Mitenkäs se menikään?Tuolla eräs vielä änkäsi ettei rakastaminen ole velvollisuus vaan valinta eikä kukaan voi omistaa toista ihmistä,kuitenkin jos lupaat "rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä" ja sanot papin edessä "TAHDON" eikö se silloin ole velvollisuus niin kauan kun ei ole eronnut?
Mielestäni ON velvollisuus myös rakastaa ja hoitaa sairasta puolisoaan ilman sivusuhdetta,olenko väärässä vai onko suomalaisten moraali lopullisesti kadonnut?
VIHKIKAAVA
Uskollinen puoliso
32
1826
Vastaukset
- tahtoa
ovat kaksi eri asiaa....Eikä ihminen ole toisen omaisuutta MIELESTÄNI! Eiköhän avioliitto perustu kahden vapaaehtoiseen valintaan.
Näin ulkopuolisena kysyisin, mitä on änkääminen, onko se sitä jos on erimieltä jostakin kanssasi? Ethän sinä itse tietenkään änkää....;DD- Minnamari
Pahinta mitä tiedän on, että mieheni joutuisi hoitamaan minua VELVOLLISUUDESTA. Sellaista en hännelle koskaan toivoisi. Rakastaminen ei ole mikään VELVOLLISUUS, se on tunneside.
Toista ihmistä ei voi omistaa. Jos elämässäni kävisi niin, että mieheni rakastuisi toiseen naiseen, antaisin hänen mennä. Minä haluan, että mieheni on onnellinen, niin paljon häntä rakastan. - Pekka Porista
Voi sinua!! Vihkikaavallako sidot ihmisen itseesi? Siihenkö vetoat ja pakotaisit miehesi pysymään vierelläsi? Vaikka olisitte kuinka onnettomia? Tai ehkä sinä olisit onnellinen, miehesi onneton? Välittäisitkö siitä, että hän olisi onneton? Vihkikaavahan velvoittaa???
- Taatto
Rakkaus on parisuhteessa eräänlainen suklaanmakuinen ensivaihe, joka väistämättä laimenee, muuttuen parhaimmillaan kiintymykseksi ja kunnioittamiseksi. Siinä vaiheessa kun sanotaan "Tahdon", ei tule useinkaan kyseenalaistettua - suklaan maku suussaan - ihmisen luontaista taipumusta tehdä joskus vääriä valintoja ja erehtyä. Oikeudenmukaisuus ja velvollisuus, siinä erittäin hyviä arvoja joita tulisi noudattaa aina elämänsä eri vaiheissa, silti realiteetit tunnustaen.
- Pirre*
mukavasti sanottu, kaikki oleellinen.
- hienoja ihmisiä
Jos vois sanoa, sanoisin, että "kauniita" olivat vastaukset ja yhdyn niihin koko sydämellä.
Alkuperäiselle vastaisin, että rakkauden eteen pitää tehdä tunnetöitä ja se tarkoittaa itseäkin, ei vaan sitä toista puoliskoa. Rakkaus ansaitaan. Rakkautta ei voi pakottaa ja vankina se kuolee. Siinä ei kaavat ja valat auta.- Marion.T
juuri sitä miten asian itsekin ajattelen - kiitos hyvästä kirjoituksesta.
- kanssakeskustelijasi
Olen keskustellut kanssasi tästä asiasta tuolla aiemmassa ketjussa. Kun nyt päätit vielä jatkaa tätä keskustelua oikein uudella avauksella, niin saanen oikaista virheellisen väittämäsi sanoistani. En sanonut että rakastaminen on valinta vaan:
"Rakastaminen ei ole velvollisuus missään tapauksessa, vaan perustuu vapaaehtoisuuteen ja tunteisiin. Kukaan meistä ei omista toista ihmistä."
Tätä mieltä olen edelleenkin. Itse en missään tapauksessa soisi että kanssani oltaisiin velvollisuudesta, silloinhan olisin taakka kumppanilleni. Avioliitto solmitaan aina hyvässä uskossa että rakkaus kestää läpi elämän, siihen kai jokainen pyrkii. Näin se ei aina kuitenkaan mene.
