Usein niistä kuuluisista säännöistä puhuttaessa kuulee sanottavan, ettei kielletty tekemästä niin tai näin mutta emme halua tehdä niin.
On asioita joista sanotaan ettei se ole syntiä mutta emme halua tehdä niin.
Entä jos se heikko uskovainen, joskus haluaakin mielessän tehdä tai toimia vastoin yleistä haluttomuutta, valehteleeko itselleen vai muille?
Eli onko se ihmisen omahalu, vai se että valehtelee itselleen tai muille haluttomuutensa, väärin?
Kuitenkin ihminen kaikessa heikkoudessa haluaa milloin mitäkin, ja vakuuttaa silti haluttomuuttaan.
Onko jonkin asian kiellon peruste aito haluttomuus, vai uskotellaanko haluttomuutta jolloin voidaan joissain tapauksissa valehdella ainakin itselle.
Itse ainakin olen joutunut huomaamaan että halua on, mutta sitä ei ole katsottu oikeaksi, jolloin en ole voinut asiaa kääntää haluttomuudeksi. Olisin valehdellut itselle.
On asioita joista sanotaan ettei se ole syntiä mutta emme halua tehdä niin.
Entä jos se heikko uskovainen, joskus haluaakin mielessän tehdä tai toimia vastoin yleistä haluttomuutta, valehteleeko itselleen vai muille?
Eli onko se ihmisen omahalu, vai se että valehtelee itselleen tai muille haluttomuutensa, väärin?
Kuitenkin ihminen kaikessa heikkoudessa haluaa milloin mitäkin, ja vakuuttaa silti haluttomuuttaan.
Onko jonkin asian kiellon peruste aito haluttomuus, vai uskotellaanko haluttomuutta jolloin voidaan joissain tapauksissa valehdella ainakin itselle.
Itse ainakin olen joutunut huomaamaan että halua on, mutta sitä ei ole katsottu oikeaksi, jolloin en ole voinut asiaa kääntää haluttomuudeksi. Olisin valehdellut itselle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän tuo ole jo saivartelua. Uskossa eläminen on jokapäiväistä kilvoittelua syntiä ja saastaisuutta vastaan. Jos omatunto sanoo, ettei jokin ole sopivaa uskonelämälle, ei silloin pidä tehdä omaatuntoaan vastaan.
Ihmisen syvin kaipuu on elää Jumalansa yhteydessä. Kun Jumala ensin on rakastanut uskovaa, uskova rakastaa Jumalaa, eikä halua tehdä syntiä. Synti erottaa Jumalasta, näin ollen kaikki, mikä erottaa Jumalasta ja Hänen tuntemisestaan, on syntiä. On totta, että uskovakin elää kiusausten keskellä ja "vanha ihminen" tahtoo monta kertaa muuta kuin sielulle on hyväksi. Uskova haluaa kuitenkin olla kuuliainen Jumalan tahdolle ja evankeliumilla hoidettu omatunto sanoo, mikä ei ole sopivaa.
kysymys koski sitä voinko perustella jotakin asiaa niin, että sanon, en halua. Raadollinen ihminen haluaa ja kuitenkin vakuuttaa ettei halua.
Pointti olikin perustelun todellisuudessa. Sillä onhan valehtelu syntiä, halusi tai ei.
En lähtynyt saivartelemaan mikä on omaatuntoa vastaan, vaan kysyin, saako valehdella?
Itselle tai muille.
>>
Synti erottaa Jumalasta, näin ollen kaikki, mikä erottaa Jumalasta ja Hänen tuntemisestaan, on syntiä.
>>
Eikö tuolla perusteella ihmisten laatimat säännöt, joita ei Raamatusta löydy, erota ihmistä Jumalasta?
Kun Jumalan sanan sijaan opetetaankin omia sääntöjä, niin eikö se ole Jumalan sana, joka tällöin syrjäytetään?
On totta, että omatuntomme ilmoittaa meille mikä on oikein ja mikä väärin. Oman tunnon voi kuitenkin trimmata yliherkäksi tai paaduttaa... Ajatus kollektiivisesta omasta tunnosta on mahdoton.
Jeesuksen opettamalla lähimmäisenrakkauden periaatteella voimme kuitenkin punnita myös omaatuntoamme:
Matt. 7:12
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Eikö se mene niin että:
1. ei ole tietenkään olemassa mitään sääntöjä, vaan uskovainen ei vain halua itselleen televisiota
2. asiasta on annettu jumalanvaltakunnan neuvot (kirjoitettu Päivämiehessä 60-luvulta saakka)
3. uskovainen ei kuitenkaan jätä hankkimatta televisiota niiden neuvojen tähden, vaan se on uskon hedelmä että hän on kuuliainen neuvoille (koskipa ne neuvot sitten mitä hyvänsä asiaa)
4. jos hän hankkii television, hän ei osoita kuuliaisuutta jumalanvaltakunnan neuvoille
5. tämä on sen merkki että usko on heikoilla
5. kun usko on heikoilla, uskon heikentyminen on seurausta synnin luvallisuudesta, minkä osoittaa televison hankinta...
MOT:
VL-uskovaisen usko on todellisesti kuuliaisuutta neuvoille. Jos ei ole kuuliaisuutta, ei ole oikealla tavalla uskomassa.
Voidaan kysyä, miten paljon tällä sekasotkulla on tekemistä kristiuskon kanssa, jonka ydin on se että syntinen saa uskoa syntinsä armosta anteeksi ja kelpaa tästä syystä Jumalalle.
Yksinomaan se, että niin harva vl lukee itse Raamattua, mahdollistaa tällaisen järjestelmän.