Tällä palstalla on tuotu esiin monia näkökulmia vanhoillislestadiolaisen naisen ja äidin elämäntilanteesta. Itseäni kiusaa aina kun aletaan säälitellä ja päivitellä vl-äidin osaa. Säälittely on loukkaavaa.
Nykyisin suomalaisilla naisilla, myös vanhoillislestadiolaisilla, on hyvä koulutus ja paljon tietoa asioista. Myös neuvoloiden toimintaan sisältyy perhesuunnitteluun liittyvää informaatiota. Kyllä he ihan tietoisesti valitsevat sen mitä valitsevat.
He valitsevat tietoisesti sen, että eivät ehkäise hedelmöittymistä, mikä merkitsee tavallisimmin jatkuvasti toisiaan seuraavia raskauksia ja ajoittain myös toistuvia keskenmenoja. Mutta tämä on heidän oma valintansa, jossa tietenkin rauhanyhdistyksen yhteisö ja lähiverkosto heitä tukee.
Vl-tytöt kasvatetaan monessa perheessä (ei kaikissa) alusta alkaen valitsemaan tämän vaihtoehdon. Olen nähnyt läheltä sukulaisperheissä, miten pikkutytöt leikkivät jatkuvasti ristiäisiä ja vauvanhoitoa ja jopa puhuvat siitä jo varhain miten heistä tulee äitejä. On selviä että kasvuympäristön arvot ohjaavat aikuisen valinnoissa, mutta aikuinen on sittenkin AIKUINEN. Aikuisuuteen sisältyy itsenäisen vastuun kantaminen omista ratkaisuista.
Vl-naiset ovat täysivaltaisia aikuisia ja valitsevat elämänratkaisunsa, joita ei ole syytä halventaa eikä pilkata. Jokaisella on tässä maassa täysi oikeus päättää itse perheensä koosta ja lastensa kasvatuksesta, se on yksi ihmisoikeus.
Kaikki vl-äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen yhteiskunnan tuen ja rohkaisun, jotta he jaksavat kantaa sen suuren, tuleviin sukupolviin saakka ulottuvan vastuun, jonka jokainen vanhempi suuren perheen hankkiessaan harteilleen ottaa.
Suuri perhe on vanhempien valinta, ei lasten. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että lapsi ei valitse, hän sopeutuu ja rakastaa vanhempiaan aina, olivat nämä millaisia hyvänsä, ja olivatpa olosuhteen millaiset hyvänsä. Lapsi on aina, aina, lojaali vanhemmilleen.
Mieleeni onkin tullut, että suurperheasiaa on täällä tarkasteltu usein lähinnä naisen tai vanhempien näkökulmasta. Siis aikuisten intressien ja tarpeiden kannalta.
Vasta tuossa suositussa ketjussa, jonka nimimerkki "Varamamma" aloitti, on pureuduttu asiaan lapsen näkökulmasta. Kiinnostus aiheeseen on ollut suurta, mutta keskustelussa on keskitytty lähinnä lasten fyysisiin tarpeisiin: ravinto, vaatetus, suoja kylmyyttä vastaan.
Lapsi tarvitsee kuitenkin paljon muutakin kuin perushoidon. Senhän voisi tarjota lastenkotikin.
Lapsi tarvitsee turvallisuutta ja rakkautta, täyden hyväksynnän omana itsenään, oman persoonallisuutensa erityispiirteiden ja henkilökohtaisten tarpeiden tunnistamista, yksilöllistä tukea vanhemmiltaan. Vanhemmat ovat tässä ykkösasemassa, vasta myöhemmin tulevat sisarukset ja muut kaverit. Myös muilla aikuisilla on tässä usein tärkeä rooli (hyvässä ja pahassa). Suuri perhe tarjoaa luonnollisesti paljon sosiaalisia verkostoja, ihmissuhteiden rikkautta ja sisarusten tukea.
Suuren perheen ikävistä puolista yksi vakavimpia on, että joutuu lapsena kantamaan vanhemmille kuuluvaa vastuuta eikä saa elää lapsuutta lapsena, omana itsenään, erikseen tunnistettuna persoonana.
Suuren vl-perheen tyttärenä sieltä vanhimmasta päästä jouduin näkemään läheltä oman äitini väsymyksen, täydellisen uupumuksen. Se oli lapselle äärettömän uhkaavaa. Äiti oli pitkiä aikoja masentunut, sen tunnistin jollain tapaa intuitiivisesti jo varhain, ja aikuisena olen sen ymmärtänyt. Hirveää oli sitä katsella, eikä apua ollut saatavissa.
Usein hän huokaili ja murehti sitä, että hän ei ollut saanut hankkia itselleen kunnollista ammattia eikä omaa työtä. Se oli yksi asia joka häntä usein masensi. Hän ei jaksanut alkaa kouluttaa itseään enää ne, sillä hän oli henkisesti ja fyysisesti loppu. Äidissäni olisi ollut ainesta yrittäjäksi, hän oli hyvä talousasioissa ja taitava ihmisten kanssa. Hän rakastaa kauneutta ja hänellä on yhä esteettistä silmää ja taito luoda ympärilleen viihtyisyyttä.
Lapsena ja nuorena pelkäsin alituisesti, että äiti romahtaa, pelkäsin että jotenkin menetän hänet. Yritin auttaa kaikessa ja tehdä parhaani ja minulle kuuluikin suuri osa käytännön taloustöistä. Perheemme pojat kasvatettiin perinteiseen miehen rooliin, heille ei kuulunut "sisätöitä". Se ei tuntunut minusta koskaan oikeudenmukaiselta. Äidin yhä uudelleen toistuneet raskaudet ahdistivat minua, kun hän oli monesti raskauksien yhteydessä pitkään sairas. Isä oli aina töissä ja kovasti stressaantunut.
Lisäksi terveydenhuoltohenkilökunta oli siihen aikaan tavattoman valistumatonta ja sivistymätöntä. Suurten perheiden äidit eivät saaneet osakseen kunnioitusta joka heille olisi kuulunut, tulevien polvien kasvattajina.
Erityisesti lääkärien ylimielisiä loukkauksia ja halveksuntaa äiti pelkäsi joka kerta ennakkoon, kun hänen piti mennä raskauden takia tutkimuksiin. Lääkärit usein myös moittivat äitiä lasten hoidosta, mutta kaikkeen siihen mitä olisi tarvittu, ei siihen aikaan kertakaikkiaan ollut varattomuuden takia mahdollisuutta. Tukia ei ollut kuten nyt. Muistan aina sen pienen tytön pohjattoman suruni, en millään olisi halunnut nähdä miten oma äiti kärsi. Oli helpotus päästä joskus pitemmäksi aikaa kokonaan pois kotoa, sukulaisiin.
Toivon todella, että nykyisin terveydenhuollossa kunnioitetaan kaikkien ihmisten perhekokovalintoja. Jokaisella äidillä ja perheellä on ehdoton oikeus omiin valintoihin. Jos lääkärit ja kätilöt halveksivat äitiä, se myös heijastuu lapsiin vääjäämättä.
Nykyisin suomalaisilla naisilla, myös vanhoillislestadiolaisilla, on hyvä koulutus ja paljon tietoa asioista. Myös neuvoloiden toimintaan sisältyy perhesuunnitteluun liittyvää informaatiota. Kyllä he ihan tietoisesti valitsevat sen mitä valitsevat.
He valitsevat tietoisesti sen, että eivät ehkäise hedelmöittymistä, mikä merkitsee tavallisimmin jatkuvasti toisiaan seuraavia raskauksia ja ajoittain myös toistuvia keskenmenoja. Mutta tämä on heidän oma valintansa, jossa tietenkin rauhanyhdistyksen yhteisö ja lähiverkosto heitä tukee.
Vl-tytöt kasvatetaan monessa perheessä (ei kaikissa) alusta alkaen valitsemaan tämän vaihtoehdon. Olen nähnyt läheltä sukulaisperheissä, miten pikkutytöt leikkivät jatkuvasti ristiäisiä ja vauvanhoitoa ja jopa puhuvat siitä jo varhain miten heistä tulee äitejä. On selviä että kasvuympäristön arvot ohjaavat aikuisen valinnoissa, mutta aikuinen on sittenkin AIKUINEN. Aikuisuuteen sisältyy itsenäisen vastuun kantaminen omista ratkaisuista.
Vl-naiset ovat täysivaltaisia aikuisia ja valitsevat elämänratkaisunsa, joita ei ole syytä halventaa eikä pilkata. Jokaisella on tässä maassa täysi oikeus päättää itse perheensä koosta ja lastensa kasvatuksesta, se on yksi ihmisoikeus.
Kaikki vl-äidit tarvitsevat kaiken mahdollisen yhteiskunnan tuen ja rohkaisun, jotta he jaksavat kantaa sen suuren, tuleviin sukupolviin saakka ulottuvan vastuun, jonka jokainen vanhempi suuren perheen hankkiessaan harteilleen ottaa.
Suuri perhe on vanhempien valinta, ei lasten. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että lapsi ei valitse, hän sopeutuu ja rakastaa vanhempiaan aina, olivat nämä millaisia hyvänsä, ja olivatpa olosuhteen millaiset hyvänsä. Lapsi on aina, aina, lojaali vanhemmilleen.
Mieleeni onkin tullut, että suurperheasiaa on täällä tarkasteltu usein lähinnä naisen tai vanhempien näkökulmasta. Siis aikuisten intressien ja tarpeiden kannalta.
Vasta tuossa suositussa ketjussa, jonka nimimerkki "Varamamma" aloitti, on pureuduttu asiaan lapsen näkökulmasta. Kiinnostus aiheeseen on ollut suurta, mutta keskustelussa on keskitytty lähinnä lasten fyysisiin tarpeisiin: ravinto, vaatetus, suoja kylmyyttä vastaan.
Lapsi tarvitsee kuitenkin paljon muutakin kuin perushoidon. Senhän voisi tarjota lastenkotikin.
Lapsi tarvitsee turvallisuutta ja rakkautta, täyden hyväksynnän omana itsenään, oman persoonallisuutensa erityispiirteiden ja henkilökohtaisten tarpeiden tunnistamista, yksilöllistä tukea vanhemmiltaan. Vanhemmat ovat tässä ykkösasemassa, vasta myöhemmin tulevat sisarukset ja muut kaverit. Myös muilla aikuisilla on tässä usein tärkeä rooli (hyvässä ja pahassa). Suuri perhe tarjoaa luonnollisesti paljon sosiaalisia verkostoja, ihmissuhteiden rikkautta ja sisarusten tukea.
Suuren perheen ikävistä puolista yksi vakavimpia on, että joutuu lapsena kantamaan vanhemmille kuuluvaa vastuuta eikä saa elää lapsuutta lapsena, omana itsenään, erikseen tunnistettuna persoonana.
Suuren vl-perheen tyttärenä sieltä vanhimmasta päästä jouduin näkemään läheltä oman äitini väsymyksen, täydellisen uupumuksen. Se oli lapselle äärettömän uhkaavaa. Äiti oli pitkiä aikoja masentunut, sen tunnistin jollain tapaa intuitiivisesti jo varhain, ja aikuisena olen sen ymmärtänyt. Hirveää oli sitä katsella, eikä apua ollut saatavissa.
Usein hän huokaili ja murehti sitä, että hän ei ollut saanut hankkia itselleen kunnollista ammattia eikä omaa työtä. Se oli yksi asia joka häntä usein masensi. Hän ei jaksanut alkaa kouluttaa itseään enää ne, sillä hän oli henkisesti ja fyysisesti loppu. Äidissäni olisi ollut ainesta yrittäjäksi, hän oli hyvä talousasioissa ja taitava ihmisten kanssa. Hän rakastaa kauneutta ja hänellä on yhä esteettistä silmää ja taito luoda ympärilleen viihtyisyyttä.
Lapsena ja nuorena pelkäsin alituisesti, että äiti romahtaa, pelkäsin että jotenkin menetän hänet. Yritin auttaa kaikessa ja tehdä parhaani ja minulle kuuluikin suuri osa käytännön taloustöistä. Perheemme pojat kasvatettiin perinteiseen miehen rooliin, heille ei kuulunut "sisätöitä". Se ei tuntunut minusta koskaan oikeudenmukaiselta. Äidin yhä uudelleen toistuneet raskaudet ahdistivat minua, kun hän oli monesti raskauksien yhteydessä pitkään sairas. Isä oli aina töissä ja kovasti stressaantunut.
Lisäksi terveydenhuoltohenkilökunta oli siihen aikaan tavattoman valistumatonta ja sivistymätöntä. Suurten perheiden äidit eivät saaneet osakseen kunnioitusta joka heille olisi kuulunut, tulevien polvien kasvattajina.
Erityisesti lääkärien ylimielisiä loukkauksia ja halveksuntaa äiti pelkäsi joka kerta ennakkoon, kun hänen piti mennä raskauden takia tutkimuksiin. Lääkärit usein myös moittivat äitiä lasten hoidosta, mutta kaikkeen siihen mitä olisi tarvittu, ei siihen aikaan kertakaikkiaan ollut varattomuuden takia mahdollisuutta. Tukia ei ollut kuten nyt. Muistan aina sen pienen tytön pohjattoman suruni, en millään olisi halunnut nähdä miten oma äiti kärsi. Oli helpotus päästä joskus pitemmäksi aikaa kokonaan pois kotoa, sukulaisiin.
Toivon todella, että nykyisin terveydenhuollossa kunnioitetaan kaikkien ihmisten perhekokovalintoja. Jokaisella äidillä ja perheellä on ehdoton oikeus omiin valintoihin. Jos lääkärit ja kätilöt halveksivat äitiä, se myös heijastuu lapsiin vääjäämättä.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Taannoin eräs sairaanhoitaja kirjoitti kokemuksistaan vl-äitien tilanteesta. Keskusteluun ottivat osaa myös vl-naiset:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009958025
ja railakas puheenvuoro! Sinä se osaat sanoa napakasti. Juuri tuollaista selkeää viestiä on kaivannutkin. Täällä kun katselee viestejä, juuri tuo sääli tai alentaminen se on ollut pinnalla.
Ehkäisemättömyys on todella aikuisen ihmisen tietoinen valinta. Lasten tulo ei johdu sivistymättämyydestä, typeryydestä eikä säkissä kasvamisesta. Eikä se ole myöskään hillittömän seksuaalisuuden seurausta, jota sitäkin on yritetty vääntää tarjolle, ja nimenomaan miesten hillittömyyttä. Naisesta tehdään siinä tahdoton objekti, jonka tulee nurkumatta kantaa seksin seuraukset.
Aikana, jolloin ehkäisyvälineitä ei juuri ole ollut, pienimmänkin pirtin lattialla temmelsi toistakymmentä tenavaa. Vielä 60-luvulla, jolloin olin lapsi ja asuin maalla, isot perheet olivat hyvin yleisiä, vaikka ei olisi ollut minkään sortin uskonnollisuutta. Ei sitä silloin minään hillittömyytenä pidetty, se oli kaikille luonnollinen asia.
Kiitos, Paula, tästä ja monesta muustakin kirjoituksesta.
Olet ymmärtänyt asian ytimen. Kyse on todella vapaasta valinnasta, siitä mitä yksilö elämältään haluaa. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi puhutaan äitien uhraavan elämänsä synnyttäessään ja hoitaessaan lapsia: eikös elämää päinvastoin saa, kun sitä tuottaa? En oikein edes ymmärrä, mitä on se elämä, jota ilman suurten perheiden äidit jäävät. Minulle kun yksi suurimmista ilonlähteistä on lasteni seura, mieheni rakkaus ja suuren suvun tuki. Työ on mukavaa sekin, mutta ei läheskään niin palkitsevaa kuin lasten rakkaus ja lähellä olo.
Mitä tulee suurten perheiden lasten ottamaan vastuuseen, niin kylläpä nämäkin ovat aivan perhekohtaisia asioita - suurissa ja pienissä perheissä. Enemmistön kohdalla tuskin puhutaan edes suuresta vastuusta, vaan vanhemmat ovat päävastuunkantajia sekä työnjohtajia ja -valvojia, vaikka lapset tekevätkin kotitöitä ja hoitavat pinempiä sisaruksiaan ikänsä ja kehitystasonsa mukaan. Kotitöitä lapset joutuvat - toivottavasti! - tekemään pienissäkin perheissä. Minulle mieluisinta työtä nuoruudessani oli pikkusisarusten hoitaminen, siitä todella nautin, toisin kuin vaikkapa imuroimisesta tai keittiön siivoamisesta ;).
Vielä terveydenhoitoalan henkilöstön asenteista, että minun on pakko todeta saaneeni aina kunnioittavaa ja asiallista kohtelua. Yritin oikein miettiä, milloin olisin kokenut tulleeni loukatuksi, mutta sellaisia muistoja ei ole. Kun menimme synnyttämään viimeisintä lastamme, kätilö vastaanotossa jutteli koko ajan mukavia. Hän kyseli työstäni ja oli aidosti kiinnostunut elämästäni. Miehelleni hän sanoi, että sinun vaimosi on niin nuori ja kaunis äiti, että teillä on kyllä asiat hyvin (?).
Myös lapsivuodeosastolla omahoitajani oli erittäin mukava ja ystävällinen. Hän poikkeili tämän tästä juttelemassa kanssani, piti vauvaamme paljon sylissä ja tuli seurustelemaan myös mieheni ja muiden lastemme kanssa, kun he kävivät meitä iltaisin tapaamassa. Viimeistä työvuoroaan lopettaessaan hän kävi hyvästelemässä minut ja totesi, että tuntee erityistä sympatiaa vauvaani ja perhettämme kohtaan, ja haluaa toivottaa meille hyvää jatkoa elämäämme. Huonekaverilleni hän totesi vain lyhyesti heipat, vaikka oli myös hänen hoitajansa. Vaikka ei uskonasioista millään tavalla puhetta tullutkaan, tiesi henkilökunta varmasti vakaumuksemme, sillä tässä kaupungissa asia on kaikille tuttu :). Senpä vuoksi nämä kokemukset erityisesti jäivät mieleeni. En tiedä, onko asenteissa tapahtunut sitten lientymistä viime aikoina, vai onko minulle sattunut vain hienotunteisia ja roolinsa ja asemansa tiedostavia ammattilaisia. En kyllä pitäisikään siitä, jos ulkopuoliset meitä alkaisivat holhota ja pyrkisivät ohjailemaan elämäämme ja valintojamme omien, rajoittuneiden käsitystensä mukaan.
En halua tietenkään yleistää omia kokemuksiani koskemaan kaikkia perheitä, mutta kun toisten puolesta on vaikea mennä kertomaan yhtään mitään, tyydyn kertomaan omia ajatuksiani. Uskoisin silti enemmistön vl-perheiden äideistä kokevan näin, vaikka sijaa on toki jätettävä myös erilaisille kokemuksille ja näkemyksille.
Olen ajatellut asiaa samalla tavalla. Siksi en ole ensimmäisenä lukemassa lapsia, jos joku vl valittaa väsymystään. Se on tasan tarkkaan perheen oma valinta, äidinkin.
Miksi haluaisin repiä ketään turvalliseksi kokemastaan yhteistöstä erilleen? Periaatetasollakaan, saati konkreettisesti. Tiedän mitä on joutua siinä mielessä eroon ja yksinäisyyteen. En halua sitä kohtaloa kenellekään! Kehoitan entisiäkin palaamaan "kotiinsa", jos sellaista kaipausta olen aistivinani.
Joskus alkuaikoina erehdyin naisten kesken hieman viittamaan toiseen suuntaan. Lopetin sen heti kun huomasin, miten syvällä vl-vakaumus tuossa asiassa uupuksenkin keskellä vl-äidillä on. Tyhmähän olisin, jos sitä en olisi tajunnut.
Siksipä luulen, ettei vl-sukulaisilla ole minusta kovin karmeaa kuvaa, vaikka täällä ehkä onkin.
Tunnen monta superäitiä, jotka hoitavat osansa ihailtavasti. Koti, perhe, opiskelu, työ kunnossa. Mutta tunnen muitakin. Niistä puhuimme toisessa ketjussa.
Korostan itsekin sitä, että lapset eivät voi valita perhettään, vanhempiaan. Siksi on todella törkeää, jos heitä esim. kiusataan vanhempien vakaumuksen vuoksi. Siihen on pakko puuttua.
halunnut syntyä uskovaiseen kotiin, jossa olisi ollut isä,äiti ja sisaruksia.
Minun osani oli syntyä au-lapsena sodan jälkeen,ja isänä venäläinen sotavanki.
Äitini suku hylkäsi hänet siinä vaiheessa,ja kun hänen piti ansaista elantonsa ja lapsensa huoltaa,ilman lapsilisiä( ne tulivat myöhemmin,kerkisin kyllä "nauttia" niistä jonkun vuoden) Se oli ylivoimainen tehtävä,ja hän sairastui,minut vietiin lastenkotiin,josta en kyllä muista mitään,kun n. kolmevuotiaana äitini pystyi ottamaan minut huostaansa.
Siitä alkoikin sitten minun "oppivuoteni" Äitini oli ilmeisesti henkisesti vammautunut,ja se ilmeni väkivaltaisuutena,opin jo varhain miten olla "näkymätön,kuulumaton ja haisematon" koska silloin ei remmi laulanut niin usein. Ollessani n.10 vuotias,sain isäpuolen. Se ei suinkaan helpottanut elämääni,päin vastoin. Maanpäälinen helvetti oli elämäni siihen asti,kun sain kouluni päätökseen ja lähdin maailmalle. Sielu rikkinäisenä,epävarmana,ja törmäsin ihmis suhteisiin,jotka eivät suinkaan tilannetta auttaneet,päin vastoin. Elämänhallinta nollilla,itsetuhon partaalla vihdoin koin sen ihmeen,että minäkin olen ihminen,Jumala johdatti tielleni uskovaisia ihmisiä,jotka saivat minut uskomaan,että muunlaista elämääkin on olemassa. Se olikin se oljenkorsi johon tartuin ja Jumala antoi minulle uskon ja toivon paremmasta elämästä. Vähitellen myös uskoni ihmisiin palasi,tietyllä varauksella kylläkin, Mutta nyt kun olen itse jo yli keski iän, ilman omaa perhettä,mutta silti on paljon lapsia ilonani ja heidän vanhempiaan.
Siksi haluan kaikki läheisiä uskovaisia perheitä muistaa rukouksin, he tekevät suurta työtä, kasvattamalla lapsia kunnioittamaan niitä arvoja,joita he itse ovat saaneet,elämänsä eväiksi.
Sitä osaa arvostaa perhettä ja lapsia, kun itse on jäänyt niistä paitsi.
T: Tiinaliina
Olet kokenut kovin rankkoja vaiheita lapsuudessasi ja nuoruudessasi.
"Jumala antoi minulle uskon ja toivon paremmasta elämästä."
Sinulla on nyt toivo ja lupaus paremmasta elämästä. Jumalan siunausta elämääsi.
Synnyin perheemme yhdeksäntenä ja sain vielä kaksi sisaruata. Äidilläni oli ollut se periaate, "että minun korvissani ei kuulu tekemättömäin lasten itku", kuten jollekin kerrottiin tapahtuneen.
Isälleni olisi "riittänyt" vähempikin lapsimäärä, en tiedä monesko lapsi oli "liikaa". Tässä vaiheessa on sanottava, että isämme oli hyvä ja ahkera, perheestään huolehtiva ihminen, kuten äitinikin.
Äitini oli joutunut pelolla odottelemaan sopivaa tilaisuutta kertoakseen isälleni uudesta raskaudestaan.
Sain itsekin suuren perheen uskovaisen puolison kanssa. Muistin äitini kertomuksen ja suuri olikin helpotus kun voitiin yksissä tuumin ajatella lapsen odotusta.
Hankalin vaihe itselläni äitinä oli silloin kun vanhimmat lapset olivat pieniä, sairastelivat ja isä ei ollut kotona. Kerrostaloasunnon seinät tulivat tutuiksi. Roskapussin vienti oli juhlaa, silloin saattoi tavata jonkun aikuisen ihmisen pihalla ja vaihtaa pari sanaa.
Joskus sattui, että kolmekin lasta oli yhtaikaa oksennustaudissa, hoitaminen vaati nopeutta.
Tapauksia olisi tietysti runsain mitoin. Se kuitenkin on hämmästyttävää, miten nopeasti aika kuluu ja lapsista yksi toisensa perään muuttaa kotoa pois.
Lapsista on toisilleen iloa ja turvaa paitsi pieninä myös aikuistumisen myötä. Minusta on kerrassaan ihanaa seurata kun jouluna tai kesälomilla he kokoontuvat nauramaan ja muistelemaan lapsuuttaan ja mitä kepposia he ovat toisilleen teheet. Tietysti vanhemmatkin ovat hyvä ilottelun aihe.
Minusta on hyvin tärkeää, että perheenäiti pääsee joskus yksinkin ja yhdessä puolisonsa kanssa käymään jossakin. Sitä voisivat ihan hyvin ehdotella yksinäiset ihmiset tai vaikkapa lapsettomat pariskunnat.
Voimia ja iloa kaikille!
ei ole osoitettu kenellekkään.
Äitini sanoi lapsuudessani useampia kertoja että oli jo kuvitellut lasten tulon loppuneen.
Mutta minä, sitkeä sissi tulin kun hän oli jo 12. lasta synnyttänyt.
minä 13.lapsi synnyin äitini hämmästykseksi tähän kälyiseen maailmaan.
Äitini täytti 43 vuotta kun synnyin.
Äiti jäi yh:ksi kun olin juuri 3v.
Isäni kuoli luonnollisen kuoleman.
Sossuun ei menty edes periaatteesta. :)
Loppujen lopuksi on selvinnyt että äitini oli varsinainen talousnero.
Kiitos hänelle, kustannan poikani vaihto-oppilas vuoden jenkkeihin.
Jos jollekulle niin Äidilleni olen kiitollinen ikuisesti kaikesta.
Tosiaankin meidän ei-vl:ien olis syytä muistaa, että ko. vakaumus on tosiaankin sen ihmisen oma vakaumus, eikä siinä ole mitään säälittävää ja mahtailtavaa sinänsä.
Joskus ihmetyttää myös se, että jos vl-äiti o vähänkin väsynyt, niin heti ollaan hyökkäämässä kimppuun. Miksi tosiaan ei siinä tilanteessa voisi ojentaa auttavaa kättään tai vaikka rukoilla lähimmäisen puolesta?? Kaikkihan me olemme joskus väsyneitä ja tuskin mikään elämämme valinnoista on sellainen, etteikö siihen liittyisi niitä epäonnen tai epätoivonkin hetkiä. Silmäpussit, totinen naama, tai väsyneen itku silloin tälöin, ei vielä ole merkki masennuksesta.
Sen sijaan se, mitä joskus hämmästelen ja kyseenalaistan vl-ratkaisuissa, on selkeästi terveydellä leikkiminen. Jos äidillä on oikeasti vaaraa uudesta ratkaisusta tai jos väsymys ja mieli on jo niin uupunut, ettei jaksa olla tasapainoinen aikuinen ja äiti, en ymmärrä miksi tuolloinkaan ei muuta ratkaisua ole...
Mitä tulee lasten vastuuseen, minusta esim. vastuu kotitöistä tai pienempien sisarusten kaitsemisesta pitäisi olla lähinnä automaatio ja tosiaan kuulua pieniinkin perheisiin ihan siinä missä suurissakin perheissä. Jotenkin tuntuu, että usein myös lapsille se uusi sisarus on samalla tavalla Jumalan lahja kuin vanhemmillekin, että he mielelläänkin hoitavat pienempäänsä...
Onneksi nykyään ilmeisesti järkätään vl-äideille virkistystoimintaa ja perheille yhteisiä parisuhdeviikonvaihteita jne, jotta siihen masennukseen asti ei tarvitse joutua.
Kirjoitit järkeenkäyvästi:
>> Sen sijaan se, mitä joskus hämmästelen ja kyseenalaistan vl-ratkaisuissa, on selkeästi terveydellä leikkiminen. Jos äidillä on oikeasti vaaraa uudesta ratkaisusta tai jos väsymys ja mieli on jo niin uupunut, ettei jaksa olla tasapainoinen aikuinen ja äiti, en ymmärrä miksi tuolloinkaan ei muuta ratkaisua ole...
Tähän on ainoan autuaaksi tekevän vl-opin ehdoton vastaus seuraava:
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
Päivämies-lehti 14.2.1979
Jotenkin tuntuu että aina palataan tarkoitushakuisesti tuohon kirjoitukseen,joka on jo kymmeniä vuosia vanha. Kuten olet itsekkin sen havainnut,ei nykyaikana olla niin "tyhmiä" että leikitään Jumalaa,silloin kun lääketiede on arvioinut tilanteen toisin. Se oli sitä vuosikymmentä,jolloin tuli muitakin töppäilyitä, joten vastauksesi katson provosoinniksi, koska uudempaa informaatiota asioista olet myös sinä saanut lukea. Lopuksi se on jokaisen perheen oman tunnon asia,ja silloin kun äidin terveys vaatii,on annettu ymmärrys,että toimitaan elämää suojelevien
toimenpiteitten mukaan,eikä Päivämiehen -79 kirjoituksen mukaan.
Hyvä nimimerkki Kivikausi!
Kiitos ystävällisestä tiedotuksestasi. Tarkennuksesi on hyvin tärkeä viesti. Veikkaan että aika monelle muullekin!
>> se on jokaisen perheen oman tunnon asia,ja silloin kun äidin terveys vaatii,on annettu ymmärrys,että toimitaan elämää suojelevien
toimenpiteitten mukaan,eikä Päivämiehen -79 kirjoituksen mukaan. >>
Pyytäisin että kertoisit vielä, milloin hedelmöittymisen rajoittaminen terveyssyistä on sallittu ja missä tämä ratkaisu/päätös on julkistettu. Tästä ei ole ollut minulla tietoa. Ehkä puhujien ja seurakuntavanhimpien kokouksessa äskettäin?
Ehkä tarkoitat sitä kuuluisaa Perhon suviseuroissa annettua julkilausumaa? Siinä ei sanota suoraan että ehdotn ehkäisykielto on kumottu... :-(
Sinä olet todella ensimmäinen jolta kuulen tästä. Mielestäni tästä asiasta ei ole ollut artikkelia PÄivämiehessä, en ole havainnut, vaikka luen sitä säännöllisesti.
By the way, kaikessa ystävyydessä, :-) nimimerkki Kivikausi - on kovin surullista, että pidät viestiäni tarkoitushakuisena provosointina. Korostan, että nojaudun itse käsityksissäni viralliseen vl-dokumenttiin, mitä sinä taas et tee.
Onko sinulla useinkin tapana leimata jostakin yksityiskohdasta eri mieltä olevan lähimmäisen käsitykset "tarkoitushakuiseksi provosoinniksi"?
Kommenttisi oli niin monipuolinen, että vielä pari yksityiskohtaa jäi askarruttamaan, hyvä nimimerkki Kivikausi. Pyytäisin sinua ystävällisesti tarkentamaan tätä:
>> Kuten olet itsekkin sen havainnut,ei nykyaikana olla niin "tyhmiä" että leikitään Jumalaa,>>
Tuota kommenttiasi en ymmärtänyt lainkaan. Mitä tarkoitat viittauksellasi että olisin "itsekin havainnut" että nykyaikana vl-liikkeessä ei leikitä Jumalaa?
Tietääkseni en ole koskaan esittänyt mitään sellaista.
Onkohan kyseessä väärinkäsitys?
>> ei nykyaikana olla niin "tyhmiä" että leikitään Jumalaa, silloin kun lääketiede on arvioinut tilanteen toisin. Se oli sitä vuosikymmentä,jolloin tuli muitakin töppäilyitä >>
Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, mitä tarkoitat viittauksellasi "muihin töppäilyihin"?
Sinun kirjoituksissasi näkyy se puoluellisuus,suhtautumisessasi vl-kristillisyyteen nykyaikana.
Emme elä -70 lukua,vaan 2005 lukua ja elämme kuitenkin muuttuvassa yhteiskunnassa,jossa asiat kehittyvät,esim lääketiede on kehittynyt. Myös kannanotoissa kehitytään. Synti saarnataan synniksi edelleen,ja jokainen uskovainen kyllä tuntee tunnossaan,milloin on vikaan joutunut,ja hoitamaton omatunto johtaa siihen,että Raamatunmukainen usko ei näykkään niin kirkkaalta kuin ennen. Joten kannattaa hoitaa omaatuntoa. Silloin kun se ei syytä näkyvät uskovaiset kanssaihmiset sisarilta ja veljiltä,ja meillä kaikilla on yhteinen Isä Taivaassa. Jos vikaan on joutunut,tunto alkaa soimata,silloin on pesulähde auki,oli yö tai päivä,syntinsä tuntevalle julistetaan evankeliumi, muuta ei meiltä vaadita,kuin omakohtainen usko syntien anteeksisaamisesta. Siitä näkyy uskonhedelmänä keskinäinen rakkaus toinen toisiimme.
Näissä vl-vastaisissa kirjoituksissa näkyy se henki,että olemme kuin tahdottomat mullit,joita viedään milloin sinne ja milloin tänne.
Itse en ole ikinä kokenut olevani sellainen,koska uskoni on omakohtainen ja myös sen hoitaminen on omakohtaista. Mutta silti uskon niinkuin Raamattu opettaa uskonkautta vanhurskauttamisesta Tunnustuskirjojen mukaan ja niinkuin sen myös Laestadius on ymmärtänyt. Minä en mene kysymään keneltäkään; saanko tehdä näin tai noin, vaan Pyhä Henki on sen sanonut;"älä tee älä maista"
Ne surullisen kuuluisat hoitokokoukset. Niissä tuli suuria töppäilyitä. Se oli jonkinlaista joukkohysteriaa,ja mopo karkasi käsistä!
Hieman ristiriitaista?
Elät sanojesi mukaan nykypäivää, mutta et ole valmis rakkaudessasi heikompaa matkaystävää kohtaan toteuttamaan virallista v.79 sanottua lausumaa, jota siis ei ole kumottu?
Eikö keskinäinen rakkaus tarkoitakaan sitä, että jos joku asian synniksi kokee, ei se ole sallittua myöskään muille? Onko uskonhedelmä eli se keskinäinen rakkaus sama asia kuin yksimielisyys (tässäkin asiassa)?
Olenko ymmärtänyt kaiken ihan väärin..?
> > Ne surullisen kuuluisat hoitokokoukset. Niissä tuli suuria töppäilyitä. Se oli jonkinlaista joukkohysteriaa,ja mopo karkasi käsistä! > >
Kiitos mielenkiintoisesta ja räväkästä kommentista!
Ikävä kyllä taidat jäädä aika yksin käsityksesi kanssa vanhoillislestadiolaisten joukossa.
Tällä palstalla äskettäin käydyn keskustelun perusteella harva nuoremman polven nyky-vl edes tietää, että sellaisia menettelyjä kuin hoitokokoukset on oman herätysliikkeen piirissä ylipäätään tapahtunut. Ja toiseksi, ne jotka uskovat että sellaista on tapahtunut, puolustavat niitä oikeaan osuneina, kuka milläkin perusteella.
"Ikävä kyllä taidat jäädä aika yksin käsityksesi kanssa vanhoillislestadiolaisten joukossa."
Tällä palstalla ei ainakaan saa todellista käsitystä siitä, mitä mieltä me nuorempi sukupolvi ajatellaan hoitokokouksista ja 70-luvusta yleensä.
Sen voin sanoa, että meitä on paljon, ketkä näkevät asiat juuri niin kuin sinulle edellinen kirjoitti. Menneisyyttä me ei vain voida muuttaa ja meidän on vain elettävä niiden asioiden kanssa, mitä on tapahtunut.
"ne jotka uskovat että sellaista on tapahtunut, puolustavat niitä oikeaan osuneina, kuka milläkin perusteella."
Tämä ei pidä paikkaansa, Tällä palstalla saa hiukan väärän käsityksen kokonaisuudesta, einkä usko, että joku ihminen tekeekään mitään kaiken kattavia johtopäätöksiä lukemalla tätä palstaa. Täällä keskustelu on hiukna "äärilaitaista" :D
..huomasit,en ole yksin mielipiteeni kanssa. Olen kylläkin saanut parannuksen armon -70 luvulla,mutta nämä hoitohommat eivät yltäneet niin laajalti,että tietoa ja ymmärrystä asioista olisi tullut. Vasta myöhemmin ja täällä netissä olen asioihin perehtynyt ja mielipiteeni on,että se oli kovaa aikaa,suorastaan epäinhimillistä. Jonkinlainen joukkohysteriä vallitsi,hoitajat sokaistuivat, se oli myös sielunviholliselle otollista aikaa,siksi se sai niin paljon kärsimystä niille jotka eivät edes tienneet mistä on kyse. Monen rukous on se että sen vuosikymmenen asiat selvitetään ja myönnetään,että me ihmiset emme voi seurakuntaa puhdistaa. Jumala sen yksistään voi tehdä,ja kerran sekin päivä tulee,että jokainen saa tekojensa mukaan. Mutta muistamme myös sen,että ne hoitajat jotka ovat ymmärtäneet syntinsä ja erheensä,niistä parannuksen tehneet, on Jumala armollinen ja
anteeksi antava, silloin he myös ovat sopineet niitten henkilöiden kanssa,joita kohtaan on väärin menetelty. Jumala ei puhdista puimatannerta täällä ajassa,eikä verkosta eroitella eläviä ja kuolleita kaloja,ennen sitä viimeistä tuomionpäivää.
Minä uskon että Jumala on oikeamielinen Tuomari sitten,kun sen aika tulee. Sitä päivää odotellessa, ei anneta mopon enään karata käsistä :)
Kiitos, nimimerkki Kivikausi, viisaista ja kristillistä näkemystäsi osoittavista sanoistasi. On varmaan niin, että tässäkin asiassa on edelleen monenlaisten kokemustaustojen takia erilaisia näkemyksiä vl-liikkeessä. Olen itse törmännyt myös jokseenkin sydämettömiin ja asioita ymmärtämättömiin käsityksiin, mutta en tietenkään saisi yleistää. Ne on vain usein esitetty minulle siihen sävyyn että "kaikki" olette samaa mieltä ja asia on "loppunkäsitelty". Olen iloinen että toit rohkeasti esiin käsityksesi.
Hei nimimerkki 30 mies-VL! Kiitos arvokkaasta panoksestasi keskusteluun ja kiinnostavista näkemyksistäsi. Mielipiteiden kirjo on rikkaampi kuin äkkiseltään voisi arvata, sillä kaikki käsitykset eivät nähtävästi tänne palstalle asti yllä. Hyvä tietysti olisi että erilaiset näkemykset ja käsitykset saisivat tilaa, se tuo keskusteluun rikkautta ja monipuolisuutta ja saa aikaan kaikissa osallistujissa oppimista. Harmittelet että:
"Tällä palstalla ei ainakaan saa todellista käsitystä siitä, mitä mieltä me nuorempi sukupolvi ajatellaan hoitokokouksista ja 70-luvusta yleensä."
Olen itse pohtinut samaa, ja miettinyt myös sitä, mistä mahtaa johtua että niin vähän vl-nuoret itse tuntuvat osallistuvan keskusteluun. Nuorille netti on tuttu ja luonteva yhteydenpitovälin ja useimmille osa jokapäiväistä median käyttöä. Voi olla etteivät uskonkysymykset sittenkään kiinnosta niin paljoa että niistä jaksaisi keskustella tuntemattomien kanssa. Ystäväpiirissäni on paljon vl-nuoria, ja hekin ovat sanonmeet että eivät lue tätä palstaa.
- Kiitos viestistäsi ja mukavaa jatkoa sinnepäin!
...on hyvin usein ns. ääripäiden kohtaamista, joten kosketuspnta "yhteiseen" asiaan voi olla toisinaan aika hakusalla, vaikka sitä ihan vilpittömässä mielessä haluaisikin löytää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toinen on aina väärässä ja toinen oikeassa, Enemmän on kyse siitä, että monia asioita kohtaan ihmisten katsantokannat ovat muodostuneet hyvin erilaisten elämänkokemusten/-kohtaloiden pohjalta.
Keskustelua sotkee usein(lue:pääsääntöisesti) asian suistuminen sivuraiteelle, jolloin itse asia jää väistämättä sivurooliin ja "rönsyt" paisuvat peittäen alleen, josta olisi ollut ihan kiva keskustella. Lopputuloksena on usein juupas eipäs väittely, joka ei taatusti koskaan johda mihinkään rakentavaan lopputulokseen.
Jos nyt ottaa pienen esimerkin, mikä ei ainakaan motivoi "nuorempia" paljoa keskustelemaan täällä. Jos jollakin nuoremmalla on johonkin asiaan kommenttia, niin hyvin usein tämän nuoren vilpitön osallistuminen "torpedoidaan" pamauttamalla seuraavassa viestissä tyyliin -> ""Oulun miehet ovat syöttäneet aivotonta harhaoppia sinunkin päähän kehdosta asti ja olet täydellisesti aivopesty ajattelemaan Oulun miesten aivoilla -vain me- oppia""
No sen tiedän, että tuo edellä kuvailtu tapa "keskustella" aiheuttaa kyllä sellaisen ensireaktion "tulokkaassa", että täällä on sairasta tämä keskustelu, joka pitää kyllä osin pakkansakin ja siitä tulee johtopäätelmä EVVK -> ei siis nappaa edes yrittää keskustella enempää.
Itse olen joskus vähän kirjoitellut palstalla yhtä ja toista, enkä ollenkaan ihmettele, että täällä ei nuoriso viihdy(eikä vanhemmatkaan), ikävä kyllä. Voi kyllä sanoa, että aktiiviset VL-kirjoittajat edustavat erittäin pientä murto-osaa VL:n lukumäärästä(ei tarkkaan tiedossa).
Itse uskon, että keskustelu kiinnostaisi nuoria tälläkin palstalla, jos palstaa saisi hiukan "siistimmäksi". Tiedän paikkoja, jossa nuoret keskustelevat enemmänkin uskon asioista, mutta tämä palsta ei ole suosiossa.
Siinä on ydinkysymys, että rakentavan kyseenalaistamisen ja torpedoinnin välillä on huomattava ero puolin ja toisin.
Tällä palstalla on ongelmansa, niin kuin joka palstalla ja niiden kanssa on vain elettävä.
Ps. Yhdyn 30 mies-VL:n näkemyksiin ja muihinkin samansuuntaisiin.
Hei vlm! Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnastaasi jossa tarkastelet palstan keskustelukulttuuria. Toivon että puutteista ja ajoittaisesta rasittavuudesta huolimatta käyt reippaasti mukaan kohti uusia innostavia puheenaiheita! :-) Sillä tämä palsta ei ainakaan julaistaudu erhtymättömäksi, ja täällä saa erehtyä... :-) kyllä kaverit kommentoivat ja korjaavat - ja Moppaajasefu viimeistään!
Löysin tuossa juuri todella sykähdyttävän repliikin jonka nimimerkki Admata oli liittänyt erään vanhan keskustelun loppuun. Sitä ei varmaan moni enää sieltä huomaa. Siinä hän nostaa esiin Matteuksesta sellaisen kohdan, joka on huikean ajankohtainen, kun kysymme, mitä 70- ja 80-luvuilla oikein pääsi/päästettiin tapahtumaan ja miksi.
"Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti."
Matteus puhuu puhdistamisen ajankohdasta vastaansanomattoman selkeästi ja ymmärrettävästi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010132341
Kirjoitit:
"Itseäni kiusaa aina kun aletaan säälitellä ja päivitellä vl-äidin osaa. Säälittely on loukkaavaa. "
Ja sitten aloit säälittelemään:
"Suuren vl-perheen tyttärenä sieltä vanhimmasta päästä jouduin näkemään läheltä oman äitini väsymyksen, täydellisen uupumuksen. Se oli lapselle äärettömän uhkaavaa. Äiti oli pitkiä aikoja masentunut, sen tunnistin jollain tapaa intuitiivisesti jo varhain, ja aikuisena olen sen ymmärtänyt. Hirveää oli sitä katsella, eikä apua ollut saatavissa.
Usein hän huokaili ja murehti sitä, että hän ei ollut saanut hankkia itselleen kunnollista ammattia eikä omaa työtä. Se oli yksi asia joka häntä usein masensi. Hän ei jaksanut alkaa kouluttaa itseään enää ne, sillä hän oli henkisesti ja fyysisesti loppu. Äidissäni olisi ollut ainesta yrittäjäksi, hän oli hyvä talousasioissa ja taitava ihmisten kanssa. Hän rakastaa kauneutta ja hänellä on yhä esteettistä silmää ja taito luoda ympärilleen viihtyisyyttä.
Lapsena ja nuorena pelkäsin alituisesti, että äiti romahtaa, pelkäsin että jotenkin menetän hänet. Yritin auttaa kaikessa ja tehdä parhaani ja minulle kuuluikin suuri osa käytännön taloustöistä. Perheemme pojat kasvatettiin perinteiseen miehen rooliin, heille ei kuulunut "sisätöitä". Se ei tuntunut minusta koskaan oikeudenmukaiselta. Äidin yhä uudelleen toistuneet raskaudet ahdistivat minua, kun hän oli monesti raskauksien yhteydessä pitkään sairas. Isä oli aina töissä ja kovasti stressaantunut. "
Kirjoitat liian pitkiä provoja, kun et jaksa itsekkään lukee läpi..
Ymmärsitkö tekstin tahallisesti väärin? Irrottamasti pätkät kirjoituksesta eivät poissulje toisiaan. Luin saman tekstin, mutta en ymmärtänyt asiaa tavallasi.
Se, että on itse ollut perheenjäsenenä, lapsena sisaruksena tuossa perheessä on todellinen tarina Paula E.lle ja samankaltaisia kokemuksia voi olla monella muulla.
Se että myötäelää äitinsä väsymystä, pelkää, toivoo, kauhistelee, suree jne. on totta kokijalleen. Sisaruksen kokemus voisi olla toisenlainen ja silti yhtä totta. Ei kirjoittaja tarkoita alentuvaa tai väheksyvää sääliä, jos hän kertoo miten äidin läheisyydesssä lapsuutensa koki. En ole kasvanut samassa perheessä ja silti nuo tarinat ovat kuuluneet omassakin korvissani eri äitien sanomina. On harmiteltu omaa varhaista naimisiinmenoikää ja omaa kouluttamattomuutta ja huokailtu suuresta vastuusta lastenkin kuullen. Olen kuullut pienenä kuinka raskausuutisia on kerrottu naisystäville, toisille äideille. Niistä hetkistä oli riemu usein kaukana. Utelias lapsi nurkassa saattoi jäädä huomaamatta.
Itse en kasvanut suurperheessä, mutta lestadiolaisuudessa. Olin liian myötäelävä lapsi ja trauamtaisoiduin äitien väsymisistä ja ei-halutuista raskauksista. Aikuisena irrottauduin liikkeestä näiden kokemuksien vuoksi. En halunnut kokea samaa.
Hyvä nimimerkki "Sanat".
Provosoida = yllyttää, kiihottaa, ärsyttää.
(Pieni sivistyssanakirja.)
On pakko sanoa, että on tavattoman loukkaavaa, kun siekailematta leimaat omat henkilökohtaiset muistoni, joita täällä vilpittömin mielin kuvasin, pelkäksi tarkoitushakuiseksi provokaatioksi. Siis toisten lukijoiden yllyttämiseksi, mutta – niin, tosiaan: mihin?
Haluan tähdentää Sinulle, hyvä nimimerkki Sanat, että tällaiset vakavat, puhuttelevat henkilökohtaiset muistot eivät ole suinkaan välineellistettävissä tyhjänpäiväisen suunpieksännän ("provokaatio") alttarille.
Asenteesi liikkuu lähellä henkilökohtaisen häväistyksen rajaa.
Kirjoitin henkilökohtaiset muistoni tämän palstan lukijalle vakavissani, valottakseni vl-äidin ja toisaalta lapsen näkökulmia samanaikaisesti. Täällä on yleensä puhuttu vain vanhemmista ja varsinkin äidistä. Lapsen näkökulma vl-elämäntavassa on likimain unohdettu.
Pyrit leimaamaan viestini toisten yllyttämiseksi.
On sanottava, että sinulta tällä kertaa lukijana puuttui empatiakykyä asettua pienen lapsen asemaan.
Sen sijaan aloit parjata tekstiäni.
Jos on noin herkkä epäilemään, saattaisi olla hyväksi harrastaa itsetutkiskelua ja miettiä, mikä tässä asiassa on itselle niin uhkaavaa ("provosoivaa") että tuntuu tarpeelliselta tarttua leimakirveeseen ja käydä torjuntataisteluun. :-)
Onkohan tällä palstalla yleistäkin se, että ei tiedetä mitä tarkoittaa sana provosoida, provokaatio. Sanalla leimataan milloin mitäkin.
Lämmin kiitos oivaltavasta kommentistasi, nimimerkki Väärinymmärrys! Selvästikin Sinulla on kykyä tunnistaa ja ymmärtää toisen kokemuksen merkitys. Sitä nimitetään empatiakyvyksi. :-)
Oli todella hämmentävää todeta, että lapsen myötäeläminen ja suru leimataan täällä kielteiseksi.
Siitä ei olisi ollut sopivaa puhua.
Onkohan se tabu?
Kirjoitit: "Sisaruksen kokemus voisi olla toisenlainen ja silti yhtä totta."
Juuri niin. Meillä olemme sisarusten kesken käyneet läpi lapsuusmuistojamme, ja on ollut suorastaan hämmentävää todelta, kuinka erilaisia tarinoita ja muistoja itse kullakin on. Riippuu paljon siitä monesko lapsi on ja miten pitkät ovat lasten syntymisen välit. Itselläni on paljon valoisampi käsitys lapsuudestamme kuin esimerkiksi minusta seuraavalla veljelläni. Hänellä oli paljon muistoja ankaruudesta. Itsekin muistan ruumiillisen rankaisemisen nöyryytykset, mutta tyttöihin se ei kohdistunut yhtä rajusti kuin vanhimpaan poikaan. - Samoin taas nuoremmassa päässä syntyneillä sisaruksilla on omat murheensa ja tietenkin myös ilonsa. Hyvää oli se että vanhemmilla oli jo enemmän kokemusta lasten kasvattamisesta, enemmän tietoa ja kykyä ymmärtää. Huonompaa se että vanhemmat olivat niin väsyneitä ja kiireisiä että sisaruksistani kaikki eivät todellakaan saaneet kaikkea sitä huomiota minkä jokainen lapsi ansaitsee. Hiljaisempi ja sopautuvaisempi sai todellakin uhrautua niin kauan kuin niin suostui tekemään, hänen tarpeistaan ei riittävästi pidetty huolta. Suuressa perheessä on myös julmia tarinoita. Taitaa niitä olla kaiken kokoisissa perheissä. Mutta on myös totta että vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja, ja suurperheessä eivät vanhemmat pysty antamaan aikaansa siinä määrin lapsille kuin pienemmässä perheessä.
Itselleni ja omalle naiseksi kasvamiselleni oli välttämätöntä irrottautua vl-naisen ahdistavaksi ja kaavamaiseksi kokemastani mallista. Tähän irrottautumiseen yhtenä syynä vaikutti ilman muuta se mitä näin ja koin lapsena äidin kohtalosta. Silti ymmärrän hyvin nykyisiä nuoria vl-äitejä, ymmärrän että he sitoutuvat lestadiolaisuuden perinteiseen malliin siinä määrin kuin kykenevät. Mitäpä he muuta voisivat?
Älä välitä, Paula E.
Näinhän se usein käy, kun omat kyvyt ja taidot käsitellä asioita rakentavasti ovat vajavaiset.
Silloin toiset turvautuvat syyttelyyn ja parjaukseen..
Mutta toisaalta sehän vain kertoo siitä, että olet oikealla asialla! Täytyyhän sellaisiakin asioita joskus käsitellä, jotka ovat toisille tabu?
äidistäkin, miten "perintö" siirtyy. Minä olen ison perheen esikoistytär ja varmaan äidillänikin oli hankalaa välillä, ei hän mikään superemo ollut.MUTTA: hän ei koskaan valittanut väsymystään meille lapsille. Näin hän toimi siitäkin huolimatta, että oli kaiketi aika yksinäinen. Minusta se onkin oikein. Lapsille eivät mielestäni kuulu aikuisten vaikeudet tässä asiassa (tai muissakaan asioissa, esim. erokriisien selvittely, isot rahahuolet, mielenterveysongelmat jne)Ne on aikuisen kyettävä selvittämään ilman lasten mukaan vetämistä. Jos asioista lapsille puhuu, täytyisi ottaa huomioon lapsen ikä kestokyky.
Omassa elämässäni olen ottanut saman periaatteen. Haluan viestiä lapsilleni, että olen onnellinen heistä jokaisesta.Jos väsymystä tulee, puhun siitä miehelleni tai jollekin muulle aikuiselle tai ammattiauttajalle.
Olet täysin oikeassa. Se on vastuullista aikuisuutta ja vanhemmuutta. Lasta ei ole lupa lastata aikuisten taakoilla.
Olen monesti ajatellut, että äiti saattaa kuitenkin joutua niin suuriin ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin, ettei hän kykene itse hakemaan apua. Oma äitini ei voinut hakea apua, olosuhteet olivat sellaiset. Mahdollisuuksia ei vain ollut, siihen aikaan. Tai niitä olisi pitänyt lähipiirin aktiivisesti etisä, mutta iihen aikaan naisen piti selviytyä.
Itse olen miettinyt myös sitä, josta Aila Meriluoto puhuu muistelmateoksessaan Uskallettu kokea: vanhempien tärkein tehtävä on olla siirtämättä edellisen sukupolven taakkoja seuraavan polven kannettavaksi.
Toivon että tuo on mahdollista.
Ihmisiähän me vaan ollaan, kaikilla meillä on traumamme. Enkä halua moittia äitiäsi, hänhän kasvatti sinusta hienon ihmisen!(Olen seurannut keskustelujasi täällä. Sinut on opetettu arvostamaan ja kunnioittamaan myös toisin ajattelevia:)
En tiedä milloin sinä olit nuori tyttö.On ollut aikoja, jolloin vl-äiteihin on suhtauduttu esim. terveydenhuollossa todella huonosti.Perhesuunnittelua on jatkuvasti tyrkytetty ja väsymyksestä syyllistetty: Itsepä olet itsesi tuohon tilanteeseen ajanut. Tänään tuntuu, että terveydenhoitajat kunnioittavat kaikenlaisia perheitä ja jokainen syntyvä lapsi on heillekin arvokas.
Toisaalta äiti on voinut kokea myös tiiviissä yhteisössään huonommuuden tunteita.Niinhän se meidän ihmisten kesken aina on, valitettavasti.Välttämättä sitä sydänystävää ei heti löydykään, vaan ihminen joutuu pettymään useamman kerran toisen ihmisen ymmärtämättömyyteen. Meidän pitäisi enemmän jaksaa kuunnella ja tukea lähimmäisiämme, aliarvioimatta heidän tunteitaan ja kokemuksiaan. Jotkut vaan sanovat, ennen kuin ajattelevat :(
olla käyttämättä ehkäisyä? Ihminen on jo nyt tuhoamassa maapalloa liikakansoituksella ja siitä huolimatta joillain ihmisryhmillä on "tietoisen valinnan" kautta mahdollisuus eksponentialisoida väestönkasvua. Tottahan Suomessa tilaa on, mutta hieman naiivia ajattelua tämä kyllä ilmentää ja eettisesti liikutaan varsin harmaalla alueella. Tässä pätee vanha kliseinen viisaus siitä, että jos kaikki tekee sen mitä yksi tekee, johtaa se väistämättä ongelmiin ja tässä tapauksessa johtaisi hirvittävään inhimilliseen kärsimykseen. Aikuisen naisen valinta johtaisi näin kollektiivisesti ajateltuna massiiviseen nälänhätään ja joukkotuhoon.
Hyvä kysymys. Lämmin kiitos sinulle, viisas kommentaattori.
Ennen muinoin ihmiset kykenivät elämään yksityisesti omassa elämässään miten elivät, ja samalla osoittamaan yleisellä, juhlapuheiden globaalilla tasolla jotakin korkeasti eettistä mielipidettä, jonka ei tarvinnut erityisemmin realisoitua arjessa. Sitä nimitettiin kaksinaismoralismiksi. Tästä on hyviä kuvauksia Raamatussa ja maailmankirjallisuudessa.
Nykyään on kai toisin...
Mutta asiaan. Kun tarkastelemme tosissamme ja vakavasti maailman tilaa, emme voi mitenkään sivuuttaa ydinkysymystä joka jokaisen on tehtävä itselleen: Olenko mieluummin osa ongelmaa vai osa ratkaisua?
Ja jos valitsen sen, että olen osa ratkaisua, silloin valintojani ohjaavat kestävän kehityksen maailmaa suojelevat periaatteet. Tämä on selviö. Monet periaatteelliset nuoren polven edustajat – ja jotkut vanhatkin – elävät kuten opettavat.
Voidaan sanoa, että väestönkasvua määrittävät eniten koulutus- ja elintaso. Tarkemmin sanoen tyttöjen koulutus. Tästä on Maailmanpankissa tehty paljon tutkimusta ja sen ekonomistit sekä esimerkiksi valtioneuvos Harri Holkeri ovat asiasta maailmalla kirjoittaneet ja puhuneet. Mitä paremmin kehitysmaissa on saatu tyttöjen koulutus kuntoon, sitä tehokkaammin siellä on syntyvyys laskenut, lasten hyvinvointi parantunut, perheiden terveys ja elintaso kohentunut. Sama on tapahtunut Pohjoismaissa jo aikaisemmin, myös Suomessa.
Toisaalta myös diktatuuri on ihmisoikeuksia polkemalla saanut väestönkasvun hidastumaan ainakin joksikin aikaa. Kiinan yhden lapsen politiikka on onnistunut. Se on samalla epäonnistunut, koska sen seurauksena konservatiivisiin arvoihin jämähtäneet kansanihmiset suosivat poikia ja tuhoavat tyttövauvoja. Voidaan kysyä johtaako tämä tie sittenkään kestävään tulokseen.
Seurauksena on lähivuosikymmeninä julma todellisuus niille kymmenille miljoonille nuorille kiinalaismiehille, jotka eivät löydä parhaassa testosteroni-iässään itselleen elämänkumppania.
Kukaan ei tiedä miten siinä käy. Biologinen lisääntymisvietti ja seksuaalisuuden dynamiitti ovat arvaamattomia voimatekijöitä. Virtaavatko kiinalaismiesten armeijat tänne, täällä on tyttäriä? Vl-liikkeessäkin on koko ajan kasvava yksin elävien fiksujen naisten joukko, koksa liikeken sisältä on vaikeaa löytää samanoloista kumppania.
Eksyin vähän asiasta. :-)
Olen vl-naisten suhteen sitä mieltä että heitä säälittelemällä ei heidän eikä heidän lastensa tilanne parane, vaan vain ja ainoastaan heitä ja perheitä avoimesti tukemalla.
En kuitenkaan tarkoita että pitäisi ihmeemmin tukea vl-liikettä, rauhanyhdistyksiä tai SRK:ta. Uskon että palstan vakilukijoilla on tieto siitä mikä on käsitykseni vl-opista ja SRK:sta. :-)
Meitä naisia pitää tukea ja rohkaista. Vl-naisia ja kaikkia naisia.
Olen tottakai sitä mieltä omakohtaisesti, että naisen oikeus on rajoittaa synnyttämistään. Tämä oikeus ei tarkkaan ottaen luonnollisestikaan toteudu vl-piireissä mutta se asia on tabu joten siitä puhumisella ei oikeasti auteta naisia eikä tyttöjä. On asiallista vakuuttaa että kukin vl-nainen valitsee itse, sillä kyllähän se niiinkin toiselta puolen on: usko ja taivaspaikka tai helvetti ja perheen koon rajoittaminen. Valitse siinä sitten vapaasti. Jokainen ajatteleva ihminen osaa tehdä tästä itse päätelmänsä ilman besserwisserismin rautalankaa.
Ja mitäpä siihen ulkopuolinen puuttumaan, ainakaan vielä nyt, kun meillä on tässä maassa tilaa ja varallisuutta. Vaikka vl-liike ei kunnioita itsenäisiä valintoja, meidän tulee omalta osaltamme sivistyneenä länsimaana kunnioittaa perheiden valintoja ja AINA puolustaa ja suojella heikompia. Aina.
Vl-liike on lopulta pikkutekijä. Ei heidän lisääntymisellään ole globaalia merkitystä. Hiedän laillaan lisääntymisen suhteen toimivat yleensä Euroopan syrjäseutujen kylien ihmiset, ja heitä on koko ajan vähemmän. Olen tietysti sitä mieltä, että väestönkasvu on globaalilla tasolla varma uhka. Olen myös varma siitä, että vl-liikkeessä suhtautuminen ehkäisyyn muuttuu sitä mukaa kun liike urbanisoituu. Muitakin muutoksia on tapahtunut siellä aina pikkuhiljaa, nyt on tämä asia nähtävästi muutoksessa. Konservatiivisessa liikkeessä muutokset vain ovat hitaampia kuin muussa yhteiskunnassa.
Katsokaapa, miten suuria perheitä on yhteiskunnan merkkipaikoilla olevilla vl-uskovaisilla. No se 18 lapsen kansanedustaja-isä on tietysti edustava esimerkki muuttumattomuudesta, mutta on jo paljon myös pienempiä perheitä. Pikkuhiljaa. Pääasia on, ettei vl-naisia ahdisteta mitenkään ulkokohtaisesti muuttumaan liian nopeasti. Jokainen on näissäkin asioissa subjekti ja sitä on kunnioitettava.
>> Tottahan Suomessa tilaa on, mutta hieman naiivia ajattelua tämä kyllä ilmentää ja eettisesti liikutaan varsin harmaalla alueella.
Niin, etten vain olisi pikkuisen kuin tietoisestikin "naiivi"... ;-)
>> Tässä pätee vanha kliseinen viisaus siitä, että jos kaikki tekee sen mitä yksi tekee, johtaa se väistämättä ongelmiin ja tässä tapauksessa johtaisi hirvittävään inhimilliseen kärsimykseen. Aikuisen naisen valinta johtaisi näin kollektiivisesti ajateltuna massiiviseen nälänhätään ja joukkotuhoon. >>
Tämä on aivan selvä asia. Kun lukee esimerkiksi Edward O. Wilsonin tai tekstejä, tai Eero Paloheimoa, ei voi olla vakuuttumatta siitä että olemme tuhoamassa tätä palloa. On kiire tehdä isoja ratkaisuja. Väestönkasvu on tosin globaalilla tasolla viimeisen kymmenen vuoden kuluessa hidastunut, ja jotkut ennusteet ovat vähän toiveikkaampia kuin aikaisemmin. Kokonaisuutena ilmaston lämpenemisen, väestönlisääntymisen ja kulutuksen kasvaessa ja länsimaisten elintasoarvojen levittäytyessä kaikkialle olemme ajautumassa tuhoon. Siinä ei ole vaikutusta jonkin pienen vl-ryhmän omaperäisillä päätöksillä, mutta tottakai heidän toimintansa ei kelpaa muille malliksi. He ovat kuitenkin kuriositeetti, josta tuskin tulee muodikasta kansanliikettä. Ei heidän lisääntymisellään ole kuitenkaan globaalia merkitystä. Vl-liike ei ole koskaan ollut vastuullisten yhteiskunnallisten muutosliikkeiden eikä luonnonsuojelun eturintamassa, joten siltä ei kannata odottaa sitä nytkään.
Ne vl-naisista, jotka lukevat ja tietävät, ovat totta kai perillä myös näistä näkökohdista. En kuitenkaan usko että heitä on paljon. Kyllä heitä tietysti jonkin verran jo on. Itse koen naiset siinä yhteisössä niin sorretuiksi että heitä ei pidä enää ulkopuolisten alkaa syyllistää. Olen nähnyt äitini ja omien sisarieni elämänvaiheissa sen sorron niin riipaisevana ettei tee mieli lähteä ketään lyömään eikä syyllistämään, olipa palseton tai kymmenen lasta synnyttänyt.
Uskon, että vl-naisiin pätee sama kuin kehitysmaiden naisiin tai itseeni: tukeminen, mahdollisuuksien tarjoaminen, rohkaiseminen. Tieto ja koulutus ovat tie ulos uskonnon tyranniasta. Sillä niin ikävää kuin se onkin, naiset aina tyrannian uusintavat: he kasvattavat pojat, tulevat miehet ja isät, he kasvattavat tytöt, tulevat naiset ja synnyttäjät. naiset voivat myös murtaa tyrannnian.
Tai sanotaanko pehmeämmin: naiset voivat muuttaa arjen käytäntöjä ja uudistaa niitä pikkuhiljaa, ei revoluutiolla vaan evoluutiolla.
Globaalin näkökulman kannalta voisi sanoa, että pienissä tytöissä ja heidän mahdollisuuksissaan ja osaamisessaan on turvamme globaalien uhkien maailmassa. Meidän tulee tukea, rohkaista ja suojella kaikkia tyttöjä ja äitejä, ja tietysti kaikkia lapsia kaikin voimin.
Ja miehet: teidän kannattaa oman etunnekin vuoksi kaikkien tukea ja rohkaista meitä naisia. Ilman meitä ette kykene pelastamaan maailmaa.
Minä en tunne yhtään suurperheellistä vl-naista, joka olisi todella vapaaehtoisesti valinnut osansa. Minun tuntemani vl-äidit ovat valinneet osansa pakon edessä. Heillä ei ole ollut tietoa eikä kykyä kyseenalaistaa ehkäisyn synnillisyyttä, eikä siten muuta vaihtoehtoa kuin toimia yhteisön odotusten mukaan. Hurskastelevat puheet siitä, että lapset ovat herran lahja ja muuta vastaavaa, ovat vain lisänneet heidän taakkaansa. Normaalissa ihmisessä heidän kohtalonsa herättää sääliä - ellei siltä syystä tai toisesta ummista silmiään.
Kiitos Sinulle ajatuksistasi. Piti oikein ryhtyä miettimään. Mitä oikein tulinkaan sanoneeksi aloituksessani?
Kun sanon: aikuisen naisen oma valinta, haluan korostaa jokaikisen ihmisen henkilökohtaista vastuuta omasta elämästään ja valinnoistaan. Sitä vastuuta ei yksikään meistä pääse pakoon minkään taakse, ei uskon taakse, ei saarnamiesten suojiin, ei Jumalanvaltakunnan taakse eikä aviomiehen kainaloon. Se vastuu on vain otettava.
Lähden siitä että vl-nainen on samalla tavoin oman elämänsä subjekti ja täysivaltainen, vastuullinen ihminen kuin jokainen meistä, ja hän on siten perustellut itselleen omat elämänvalintansa. Silloin hänen valintansa ansaitsevat kaikkien kunnioituksen.
>> Minä en tunne yhtään suurperheellistä vl-naista, joka olisi todella vapaaehtoisesti valinnut osansa.
Niin, miten sen "vapaaehtoisesti" sitten määrittelee. Jos on lapsesta asti leikkinyt ristiäisiä, kuunnellut seuroissa synnyttämisen ylistystä ja tarinoita uhrautuvan äidin jalosta osasta, ja ainoa mitä on nähnyt aikuisten naisten tekevän on ollut perheen huoltamista ja vauvojen hoitoa, kaipa silloin ajautuu helposti samaan ilman että olisi ollut aito mahdollisuus todella "valita". valitseminen kai edellyttää että on tietoa vaihtoehdoista.
Toisin sanoen, olet myös oikeassa kun sanoit:
>>Minun tuntemani vl-äidit ovat valinneet osansa pakon edessä. Heillä ei ole ollut tietoa eikä kykyä kyseenalaistaa ehkäisyn synnillisyyttä, eikä siten muuta vaihtoehtoa kuin toimia yhteisön odotusten mukaan.>>
Mutta toiselta puolen, itse kyllä tunnen vl-naisia jotka jo nuorena ilmoittivat ryhtyvänsä ison perheen äidiksi. Itselleni se on lapsuudenkokemusteni seurauksena ja ehkä muutenkin ollut aivan mahdoton ajatus. Mutta olen nähnyt läheltä näitä kirkasotsaisia nuoria naisia.
>>Heillä ei ole ollut tietoa eikä kykyä kyseenalaistaa ehkäisyn synnillisyyttä, eikä siten muuta vaihtoehtoa kuin toimia yhteisön odotusten mukaan. >>
Heillä on kyllä mahdollisuus saada tietoa ehkäisyn käytännöllisistä seikoista koulussa, lääkärissä ja neuvolassa. Mutta he eivät ota sitä tietoa vastaan koska rauhanyhdistyksessä on kuultu vuosikausia joka viikko saarnattavan ehkäisy synniksi. He torjuvat tiedon tehokkaasti.
Ja on vielä yksi vakava syy mikä pitää heidät pimennossa: hyvin harva vanhoillislestadiolainen lukee itse Raamattua, harva tuntee kristinuskon syvimpiä sisältöjä ja merkityksiä tai Jeesuksen opetuksia, harva on lukenut kristinuskon Tunnustuskirjat, harva on perehtynyt asioihin omakohtaisesti. Harva miettii sitä, mitä tarkoittaa ihmisen hengellisyys.
He ovat sen "totuuden" varassa mitä saarnamiehet heille seuroissa julistavat. Se ei tarjoa mahdollisuuksia saada totuudellista kuvaa kristinuskon sisällöstä, ja he tyytyvät siihen mitä heille tarjotaan.
>> Hurskastelevat puheet siitä, että lapset ovat herran lahja ja muuta vastaavaa, ovat vain lisänneet heidän taakkaansa.>>
Tuo on totta, hurskastelevat ja todellisuudelle vieraat korulauseet eivät auta. Hyvinä päivinä niitä ei tarvita ja vaikeina aikoina ne eivät auta. Mutta voihan niillä olla joskus psykologisesti manipuloiva merkitys...äitienpäiväpuheissa.
>> Normaalissa ihmisessä heidän kohtalonsa herättää sääliä - ellei siltä syystä tai toisesta ummista silmiään.>>
Niin, en mielelläni ota vastaan sellaista syytöstä että ummistaisin silmäni toisen ihmisen vaikeuksilta ja lähimmäisen ahdingolta. Olen tuntenut myötäelämisen halua kun olen nähnyt sukulaisnaisia kuka mitenkin vaikeassa tilanteessa raskauksiensa ja suuren lapsijoukkonsa kanssa. Olen pystynyt lähinnä kuuntelemaan.
Jotkut heistä ovat kertoneet kahdenkesken myös pakottamisesta seksiin vaikka nainen ei itse haluaisi. Kahdentoista lapsen jälkeen saattavat parin välit olla vaikeat eikä naisen muutenkaan tee aina mieli.
Avoin puhuminen raiskaamisesta on itse asiassa parantava asia. Sen hirvittävän asian kohtaaminen ja myöntäminen. Kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, niitä päästään käsittelemään. Osataan lähteä hakemaan apua.
Silti en oikein innostu säälimisestä. Sääli lähtee jostakin ylhäältäpäin.
En usko että sen enempää vl-naisia kuin kehitysmaidenkaan naisia, tai vaikkapa itseäni, auttaa sääli. Tai läheistäni joka sairastui, ei häntä sääli auta, vaan tuki, rohkaisu ja toiminta. Sääli on tietenkin luonnollinen inhimillinen tunne joka valtaa mielen ensiksi. Mutta sääli on ulkokohtaisempaa kuin myötätunto, ymmärtäminen, empatia, rohkaiseva tuki.
Minua itseäni ainakin auttaa aina rohkaiseva tuki ja oikea tieto sekä mielekäs toiminta tavoitteiden suuntaan. Tiedon hankkiminen asioista. Eteenpäin pääseminen siinä mikä milloinkin ongelmana on.
Kiitos vielä kerran viestistäsi, jonka kaltaista olin jo kauan odottanut aloitukseeni. Olisi kiintoisaa kuulla miten paljon sinä tunnet vl-elämäntapaa ja arvomaailmaa.
Minusta sinun avauksesi ja tämä puheenvuoro kumoavat toisensa. Aikuisen naisen tietoisesta valinnasta tuli lopulta sitten se tietämätön objekti, jota lapsesta asti ohjattiin esimerkin ja saarnojen voimalla pakkoäitiyteen ja jopa raiskattiin.
Myös se, että naiset ovat pelkästään saarnamiesten tulkintojen varassa, eivät itse lue Raamattua eivätkä tunne kristinuskon sisältöä, on mielestäni vastakohtainen sen kanssa, että myös kristityt naiset ovat sivistyneitä ja pitkälle koulutettuja ja siten myös kykeneviä lukemaan ja ymmärtämään oman uskonsa perusteista kertovaa kirjallisuutta. Ei todella tarvitse tyytyä siihen mitä tarjotaan, vaan myös naiset omatoimisesti etsivät totuudellista kuvaa kristinuskon sisällöstä esimerkiksi juuri lukemalla ja myös keskustelemalla. Se, mikä erottaa totuuden ja "totuuden", on juuri usko.
Ystävällisesti JIA
Läheskään kaikki ihmiset eivät ole oman elämänsä subjekteja, varsinkaan vanhoillislestadiolaiset.
Eikö tuo ole jokseenkin mustavaloisesti ajateltu? Itse uskon naisten kykyihin. uskon ihmisen vapaudentahtoon.
Subjektiutta, suomeksi sanottuna oman elämänsä itsenäistä päätöksentekoa ja sen hallintaa varmasti estää monikin seikka ihmisten elämässä, niin vanhoillislestadiolaisten kuin muidenkin ihmisten kohdalla. useimmiten elämää rajoittavat asiat ovat asenteellisia, käsityksiin ja mielikuviin eli uskomusjärjestelmään perustuvia. Ahtain häkki itse kullakin on oman pään, mielen, rakentama.
Historia on osoittanut, että naiset saattoivat toteuttaa ankarissakin oloissa jollain tavalla omia itselleen tärkeitä tavoitteita. Jopa vankilassa ja keskitysleirissä on kirjoitettu runoja, opiskeltu vieraita kieliä tai filosofiaa, esitetty näytelmiä ja soitettu sinfoniaorkesterissa. Ihmisen vapaudentahto on kova. Myös tiukan islamin omaksuneissa valtioissa naiset koettavat jollain tapaa löytää aukkoja vapauteen.
Siksi uskon että myös ankarassa lestadiolaisuudessa ovat naiset luoneet aina itselleen henkireikiä ja aukkoja, uskonnon sisään. Naiset ovat kekseliäitä ja osaavia. Joillekin saattaa pieni hengähdystauko vaikkapa savukkeen muodossa olla se päivän ainut hetki omaa, ihan henkilökohtaista aikaa, jonka saa ihan itse määritellä.
Ne joille ne vl-elämäntavan sallimat rajatut mahdollisuudet riittävät, lienevät onnellisia. Yhteisön tuki ja vakuuttelu taivaaseen pääsystä on vankka palkinto josta ihmisen on vaikea luopua. Lapset ja näiden lapset täyttävät elämän täyteläisesti ja rikkaasti. Usein mielikuvat ja lupaukset ovat kaikkein voimakkaimpia, tässä tapauksessa lupaus kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä paratiisissa (tämäkin muuten kiinnostavan yhtäläinen piirre islamilaisuuden kanssa).
Olin odottamassa neljättä lastamme kun lopullinen erkaantuminen Ry:stä tapahtui.
Tuon jälkeen perheeseemme syntyi vielä lapsia, nuorin ollessani 44- vuotias.
Itselleni on iät ajat ollut selvää, etten ole voinut omantunnon syistä(kään) hyväksyä lapsirajoitusta.
Sain kuitenkin varsinkin viimeisinä vuosina Ry:sssä ollessani sellaista käsitystä, että mitä tiheämpään lapsia syntyi, sen uskovaisempi oli. Tämä ei tuntunut oikealta!
Haluan oman kantani lapsiasiaan kertoa siksi, koska en ole alottajan, Paula E:n kanssa samoilla linjoilla tässä lapsiasiassa. Lisäksi, kaikella kunnioituksella sivistystä kohtaan, minun täytyi taas ottaa sivistyssanakirja esille, jotta suurinpiirtein käsittäisin asian, mistä kirjoitetaan (esimerkiksi revoluutio tarkoittaa vallankumousta tai äkillistä muutosta).
Ps. En ole vielä lukenut tätä(kään) ketjua läpi, mutta tämän lukiessani minun oli pakko kirjoittaa.
Kiitos hyvä Sirkka näkemyksistäsi.
Onpa harmillista että sorrun ajoittain sellaiseen kielenkäyttöön jonka lukija saattaa kokea vaikeaksi ja itselleen vieraaksi. Hyvän kirjoittajan tulee varmistaa että tulee ymmretyksi, ja silloin pitää suosia suomenkielisiä termejä, aina kun se on mahdollista. Myönnän, ajoittainen teoreettisuus on helmasyntini.
Toinen asia joka harmillisesti saattaa vaikeuttaa tekstieni ymmärtämistä ovat monet pianovihreet!! Pahoittelen niitäkin.
Hei Paula E!
Painovirheitä tulee varmaan kaikille, tekevälle sattuu. Mutta sivistyssanojen käyttö on toinen juttu, samoin vieraskielisten sanojen käyttö silloin kun on tarkoitus keskustella kaikelle kansalle eikä vain akateemisille ja kieliä lukeneille.
Ei ollut tarkoitus loukata, enkä tiedä loukkaannuitkokaan. Nämä asiat vain jotenkin harmittavat ei vain omasta puolestani mutta mahdollisesti muidenkin puolesta(?)
Nämä uskomiseen liittyvät asiat ovat kuitenkin kaikkein tärkeimmät mitä olla voi.
Hyvä Sirkka,
en toki ole loukkaantunut. "Ohjaava palaute" ja kritiikki on tuttua työstänikin. Vain sitä kautta voi kehittyä.
Tunnen helmasyntini, tämän teoreettisuuden ja ammattikielen, joka varmaan on osa persoonallisuuttani. Silti siitä voi yrittää opetella pois kun kuuntelee kaltaisiasi asiallisen ja rakentavan palautteen antajia.
Itse kukin täällä keskustelee sellaisena kuin sattuu olemaan. Täällä ei ole pääsyvaatimuksia. :-)
Korkeimpiin lukijalukuihin varmaan pääsee kun osaa kirjoittaa helposti luettavasti ja selkeästi. Tosin on sanottava etteivät ihan kaikki huippulukuihin yltävät viestit ole sisällöltään informatiivisia, vastuullisa, syvällisiä tai ajattelua kehittäviä.
Näillä foorumeilla saavat kaikki kukat kukkia!
Ja silloin, mukaan mahtuu hyvin yksi vaikeasti kirjoittava, vieraalta tuntuva teoreetikkokin... :-)
Viestejäsi on ollut todella ilo lukea! Ne ovat olleet selkeitä ja monet hoitokokouksiin liittyvät asiat olemme kokeneet samalla tavalla.
Vasta viime aikoina kirjoituksiisi on tullut toisenlainen sävy juuri sivistyssanojen käytön suhteen, josta olen ollut vähän pettynytkin.
Eipä mulla tämän kummempaa. Mulle on tullu nyt lentsu. Häätyypä mennä juomaan lämmintä mehua ja ottaa vaikka tisperiiniä, että pystys huomena menneen taas töihisä vaan tullekohan rokulipäivä?
Vakavasti kirjoittaen: Uskomiseen se jää!
Mutta nykyaikana on muuten moni asia ihan ok ja terveyskeskuksessa ei tietty moitita. Päinvastoin. Kunnioitetaan. Mutta olisi hyvä että olisi ammatti ja oma työ. Kävin koulua ja opiskelin lähihoitajaksi, olen nyt 28 v. ja naimisiin mentiin heti kun valmistuin. Ei ole helppoa saada työtä, eikä helppoa mennä töihin vaikka saisikin kotiin hoitajan, kun meillä on jo iso perhe.
Kyllä hoitoalalla aina töitä on. Miten iso perhe sinulla on?
Olis mukava kuulla missä päin maata asut.
Eli meille on siunaantunut seitsemän poikaa. Eikä vielä yhtään tyttöä - ! Eli että seuraavaksi onkin toivottu että tulisi tyttövauva. Asutaan pääkaupunkiseudulla. Olisi varmasti mukavaa vaihteluakin käydä töissä. On ammatti ja haluaisi että ei kaikki opit unohtuis! Mutta sitä miettii miten päivähoito. Nyt on miehen työkin kaukana, hän joutuu menemään aina viikoksi sinne ja pääsee kotiin vaan viikonlopuiksi.
Onnittelut seitsemän pojan äidille! Alle kolmikymppisenä olet vielä nuori, joten ehdit hyvin työvuosiakin vielä tehdä.
Mutta saattaa olla työnantajaa vaikea löytää. Kannattaa varmaan pitää huolta että ammattitaito säilyy. Kun pyörität tuota kotihuushollia, siinä kysytään todella monenlaisia kykyjä!
Ja kun kerran haaveilet edelleen perheen kasvattamisesta ainakin sillä tyttövauvalla, miten olet ajatellut yhdistää suuren perheen ja työn? Toivottavasti sinulla on isovanhemmat ja muita sukulaisia lähellä, auttamassa. Itselläni ei ole,ja perheen ja vaativan yrittäjän työn yhdistämminen ei ole helppoa!
Toivotan sinulle kaikkea hyvää!
Vaikea kuvio, seitsemän lapsen kanssa. Rankkaa kun mies vielä kaiken päälle on viikot poissa. Sinulle varmaan löytyy lähettyviltä töitä.
Voisiko miehesi ajatella jäävänsä hoitamaan lapsia niin että voisit itse välillä olla töissä?
Iso perhe on Jumalan lahja ja perheen päälle kunniaksi.
Osoittaako kypsää aikuisuutta ja vanhemmuutta, että ajattelet hipsiä kodin ulkopuolelle töihin vaikka olet 28-vuotiaana saanut hankituksi seitsemän lasta. Eikö käy mielessä että ehkä pitäisi itse ne lapset hoitaa joita on maailmaan saattanut.