Koko eilisen päivän sukujuhlissa viettäneenä, mietin että mikä oikein on suvun tarkoitus - onko veri vettä sakeampaa.
Pitkin hampain lähdin koko kokoukseen, joka oli vielä niin hitsin kaukana, että jo aamunkoitteessa jouduimme lähtemään.
Koko matkan mietin että mitähän minäkin siellä teen, kun en ole mokomia sukulaisiani nähnyt vuosikausiin.
Mutta perillä odottikin ihan kiva yllätys, kaikki olivat ystävällisiä ja meillä oli todella hauska päivä, joka venyi niin pitkälle että vasta puolenyön jälkeen olimme kotona.
Juteltavaa riitti jokaisen kanssa ja ilman alkoholiakin tunnelma oli aivan mahtava.
Oli aivan ihana tavata serkkujaan joita ei ollut nähnyt 15 vuoteen ja todeta että uusia sukulaisia oli syntynyt aikamoinen liuta, ilman että olin edes tiennyt heistä.
Koko reissusta jäi tosi hyvä mieli, ja taas kerran lupasimme pitää yhteyttä - saapas nähdä miten käy:))
On tehty tutkimus joka perustui siihen tosiasiaan että suomenruotsalaiset elävät pidemmän ja terveemmän elämän kuin perus-suomalaiset.
Ja ainoa ero elämäntavoissa on se, että he ovat yleensä huomattavasti sukurakkaampia, kuin me suomalais jörrikät.
He pitävät tiiviisti yhteyttä sukulaisiinsa.
Tutkimuksessa eron kerrottiin johtuvan juuri tuosta sosiaalisuudesta.
Mitenkäs on, kuinka paljon te pidätte yhteyttä sukulaisiin, vai onko se pakollinen joulukortti ainoa yhteys heihin?
Ja onko se veri vettä sakeampaa, vai onko suku se pahin kuten sananlaskussa sanotaan?
Pitkin hampain lähdin koko kokoukseen, joka oli vielä niin hitsin kaukana, että jo aamunkoitteessa jouduimme lähtemään.
Koko matkan mietin että mitähän minäkin siellä teen, kun en ole mokomia sukulaisiani nähnyt vuosikausiin.
Mutta perillä odottikin ihan kiva yllätys, kaikki olivat ystävällisiä ja meillä oli todella hauska päivä, joka venyi niin pitkälle että vasta puolenyön jälkeen olimme kotona.
Juteltavaa riitti jokaisen kanssa ja ilman alkoholiakin tunnelma oli aivan mahtava.
Oli aivan ihana tavata serkkujaan joita ei ollut nähnyt 15 vuoteen ja todeta että uusia sukulaisia oli syntynyt aikamoinen liuta, ilman että olin edes tiennyt heistä.
Koko reissusta jäi tosi hyvä mieli, ja taas kerran lupasimme pitää yhteyttä - saapas nähdä miten käy:))
On tehty tutkimus joka perustui siihen tosiasiaan että suomenruotsalaiset elävät pidemmän ja terveemmän elämän kuin perus-suomalaiset.
Ja ainoa ero elämäntavoissa on se, että he ovat yleensä huomattavasti sukurakkaampia, kuin me suomalais jörrikät.
He pitävät tiiviisti yhteyttä sukulaisiinsa.
Tutkimuksessa eron kerrottiin johtuvan juuri tuosta sosiaalisuudesta.
Mitenkäs on, kuinka paljon te pidätte yhteyttä sukulaisiin, vai onko se pakollinen joulukortti ainoa yhteys heihin?
Ja onko se veri vettä sakeampaa, vai onko suku se pahin kuten sananlaskussa sanotaan?
Vastaukset 53
Vanhimmat
Niin se vaan on, että minun, vaimoihmisen sukulaisiin pidetään paljonkin yhteyttä, mutta miehen sukulaisiin ei juuri lainkaan. Johtunee siitä, että minun sukulaiseni ovat mukavia ja fiksuja, mieheni sukulaiset eivät. (Tässä ei ole mukana asennetta, fakta juttu, mies on itsekin sen todennut.) Omat sisareni ovat minulle rakkaita, asuvat eri puolilla Suomea. Tavataan kerran - pari vuodessa vaihtelevasti. Puhelimitse ollaan yhteydessä viikottain. Lapset ovat serkkujen kanssa tekemissä jonkin verran. Omien serkkujeni kanssa välit ovat ihan hyvät, mutta etäiset, ei nykyihmisen aika riitä hoitamaan kovin laajaa sosiaalista piiriä. Yhteiset sukujuhlat voisi olla kiva juttu, näkisi kaukaisiakin sukulaisiaan joskus.
Kuten jo totesinkin, miehen sukulaisia tavataan joskus pakollisilla syntymäpäivillä, nekin ovat tervanjuontia etenkin minulle...
sukujuhlia, yllätyin tosiaan positiivisesti kuinka hyvin tulimme toimeen, vaikka en ole koskaan kovin sukurakas ollutkaan.
Omat siskoni ovat tietenkin rakkaita ja olemme kyllä yhteydessä jatkuvasti, toinen asuu Lontoossa ja toinen tuossa hieman lähempänä.
Vanhempani ovat kuolleet jo muutamia vuosia sitten.
menettää vanhempansa jo noin nuorena. Olithan vasta varmaan paljon alle nelikympinen kun isäsi ja äitisi kuolivat.
Miksi yllätyit, kun tulitte hyvin toimeen sukulaistesi kanssa sukujuhlassa?
Itse olisin yllättynyt päinvastaisessa tapauksessa - jos en olisi tullut toimeen.
kolmikymppinen ja äitini eli muutaman vuoden sen jälkeen.
Vanhempani olivat yli nelikymppisiä kun synnyin ja sisareni ovat minua yli kymmmenen vuotta vanhempia, joten olin sellainen "iltatähti" :))
Yllätyin siksi, että olemme niin vähän olleet yhteydessä sukulaisiimme.
En oikeastaan edes tuntenut heitä, ja sen vuoksi oli iloinen yllätys, että olimme heti kuin aikaa ei olisi viime tapaamisestamme kulunut juuri lainkaan...
Oli ihana muistella lapsuuden aikoja, jolloin olimme paljon enemmän tekemisissä keskenämme:))
Miten noin fiksu ihminen meni naimaan miehen jonka suku on henkisesti alapuolella.
Olis mukava kuulla miehesi sukulaisten mielipide sinusta.
Kamalaa että miehesikin väheksyy omia juuriaan.
Jos koko suku on "ei fiksuja" niin miten sinne on voinut putkahtaa edes yksi miehesi kaltainen valopilkku.
En halua ilkeillä, mutta ota huomioon että lapsissasi on puolet miehesi geenejä, eli hänen suvustaan lähteneitä.
Kirjoittelen suomi24:llä ilman nimimerkkiä.
Kävitkö Marion.T. jo Lontoon maailmanpyörässä?
Kerroit vähän aikaa sitten poistuvasi vähäksi aikaa palstalta ja käyväsi Lontoossa ja maailmanpyörässä. Huippasiko yhtään ja kipristelikö mahan pohjassa?
Sukukokouksiin en lähtisi. Liekö tuo 60-vuotias savolainen suku sama, johon kuulun isäni puolelta. Avioeron yhteydessä kielsin laittamasta perheeni tietoja uuteen sukuluetteloon. Ei suvusta ollut mitään tukea avioeron yhteydessä.
En ole tiennytkään, että helluntalaiset pelottelevat helvetillä. Itse olen kuullut pelottelua körtiläisten keskuudessa. Taisin siihen itsekin syyllistyä, kun ex-ukkoni päähän ei mikään mahtunut.
En kaipaa sukukokouksia. Tunnen niissä itseni satavuotiaaksi.
fiksuin mieheni sisaruksista pitää minusta, muut eivät varmaan pidä, koska olemme niin eri henkisiä. Mieheni on sisarusparvesta nuorin ja ehdottomasti fiksuin. Joskus jopa oma sisar on todennut, ettei uskoisi, että on lainkaan samasta porukasta... Mieheni on mm. sisaruksista ainoa, joka on opiskellut hyvään ammattiin (mikä ei tietysti ole mikään mittari, kertoo kuitenkin vähän). Mieheni sisarukset käyttävät tavatessaan runsaasti alkoholia ja meno on kuin 15 vuotiailla. Tiedän myös sen valitettavan tosiasian, että yhteisellä lapsellamme on myös hänen sukunsa geenejä, mutta ajattelenkin usein, että ehkä heidän geeneissään ei ole niin paljon vikaa, vaan myös ympäristötekijöillä on ollut vaikutusta. Mieheni isä oli "hyvästä" ja älykkäästä suvusta, nai kauniin, mutta ei-niin-terävän anoppini. Anoppiini on hyvät välit, hän on hyvänluontoinen, ei koskaan pahaa sanaa sanonut. Mutta valitettavan tyhmä ja tyylitajuton (tyyliin 7 Päivää-lehden tilaaja). Kaikki mieheni sisarukset hoitavat kyllä työnsä hyvin, eivät ole sosiaalipummeja. Ei mieheni sukuaan hylännyt ole, ei vaan kummemmin halua olla tekemisissä. Ei viitsi tuhlata vähää vapaa-aikaansa joutavaan.
Ymmärrän jos jotain kehutaan fiksuksi, mutta kun itse on noin varma.
Fiksuin mieheni sisaruksista jne..
Kukaps kissan hännän nostaa.....
tai oikeammin tiedän olevani fiksu. Jossain muussa seurassa kyllä olen hyvinkin hissukseen. Kai sinäkin tunnet joskus olevasi muita fiksumpi??? Kyllä ihmisellä pitää sen verran itsetuntemusta olla, että osaa itsensä johonkin ryhmään sijoittaa?!? Turha vaatimattomuus kun ei ketään kaunista. Tietysti tässä yhteydessä voisi puhua myös sivistyneisyydestä - jotkut vaan ovat sivistyneempiä kuin muut, turha siitä on keskustella.
Lontooseen lähtenyt mutta lennon olen jo tilannut noin kolmen viikon päähän.
Oletkos sinä paikallisena jo käynyt siellä maailmanpyörässä? Minä kyllä aion sinne mennä vaikka mikä olisi :))
Mun sisko on asunut Lontoossa kohta 35 vuotta, eikä Suomeen koskaan enää palaakaan kuin käymään.
Minun siskoni takia minäkin noin kerran vuodessa olen Lontoossa poikennut, ja kiertänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat näiden vuosien aikana.
Minä tykkään Lontoon bubeista, ihanista ruokapaikoista ja upeista puutarhamyymälöistä:))
Siskoni tytär asuu aivan Lontoon keskustassa, ja mun sisko myös lähellä keskustaa, Fitzroy parkissa.
Kyllä Lontoo on minun mielestäni todella mielenkiintoinen kaupunki, asuin siellä itsekin vähän toista vuotta, ihan nuorena tyttönä.
Kyllä ne helluntaiset uhkilevat.
Tuli kirje jossa kerrottiin kuin tarinana että : Maailmassa alkoi kadota ihmisiä, he katosivat aivan keskenkaiken kävellessään ja yksinkertaiseti haihtuivat ilmaan, kun sitten tämä ihmisten katoaminen loppui, oli jäljelle jääneet vain ne syntisäkit jotka jäivät maanpäälliseen helvettiin sotien - tautien ja luonnonkatastrofien armoille. Ja nämä jotka olivat kadonneet saivat ikuisesti kävellä taivaan vihreillä nurmikoilla ja elää ikuista elämää jumalan kanssa taivaassa. Ja perässä oli kirjoitus että ellemme pian tee parannustta ja liity heihin niin me jäämme ikuiseen helvettiin tänne maan päälle... Joten voi olla että heidän helvettinsä on sitten sellainen, en ole perehtynyt siihen uskontoon...
Hauskaa päivänjatkoa sinne Lontooseen, ja koittakaapas manailla kauniit ilmat tuonne kolmen vikon päähän.. :))
On Pariiseja täynnä tämä maa, joten myös Lontoon hienouksia löytyy kunhan osaa katsella nenuaan pidemmälle. siis "joka kylää Eifel-torni koristaa, joka ainut soratie alta riemukaaren vie jne."
Eipä tarvii Suomea kauemma hienouksia etsimään mennä.
Kyllähän se niin on, että jotkut ovat toisia fiksumpia eli älykkäämpiä. Jos ei niitä älynlahjoja syntymässä oo jaettu ja vielä on ympäristökin vähemmän fiksua - tietäähän mitä siitä tulee. Näkeehän sen jo kadulla kulkeissaan, jotkut syljeskelee ja potkii mummoja, jotkut taas eivät.
Näen punaista, kun luen kirjoituksesi: minun sukulaiseni fiksuja ja mukavia, mieheni sukulaiset eivät.
Minulla on miniä, joka on samaa mieltä kuin sinä, ja silti on nainut tästä meidän läpimädästä suvustamme yhden, siis poikani.
Herää ihminen!
Miten on ylipäätään mahdollista, että miehesi on sukunsa ainoa fiksu!
Uskon, että sinulla nimenomaan on ennakkoasenne ja paha sellainen.
Tervanjuontia... että osaa ollakin... krhh!
Ja ne on tietty niitä miehen sukulaisia!
Olet nainut degenoroituneesta suvusta, jos kerran näet miehesi äidin tyhmänä.
Varjele, jos minua tulisi miniä väittämään tyhmäksi! Minähän en antaisi sitä tehdä.
Voin kyllä sinun lohdutukseksesi sanoa, että geenit vaikuttavat eniten ja ympäristötekijöillä on vähäisempi osuus kuin kuvitellaan.
Olet manipuloinut miehesi halveksimaan äitiään ja pitämään tätä joutavana ihmisenä, koska muoriparka ei ole riittävän älykkö seuraasi, sinun, jonka ÄO on varmaan tuolla 180 seutuvilla.
aika pahan anopin näyttää saaneen!
Siis yksi miniä. Sattuu vaan olemaan useampia. Joten yksi miniä neljästä. Muiden kanssa menee kivasti.
Mutta en voi vieläkään uskoa, että jonkun ihmisen KOKO suku olisi ääliömäistä paitsi se puoliso, joka siitä tylsimyssuvusta tuli valittua.
tuskin muuten tulisi kovin usein käytyä :))
Suomi on paras maa - ainakin minulle..
rehellinen, muut suojelevat omaa nahkaansa :))
Anopit ovat toisinaan todella raivostuttavia..sukunsa pahimpia.
"Hauskaa päivänjatkoa sinne Lontooseen, ja koittakaapas manailla kauniit ilmat tuonne kolmen vikon päähän.. :))"
Oikaisen väärinkäsityksen. En kirjoittanut Loontoosta vaan täältä koto Suomesta.
Tyttäreni oli välivuoden Lontoossa jonkin aikaa.
Rakastan telkkarisarjaa Sydämen asialla. Brittiläinen huumori on vailla vertaa.
Olen seurannut mielenkiinnolla Linnanmäen uuden maailmanpyörän vaihtokeskustelua. Jossakin oli tieto, että Linnanmäen maailmanpyörä ostettiin vuonna 1963. Mikä ihmeen pyörä sitten näkyi Töölön puistosta katsottuna, kun kävin Helsingissä lapsena 60-luvun alussa?
Miten korkea se Lontoon maailmanpyörä on?
Kun aikoinaan kävin Lontoossa, näin jonkun pyörän. Eikö James Bond elokuvassakin ole joku kohtaus jostakin pyörästä.
Sukuasioita en enää viitsi pohtia. Tein aikoinaan ennen avioeroa jonkin verran sukututkimuksia. Selvitin äitini suvun, isäni suku on tutkittu jo perusteellisesti ja siitä on kirjakin saatavina kirjastoista. Ex-aviomiehini suku on tutkittu perusteellisti äitinsä puolelta.
Tutkin myös exäni isän puoleisen suvun. Jos sukututkimukseen hurahtaa, niin siinä on suossa kaulaansa muöten. Huomasin aamun uutisissa, että Georgiasta on löydetty 2 miljoonaa vuotta ? vanha pääkallo. Siinä on sukututkijoilla vähäksi aikaa työmaata. Olisikohan tuo pääkallo minulle sukua. Jääköön selvittämättä. Olen mahdoton lörppö ja savolainen huumorintajuni on savolaisillekin täysin käsittämätöntä.
käsityksen etä kirjoitat Lontoosta :))
Ja tuo vanha pääkallo on melko varmasti meidän kaikkien esi isälle kuuluva, eiköhän me kaikki olla jollakin tavalla sukua keskenämme :))
ÄH...en kyllä osaa kuvitella että olisin ryöminyt alkumerestä jonkinsortin mönkiäisenä maalle....
Jospa sittenkin oltais kotoisin jostakin avaruudesta ja meidät olisi tuotu tänne hyvin alkeellisena otuksena, juuri tuollaisen alku-ihmisenä.
Ja nyt ne avaruusolennot jotka meidät tänne aikoinaan ovat tuoneet, seuraavat mielenkiinnolla mitä meistä on tullut...
Omasta mielestäni paljon järkevämpi selitys kun tuo evoluutioteoria - siinähän on todella isoja aukkoja ihmisen kohdalla....
Asiathan ovat tunnetusti musta-valkeita!
Anoppi= ilkeä
Miniä= pyhimys
Oma suku= fiksua
Muut suvut= tyhmiä
poliisit= kunnon kansalaisia
roistot= roistoja
vanha= seniili
nuori= älykäs
lännessä asuvat oikeauskoiset
idässä asuvat vääräuskoiset
köyhä= hyvä ihminen
rikas= paha ihminen
ja taiteilijoilla on aina musta baskeri päässään ja kaikki kirjailijat ovat juoppoja.
Oikeassa olette. Myönnetään!
Olen paha ja ilkeä anoppi, punon noitamaisia juonia miniäni päänmenoksi.
Syöksen suustani lepakoita ja kirouksia, kuten kunnon anoppi-zombien kuuluu.
syöksyjä olemmekin jo saaneet seurata ketjussa :))
... joten?
Ehkä asiat ovatkin sekoittuneita, harmaita?
Hyvässä pahaa ja pahassa hyvää?
Suku, tai suuri osa siitä on kovasti uskonnollista, joka on taas johtanut jonkinlaiseen vieraantumiseen heistä. Puolipakolliset tapaamiset ärsyttävät jo etukäteen, koska jokseenkin tarkkaan tietää sen dominoivan kaavan, jolla he enemmistönä näkemyksiänsä ilmaisevat. Todella rasittavaa tavata sukulaisia, jotka ovat niin mielin ja kielin ja tekoystävällisiä, odottaen vain hetkeä koska pääsevät siihen varsinaiseen aiheeseensa.
toinen puoli suvustani on kiihkohelluntailaisia, enkä ole heihin pitänyt mitään yhteyttä vuosikausiin - enkä haluakaan pitää.
Joskus oli oikein riesana ne jatkuvat uhkauskirjeet joita tuli - ellet tee parannusta joudut helvettiin, jutuja tuli ainakin kerran kuussa.
Sitten he vissiin ajattelivat että menkööt helvettiin heidän puolestaan, kun lopettivat sen
vainoamisen - tosin otin kyllä heihin yhteyttä ja pyysin etteivät enää lähettele lappusiansa.
Tämä serkkuni oli se joka sai jumalalta auton!!!
Joskus siitä kirjoitinkin täällä. Jumala kuulemma lahjoitti hänelle aivan uuden auton, että hän pääsi paremmin saarnareissuilleen - kummasti vai samalla iäkkään lähisukulaisen tililtä oli kadonnut huomattavan suuri summa rahaa... Jos se jumala sitten siirsi rahat serkkuni tilille...
Ja serkkuni kyllä kävi häntä päivittäin katsomassa - siihen asti kun auton sai, sen jälkeen hän aloitti saarnaamiset muualla:))
Joten toiselta puolen sukua, se suku kyllä on pahin :)))
Mieheni sukulaisiin olemme aika vähän yhteydessä, mutta syntymäpäiviä ja lasten rippijuhlia ja ylioppilasjuhlia olemme kyllä aina juhlineet yhdessä. Eivät he hassumpia ole, vaikka ovatkin "vähän parempaa" porukkaa :))
Mukana politiikassa, ja "takinkäännön" myötä tulivat paljon inhimillisimmiksi :))
on vakaata, savolaista..talonpoikaissukua..:))..
Savokarjalaisuudestani huolimatta yhteydenpito sukulaisiini on jäänyt vähiin, en ole käynyt, vielä kertaakaan noissa sukumme kokokoontumisissakaan, ovat olleet aina niin pitkän matkan päässä, Turussa, ja milloin Helsingissä jne..
Sukuseuramme perustamisesta on pian 60 -vuotta aikaa; seuramme lehti tulee muutaman kerran vuoteen, jossa on informaatiota sen toiminnasta, sekä kuvia tapaamisista yms...ja näkkyypä nuo sivut olevan täällä interneetissäkkiik..
Tuohon kysymykseesi, että onko veri vettä sakeampaa vastaisin, että kyllä se on..ehdottomasti, tunnen rinnassani läikähtävän lämpöisiä tunteita, jopa noita sukumme valokuvia katsellessani..ja kyllä minä vielä menen heitä tapaamaankin, kunhan tästä joudan..
kanssa pidämme kyllä yhteyttä,mutta muuten sukulaisten kanssa ei aikaa vietetä.kaikki,serkuista lähtien elävät sitä omaa elämäänsä.ainoastaan hautajaiset saavat suvun kokoontumaan.
äidin kuoleman jälkeen isäpuoleni on halunnut elää omaa elämäänsä,joten se siitä suvusta.
onneksi on noita sisarpuolia...:)
oman suvun kanssa pärjää:)Ollaan leppoisia ja leiskahdellaan mutta sopu löytyy aina.
Mutta miehen suvun kanssa tulee ongelmat ja syy ei kyllä yksin ole meikäläisessä, kun mieskään ei aina tahdo omiaan jaksaa:D
Varmaan erilaiset luonteenpiirteet ei passaa yhteen.Toiset on jäyhiä ja asiallisia aina..toiset taas..no, elämä on lyhyt..:DD
Yhteiset juhlat kummankin suvun kanssa...paha juttu:)
kummankin suvun kanssa olisi kyllä lähempänä painajaista :))
Jos vielä hurmoshenkiset helluntailais-sukulaiseni toiselta puolen tulisivat mukaan olisi tilanne painajaistakin pahempi :))
Politiikkoja ja saarnaajia ja "minä olen merkonomi se ja se" tyyppejä - en varmasti osallistuisi niihin kemuihin:)))
Ei sentää liikaa kerrallaan kukaan kestä....
Tuosta tuli taas mielipuoleeni ihmisten kemiat myös henkilötasolla. Tyyppi, joka minun mielestäni on normaalin luonteva ei sitten kaverin pirtaan käy ensinkään.
Jäänyt kokolailla epäselväksi koko sukuasia.
Avioero kotona kuuskytluvun alussa katkasisi kaikki suhteet isän puolen sukulaisiin. Onkait niitä serkkuja useita kymmeniä, muutaman tunnen ulkonäöltä.
Äidin sisarukset kuolivat aikaisin ja sitä puolelta ei ole kuin yksi serkku jonka tapasin kahdeksankymmenluvun alussa.
Sisaren kanssa jaettiin perintöä senverran tehokkaasti asianajajien voimin että viimeiseen kymmeneen vuoteen olen kerran sattumoisin siihen törmännyt. Siskon lapsia olen tavannut kerran, heille joskus lähetän tekstiviestin tai jotain jos on jokin juhannus tai uusivuosi.
Appivanhemmat ja puolison sisarukset asuvat senverran kaukana että pari kertaa vuodessa on sellainen keskiverto määrä niitten näkemiseen.
Itsellä ei ole lapsia.
Tietenkin on selvääkin että ominpäin eläneellä on joskus vaikea ymmärtää kovin yhteisöllisiä ja suku keskeisiä seurapiirejä. Samaten useasti käy kateeeksikin kun omissa asioissaan ei ole ole ollut mitään tukea tai neuvoa saatavissa. Samaten ihan arkipäiväiset peräkärrynlainailut ja rahan vippaukset on voinut unohtaa. Ja juhlista kammottavin on jokin joulu. Vuosikymmeniä joutunut kulkemaan outojen sukulaisten pukkijuhlissa vaikka itse on pakana ja mieluummin olisi joko itsekseen tai ystävien seurassa. No tuntunuvathan nuo lahjat kelpaavan.
Vastapainoksi on oppinut pärjäämään itsekseen koska tukea ei ole ollut saatavilla. Samaten kaikenlaista elämänkokemusta kertyy erilailla kun kaikki vastaan tulevat asiat pitää pystyä ominpäin hoitelemaan. On oppinut olemaan varovainen eikä luota sokeasti ihmisiin koska kaikista töppäyksistäsi olet vain itse itsellesi vastuussa.
Nyt menee mukavasti. Kavereita ja tuttavia on todella paljon. Ystäviä ei varsinaisesti lie kuin tuo puolisko. Monet kaiketi pitävät minua hyvänä seuramiehenä ja sosiaalisena persoonana. Itseasiassa en juurikaan välitä ihmisistä, mutta silloin kun olen heidän kanssaan tekemisissä koitan olla mahdollisimman mukava ja ystävällinen koska se kuitenkin on harvinaista herkkua erakolle. Verkostoja ei juurikaan ole mutta joitain ihmisiä on joihin luotan enemmän ja joille joskus kerron asioistani.
Yksinäinen vanhuus ja yksin kuoleminen pikkuisen pelottaaa etukäteen. Olen antanut määräyksen polttohautauksesta ja papittomista pienen porukan peijaisista. En ole koskaan juhlinut esim. synttäreitä koska pelottaa että kukaan ei saavu edes niihin.
Sain joskus joltain lahjaksi sukuniviirin jota pidän piirongin päällä kesämökillä ja kovasti kummastelen aina ajoittain mikä idea sen antaminen minulle oli.. jotain vittuilua ilmeisesti. Eli suku ei merkitse minulle yhtään mitään.
ja niin saakelin paha onkin!!!
Omien kahden sisareni kanssa ollaan tosi hyvissä väleissä (parin vuoden perintöriidan jälkeen), mutta sitten ne kaikki muut! On niinkuin ei sukua olisikaan.Minulla oli äitini puolelta muutama serkku, joiden kanssa tapailtiin ja viihdyttiin tosi hyvin yhdessä. Sen jälkeen kun poikani sairastui syöpään, kaikki hävisivät kuin pierut Saharaan. Kukaan ei ole sen jälkeen edes soittanut, saati käynyt. Ja takuulla tiesivät että tukea olisi kaivattu. Että semmoinen suku täällä. Sanoisinko, että p..seestä......ja sanonkin.
he jättivät teidät silloin; pelkäsivätköhän he liikaa omaa kipuaan, tai eivät tiennet kuinka suhtautua teihin kun eivät tiennet kuinka lohduttaisivat..?
Monen on aika vaikea löytää "sopivia" sanoja tuollaisessa tilanteessa...
Alat miettimään miten sukulaisreppanoita voisi "ymmärtää" jos hylkäävät jonkun yksiskeen!!!
Sviddu jos yhtään on välittämisen haluja niin ei siinä oikeita sanoja edes ajatella vaan autetaan jos voidaan.
Todella ällöttävä käsitys asioista joillain.
että se tarttuu. :0))) ( Vitsi ) Oli mitä oli, mutta nyt kun tilanne on jo parempi, ei mitään ole kuulunut vieläkään. Paitsi jos sitten eivät enää kehtaa. Tuollainen on kuulemma yleistä. En tiedä mitä ihmisten päissä liikkuu, mutta itse en voisi hyljätä ystävääni tai sukulaistani tuossa tilanteessa.
tarkoitat tuolla hyökkäämiselläsi..vai yleisestikö?
Minä kyllä ymmärrän periaatteessa tuon käytöksen eli mistä se johtuu, mutta en tietenkään tekisi itse niin, että jättäisin, vaikka sisareni, yksin tuollaisen sairauden takia, ei tulisi mieleenikään.
"Minä kyllä ymmärrän periaatteessa tuon käytöksen eli mistä se johtuu"
Osalla ihmisistä tuo syy on täysin käsittämätön asia!
juu juu tekopyhyys vaan loistaa sivulauseessa:"mutta en tietenkään tekisi itse niin, että jättäisin, vaikka sisareni, yksin tuollaisen sairauden takia, ei tulisi mieleenikään."
Eipä varmaan ole käyttäytymisen ja inhimillisyyden välissä kuin se paljon puhuttu "syy". Kerro mikä se syy on että typerämpikin tajauaa miksi sisko on joko sellainen että sen hylkää vai sellainen että sitä ei hylkää??
vai onko syy se että siskosi onkin terve?
tekopyhää "ymmärtämistä" koko saivartelusi.
jotkut asettuvat, tai tahtomattaan tuntevat niin henkilökohtaisena kipuna toisen tuskan tuossa tilanteessa, ettei omaa kipuaan peläten uskalla mennä lohduttamaan, tai edes kuuntelemaan surevaa - ei ole aseita käsitellä omia tunteitaan tuossa tilanteessa, eikä sitten ole sanoja, vaikka eihän siinä sanoja tarvitsiesikaan, taito kuunnella vain.
Onneksi minun lähiomaiseni ovat säästyneet tällaisilata jutuilta, niin että siinä hakuammuntasi meni pieleen, mutta olen saanut uskollisen ystävän ihmisestä, jolle soitin asiakseni, kun sain tietää hänen sairastuneen rintasyöpään ja hän puhui siinä pelkoaan pois. Enhän minä väitäkään mikään parempi ihminen olevani, mutta ihminen kuitenkin ja vain....niinkuin sinäkin.
"Onneksi minun lähiomaiseni ovat säästyneet tällaisilata jutuilta"
eli se siitä ymmärryksestä.
tuota kirjoitusvirhettä ainakkaa ois tarvinna kopsata..:)
mitä minulla on.
Oma perhe, jota en käsitä tyypilliseen suomalaiseen tapaan vain ydinperheenä...isä, äiti ja lapset, vaan suurena sukulaisyhteisönä. On mummuja, pappoja, tätejä isötätejä, enoja, setiä ja suuri määrä serkkuja ja pikkuserkkuja.
Olen saanut kokea suvun ja perheen taholta huolenpitoa ja välittämistä. Sanoisin tätä sukulaisista koostuvaa joukkoa klaaniksi ja olen onnellinen kun minulla on heidät kaikki.
Sata vuotta viime keväänä täyttäneestä isomummusta, suvun nuorimpaan kolmen viikon ikäiseen vauvaan, jonka ristiäisjuhla viikon kuluttua kokoaa taas suvun yhteen.
Nyt ovat jälleen käsitteet sekaisin: ymmärtäminen ei ole hyväksymistä.
Tästä samasta asiasta joudutaan väittelyyn melkein joka keskustelussa. Jos sanon, että ymmärrän jossakin tilanteessa pettäjää, saan luultavasti kommentin, että itse olen pettäjä ja yritän selitellä.
Keskustelua ei oikein voi syntyä silloin, kun vastapuoli sanoo senkin, mitä minä ajattelen.
saanut osaksesi suunattoman lahjan ja lisäksi ymmäryksen sen arvosta...:)
niitä ajatusten lukijoitakin olemassa....kuulemma.. ja kaikkea yliluonnollista...:)
Monet viisaat lukeneetkin uskovat sellaiseen hölynpölyyn...
ystävät ja sukulaiset tarkasti piiloon.
Eräs tuttu munuaissiirtopotilas, joka alkoi hylkimään siirrettään ja oli todella huonossa kunnossa, kertoi että tutut ja jopa ne parhaat ystävät siirtyivät kadun toiselle puolelle kun huomasivat hänen kävelevän vastaan
Syöpään sairastunut ja siihen myöhemmin kuollut ystävättäreni kertoi aivan samaa, niin suvusta kuin ystävistään - Minä pidin häneen yhteyttä viimeiseen asti, mutta muista senaikaisista naisporukkalaisista ei kukaan käynyt eikä soittanut hänelle. Hautajaisiin kyllä tuli iso porukka komeiden kukkaseppeleiden kanssa...
Silloin jäin itse pois koko porukasta ja katkaisin välit kaikkiin niinkutsuttuihin ystäviini. Kun sairastuin itse, sain aivan ihanan ystäväporukan meistä samaa sairastavista ihan ympäri Suomea.
En kaipaa tippaakaan akkaporukkaa, jonka ainoa tarkoitus oli arvostella ja haukkua aina sitä joka on poissa joukosta - tekopyhää porukkaa koko sakki....
Toivon että poikasi on pysynyt pysynyt terveenä, ja miehesikin selvinnyt pahimmasta.
Sinulla on ollut pitkään kovaa aikaa elämässäsi, mutta toivotaan että nyt on paremmin..
Ei olla kirjoiteltukaan pitkään aikaan, vaikka samalla palstalla ollaankin pyöritty..
Kysyn vielä että mitenkäs se - siis se, siis vieläkö ihmepillerit auttavat :)))
Pillerit auttavat, jätin ne vakituiseen lääkevalikoimaani. Mihinkäs sitä nyt hyviä pilsuja.... :0) Olen suht hyvässä kunnossa. Samoin poika ja mies. Ensimmäinen kontrolli on lapsukaisella lokakuussa ja se onkin jännä paikka. Kunhan nyt kummankin vaivat pysyisivät poissa. Joka päivä sitä toivoo että tämä suvantovaihe jatkuisi.
uskot lujasti vain siihen että kaikki menee hyvin, niin kyllä se sitten meneekin..
Kiva että olet takaisin palstalla, lulin jo että hävisit kokonaan, mutta kaikille joskus se hermostuminen tulee, ei se niin vaarallista ole:))
Itse olen moneen kertaan paukauttanut ovet kiinni perässäni ja päättänyt että kuunaan päivänä en tätä palstaa enää avaa...
Mutta täällä sitä ollaan - kaikesta huolimatta:DD
Mikäs kirotun vakkarin täältä pois ajaisi:))
Mihin sitä nyt kotoaan lähtisi? :0))) Syynä poissaolooni ei lopulta ollut se hermojen pettäminen. Nooo...alussa kyllä,(häpeän tunne oli suuri), mutta sittenhän tämä ukkokulta sai sen toisen tukoksensa, enkä oikein jaksanut keskittyä mihinkään.
Minä olen nyt saanut noitten pelkojen osalta itseni aika hyvään järjestykseen. Nyt kun se toinen infarkti miehelle tuli, olin aivan vauhkona. Kyttäsin yölläkin, että hengittääkö. Nyt olen saanut tehtyä itselleni selväksi, että se kolmas tukos ja pojan syöpä tulevat, jos ovat tullakseen, pelkään tai en. Yritän nauttia tästä hetkestä, koska huomisesta ei voi tietää.
ei siihen (siis sekuista alaspäin) pidetä paljon yhteyttäkään. Usein se joulukortti riittää, sekä sinnepäin että sieltäpäin. Olen silti suomenruotsalainen.
Olin eilisen päivän sukujuhlissa,mukava tunnelma ja ohjelmaakin oli muutakin kuin jutustelua..
Kovinkaan usein minun suvussa ei kokoonnuta ja jo mennessä sinne sanoin tytölle et anna kameran laulaa jotta kotona voi sit ihmetellä kukas tuo ja tuo nyt olikaan..piru kun ei muista..:))
Varmaan arvaat et kun tapaamiset on harvoin niin jutustelun taso on kovin pinnallista..
Liekö savolainen tapa keskustella kiertäen ja kaartaen kun ei osata/kehdata kysyä edes sukulaiselta suoraan "kukas sää sit oot??"
Että semmosta meillä päin..
kuinka ihmisen tuntee, vaikka aikaa oli kulunut joidenkin tapaamisesta jopa yli 30 vuotta.
Lapsena leikimme serkkujeni kanssa tosi paljon, mutta kun he muuttivat tuonne itä-Suomeen päin niin sen jälkeen en ole muutamia tavannut kertaakaan.
Ja muutenkin suku hajaantui Helsingistä Ouluun ja kaikkea siltä väliltä.
Muutamia jäi tännekin päin, mutta se yhteys vain katkesi, jossakin hautajaisissa tapasimme aina joskus, eikä siellä tullut paljoa keskusteltua.
Vaikka pitkin hampain lähdin, niin iloisena tulin takasin, oli se ihan kiva tavata sitä omaa sukuansa - kuitenkin:))
Ja kuvia on nelisensataa - annoin myös kameran laulaa :))
Ihan kivoja muistoja jos vaikka emme enää koskaa tapaakaan...
Ja kuvista huomasin että on meissä aika paljon samaa näköä, meidän suvussa on aika vahvana tuo ruskeasilmäisyys, se vissiin periytyy tuolta hieman kauempaa etelästä..
Joskus fiksasin kuvaani harmaanvihreät silmät, ja olipa aika oudon näköinen..
Joo, siis tunnen toki serkut ja muut..
Sukuun on vaan tupsahtanut silloin tällöin uusia tulijoita..ihan pieniä ja muutamia isompiakin joista ei tiedä mitään..
Koomisiakin tilanteita tuntemisessa oli kun mm.lievää dementiaa poteva enoni ei muista kaikkia sukulaisiaan ja nauraa sai omalle äidilleni joka ei ollut tuntea vanhinta tytärtäni koska tyttö oli tälläytynyt oikein nätiksi..
He sentään näkevät toisiaan useinkin..:))
Muuten..kaikki muksuni on myös nappisilmiä..