Olisi mukava kuulla, että minkä ikäisenä ja miten se tapahtui. :)
Mulla ainakin vahingossa, olin sellainen 5-6v ja istuin sohvan käsinojalle ja huomasin että kun liikuttelen itseäni siinä, tuntuu hyvältä.
Minkä ikäisenä alotit itsetyydytyksen ?
13
12038
Vastaukset
- pikku neitsyt
Muistan iste kun ala-asteella kiivettiin köyttä pitkin liikuntatunnilla kattoon.Tuntui jännältä kun paksu köysi puruitsui tiukkojen reisien välissä vasten häpyä. Vaikka ei sitä silloin vielä ymmärtänyt mitään mistä se tunne johtui.
Jos samanlaisia samantapaisia tuntemuksia, niin kirjoittele mulle. Terv. Sanna
[email protected]- Ujo poika
Kansakoulussa oli pihalla puiset reisintäpuut, joissa me pojat ahkerasti kiipeilimme välitunneilla. Huomasin että se tuntui aika hyvältä tuolla jalkojen välissä ja kun ylös asti kiipesin, niin tuli niin mahtava tuntemus että piti ihan vain olla hetki hiljaa paikoillaan ja painautua tiukasti tankoa vasten siellä viiden metrin korkeudessa ja pitää lujasti kiinni ettei olisi tipahtanut alas. Jälkeenpäin vanhempana sitten vasta ymmärsin että ne olivat orgasmeja joita sain sillä tavalla kiipeillessä. Mitään siemensyöksyä ei tietenkään ollut niin pienenä (8v), mutta voisi sanoa että ne olivat noin fyysisesti voimakkaampia ja tyydyttävämpiä tuntemuksia kuin aikuisena myöhemmin.
- Anonyymi
Sama juttu. Housut märät kiipeilyn jälkeen ja köydestä en päästänut irti ennen orgasmia
- Anonyymi
Ujo poika kirjoitti:
Kansakoulussa oli pihalla puiset reisintäpuut, joissa me pojat ahkerasti kiipeilimme välitunneilla. Huomasin että se tuntui aika hyvältä tuolla jalkojen välissä ja kun ylös asti kiipesin, niin tuli niin mahtava tuntemus että piti ihan vain olla hetki hiljaa paikoillaan ja painautua tiukasti tankoa vasten siellä viiden metrin korkeudessa ja pitää lujasti kiinni ettei olisi tipahtanut alas. Jälkeenpäin vanhempana sitten vasta ymmärsin että ne olivat orgasmeja joita sain sillä tavalla kiipeillessä. Mitään siemensyöksyä ei tietenkään ollut niin pienenä (8v), mutta voisi sanoa että ne olivat noin fyysisesti voimakkaampia ja tyydyttävämpiä tuntemuksia kuin aikuisena myöhemmin.
Samanlainen juttu mummolassa talon portailla oli putkesta tehty kaide. Siinä ylöspäin kiivetessä hinkkasin munia alle 10 vuotiaana ja gutaa teki.
- mie
Taisin olla ala-asteella noin neljännellä luokalla. Tein sitä yksin sekä joskus yhdessä silloisen kaverini kanssa. Olihan se jännää kun ei asiaa oikein täysin vielä ymmärtänyt. Hurjalta tuntuu näin jälkeenpäin, että miten sitä olikin niin nuori...
- tosinuori
Uskokaa tai älkää, mutta minä olin vasta reilu parivuotias, tai melkein kolme. Tarhassa päiväunille mennessä peitto kiertyi jotenkin ja yritin kaivaa sitä pois jalkojen välistä, ja sain. Eli ihan vahinko. Monta vuotta tein sitä peiton kanssa, koska luulin, että se peitto oli se joka sen teki, ettei se toimi ilman... viisivuotiaana äitini sai minut kiinni ihan jo tavalliseen tapaan tekemässä eli silloin olin näköjään jättänyt peiton.
Tiedän että olin parivuotias vaikka en muista siitä ajasta oikeastaan kuin tuon ja väläyksen siitä tarhasta, olin siellä vain parivuotiaana muutaman kuukauden ajan. Kysyin äidiltäni koska olin siellä joten ikä oli tosiaan tuo kaksi ja risat. - deenai
joskus 5 vuotiaana erään kaverin kanssa leikitiin lääkäriä... Ja kyllä se hyvältä tuntuikin. Sitten meni monta vuotta ettei ollenkaan. 13 vuotiaana sitten kunnolla, ja hieman 'kypsempänä'
- kiva kuulla
Itse alotin kanssa ihan tosi nuorena just joskus 6 vuotiiana, olen aina luullut etta mussa on jotain vikaa, mutta eipa nayta olevan :) Itse vehtailin tyynyjen ja nallejen ja nukkejen kanssa :D
- Doris
Muistan kuin eilisen päivän.Olin 10 vuotias, kun keksin oman kehoni Jallu lehdestä saamieni ohjeiden mukaan.Siinä oli oikein ohjeet mihin pitää koskea ja millälailla.Ja kuvia oli myös.
- muumuu
Olin mummilassani noin 11 vuotiaana. Jostain olin kuullut itsetyydytyksestä, ja kun siellä sitten iski tekemisenpuute, niin sain päähäni mennä vessaan testaamaan... :D
- Anonyymi
Itse olin 4 luokalla, kun ekaa kertaa vedettiin.
- Anonyymi
3 tai 4-vuotiaana sellasta tankoa vasten hankaamalla. Jatkoin sitä ihan säännöllisesti kunnes jostain keksin pehmolelujen ja tyynyjen naimisen. Mummolassakin sohvan käsinojaa tuli usein nussittua, jos mummo esim kävi takapihalla niin olin heti haarat auki siinä.
Itse taisin olla jotain 11-12 kun aloin ekoja kertoja suihkussa veteleen käteen
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1291837
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.781717Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie561323- 691141
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen8839- 2795
- 45777
Oli kyl kunnon reissu
Jopa oli bileet hotellissa! Kunnon menot ja Kuhmon rytkyt liikenteessä. Onneksi ei ollu tuulipukua päällä! 😂👍🏻10749- 41735
- 45717