Lasten perhepäivähoitaja aamulla ehdotteli, että mitäs jos laitettais 5-vuotias poikamme tutkimuksiin kun se on niin epänormaalin vilkas ja ei pysty keskittymään mihinkään. Itsellänikin on käynyt useamman kerran mielessä, että kyllä ainakin kaverin ADHD-potilas on paljon rauhallisempi kuin meidän poika.
Kysymys kuuluu, että millaisia ne tutkimukset ovat ja mitä niistä sitten voi parhaimmillaan/pahimmillaan seurata? Onko enemmän haittaa kuin hyötyä, jos sattuisi jonkin diagnoosin saamaan? Kannattaisiko asiaa tutkia nyt heti, vai odotella vielä ainakin tämä vuosi, ja katsoa, patistellaanko eskarista myös tutkimuksiin ensi vuonna.
Muutenkin olisi kiva tietää, miten vilkas lapsi voi vielä olla "normaali" ja milloin olisi aika alkaa epäillä jotain häiriötä.
Kysymys kuuluu, että millaisia ne tutkimukset ovat ja mitä niistä sitten voi parhaimmillaan/pahimmillaan seurata? Onko enemmän haittaa kuin hyötyä, jos sattuisi jonkin diagnoosin saamaan? Kannattaisiko asiaa tutkia nyt heti, vai odotella vielä ainakin tämä vuosi, ja katsoa, patistellaanko eskarista myös tutkimuksiin ensi vuonna.
Muutenkin olisi kiva tietää, miten vilkas lapsi voi vielä olla "normaali" ja milloin olisi aika alkaa epäillä jotain häiriötä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä meni näin: päiväkoti otti yhteyttä erityislastentarhanopettajaan, joka laittoi lähetteet lastenpsykologille. Neuvolan kautta oma lääkäri lähetti toimintaterapeutin tutkimuksiin ja laittoi lähetteen lastenneurologian polille. Jonot varsinkin neurologille olivat pitkät, joten odotusaikana kartoitettiin muita taitoja ja mahdollisia ongelmia. Odotusaikana erityislastentarhanopettaja suunnitteli kaikenlaisia kuntouttavia juttuja tarhassa, ja hän oli muutenkin myös meidän vanhempien tukena. Lapsi myös siirrettiin ns. kahden paikalle hoidossa.
Prosessi kesti kauan, vasta hoitotakuu nopeutti sitä. Kaikenlaisia kyselylappuja täytettiin niin kotona kuin päiväkodissakin jne...
Nyt poika on eskarissa, ja kokoajan arvioivat lasta ja hänen edellytyksiään, jotta kouluunlähtö saataisiin sujuvasti käyntiin vuoden päästä. Edessä on monia valintoja, kuten oikeanlaisen luokkamuodon valinta.
Reittejä on kai useita, osa lapsista ohjataan perheneuvolan kautta, osa muita reittejä.
Minä olen sitä mieltä, että ei diagnoosista haittaa ole, jokainen näkee lapsesta kuitenkin heti, että kaikki ei ole hyvin. Diagnoosia vaan tarvitaan moniin kuntoutusjuttuihin, koulun järjestymiseen jne...
Eiköhän sielläkin ole joku erityislastentarhanopettaja, jonka kanssa voit keskustella asiasta. Itse en suosittele odottamista, koska nimenomaan koulun alku voi olla vaikeaa muuten. Prosessi voi olla myös henkisesti raskas, asiaa pohtiessa joutuu myös aktiivisesti arvioimaan omaa toimintaansa ongelmatilanteissa!! Moni asia elämässä voi joutua uudelleen arvioinnin kohteeksi, koska esimerkiksi säännöllisyyden tarve korostuu meillä. Mutta mielestäni se kuitenkin kannattaa...
Siihen en ota kantaa, mikä on normaalia käytöstä ja mikä ei. Myös adhd- lapsissa on paljon eroja, Lähtökohtana on kuitenkin aina arvioinnissa oltava lapsen yksilöllisyys.... Mutta meillä ainakin vahinkoja sattui tiuhaan, mustelmia ja kuhmuja jatkuvasti. Myös normaalit arkiaskareet olivat vaikeita: mukit kaatuilee, vaatteiden pukeminen ei onnistu ilman ohjausta yms...
Adhd-liiton nettisivuilta voi tilata sellaisen "potilasoppaan" veloituksetta. En muista sen nimeä näin äkkiseltään valitettavasti. Jospa joku muu muistaisi sen...
..."Kyllä me selviämme", tietoa ad/hd-lapsen vanhemmille
http://www.vep-palvelu.fi/vep/download/ADHD-vanh_opas.pdf
Terveisin ADHD -pojan äiti.
ei ole autuus tuo disgnoosi, mutta ylipäänsä jos lapsella on keskittymisongelmaa voi sen taustalla olla vaikka mitä joka kannattaa selvittää ajoissa ennen kouluun menoa. siinä voi muuten mennä ekat vuodet koulussa ihan hukkaan..
Ilman muuta kanattaa mennä tutkimuksiin.Onko vilkkaus/adhd sitten luonteenpiirre vai sairaus, siitä voidaan keskustella. Kuitenkin,eloisa lapsi joka ei toimi normien mukaan, saa itselleen sopivan kohtelun ja avun jos hänellä on diagnoosi. Ymmärrän tunteesi, minäkin vastustin pitkään sitä että minun lapselleni ei mitään "hullun papereita" kirjoiteta. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä. Diagnoosin avulla minun rakas hörvelini sai toimintaterapiaa, joka oli kuulema tosi "nastaa". Lekariopettajat suhtautuivat häneen huomattavasti pehmeämmin ja kärsivällisemmin ja nyt kolme vuotta diagnoosin jälkeen mietitään pitäisikö se purkaa. Diagnoosi avulla poika kuitenkin sai,tässä säästöyhteiskunnassakin, kaiken mahdollisen avun. Se apu auttoi minun hörveliniäni.
lapsi ei saa olla vilkas nyky päivänä!Heti epäillään jotain olevan pielessä.