Tälläkin palstalla taisi olla alussa juttua rokotuksista ja autismista. Tänään tv 1 klo 19.10 tulee aihetta käsittelevä ohjelma.
rokotus ja autismi tv:ssä tänään
72
6886
Vastaukset
- elokuva
keskiviikkona tv ykkösellä Hiljaisuuden lapset.
- tympiintynyt
Juu niin tuli. Ja kuten olen aijemminkin kommentoinut tätä samaa asiaa tällä palstalla, että sairaudet lisääntyy noiden hullujen ansiosta. Dokkarissa ei painotettu tarpeeksi sitä kuinka taudit ihan oikeasti Briteissä lisääntyi ja meinasi tulla epidemiaksi asti. Tämä yksi vanhempi nainen jolla oli autistinen lapsi, joka oli rokotteita vastaan oli täyspäinen ääliö. Hän ei halunnut edes katsoa vastapuolen pitäviä todisteita näiden kahden asian yhteen liittymättömyydestä.
Tanskassa tehty tutkimus 500 00 lapsesta, joista 400 000 oli rokotettu ja 100 000 ei. Autismia esiintyi vielä hieman enemmän näillä rokottamattomilla lapsilla.
Japanissa tehty tutkimus osoitti, että autisimi diagnoosien määrä pysyi samana, vaikka rokote oli vedetty pois markkinoilta.
Ja monta monta muuta tutkimusta, joka osoitti, että koko juttu rokotteen yhteydestä autismiin on hevon kukkua.
Diagnoosien lisääntymiselle oli mielestäni itsestäänselvä selitys: Autismia alettiin tuntea maailmalla enemmän, jolloin myös diagnoosit lisääntyvät. Ennen nämä autistit laitettiin mielisairaaloihin hullunpapereilla, kuten muutamalle sukulaiselleni on joskus vuosia sitten käynyt.
Vasta 90-luvun loppupuolella autismituntemus on levinnyt laajalle, joten ei ihmekään, että kun tietotaito lisääntyy ->myös "tapaukset" lisääntyvät.
Vastatkaapa tähän te hullut jotka ette rokota lapsianne. Ja odottakaapas vain: Jos saan joltain rokottamattomalta lapselta vihurirokon silloin kun olen raskaana ja synnytän aivovammaisen kuuro mykkä sokean lapsen, etsin sinut käsiini ja vaadin tuntuvat korvaukset teidän uppiniskaisuudestanne ja typeryydestänne.- tympiintynyt
Siis se Tanskassa tehty tutkimus tehtiin 500 000 lapsesta, eikä 500 00...
- as-täti
älä nyt noin kiihdy. Asiallisella valistuksella viesti menee paremmin perille.
EIkös sinua ole rokotettu vihurirokkoa vastaan? - se sama
as-täti kirjoitti:
älä nyt noin kiihdy. Asiallisella valistuksella viesti menee paremmin perille.
EIkös sinua ole rokotettu vihurirokkoa vastaan?Mun mielestä on järkyttävää ja pöyristyttävää kuinka autismipelkoiset vanhemmat ei ymmärrä mitä tuhoa he saavat aikaan ja vain jonkun hölönpölyn takia.
Minut on rokotettu, mutta kohdussa eläviä lapsia ei, jonka vuoksi nämä taudit ovat erittäin vaarallisia raskaana oleville naisille.
Rokotesuoja on tehokas ainoastaan silloin kun kaikilla on se.
Esim tämä kyseinen yhdistelmärokote ei ole 100% suoja tauteja vastaan. Ymmärrättekö sen. Se pitää olla kaikilla, jolloin se ehkäisee yhteiskunnassamme olevia yksittäisiä tauteja. - allekirjoitan
tympiintynyt kirjoitti:
Siis se Tanskassa tehty tutkimus tehtiin 500 000 lapsesta, eikä 500 00...
täysin viestisi!
- Yksi vain.
Jos sinulla itselläsi olisi vaikeasti autistinen lapsi,olisit varmaan toista mieltä.Kun vanhemmilla on aina tarve etsiä syytä lapsensa sairauteen sitä kun ei oikein ole tähän autismiin löytynyt.
- sesama.
Yksi vain. kirjoitti:
Jos sinulla itselläsi olisi vaikeasti autistinen lapsi,olisit varmaan toista mieltä.Kun vanhemmilla on aina tarve etsiä syytä lapsensa sairauteen sitä kun ei oikein ole tähän autismiin löytynyt.
Niin ja mistä kuvittelet että minulla EI olisi autistista lasta?
- as-täti
se sama kirjoitti:
Mun mielestä on järkyttävää ja pöyristyttävää kuinka autismipelkoiset vanhemmat ei ymmärrä mitä tuhoa he saavat aikaan ja vain jonkun hölönpölyn takia.
Minut on rokotettu, mutta kohdussa eläviä lapsia ei, jonka vuoksi nämä taudit ovat erittäin vaarallisia raskaana oleville naisille.
Rokotesuoja on tehokas ainoastaan silloin kun kaikilla on se.
Esim tämä kyseinen yhdistelmärokote ei ole 100% suoja tauteja vastaan. Ymmärrättekö sen. Se pitää olla kaikilla, jolloin se ehkäisee yhteiskunnassamme olevia yksittäisiä tauteja.se riski on vain sillä lapsella jonka äitiä ei ole rokotettu. Vahinko tulee sitä kautta että jos rokottamaton äiti sairastuu, silloin lapsella riski vaurioitua tietyssä raskauden vaiheessa.
Kysypä neuvolasta tietoa, niin turhat pelot häipyvät. - kaisul
as-täti kirjoitti:
se riski on vain sillä lapsella jonka äitiä ei ole rokotettu. Vahinko tulee sitä kautta että jos rokottamaton äiti sairastuu, silloin lapsella riski vaurioitua tietyssä raskauden vaiheessa.
Kysypä neuvolasta tietoa, niin turhat pelot häipyvät.Tarkista viestisi sisältö, että pitääkö paikkaansa, sillä luulempa as-täti, että olet auttamattomasti väärässä.
- as-täti
kaisul kirjoitti:
Tarkista viestisi sisältö, että pitääkö paikkaansa, sillä luulempa as-täti, että olet auttamattomasti väärässä.
kysy neuvolasta tietoa äläkä ole luulojen varassa.
- immunologi
Olen väitellyt immunolgiasta 1997 ja tehnyt alan tutkimustyöt vuodesta 1990 en missään tapauksessa antaisi lapsellleni kolmoisrokotetta, piste
- immunologi
immunologi kirjoitti:
Olen väitellyt immunolgiasta 1997 ja tehnyt alan tutkimustyöt vuodesta 1990 en missään tapauksessa antaisi lapsellleni kolmoisrokotetta, piste
vielä jatkoa, olen sen verran olen julkaissut itse tieteellisiä artikkeleita lääketieteen alalla, että tiedän miten helposti tilastoja voi manipuloida, varsinkin meta-analyyseissä saadaan juuri sellaisia tuloksia kuin halutaaan valitsemalla tutkittavat ryhmät sopivasti. Tässä mielestäni kyllä iso paha lääketeollisuus nyt saattaa olla huijaamassa ihmisiä aika pahasti ihmisten terveyden kustannuksella, niinkuin tämäniltaisessa tv-ohjelmassa annettiin ymmärtää, tiettyjä asioita ei lääketieteessä saa kyseenalaistaa.
- ritalin
Käsittääkseni vielä sellainen seikka, että asseille tulee yleensä melkein helpommin autistisia lapsia, kuin NT:itä tai asseja.
Joten ristiriita olisi, jos rokote on syyllinen.
En taida uskaltaa lapsia hankkia, jos niistä tulee autisteja kaikista.
Näyttää mahdottomalta, että rokote juttu olisi paikkaansa pitävä. Se elohopeamyrkytysjuttu kävisi muuten järkeen, mutta se ei aiheuttaisi varsinaisesti niitä aivoissa olevia poikkeamia, mitä minullakin on.
Parasta olisi etsiä ne geenit, jotka ovat tähän syyllisiä ja uskaltaisin harkita lapsiakin.
Tässä ote yhdeltä sivulta:
"Cassandra L. Kniffinin keväällä 2004 laaditussa OMIM-tietokannan kirjoituksessa (ASPERGER SYNDROME, SUSCEPTIBILITY TO, 1) mainittiin, että AS-vammaisten perimäaineksen virheitä oli löydetty 3. kromosomin alueella 3q25-q27 (ASPG1-geeni), 17. kromosomin alueelta 17p13 (ASPG2-geeni) ja 1. kromosomin alueelta 1q21-q22 (ASPG3-geeni). Lisäksi kaksi X-kromosomiin kytkeytynyttä muotoa, geenialueen Xq13 (ASPGX1-geeni) ja geenialueen Xp22.33 (ASPGX2-geeni), olivat kytkeytyneet NLGN3- ja NLGN4-geenien mutaatioihin. NLGN-geenien uskottiin vaikuttavan hermosolujen välittäjäaineiden muodostukseen."- vammaton
Autismi ei ole vamma vaikka autisteilla on usein mm. aistiyliherkkyyksiä. Herkkyys voi vaikuttaa siihen, että autistiset lapset reagoivat herkemmin erilaisiin ärsykkeisiin kuin muut. Myös reaktio rokotteisiin voi olla erilainen. Vanhemmat näkevät rokotteiden vaikutuksen, ja voivat pitää rokotusta syynä autismiin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaikka saattaakin lisätä lapsen herkkyyttä ja ärtymystä. Jotkut voivat pitää tätä vammana.
Autismi on kuitenkin ominaisuus siinä missä hiusten väri. Ei hiusten väri ole syynä siihen, että jollakin on hilsettä päässään. Kivestäkään ei synny kanaa vaikka kuinka lämmittäisi.
Rokotteilla on sivuvaikutuksia, kuten muillakin lääkeaineilla. Ovatko autistit kenties herkempiä rokotteiden sivuvaikutuksille? Autisteilla on joka tapauksessa esimerkiksi enemmän keliakiaa kuin muilla.
Rokotus ei mielestäni aiheuta autismia, vaikka voikin lisätä ärsytystä ja ärsytyksestä johtuvaa erilaista oireilua. - ritalin
vammaton kirjoitti:
Autismi ei ole vamma vaikka autisteilla on usein mm. aistiyliherkkyyksiä. Herkkyys voi vaikuttaa siihen, että autistiset lapset reagoivat herkemmin erilaisiin ärsykkeisiin kuin muut. Myös reaktio rokotteisiin voi olla erilainen. Vanhemmat näkevät rokotteiden vaikutuksen, ja voivat pitää rokotusta syynä autismiin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaikka saattaakin lisätä lapsen herkkyyttä ja ärtymystä. Jotkut voivat pitää tätä vammana.
Autismi on kuitenkin ominaisuus siinä missä hiusten väri. Ei hiusten väri ole syynä siihen, että jollakin on hilsettä päässään. Kivestäkään ei synny kanaa vaikka kuinka lämmittäisi.
Rokotteilla on sivuvaikutuksia, kuten muillakin lääkeaineilla. Ovatko autistit kenties herkempiä rokotteiden sivuvaikutuksille? Autisteilla on joka tapauksessa esimerkiksi enemmän keliakiaa kuin muilla.
Rokotus ei mielestäni aiheuta autismia, vaikka voikin lisätä ärsytystä ja ärsytyksestä johtuvaa erilaista oireilua.En haluaisi muuten kommentoida, mutta luin tänään aika kamalia juttuja.
Puolustin vielä vähän aikaa sitten, että erityisesti as on vain erilainen, eikä lainkaan vammainen. Meillähän on vahvuuksia NT ihmisiin verrattuna. Ja olenkin pitkälti tätä mieltä.
Noita AS ihmisten elämän tarinoita kun lukee, niin tulee tosi paha olo. En ole edes ajatellut asiaa omalta kohdalta sillain. En edes muiden assien.
Mutta ne on kirjoitettu hyvin ja antavat ihan uudenlaisen kuvan siitä mitä tää on.
Ne on ihan hirveen surullista luettavaa. Voi kun teillä kaikilla olisi enemmän onnea ja hyvä elämä.
Myös NT:illä.
- autistin äiti
sanoi kuka tahansa mitä tahansa.. mutta mahassani kasvavaa masuasukkia en aijo rokottaa, esikoinen on autisti ja oireet ilmaantuivat mpr rokotteen antamisen jälkeen. Suomessa on muitakin jotka eivät rokota lapsiaan vaikkeivät autismia pelkäisikään, on päiväkoteja joissa on hoidossa vain rokottamattomia lapsia, ja joissa syödään vain luomu ruokaa.. En todellakaan aijo ottaa sitä riskiä että toisellekkin lapselle autismi tulisi, oli syynä rokotteet tai ei!!
- Anu
Näin on, olen ihan samaa mieltä jos vielä saan yhden lapsen, en aio myöskään rokottaa.Minulla on 8-vuotias terve tyttö ja 7-vuotias autistinen poika.En osaa sanoa onko rokotuksella yhteyttä autismiin, mutta se jo riittää kun siitä on ollut näin paljon kohua ja kuitenkin jos se sittenkin johtuu siitä...?Aina voi ajatella näin.
- ellu
Anu kirjoitti:

Tässä autismi-rokote -keskustelussa on samoja piirteitä, kun keskustelussa ufojen olemassaolosta. Ne, jotka uskovat (a la Juhan af Gran) kokevat logiikan menevän siten, että ufoja on, jollei aukottomasti todisteta, ettei niitä ole. Eli meidän realistien tulisi luodata maailmankaikkeus - ja kun näin emme voi tehdä ufoistit väittävät, että ufoja on.
