Työnteko ei kannata!

Olen varsin yllättynyt havaitessani, että jäämällä kotiin lapsia hoitamaan vaimoni kanssa, perheemme nett tulot kasvoivat selvästi.

On kyllä varma, että suomalainen järjestelmä on tiensä päässä, jos opettajan kannattaa lopettaa tällä tavoin uransa jäämällä sosiaalipummiksi.

Olen nyt heittänyt erilaista kuutamokeikkaa rakennuksilla milloin on siltä tuntunut.
Näin olen saanut pitkästä aikaa autonkin vaihdetuksi uudempaan.

Sosiaalidemokraatteja kiittäen!

Opettaja Helsingistä
15684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hallituksen päämäärä on saada kaikki työttömiksi, jolloin työvoima olisi valtion omistuksessa, aivan kuten nykyiset hallituspuolueet haluavatkin.

Kun tarpeeksi suuri osa on työttömänä, voidaan aloittaa pakkotyöt, esimerkiksi sillä tavalla, että pitkän aikaa työttömänä olleita viedään työttömyystuki elleivät he suostu tekemään normaalia työtä työttömyystuella.

Eli, kun tätä jalostetaan eteenpäin, jokainen suomalainen työntekijä jää työttömäksi ja hänet pakotetaan (kun ei saa tukea, on pakko tehdä työtä 500 euron kuukausipalkalla) ilmaistyöhön. Silloin valtio omistaa kaikki työntekijät ja voi myydä heidän työpanoksensa haluamaan summalla ulkomaisille työnantajille.

Hallituspuolueille tästä on se etu, että he ovat saavuttaneet puolueensa päämäärän ja kaikki äänestävät sokeasti heitä, koska hehän ovat ainut puolue joka huolehtii työttömistä ja heikompiosaisista. Parempiosaisiahan meillä ei sitten olekaan enää.

Joten, tämä meno tulee jatkumaan kunnes kaikki ovat pakkotyöllistettyjä. Kuten täälläkin on havaittu, työttömyyden poistamiseen suhtaudutaan erittäin kielteisesti. Ilmeisesti siitä syystä, että asialla ovat puoleiden kannattajat, jotka pyrkivät ylläpitämään kaikien keinoin suurta työttömyyttä.

Työttömyyshän voidaan poistaa helposti poistamalla rangaistukset itsensä työllistämiseltä ja työpaikkojen synnyttämiseltä.

Äänestä

Minusta taas on outoa miksi lapsia pitää olla molempien vanhempien hoitamassa yhtäaikaa.Sekin tuntuu ihmeelliseltä kun vielä kehut tekeväsi "kuutamokeikkoja" ja tunnut olevan ylpeä siitä.On sinunkin opiskelusi mennyt hukkaan tai olet väärällä alalla kun olet samalla esimerkki lapsillesi.Jos oikein arvelen kävit opintosi "putkeen" etkä ollut välillä töissä,niin valmistuit siinä 25 vuotiaana.Tämän jälkeen menit töihin ja teille tuli perheenlisäystä,olet ehkä 27 vuotias.Nyt sitten rupeat "loisimaan",kun juuri tämän ikäisten pitäisi painaa hommia jos niitä on tarjolla.Olin itse ollut työelämässä tuon ikäisenä 10 vuotta ja maksanut sinunlaistesi loisimisesta myös.Olen myös ollut työttömänä ja kävin itselleni uuden ammatin kun suuri lama iski,mutta työntekoa EN LOPETA sen vuoksi kun ilmankin pääsee helpommalla,vaan jos tulee sairautta.Ihmiselle työnteko on myös terapiaa, ja sinunkaltaistesi pitäisi myös se ymmärtää kun teille se kuuluu jo opetusohlelmiin.Se tässä vähän jurppii kun tollaset "oppineet" käy näin nokkavaksi "besservissereiksi"ja yrittää tartuttaa LORVIKATARIN myös työstänauttiviin kansalaisiin,jotka myös välittävät aidosti miten suomalaisilla tulevaisuudessa menee.Näyttää siltä ettei tämä nykyinen peruskoulu mitä sinäkin olet käynyt ei tuota muita kuin valittajia,vaan me jotka kävimme kansakoulun ja oppikoulua tai kansalaiskoulun joudumme nyt maksumiehiksi/naisiksi teille.

Äänestä
  • saa paremmat nettotulot kuin työtätekemällä!

    On aivan turha morolisoida. Lähtökohtaisesti työssä käydään, jotta saadaan rahaa. Nyt kuitenkin yhteiskuntamme on demareiden ja keskustan ohjauksessa muuttunut vero- ja maksuhelvetiksi keskipalkkaisille.

    Ymmärrän kyllä opettajan ratkaisun.
    Niin minäkin tekisin.

