Luontoaktivistit vain niskoittelivat
Kuusamon käräjäoikeus on hylännyt perjantaina antamassaan tuomiossa luontoaktivisteja kohtaan nostetut syytteet pakottamisesta heidän tunkeuduttuaan Metsähallituksen hakkuutyömaille Puolangalla ja Suomussalmella maaliskuussa 2002.
Suomussalmella työskennellyttä metsäkoneenkuljettajaa käräjäoikeus ei velvoittanut maksamaan korvauksia kahdelle aktivisteille henkisestä kärsimyksestä tämän nosteltua tukkeja työmaalle tulleiden päiden yli. Oikeus katsoi, että aktivistit olivat itse myötävaikuttaneet tilanteensa syntymiseen.
Kuljettaja tuomittiin kuitenkin 210 euron sakkoon vaaran aiheuttamisesta
Henkinen kärsimys vihreillä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
henkinen kärsimys teidän temppuilunne.Varsin-
kin kun me ei käytetä huumaavia aineita vitu-
tukseme tueksi niinkuin vihreät metsän peikot.
Kyllä luontoa pitää vaalia mahdollisuuksien
mukaan, mutta liika on aina liikaa, jos vittu-
kin alkaa haisemaan hyvälle.
Panna jarruja luonnon liialle tuhoamiselle. Tosi hienoa kansalaisaktiivisuutta. Ei rikollisuutta. Kiitos teille rohkeat!
"Insinööri Itä-Suomesta"