Sanot:"mielestäni ON velvollisuus myös rakastaa ja hoitaa sairasta puolisoaan.." Velvollisuuden tunne hoitaa varmasti meillä monella on, jos puoliso sairastuu, mutta tuota RAKASTAMISEN VELVOLLISUUTTA en voi ymmärtää, en millään vaikka kuinka haluaisin. Rakkaus on tunne-, ei järkiasia. Tunnetta ei voi pakottaa, sitä joko on tai sitä ei ole vaikka kuinka järki tai velvollisuus mitä sanoisi.
Tässä ketjussa on tullut vastauksina hyvin samankaltaisia ajatuksia mitä itselläni asian tiimoilta on.- se näin
Olen hoitanut miestäni kymmenen vuotta.
Hän on liikuntakyvytön.
Lakkasin rakastamasta ainakin 30-vuotta sitten .
Alkoholi oli liian vahva kilpilija mieheni rakkaudesta.
Joskus ajattelen että miten tässä näin kävi.
Kilpailijani alkoholi vei mieheni terveyden ja jätti minun hoitaakseni lopputuloksen. - kanssasi..
se näin kirjoitti:
Olen hoitanut miestäni kymmenen vuotta.
Hän on liikuntakyvytön.
Lakkasin rakastamasta ainakin 30-vuotta sitten .
Alkoholi oli liian vahva kilpilija mieheni rakkaudesta.
Joskus ajattelen että miten tässä näin kävi.
Kilpailijani alkoholi vei mieheni terveyden ja jätti minun hoitaakseni lopputuloksen.on varmaan paljon muitakin ihmisiä, sinulla on se velvollisuuden tunne joka saa sinut pitämään huolta kumppanistasi vaikka rakkaus on kuollut. Jos luoksesi tulisi joku sanomaan että velvollisuutesi on vielä rakastaa miestäsi, niin eihän se pakottamalla onnistuisi.?
olen vilpittömästi pahoillani tilanteestasi ja toivon Sinulle jaksamista, mistä saat ammennettua voimasi? - päätyisin...
se näin kirjoitti:
Olen hoitanut miestäni kymmenen vuotta.
Hän on liikuntakyvytön.
Lakkasin rakastamasta ainakin 30-vuotta sitten .
Alkoholi oli liian vahva kilpilija mieheni rakkaudesta.
Joskus ajattelen että miten tässä näin kävi.
Kilpailijani alkoholi vei mieheni terveyden ja jätti minun hoitaakseni lopputuloksen.samaa taistelua olen 25 v. käynyt "kuningasta" vasten ja vielä ei ole siippani petipotilaana ja olen tuonut julki asian .Minä EN ole hänen hoitaja jos petipotilaaksi joutuu ja myöskään Hänen EI tarvitse eikä saakaan kuljettaa meikäläistä pyörätuolissa. Sanat "toivottavasti sinä vielä istut pyörätuolissa" muistona kulkee ja varmasti koko elämän ajan ne muistan. Anteeksi en voi antaa enkä unohtaakaan, jos kävisi niin ikävästi, että puheenikin loppuu olen lapsilleni kirjoittanut ohjeet ja niitä he lupasi noudattaa. Katkeraa, sanoisin. Onneksi puolisoni ei tahtonut papin eteen vihkivaloja vannomaan Hänelle riitti maistraatissa käynti ja vieläpä sattui nainen vihkimään meidät. Olen sitämieltä että vihkimisen suorittaa mies-pappi ja kirkossa.Tähän en tarvitse kannanottoja sillä minä voin olla yksin näin ajatteleva, olkoon vaikka kaikki viisimilj. Suomalaista erimieltä.
se näin kirjoitti:
Olen hoitanut miestäni kymmenen vuotta.
Hän on liikuntakyvytön.
Lakkasin rakastamasta ainakin 30-vuotta sitten .
Alkoholi oli liian vahva kilpilija mieheni rakkaudesta.