    Äänestä

toisille työnteko on antoisaa sen itsensä vuoksi, toiset puolestaan tekevät töitä kasvattaakseen pääomaansa.

Äänestä
  • Monet käyvät töissä maksaakseen laskunsa ja velkansa.Pääoma ja sen kertyminen sekä pääoman tuotto on näille heeboille ihan hepreaa.

    Äänestä

jonkinlainen firma ja otat muutaman ihmisen palkkalistoillesi niin silloin huomaat kuka tämän sosiaalidemokraattisen lystin maksaa ;)

Äänestä

Ilmeisesti vaimosi on ollut työtön työmarkkinatuella jolloin sinun tulosi vaikuttavat
hänen korvauksiin.

Jos teillä on 3 lasta ja molemmat työmarkkinatuella ja vuokra 500e/kk perheenne saa
sosiaaliturvaa n.1800e/Kk

Opettajan työssä, oletetaan palkka 2200e/kk
käteen 1600e/kk, lapsilisät 340e
vaikka vaimosi ei saisi latiakaan mistään
olisivat tulonne 1940e/kk
eli lähes sama.

Mutta otatte avioeron (näennäisen) ja vaimosi muuttaa pois(paperilla) jolloin hän saisi täyden
korvauksen käteen 370e/kk ja sinä saisit lapsilisiin yh-korotuksen jolloin tulonne olisivat
yhteensä 2300e/kk. Eli kyllä työtä tekemällä on parempi kun vain hoitaa asiansa oikein.

Onhan se väärin että joutuvat ihmiset kikkailemaan mutta sellaista on byrokratia.

Äänestä
  • muuttamalla vain paperilla. Noita tapauksia on setvitty aika paljon raastuvassa.

    Äänestä

Kyseessä on samankaltaisten opettajien uustuotanto. Opettajien tai pappien ei nykyään tarvitse olla esimerkkejä, huono esimerkkikin riittää.

Äänestä
  • Tämmösiä perkeleitä ne on eduskunta, hallitus, papit ja opettajat!

    Äänestä

Sossujärjestelmä on mätä ja kaatuu ennen pitkää.

Kun olen vähän tyhmä, olen kuitenkin tehnyt töitä kotitarpeiksi. Eipä oikein kannattaisi, mutta minkäs tyhmyydelleen voi. :-)

Äänestä

Kannattaisi ehkä aloittaa tilanteen analysointi miettimällä sitä, olisiko aihetta vaihtaa
keskusjärjestöä. Nythän niin Akava kuin OAJ: kin ovat kokoomusvetoisia. Maallikkoa on aina
hämmästyttänyt tuo asiaintila!
vom

Äänestä
  • Voi kristus, anna meidän kaikki kestää!

    Äänestä

  • Konstantin kirjoitti:

    Voi kristus, anna meidän kaikki kestää!

    Jos toveri "vom" saisi päättää niin ne olisivat stalinistivetoisia.

    /Kalle

    Äänestä

Aika köyhää sinulta ruveta syyllistämään työttömiä ja sosiaalituen varassa eläviä. Tosiasia on, että nuoret opettajat ja viranhaltijat yleensä kuormittavat talouttamme hankkiutumalla raskaaksi heti kun ovat vakituisen työpaikan saaneet. Näitä hyväosaisia sosiaalipummeja on pilvin pimein. Tänä päivänä pitää jo nussimisesta maksaa palkkaa. Kansakunta on tällä menolla syönyt jalat altaan, työtilaisuudet häviävät kun kaikille pitäää maksaa ja hyvin vain pelkästä olemisesta! Eduskunan ja hallituksen tilanne on sama. Ei koskaan meillä ole ollut näin kyvytöntä hallintoa kuin nyt on. Lipponenkin, joka edes hieman oli reaalipoliitikko suostui maajusseille maksettavaan eltusapuun, vaikka kehui vaalivoittonsa jälkeen panevansa perälaudan kiinni. Jos jotakin ryhmää pitäisi osoittaa sormella, niin maajussit ja teollisuus siinä ne meidän verenimijät, kynnettömän eduskunnan ja hallituksen lisäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opettaja TR kirjoitti:

Olen varsin yllättynyt havaitessani, että jäämällä kotiin lapsia hoitamaan vaimoni kanssa, perheemme nett tulot kasvoivat selvästi.

On kyllä varma, että suomalainen järjestelmä on tiensä päässä, jos opettajan kannattaa lopettaa tällä tavoin uransa jäämällä sosiaalipummiksi.

Olen nyt heittänyt erilaista kuutamokeikkaa rakennuksilla milloin on siltä tuntunut.
Näin olen saanut pitkästä aikaa autonkin vaihdetuksi uudempaan.

Sosiaalidemokraatteja kiittäen!

Opettaja Helsingistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu