Äitini on huumeongelmainen. Tie huumeongelmaiseksi ei ollut pitkä, se vei vain muutaman vuoden ja on hyvä esimerkki siitä miten huumaavat aineet vaikuttavat aivan tavallisen ihmisen arkeen. Se mikä erottaa katukäyttäjän huumeet ja äidin huumeet on se että äidin huumeita saa laillisesti reseptillä apteekista.
Äitini poti vuosikymmenen ajan erilaisia sairauksia, suurin osa oli oikeasti todettuja, osa saattoi olla luulosairautta. Äitini oli temperamenttisempi kuin tavallinen ihminen, mutta eihän se ole kiellettyä, se on vain luonteenpiirre. Lääkärin mielestä kyseessä kuitenkin oli skitsofrenia. Skitsofrenia ”toteamiseen” meni kymmenen vuotta lääkäreiltä! Voi tuntua hiukan huvittavalta, mutta kyllästyivätköhän lääkärit terveyskeskuksessa ravaamaani äitiini kun yhtä äkkiä totesivat skitsofrenian ja laittoivat hänet hoitoon.
Ensimmäisillä kerroilla kun menimme psykiatriselle osastolle katsomaan äitiä, hän vaikutti aivan äidiltä, mutta jo parin kuukauden päästä kävimme katsomassa aivan eri ihmistä. Äiti vielä pystyi lukemaan ja hoitamaan joitakin asioita mutta lääkkeiden varsinaiset vaikutukset ja sivuvaikutukset olivat tehneet hänestä toisen ihmisen. Äitini oli hoidossa noin puoli vuotta, jonka jälkeen hän sai tulla kotiinsa. Työaskareista ei tullut mitään ja hän valitti ettei jaksa mitään ja että hänellä on huono olo. Pian tämän jälkeen hän meni uudestaan sairaalaan. Tämä käynti kesti pari kuukautta vähemmän ja tuloksena oli viiden aikaisemman lääkepurkin lisäksi muutama uusi purkki lisää ja lääkemäärää hiukan kasvatettiin.
Tämän seurauksena oli tietysti entistä huonompi olo tila ja työkyky oli mennyt täysin. Yksinkertaisista asioista oli tullut vaikeita, pullan letittäminen ei enää onnistunut ja auton ajamisesta puhumattakaan. Hoidon jälkeen hän ei ole pystynyt lukemaan, harrastamaan harrastuksia, liikkumaan, tekemää ruokaa, tiskaamaan. Työkyvyttömyyden lisäksi temperamenttisuus on hävinnyt, iloisuus on kadonnut, mutta sen sijaan tilalle on tullut painoa, karvoja, epäselvää puhetta, hourimista, huimausta, pahoinvointia.
Huumeiden ”sivuvaikutuksia” koitetaan pienentää muilla lääkkeillä. Esimerkiksi unilääke pitää olla nykyään ettei näe painajaisia. Paluu takaisin normaaliin elämään, ilman lääkkeitä on mahdoton. Sillä jos lääkkeiden käytön lopettaisi tulisi pahoja vieroitusoireita ja niiden tuloksena saattaisi olla kuolema. Laittomia huumeita käyttävillä on parempi asema yhteiskunnassa, heille löytyy vieroitusapua.
Olen näiden muutaman vuoden aikana saanut mielikuvan Suomalaisesta mielenterveystyöstä Lahden ympäristössä. Äitini kohdalla hoito oli pelkkää koekaniinina oloa. Lääkkeitä lisättiin, otettiin pois, vaihdeltiin. Kokeilua kokeilun perään jonka tuloksena lääketehtaat rikastuvat, valtio köyhtyy ja äitini kunto on mennyttä. Laittomissa huumeissa lääketehtaan sijaan rikastuvat eri tahot, mutta muut vaikutukset ovat aivan samat.
Äitini poti vuosikymmenen ajan erilaisia sairauksia, suurin osa oli oikeasti todettuja, osa saattoi olla luulosairautta. Äitini oli temperamenttisempi kuin tavallinen ihminen, mutta eihän se ole kiellettyä, se on vain luonteenpiirre. Lääkärin mielestä kyseessä kuitenkin oli skitsofrenia. Skitsofrenia ”toteamiseen” meni kymmenen vuotta lääkäreiltä! Voi tuntua hiukan huvittavalta, mutta kyllästyivätköhän lääkärit terveyskeskuksessa ravaamaani äitiini kun yhtä äkkiä totesivat skitsofrenian ja laittoivat hänet hoitoon.
Ensimmäisillä kerroilla kun menimme psykiatriselle osastolle katsomaan äitiä, hän vaikutti aivan äidiltä, mutta jo parin kuukauden päästä kävimme katsomassa aivan eri ihmistä. Äiti vielä pystyi lukemaan ja hoitamaan joitakin asioita mutta lääkkeiden varsinaiset vaikutukset ja sivuvaikutukset olivat tehneet hänestä toisen ihmisen. Äitini oli hoidossa noin puoli vuotta, jonka jälkeen hän sai tulla kotiinsa. Työaskareista ei tullut mitään ja hän valitti ettei jaksa mitään ja että hänellä on huono olo. Pian tämän jälkeen hän meni uudestaan sairaalaan. Tämä käynti kesti pari kuukautta vähemmän ja tuloksena oli viiden aikaisemman lääkepurkin lisäksi muutama uusi purkki lisää ja lääkemäärää hiukan kasvatettiin.
Tämän seurauksena oli tietysti entistä huonompi olo tila ja työkyky oli mennyt täysin. Yksinkertaisista asioista oli tullut vaikeita, pullan letittäminen ei enää onnistunut ja auton ajamisesta puhumattakaan. Hoidon jälkeen hän ei ole pystynyt lukemaan, harrastamaan harrastuksia, liikkumaan, tekemää ruokaa, tiskaamaan. Työkyvyttömyyden lisäksi temperamenttisuus on hävinnyt, iloisuus on kadonnut, mutta sen sijaan tilalle on tullut painoa, karvoja, epäselvää puhetta, hourimista, huimausta, pahoinvointia.
Huumeiden ”sivuvaikutuksia” koitetaan pienentää muilla lääkkeillä. Esimerkiksi unilääke pitää olla nykyään ettei näe painajaisia. Paluu takaisin normaaliin elämään, ilman lääkkeitä on mahdoton. Sillä jos lääkkeiden käytön lopettaisi tulisi pahoja vieroitusoireita ja niiden tuloksena saattaisi olla kuolema. Laittomia huumeita käyttävillä on parempi asema yhteiskunnassa, heille löytyy vieroitusapua.
Olen näiden muutaman vuoden aikana saanut mielikuvan Suomalaisesta mielenterveystyöstä Lahden ympäristössä. Äitini kohdalla hoito oli pelkkää koekaniinina oloa. Lääkkeitä lisättiin, otettiin pois, vaihdeltiin. Kokeilua kokeilun perään jonka tuloksena lääketehtaat rikastuvat, valtio köyhtyy ja äitini kunto on mennyttä. Laittomissa huumeissa lääketehtaan sijaan rikastuvat eri tahot, mutta muut vaikutukset ovat aivan samat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka uskonkin tapahtunutta on hoitavalla lääkärillä usein suuri osuus. Mt-alaa ei pidä leimata sillä se joka tekee päätöksiä on lääkäri. Hoitajat noudattavat lääkärin antamia ohjeita halusivat tai eivät. Lääkäreitä on yhtä monta erilaista, kuin maailmassamme yleensä näitä lääkäreitä on. Koulukuntiakin on hyvin useita.
Olen pahoillasi äitisi puolesta! Oliko hoitava lääkäri koko ajan sama? Jos ei oliko lääkehoidosta vastaava lääkäri silti aina sama?
Minua on hoitanut useita vuosia lääkäri joka ei mielellään määrää lääkkeitä ja jos määrää niin mahdollisimman pienestä annoksesta lähdetään liikkeelle ja terapiaa apuna käyttäen. Tämä hoitosuhde on päättynyt. Nyt minun hoitavana lääkärinäni on henkilö joka perustaa toimintansa lääkehoitoon eikä usko terapioihin. (Minä haluan terapiaa, koska hyödyn siitä paljon=saan apua) Tämä lääkäri syöttää lääkkeitä ja mielellään reilusti. Tuntuu vähän pahaltakin asioida tämän henkilön kanssa sillä tiedän, että hän tulee määräämään minulle kohta huomattavasti korkeamman lääkemäärän, kuin nyt. Tottakai pidän puoleni parhaan mukaan sillä en halua olla mömmöjen orjana. Minusta tuntuu, että tämä lääkäri voisi tällä lääkemääräämis innokkuudellaan ja korkeilla määrillään olla mielummin potilaana laitoksessa jossa on töissä ennemmin, kuin työntekijänä!
omituisia. Mä olisin samanlainen kuin äitisi, jos en radikaalisti olisi vaan katkaissut lääkekierrettä lopettamalla kaikkein vahvimmat mömmöt. Jos lahden seutu on paha, niin on Satakuntakin. Eläkkeelle ilman terapiaa käy aikas äkkiä. Pääasia hoidossa vaikuttaa olevan lääkitys ja seuraaminen, että varmaan ottaa niitä!