Joskus ajattelen että miten tässä näin kävi.
Kilpailijani alkoholi vei mieheni terveyden ja jätti minun hoitaakseni lopputuloksen.Olen hämmentynyt sinun ja kaltaistesi naisten edessä. Kunnioitan valintaanne, jos olette uhranneet ainoastaan oman elämänne ettekä lastenne lapsuus- ja nuoruusvuosien perhe-elämää.
En tiedä pitäisikö suurta uhrautuvaisuuttanne kunnioittaa ja teitä ihailla, vai pitäisikö sääliä kaikkia asianosaisia.
30 vuotta sitten olisin luultavasti sanonut sinulle: "Pyydä miestäsi valitsemaan kumman kanssa hän haluaa elää, perheesi vai alkoholin?"
Minusta on surullista, jos ihminen tuhoaa elämänsä ja terveytensä alkoholilla. Vielä surullisempaa on jos hän itsekkäästi onnistuu vetämään myötäkärsijöiksi puolison ja lapset.
Toivotan sinulle jaksamista, mutta ehdotan ettet suosittelisi oman elämäsi mallia muille ihmisille. En usko, että sellaisesta uhrauksesta on kenellekään hyötyä - ei myöskään alkoholisoituneelle puolisolle.
Osa ihmisistä havahtuu pelastamaan elämänsä, kun joutuu vakavaan valintatilanteeseen. Jos ihminen valitsee alkoholin, mielestäni muu perhe pitäisi yrittää pelastaa sellaiselta kurimukselta.
Toivottavasti elämä vielä joskus palkitsee sinun uhrautumisesi.- pahalta
optimisti-orvokki kirjoitti:
Olen hämmentynyt sinun ja kaltaistesi naisten edessä. Kunnioitan valintaanne, jos olette uhranneet ainoastaan oman elämänne ettekä lastenne lapsuus- ja nuoruusvuosien perhe-elämää.
En tiedä pitäisikö suurta uhrautuvaisuuttanne kunnioittaa ja teitä ihailla, vai pitäisikö sääliä kaikkia asianosaisia.
30 vuotta sitten olisin luultavasti sanonut sinulle: "Pyydä miestäsi valitsemaan kumman kanssa hän haluaa elää, perheesi vai alkoholin?"
Minusta on surullista, jos ihminen tuhoaa elämänsä ja terveytensä alkoholilla. Vielä surullisempaa on jos hän itsekkäästi onnistuu vetämään myötäkärsijöiksi puolison ja lapset.
Toivotan sinulle jaksamista, mutta ehdotan ettet suosittelisi oman elämäsi mallia muille ihmisille. En usko, että sellaisesta uhrauksesta on kenellekään hyötyä - ei myöskään alkoholisoituneelle puolisolle.
Osa ihmisistä havahtuu pelastamaan elämänsä, kun joutuu vakavaan valintatilanteeseen. Jos ihminen valitsee alkoholin, mielestäni muu perhe pitäisi yrittää pelastaa sellaiselta kurimukselta.
Toivottavasti elämä vielä joskus palkitsee sinun uhrautumisesi.lukea sana uhrautuvainen. En tahdo olla, en tahdo olla ihailun enempää kuin säälinkään kohde, olen vaan odottanut.. "vielä se päivä paistaa" jne. Olen menettänyt elämäni parhaan ajan taistelemalla, nyt on vähän helpompaa kun en välitä, yhdentekevää.. kaikki muu vaan lapset. Monta monituista kertaa olen laulellut annoin nuoruuden annoin sydämmen ja mitä sain? Tyhjän vanhuuden sylin, katselen kaiholla ikäisiäni pareja jotka nauravat ja hulluttelevat keskenään, kaikkea tätä minäkin toivoin avioituessani. Vaan ehkä en kysynyt toisen toiveita ja nyt en enää tahdo edes kuulla niitä.
- kävi
optimisti-orvokki kirjoitti:
Olen hämmentynyt sinun ja kaltaistesi naisten edessä. Kunnioitan valintaanne, jos olette uhranneet ainoastaan oman elämänne ettekä lastenne lapsuus- ja nuoruusvuosien perhe-elämää.
En tiedä pitäisikö suurta uhrautuvaisuuttanne kunnioittaa ja teitä ihailla, vai pitäisikö sääliä kaikkia asianosaisia.
30 vuotta sitten olisin luultavasti sanonut sinulle: "Pyydä miestäsi valitsemaan kumman kanssa hän haluaa elää, perheesi vai alkoholin?"
Minusta on surullista, jos ihminen tuhoaa elämänsä ja terveytensä alkoholilla. Vielä surullisempaa on jos hän itsekkäästi onnistuu vetämään myötäkärsijöiksi puolison ja lapset.
Toivotan sinulle jaksamista, mutta ehdotan ettet suosittelisi oman elämäsi mallia muille ihmisille. En usko, että sellaisesta uhrauksesta on kenellekään hyötyä - ei myöskään alkoholisoituneelle puolisolle.
Osa ihmisistä havahtuu pelastamaan elämänsä, kun joutuu vakavaan valintatilanteeseen. Jos ihminen valitsee alkoholin, mielestäni muu perhe pitäisi yrittää pelastaa sellaiselta kurimukselta.
Toivottavasti elämä vielä joskus palkitsee sinun uhrautumisesi.En suosittele kenellekkään, taistelu alkoholismia vastaan on melkein aina hävitty taistelu.
Tämä minun tarinani ei sovi mihinkään tavanomaisiin raameihin.
Liian pitkä juttu täällä selostettavaksi.
Jos joku tästä viisastuu ja ottaa opikseen niin sanon: Älkää antako alkoholistin tai hänen sukulaistensa syyllistää itseänne.
Epänormaalikin muuttuu normaaliksi kun tarpeeksi kauan elää alkoholistin ehdoilla.
Taidan olla myös outo kun en ole katkera.
Saan välillä mieheni hoitoon vanhainkotiin jos tuntuu etten jaksa.
Myös minä katselen haikean kateuden vallassa vanhempia pareja joista näkee että he kunnioittavat ja rakastavat toisiaan. - Remmari
päätyisin... kirjoitti:
samaa taistelua olen 25 v. käynyt "kuningasta" vasten ja vielä ei ole siippani petipotilaana ja olen tuonut julki asian .Minä EN ole hänen hoitaja jos petipotilaaksi joutuu ja myöskään Hänen EI tarvitse eikä saakaan kuljettaa meikäläistä pyörätuolissa. Sanat "toivottavasti sinä vielä istut pyörätuolissa" muistona kulkee ja varmasti koko elämän ajan ne muistan. Anteeksi en voi antaa enkä unohtaakaan, jos kävisi niin ikävästi, että puheenikin loppuu olen lapsilleni kirjoittanut ohjeet ja niitä he lupasi noudattaa. Katkeraa, sanoisin. Onneksi puolisoni ei tahtonut papin eteen vihkivaloja vannomaan Hänelle riitti maistraatissa käynti ja vieläpä sattui nainen vihkimään meidät. Olen sitämieltä että vihkimisen suorittaa mies-pappi ja kirkossa.Tähän en tarvitse kannanottoja sillä minä voin olla yksin näin ajatteleva, olkoon vaikka kaikki viisimilj. Suomalaista erimieltä.
Tämä ei ole tarkoitettu miksikään nenäkkääksi kysymykseksi, tai provoksi vaan ihan aidoksi kysymykseksi.
Kun muistelen niitä häitä, joissa olen elämäni varrella ollut, niin aina pappina on ollut mies. Onko laajaltikin niin, ettei naipuolista pappia haluta tällaisiin tilaisuuksiin, vaan halutaan noudattaa perinnettä?
Entä sitten hautajaiset. En minä muista sellaisia hautajaisiakaan, jossa olisi naispappi siunaamassa. Enkä ristiäisiä. Rippipappina sen sijaan olen nähnyt naisen useammankin kerran.
PS: Miksi suostuit maistraatin vihkimiseen, jos se ei täyttänyt toivettasi? (Tämänkään ei ole tarkoitus olla aggressiivinen tai provokatorinen kysymys.)
PS2: Tiedän tuskasi. Minun vaimoni oli juoppo. Minun kärsivällisyyteni loppui. - sinisilmäinen..
Remmari kirjoitti:
Tämä ei ole tarkoitettu miksikään nenäkkääksi kysymykseksi, tai provoksi vaan ihan aidoksi kysymykseksi.
Kun muistelen niitä häitä, joissa olen elämäni varrella ollut, niin aina pappina on ollut mies. Onko laajaltikin niin, ettei naipuolista pappia haluta tällaisiin tilaisuuksiin, vaan halutaan noudattaa perinnettä?
Entä sitten hautajaiset. En minä muista sellaisia hautajaisiakaan, jossa olisi naispappi siunaamassa. Enkä ristiäisiä. Rippipappina sen sijaan olen nähnyt naisen useammankin kerran.
PS: Miksi suostuit maistraatin vihkimiseen, jos se ei täyttänyt toivettasi? (Tämänkään ei ole tarkoitus olla aggressiivinen tai provokatorinen kysymys.)
PS2: Tiedän tuskasi. Minun vaimoni oli juoppo. Minun kärsivällisyyteni loppui.ja rakastunut.varmaan, nyt kun aattelen on yök. No asiaan ensinnäkin mielestäni Jumalan sanan saattajat k u u l u v a t olla miehiä, se on vaan semmoinen ajatus itsellä ja muuttamaan en sitä lähde, se on minulle hyvä ajatus. Olkootkin toiset mitä mieltä vaan. Minusta on tuntunut koko avioliiton ajan etten oikeesti naimisissa ookkaan, en saanut "Jumalan silmien edessä ja tämän seurakunnan jne." vannoa ja vakuuttaa olevani jotain mitä se sitten onkaan. Mieheni ei todella halunnut uudestaan häitä, sillä Hän oli tanssinut jo aiemmin itsensä ukkomieheksi, vaude ja oikea ainutkertainen rakkaus-avioliitto. (Tämän tietty hän kertoo nykyään ja usein.)Eron syy oliu aikoinaan uusi rakkaus vaimolla vaan eropaperit sanoo "mieheni" tehneen huorin?! näin ne kirjoitettiin 30v. sitten. En ollut toinen osapuoli. En vieläkään tahdo kuunnella nais papin saarnaa, joten se siitä. Tunnepuolen tyhjäkäynti on jatkunut jo viitisen vuotta ja se on todella niin tyhjää ettei edes vihan tai inhon tunnetta ole jos miehestäni puhutaan. ps. Tunnepuolella kyllä muuten menee ihan mukavasti, tarkoittaa että en kuitenkaan ole pakastanut kaikkea itsessäni ja huumorilla pönkitän korttitalomme, täytyy myöntää, raskasta on joskus.
ps.2 jotenkin kivasti kirjoitit. Kiitos. Remmari kirjoitti:
Tämä ei ole tarkoitettu miksikään nenäkkääksi kysymykseksi, tai provoksi vaan ihan aidoksi kysymykseksi.
Kun muistelen niitä häitä, joissa olen elämäni varrella ollut, niin aina pappina on ollut mies. Onko laajaltikin niin, ettei naipuolista pappia haluta tällaisiin tilaisuuksiin, vaan halutaan noudattaa perinnettä?
Entä sitten hautajaiset. En minä muista sellaisia hautajaisiakaan, jossa olisi naispappi siunaamassa. Enkä ristiäisiä. Rippipappina sen sijaan olen nähnyt naisen useammankin kerran.
PS: Miksi suostuit maistraatin vihkimiseen, jos se ei täyttänyt toivettasi? (Tämänkään ei ole tarkoitus olla aggressiivinen tai provokatorinen kysymys.)
PS2: Tiedän tuskasi. Minun vaimoni oli juoppo. Minun kärsivällisyyteni loppui.otan osaa kertomalla,että isäni hautajajaisissa naispappi hoiti tilaisuuden ja niin empaattisesti,kuin sen "hyvä ihminen" voi tehdä.
Hän todella oli läsnä ja selvästi hänen tunteet olivat mukana koko toimituksen kaikissa vaiheissa.
Ei ollut leipäpapin elkeitä vähääkään ja kaikki hautajaisvieraat sanoivat hänestä hyvin samansuuntaiset mielipiteet.- eräs keskustelu
päätyisin... kirjoitti:
samaa taistelua olen 25 v. käynyt "kuningasta" vasten ja vielä ei ole siippani petipotilaana ja olen tuonut julki asian .Minä EN ole hänen hoitaja jos petipotilaaksi joutuu ja myöskään Hänen EI tarvitse eikä saakaan kuljettaa meikäläistä pyörätuolissa. Sanat "toivottavasti sinä vielä istut pyörätuolissa" muistona kulkee ja varmasti koko elämän ajan ne muistan. Anteeksi en voi antaa enkä unohtaakaan, jos kävisi niin ikävästi, että puheenikin loppuu olen lapsilleni kirjoittanut ohjeet ja niitä he lupasi noudattaa. Katkeraa, sanoisin. Onneksi puolisoni ei tahtonut papin eteen vihkivaloja vannomaan Hänelle riitti maistraatissa käynti ja vieläpä sattui nainen vihkimään meidät. Olen sitämieltä että vihkimisen suorittaa mies-pappi ja kirkossa.Tähän en tarvitse kannanottoja sillä minä voin olla yksin näin ajatteleva, olkoon vaikka kaikki viisimilj. Suomalaista erimieltä.
huomasin toisella palstalla tällaisen keskustelun alun. Tässäkin miettimistä meille jokaiselle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000010160130
- Minttu***
..en haluaisi, että minua hoidetaan velvollisuudesta. Luulen, että hoidettavalla on tosi kurja olo, jos hän vaistoaa, että tuo toinen ei rakasta minua enää, että hän hoitaa vaan koska tuntee, että se on velvollisuus. Haluaisin mieluummin laitokseen.
- Taatto
Kyllä haluaisin, että minua vaikkapa lapseni hoitaisivat vähän kuin velvollisuudesta, tiettyyn rajaan saakka. Senverran heitä on tullut tuettua elämänsä eri vaiheissa. Silti en menisi heidän harteilleen mitään kiitollisuuden velkaa heittämään, elleivät sitä itse tajua.
- minä
Rakastan puolisoani ja rakastan lapsiani niin, että välillä tuntuu, että sydän tulee rinnasta pois.
Ja siltikään en haluaisi jäädä puolisoni enkä lasteni hoidettavaksi, jos joskus tulen siihen kuntoon, etten pysty täällä toimimaan ilman hoitoa. Ja sen teen rakkaudesta, minä kun en halua enkä aio olla taakkana heille. Tämän olen kertonutkin perheelleni. Lapset sanovat, etteivät he kestäisi ajatusta minusta laitoksessa, mutta olen jyrähtänyt, etten minä kestä ajatusta, että tulen vielä isoksi vauvaksi heidän elämäänsä, tarpeeksi heillä on tekemistä muutenkin. Katsomaan ja halattavaksi saa kyllä tulla niin usein kuin haluavat ja mäkin kärrään rollaattorilla laitoksen, lasten ja puolison väliä :)
En silti kestäis ajatusta, että puoliso on kaukana silloinkaan.... jos onnistuis yhdessä sinne laitokseen vaikka :))
Liitänpä tuon iltarukoukseen, että yhdessä kuollaan laitoksessa tai sen ulkopuolella *wirn*
- Pirre*
uudistaa avioliittolakia, niin että esim. joka viides vuosi kysyttäisiin "tahdotko sinä ..vieläkin..jne.." ..:))
- Taatto
Osavuosikatsaus ?!
- Pirre*
Taatto kirjoitti:
Osavuosikatsaus ?!
miten löytyisi siihen mahdollisimman seesteinen japuolueeton ajankohta, esim kuukaudesta...:))
- Taatto
Pirre* kirjoitti:
miten löytyisi siihen mahdollisimman seesteinen japuolueeton ajankohta, esim kuukaudesta...:))
On se sen arvoinen asia.
Taisit, Pirre, kerrankin onnistua heittämään ilmaan ajatuksen, jota en todellakaan kannata.
Päätit varmaan leikilläsi "hulluja yllyttää".
Tapani mukaan tosikkona haluan tuoda esille eriävän mielipiteeni. ;)
Mielestäni nykyään ihmiset useinkin luovuttavat turhan helposti ja lakkavat yrittämästä parantaa suhdettaan sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa. Mielestäni pitäisi ainakin tosissaan yrittää, ennen eroamista. Uskon, että useimmissa tapauksissa onnistumisen mahdollisuudet olisivat sen vanhan tutun ja turvallisen kumppanin kanssa merkittävästi paremmat kuin uuden, ihanalta vaikuttavan vieraan ihmisen kanssa aloitettaessa. Yhteiset koettelemukset voivat vahvistaa liittoa, jos molemmat sitä haluavat ja ovat valmiita yrittämään.
Kannatan vanhaa kunnon avioliittokaavaa: "... kunnes kuolema meidät erottaa". Mielestäni ainakin avioliittoa solmittaessa olisi hyvä niin ajatella.
PS: Älkää tehkö, niin kuin minä tein, vaan tehkää niinkuin... ;)- Pirre*
optimisti-orvokki kirjoitti:
Taisit, Pirre, kerrankin onnistua heittämään ilmaan ajatuksen, jota en todellakaan kannata.
Päätit varmaan leikilläsi "hulluja yllyttää".
Tapani mukaan tosikkona haluan tuoda esille eriävän mielipiteeni. ;)
Mielestäni nykyään ihmiset useinkin luovuttavat turhan helposti ja lakkavat yrittämästä parantaa suhdettaan sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa. Mielestäni pitäisi ainakin tosissaan yrittää, ennen eroamista. Uskon, että useimmissa tapauksissa onnistumisen mahdollisuudet olisivat sen vanhan tutun ja turvallisen kumppanin kanssa merkittävästi paremmat kuin uuden, ihanalta vaikuttavan vieraan ihmisen kanssa aloitettaessa. Yhteiset koettelemukset voivat vahvistaa liittoa, jos molemmat sitä haluavat ja ovat valmiita yrittämään.
Kannatan vanhaa kunnon avioliittokaavaa: "... kunnes kuolema meidät erottaa". Mielestäni ainakin avioliittoa solmittaessa olisi hyvä niin ajatella.
PS: Älkää tehkö, niin kuin minä tein, vaan tehkää niinkuin... ;)kyllähän sitä voihan sitä näin virtuaalina heitellä ., mutta ei niin leikkiä etteikö jotain tottakkii..
Melkein 40 vuotta yhteistä taivalta takana tässä meilläkkii, jotta kyllähän siihen tahtoakin on jo tarvittu..:)
Ne on niin tapauskohtaisia nämä jutut ettei ihan oikeaa ja valmista reseptiä pysty kenellekään antamaan, en mie ainakkaa hirviä...suo sielä vetelä tiällä..:)) - Remmari
Ehtii nähdä, millainen toinen on elämänkumppanina ja arjessa. Sitten, kun huomataan, että hyvähän tästä tulee, niin pitää mennä naimisiin, jotta lain suomat täydet edut tulisivat voimaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että avoliitto pitää solmia yhtä vakavalla mielellä kuin avioliitto. Ei pelkän huvin vuoksi tai vuokran vuoksi. - Pirre*
Remmari kirjoitti:
Ehtii nähdä, millainen toinen on elämänkumppanina ja arjessa. Sitten, kun huomataan, että hyvähän tästä tulee, niin pitää mennä naimisiin, jotta lain suomat täydet edut tulisivat voimaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että avoliitto pitää solmia yhtä vakavalla mielellä kuin avioliitto. Ei pelkän huvin vuoksi tai vuokran vuoksi.aina siunannut nämä nykymaaliman avoliitot, ei tule luvattua mahottomia liijjaan aikasin, pentuna yleensä.
Minusta sotilasvala ja uskollisuusvala ovat toisiinsa rinnastettavia asioita, kummassakaan ei oikeastaan ymmärretä mitä luvataan.. - Remmari
Pirre* kirjoitti:
aina siunannut nämä nykymaaliman avoliitot, ei tule luvattua mahottomia liijjaan aikasin, pentuna yleensä.
Minusta sotilasvala ja uskollisuusvala ovat toisiinsa rinnastettavia asioita, kummassakaan ei oikeastaan ymmärretä mitä luvataan..Raamatussa ei missään kohtaa sanota, että papin aamen olisi välttämätön. Minulla on muuan hyvinkin uskova tuttava (aktiivinen helluntailainen), joka oli vuosia avoliitossa.
Luterilaisessa kirkossa avioliitto ei ole sakramentti. Kyllä sen papin aamenen pääasiallinen tarkoitus on varmistaa aviopuolisoiden lailliset oikeudet, vaikka se tehdäänkin Jumalan kasvojen alla. - Pirre*
Remmari kirjoitti:
Raamatussa ei missään kohtaa sanota, että papin aamen olisi välttämätön. Minulla on muuan hyvinkin uskova tuttava (aktiivinen helluntailainen), joka oli vuosia avoliitossa.
Luterilaisessa kirkossa avioliitto ei ole sakramentti. Kyllä sen papin aamenen pääasiallinen tarkoitus on varmistaa aviopuolisoiden lailliset oikeudet, vaikka se tehdäänkin Jumalan kasvojen alla.vihkiminen ilman pappiakin varmistaa sen avioliiton juridisen puolen, mutta luulen, että siinä on suuri psykologinen vaikutus, kun luvataan jotain "jumalan silmien edessä ja tämän seurakunnan läsnäollessa"...se on ollut jotenkin niin peruuttamattonta ja pyhää, jota ihminen ei hevillä riko...tai ole rikkonut...ennen..ainakaan...
Kristinuskoa ei ole turhaan tuotu, yhteiskuntarauha on taattu tulella ja miekalla..eli papin pöntöstä... - meidät erottaa...
optimisti-orvokki kirjoitti:
Taisit, Pirre, kerrankin onnistua heittämään ilmaan ajatuksen, jota en todellakaan kannata.
Päätit varmaan leikilläsi "hulluja yllyttää".
Tapani mukaan tosikkona haluan tuoda esille eriävän mielipiteeni. ;)
Mielestäni nykyään ihmiset useinkin luovuttavat turhan helposti ja lakkavat yrittämästä parantaa suhdettaan sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa. Mielestäni pitäisi ainakin tosissaan yrittää, ennen eroamista. Uskon, että useimmissa tapauksissa onnistumisen mahdollisuudet olisivat sen vanhan tutun ja turvallisen kumppanin kanssa merkittävästi paremmat kuin uuden, ihanalta vaikuttavan vieraan ihmisen kanssa aloitettaessa. Yhteiset koettelemukset voivat vahvistaa liittoa, jos molemmat sitä haluavat ja ovat valmiita yrittämään.
Kannatan vanhaa kunnon avioliittokaavaa: "... kunnes kuolema meidät erottaa". Mielestäni ainakin avioliittoa solmittaessa olisi hyvä niin ajatella.
PS: Älkää tehkö, niin kuin minä tein, vaan tehkää niinkuin... ;)raamattu puhuu paljon vertauskuvilla ja myös tässä on nähtävissä samaa....kunnes kuolema meidät erottaa...myös rakkaus voi kuolla ja siten myös erottaa...rautalangasta vääntäen asia voidaan käsittää rakkauden ja välittämisen kuolemana ja sitä myöden erona...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6392807Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H252247Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4302179- 892016
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201829Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671590- 1281372
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231300Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau271241- 661174