Välittääkö Halonen

Tarja Halosella ei näytä nähtävästi olevan demokraattista käsitystä oikeusvaltion toimintatavoista. On uskomatonta, että presidentti salli Supon vuotaa yhden epäillyn esitutkinnan julkisuuteen ja kukaan ei joutunut siitä vastuuseen. Myöhemmin osoittautui, että Supon ajojahti veti vesiperän. Supo siis epäonnistui vakoilijajahdissaan. Näyttö ei riittänyt. Onko Supo muuten vielä presidentin turvallisuuspoliisi? Kuka nimittää Supon päällikön? Kuka valvoo sen toimintaa? Kuka tietää mitä se tekee Suomessa?

Seppo Tiitinen ja Ville Itälä ovat ilmoittaneet ns. Tiitisen listasta, että jos lista julkaistaisiin, se voisi vaikuttaa Suomen turvallisuuteen. Jos asia siis on näin, listalla on henkilöitä, jotka ovat olleet merkittävissä asemissa Suomen turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Jos Tarja Halonen olisi oikeusvaltion puolustaja, hän tästäkin välittämättä julkistaisi listan ja osoittaisi vakaata taistelutahtoa oikeusvaltion puolesta ja saattaisi listan tutkittavaksi vaikka oman puolueensa kustannuksellakin. Tälläinen päätös vahvistaisi demokraattista Suomea, mutta eihän tälläistä toimintaa Haloselta voida odottaa sillä eihän hän nähnyt, että DDR:ssä olisi ollut mikään vialla. DDR oli Halosen mielestä ihanneyhteiskunta jossa kansalaiset elivät täydellisessä ja tasapainoisessa yhteiskunnassa vaikka todellisuudessa ihmisiä murhattiin Berliinin muurille. Jostakin syystä nämä jäivät Haloselta (SAK) ja muilta DDR:ää kannattaneilta huomaamatta DDR:än tunnustamiskomiteassa.

Koska Halonen ja muut eivät nähneet DDR:än sortoa, ei voida olettaa että Tiitisen listaa koskaan avattaisiin. Miksi Halonen tai muut tekisivät sen? Eihän sitä uskaltanut edes Mauno Koivistokaan tehdä, kun sulki listan Supon kassakaappiin 1990.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kiinnosta, ota aikakone takaisin nykyaikaan.

Äänestä

Kiäh kiäh

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeusvaltiosta? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu