oudon ujo, tytöistä en uskaltanut edes uneksia, elin ja leikin yksin koska ikäkavereita ei ollut lähellä. Luonto ja sen kauneus piristi.
Vanhemmiten on rohkaistunut mutta tullut erittäin välinpitämättömäksi, olen aina ollut se jätesäkki joille muut kertovat ongelmansa, itse olen jäänyt apua vaille. Kovan kuoren alla olen tosi herkkä, en saa vastakaikua naisilta. Olen yrittänyt, ollut iloinenkin välillä ja koettanut luotsata naisten kanssa mutta jokin asia ei vastapuolta vedä minuunpäin. Olen tuiki tavallinen työtätekevä mies, en vain ole yhteiskunnallisesti huudossa oleva joka vetoaisi. En jaksa enää sydäntäni kiusata, se kärsii jo nytten tästä elämästäni ja miksi olen yleensä olemassa. Toisille vain huolisäkki ja neuvonantaja, tukija.
Kukaan ei edes kysy, edes ystävistä että oletko kunnossa. Pariutuneet kaverini eivät vaivaudu muistamaan kuka joskus ollut hyvä ystävä.Tämä masennukseni on kestänyt piilona jo niin kauan että uskon sen tehneen minusta vahinkoa itselle.
Olen koettanut miettiä että elän vain itselle kerrankin ja annan mennä elon siinä sivussa, yksinäisyyden pelko, suru ei häviä.
Kenties jokunen päivä tähän tulee joku ratkaisu...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinun pitää yrittää tutustua ihmisiin, tiedän että se on vaikeaa mutta.. Oletko hakenut apua masennukseen? Terapiaa tjtn?
Sinun pitää olla vahva ja tehdä asialle jotain koska tilanne ei kuulosta hyvältä.
Mulla on henk.koht. kokemusta siitä että ystävät ei enää kysy et onko mulla kaikki hyvin. Ehkä syynä on se että kun on pitempään ollut hiljainen ja outo niin ne luulee sinun muuttuneen vaan sellaiseksi ja eivät siksi kysele. Yritä kertoa heille et miltä sinusta tuntuu? Minä kerään juuri rohkeutta että pystyisin siihen, toivottavasti onnistun kuten myös sinä!
Älä pelkää mainita ongelmistasi yleislääkärille.
Tarinasi muistuttaa omaani. Itseäni parin vuoden lääkitys auttoi ja sain elämäni järjestykseen. Onnellisena viihtyy muiden parissa ja muut viihtyvät Sinun kanssasi.
Älä jää passiiviseksi vaan pyri eteenpäin. Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi. Yritän sanoa, että varaa HETI aika lääkäriltä.
Anna ajan kulua ja näyttää; ehkä joku kävelee vastaan. Muuta vähäsen elämäntapoja, lähde etsimään jotain uutta mutta älä jää miettimään asioita. Käy töissä ja harrasta jotain. Lenkkeile sen sijaan että istahdat lasilliselle teeveen ääreen. Suurin virhe jonka voisit tehdä on jäädä paikoilleen. Aina pitää vielä olla toivoa. Vaikeaa auttaa ja selittää mutta itse olen nähnyt miten näin käy.
Voisi olla paikallaan tutkia ihmisluonnetta noin niinkuin psykologian keinoin. Käy aluksi lukemassa masennuksesta tuolta http://tiedostamaton.net