Kevennystä päivään

Maajussilla oli mieli maassa, kun kanalaan ei ilmestynyt juurikaan uusia tipuja. KUKKO PERKELE oli laiskistunut... ei panohommat kiinnostaneet.
Maajussi epätoivoissaan jauhoi omat viagransa, liotti kukon jyvät viagralla kyllästetyllä nesteellä ja antoi kukolle illalla.

Yö kului ja maajussi lähti aamulla kanalaan tarkistamaan tuloksia... KAIKKI KANAT PANTU HENGILTÄ ja kukko röyhistelee rintaansa. Tuloksesta selvittyään päätti isäntä jatkaa kokeilujaan ja antaa hieman
lisähaasteita kukolle... Ja vei kukon hanhitarhaan.
Seuraava päivä koitti ja isäntä lähti katsomaan kuinka oli kukolle käynyt. Aamuisessa hanhitarhassa odotti sama tulos, kukko oli vain entistä ylpeämpi tuloksistaan. Mutta haasteita jatkettiin, koska kukolla selkeästi oli vauhti päällä. Kukko tungettiin strutsitarhan portista sisään.

Aamulla isännän mentyä strutsitarhalle, totesi hän tutun näyn. Kaikki strutsit oli pantu hengiltä. Mutta myös kukko makasi liikkumatta keskellä tarhan pihaa. Ainoa liike koko seutuvilla oli muutama korppikotka
kiertelemässä taivaalla... Isäntä lähti kukon luokse ihmettelemään, jotta mitä oikein oli tapahtunut. Hän yritti ravistella kukkoa hereille, jospa se siitä virkoaisi, ja kysyi samalla: "Ookkonä hengissä?".
Tällöin kukko raottaa hieman toista silmäänsä ja kuiskaa: "Turpa kiinni, pillua taivaalla!!"
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hiukan muistutusta pankkomajurille, oikeistosossulle ja pystyyn-kuolleelle, joka tuntuu oelvan osa toimimatonta y.ll.ä.pi.toa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tanhuaja kirjoitti:

Maajussilla oli mieli maassa, kun kanalaan ei ilmestynyt juurikaan uusia tipuja. KUKKO PERKELE oli laiskistunut... ei panohommat kiinnostaneet.
Maajussi epätoivoissaan jauhoi omat viagransa, liotti kukon jyvät viagralla kyllästetyllä nesteellä ja antoi kukolle illalla.

Yö kului ja maajussi lähti aamulla kanalaan tarkistamaan tuloksia... KAIKKI KANAT PANTU HENGILTÄ ja kukko röyhistelee rintaansa. Tuloksesta selvittyään päätti isäntä jatkaa kokeilujaan ja antaa hieman
lisähaasteita kukolle... Ja vei kukon hanhitarhaan.
Seuraava päivä koitti ja isäntä lähti katsomaan kuinka oli kukolle käynyt. Aamuisessa hanhitarhassa odotti sama tulos, kukko oli vain entistä ylpeämpi tuloksistaan. Mutta haasteita jatkettiin, koska kukolla selkeästi oli vauhti päällä. Kukko tungettiin strutsitarhan portista sisään.

Aamulla isännän mentyä strutsitarhalle, totesi hän tutun näyn. Kaikki strutsit oli pantu hengiltä. Mutta myös kukko makasi liikkumatta keskellä tarhan pihaa. Ainoa liike koko seutuvilla oli muutama korppikotka
kiertelemässä taivaalla... Isäntä lähti kukon luokse ihmettelemään, jotta mitä oikein oli tapahtunut. Hän yritti ravistella kukkoa hereille, jospa se siitä virkoaisi, ja kysyi samalla: "Ookkonä hengissä?".
Tällöin kukko raottaa hieman toista silmäänsä ja kuiskaa: "Turpa kiinni, pillua taivaalla!!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu