Elikkä olen 4v ja 1,5v lasten yksinhuoltaja. Minulle on tullut mieleen sellainen juttu että entä jos minulle tapahtuu kotona jotain (kuolen tms) niin kestää todella monta päivää ennenkuin kotiini tullaan katsomaan että mikä on kun ei puhelimeen vastata. Mitä lapsille tapahtuu jos joutuvat kahdestaan olemaan kotona? Tajuaako kukaan tulla kotiin katsomaan että mikä on kun ei vastata puhelimeen? Oma äitini soittelee päivittäin mutta ei hänkään tajuaisi tulla katsomaan jos en vastaakkaan puhelimeen, luulee vain että on kiireitä. Tuntuu kamalalta ajatus että lapset olisivat kotona päiviä ilman ruokaa ja aikuista.
Onko kenelläkään muulla tullut mieleen yhtä kamala ajatus. Aika tyhmää ajatella tällaisia mutta on tullut vain mieleen.
Lapsetkin ovat niin pieniä etteivät tajua/osaa soittaa apua.
Onko kenelläkään muulla tullut mieleen yhtä kamala ajatus. Aika tyhmää ajatella tällaisia mutta on tullut vain mieleen.
Lapsetkin ovat niin pieniä etteivät tajua/osaa soittaa apua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä tuollainen on tullut usein mieleen, s eon ihan normaalia tervettä ajatusta,älä vaan anna pelkosi lamaannuttaa sinua vaan työstä se ajatus voimavaraksesi ja kuuntele kehoasi ja tuonpuoleista, uskon että olet tarkoitettu heille tukipilariksi juuri nyt eikä mitään tapahdu ilman sallimusta!
4-vuotias osaa mennä vaikka ovesta ulos ja tutulle naapurille tms. Tai vaikka lähtisi vaan ulos haahuilemaan, niin kyllä jonkun huomio lopulta kiinnittyisi. Jos asia huolettaa niin voithan sopia äitisi kanssa jotain että tulee tsekkaamaan jos ei sinuun saa yhteyttä vaikka 24 tuntiin. Tietysti sitten sinun pitäisi muistaa joka päivä ainakin lähettää tekstari..
jos 4-vuotias lähtisi yksin ulos haahuilemaan niin 1,5v jäisi yksin kotiin. asumme 4. kerroksessa ja poika ei uskalla mennä edes hissiin ennenkuin joku aikuinen on astunut sinne ensin (hissin ovi meni kerran kiinni itsellään ja lapsi seikkaili 6 kerroksessa)Eikä meillä ole ketään tuttua naapuria. Ja on vaikea edes kuvitella miten vanhempi reagoisi jos en yhtäkkiä edes herääkkään (luuleeko että äiti nukkuu vaan vähän kauemmin) ja jatkaa leikkejään normaalisti. Menisi varmaan ainakin päivä ennenkuin vanhempi lapsi lähtisi mihinkään. Olisi varmaan hyvä opettaa hänet soittamaan mummille.
Opeta nelivuotiaalle vastaamaan puhelimeen,se ei ole vaikeeta.
kuuluu isä mutta hän on usein viikonkin yhteenmenoon työmatkalla. Soitamme joka päivä, mutta ei hänkään yhdestä päivästä hetkahtaisi, vaikka en vastaisikaan. Toisena iltana varmasti sitten jo soittaisi mun vanhemmille, jos ei saisi mua kiinni. Onneksi meillä on läheisiä naapureita, että joku tulis varmasti katsomaan jos lapsi itkisi kovin yms. ja on meidän 2-vuotias aika omatoiminen, saattaisi osata vaikka mennä naapurille kertomaankin.
Mutta olen tosiaan kanssa miettinyt, että jos vaikka kompastun yläkerran rapuissa tms. niin mitäs sitten... Tällaista se on olla äiti, mielessä pyörii kummallisia... =)
No äsken opetin 4v pojan soittamaan mummille.Ensin näppäinlukko pois ja sitten pikavalinnata 2 kun painaa kauan niin soittaa mummille. Tiedä sitten että osaako soittaa jos hätä tulee, pitääpä opettaa vielä vastaamaan. Jos näppäinlukonkin sai auki ja osasi soittaa mummille niin varmaan oppii vastaamaankin puhelimeen. Ja jos joskus mummi soittaa ja lapsi vastaa niin ihmettelee varmaan miksi en tule puhelimeen, jos jotain on sattunut ja sitten tajuaa tulla katsomaan. Tosin tuon ikäisille kahdestaan kotona olo hetkenkin voi olla kamalaa ja ties mitä voi sattua.
onko sulla ajatuksissa että mteet itselle jotain???
Eihän kukaan ihminen juttele tommoisia juttuja mitä nyt teet, jos ei ole pahat mielessä.
Jos aiot tappaa itses niin soita poliisille ensin että tajuavat hakea lapses pois.
Kyllähän tässä on itse kullakin vaikeeta, mutt JOS JOKA IKINEN OTTAIS ITTELTÄÄN HENGEN NIIN SILLOIN VASTA KOVAA MENIS.
nE SINUN LAPSES TARVITSEE SUA EI KEYTÄÄN MUUTA, VAI AIOTKO OLLA TOSISSAAN NIIN VITTUMAINEN ETTÄ ENSIN SYNNYTÄT 2 LASTA JA SITTEN JÄTÄT NE????
No ei tosiaankaan ole mielessä tappaa itseäni. haloo!!!
Kunhan on nyt tullut mieleen että entä jos joskus sattuu jotain kotona. Kuten joku muukin sanoi; kaatuu vaikka portaissa tms (meillä se ei kyllä ole mahdollista kun asumme kerrostalossa) mutta omakotitalossa niinkin voi sattua. Jos olisin aikeissa tappaa itseni niin tuskin täältä kyselisin että mitä JOS JOSKUS sattuu jotain kotona. Olen huolissani vain lapsista että JOS JOSKUS sattuu jotain ja esim. kuolen. Juttelin äitinikin kanssa tästä asiasta ja hänkin oli sitä mieltä että aikast monta päivää menisi ennenkuin hänkään tajuaisi tulla katsomaan. Mutta lohdutteli että kyllä poikani varmasti osaa vastata puhelimeen ja eilen opetin hänet soittamaan mummillekkin´! Nämä on näitä "pieniä" juttuja mitkä tulee mieleen kun kotona lasten kanssa on kaiket päivät. Ja sanoin leikilläni äitilleni että tulethan katsomaan jos poikani aina vaan puhelimessa sanoo että äiti nukkuu.
Minua "pelottaa" tämä juttu todella paljon, mutta se lohduttaa että poika osaa soittaa mummille ja vastata puhelimeen. En tiedä että onko tällaista koskaan kenellekkään tapahtunut oikeasti mutta kaikkea tosiaan tulee mieleen kun noiden kanssa on yksin kotona melkeimpä 24/7. Tuskimpa nyt vähään aikaan olen kuolemassa kumminkaan mutta jos tulee vaikka jokin sairaskohtaus tai voihan aina sattua mitä tahansa
EI SITÄ KOSKAAN TIEDÄ!!!!!
Nero: Et ole varmaankaan YH koska ei ole itsellesi tullut tällainen mieleen
tämä NERO ei taida mikään kovin nero ollakaan. Ainakin hänen kommenttinsa useilla palstoilla on hieman kysenalaisia, töksäyttäviä ja jopa loukkaavia. En tiedä onko tahallista, vai eikö itse huomaa tyylinsä karkeutta. Hänen käyttämänsä kommentit ovat itseasiassa usein solvaavuudessaan vastoin SUOMI24 keskustelun sääntöjä.
Joten älä välitä! Tunteesi ovat ihan normaaleja ja kuvastavat lähinnä aitoa huolta lapsistasi. Vanhemmathan ovat kroonisesti huolissaan lastensa hyvinvoinnista. Muistan kun omat lapseni olivat pieniä, niin kyllä minäkin ajattelin että mitä nuokin kolme ja neljävuotiaat osaisivat tehdä jos saisin vaikka aivoinfarktin tai kaatuisin rappusissa. Siinäkö he sitten istuisivat kunnes joku ymmärtäisi tulla etsimään -karmea ajatus!
Opetin molemmat vastaamaan puhelimeen sekä soittamaan pikavalintanäppäimellä mummolle ja olo parani. No sitten nuorempi meni mummolaan päivähoitoon ja aloin huolestua taas siitä, että mitäs jos mummolle tapahtuu jotakin vaikkapa heidän ulkoillessaan...
Nyt lapset ovat jo miltei aikuisia ja edelleen olen huolissani heistä...mutta nyt tiedän heidän pärjäävän vaikka jotain tapahtuisikin.
kyllä tuo alkuperäisen kirjoittajan kertomus kuulosti ihan tavalliselta huolehtimiselta, eikä miltään itsemurhakanditaatin vuodatukselta. Fiksuahan se on jos pohtii ja opettaa lapsiaan toimimaan eri tilanteissa,kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu; itse olin lapsen ollessa pieni pitkiä aikoja yksin, asuimme maalla kaukana kaikesta,minulla sydänvika jne eli mitä vain olisi voinut sattua,kun koskaan ei voi tietää.
on tullut mieleen, ja minusta 4 vuotias on siinä iässä jo, että voi hyvin opettaa hätätilanteessa soittamaan vaikkapa mummille, numeron jos tallentaa vaikka lyhytvalintaan,on helppo muistaa,seinälle puhelimen viereen voi piirtää ohjeen siitä, miten soittaa apua, vaikka ihan 112, itse opetin oman lapsen noin 3 vuotiaana, sitä harjoiteltiin ja kerrattiin aina välillä, ja hyvin oppi meni perille, kun 7 vuotiaana soitti ambulanssin paikalle kun pienen hetken kaksistaan kaverin kotona ollessan kaveri oli hypätessään iskenyt päänsä kaapinkulmaan ja saanut ison haavan päähänsä. Erilaisia tilanteita kannattaa harjoitella mutta silleen rennosti, ei pelotellen, lapset ovat yllättävän nokkelia kyllä ja osaavat toimia,jos heitä vähän opastetaan.
. Olen yh, mutta asun erään läheisen kanssa, että ei sillä tavalla pelota. Viimeisen tahdon olen kuitenkin kirjoittanut, että ei tarvitse huolehtia, jos ykskaks kuolen mihin lapsi joutuu.