Logiikka tämän rokotuskeskustelun kanssa on sikälikin ongelmallista, että jos haluaa osoittaa seuraukselle yhden täsmällisen syyn (autismi - rokotus) pitäisi sulkea kaikki muut mahdolliset syyt pois. Ihan samalla tavalla voitaisiin väittää, että autismilla ja turvavöiden käytöllä autoissa on syy-seuraus -suhde. Siihen aikaan, kun alettiin käyttää turvavöitä, autismia alkoi esiintyä enemmän... - hohhoijaa
ellu kirjoitti:
Tässä autismi-rokote -keskustelussa on samoja piirteitä, kun keskustelussa ufojen olemassaolosta. Ne, jotka uskovat (a la Juhan af Gran) kokevat logiikan menevän siten, että ufoja on, jollei aukottomasti todisteta, ettei niitä ole. Eli meidän realistien tulisi luodata maailmankaikkeus - ja kun näin emme voi tehdä ufoistit väittävät, että ufoja on.
Logiikka tämän rokotuskeskustelun kanssa on sikälikin ongelmallista, että jos haluaa osoittaa seuraukselle yhden täsmällisen syyn (autismi - rokotus) pitäisi sulkea kaikki muut mahdolliset syyt pois. Ihan samalla tavalla voitaisiin väittää, että autismilla ja turvavöiden käytöllä autoissa on syy-seuraus -suhde. Siihen aikaan, kun alettiin käyttää turvavöitä, autismia alkoi esiintyä enemmän...etpä ole näköjään aiheeseen viitsinyt tätä keskustelua enempää perehtyä..
- Joten jotain
Anu kirjoitti:
Näin on, olen ihan samaa mieltä jos vielä saan yhden lapsen, en aio myöskään rokottaa.Minulla on 8-vuotias terve tyttö ja 7-vuotias autistinen poika.En osaa sanoa onko rokotuksella yhteyttä autismiin, mutta se jo riittää kun siitä on ollut näin paljon kohua ja kuitenkin jos se sittenkin johtuu siitä...?Aina voi ajatella näin.
Jotain ainesta asiassa täytyy olla. Tyhjästä ei nouse tuollaista kohua. Ehkä se punainen lanka ei vielä ole löytynyt. Se ei silti todista että asiassa ei voisi olla jotain aineksen tynkää epäilyille.
- as-öttiäinen
ellu kirjoitti:
Tässä autismi-rokote -keskustelussa on samoja piirteitä, kun keskustelussa ufojen olemassaolosta. Ne, jotka uskovat (a la Juhan af Gran) kokevat logiikan menevän siten, että ufoja on, jollei aukottomasti todisteta, ettei niitä ole. Eli meidän realistien tulisi luodata maailmankaikkeus - ja kun näin emme voi tehdä ufoistit väittävät, että ufoja on.
Logiikka tämän rokotuskeskustelun kanssa on sikälikin ongelmallista, että jos haluaa osoittaa seuraukselle yhden täsmällisen syyn (autismi - rokotus) pitäisi sulkea kaikki muut mahdolliset syyt pois. Ihan samalla tavalla voitaisiin väittää, että autismilla ja turvavöiden käytöllä autoissa on syy-seuraus -suhde. Siihen aikaan, kun alettiin käyttää turvavöitä, autismia alkoi esiintyä enemmän...>>Ihan samalla tavalla voitaisiin väittää, että autismilla ja turvavöiden käytöllä autoissa on syy-seuraus -suhde. Siihen aikaan, kun alettiin käyttää turvavöitä, autismia alkoi esiintyä enemmän...
- uskovainen.
Joten jotain kirjoitti:
Jotain ainesta asiassa täytyy olla. Tyhjästä ei nouse tuollaista kohua. Ehkä se punainen lanka ei vielä ole löytynyt. Se ei silti todista että asiassa ei voisi olla jotain aineksen tynkää epäilyille.
uskoi aika mpitkään että maapallo on litteä vielä senkin jälkeen kun toisin oli todistettu. Ei usko aina todista mikä on todellisuus.
Vieläkin uskovaiset uskoo että yhtenä päivänä jumala heilautti taikasauvaa ja loi ihmisen. Siitä ei kuitenkaan ole muita todisteita kuin yhden kansan kansantarusto vuosituhansien takaa. - Pöpiä
uskovainen. kirjoitti:
uskoi aika mpitkään että maapallo on litteä vielä senkin jälkeen kun toisin oli todistettu. Ei usko aina todista mikä on todellisuus.
Vieläkin uskovaiset uskoo että yhtenä päivänä jumala heilautti taikasauvaa ja loi ihmisen. Siitä ei kuitenkaan ole muita todisteita kuin yhden kansan kansantarusto vuosituhansien takaa.Et kait unohda ottaa lääkkeitäsi. Viesisi kertoo jotain siihen suuntaan, että nyt heittää hihna tyhjää.
- uskovainen.
Pöpiä kirjoitti:
Et kait unohda ottaa lääkkeitäsi. Viesisi kertoo jotain siihen suuntaan, että nyt heittää hihna tyhjää.
Mikä kohta heittää?
Nimimerkkini on ironiaa. Tosin oli turhan kätkettyä. - kaisul
as-öttiäinen kirjoitti:
>>Ihan samalla tavalla voitaisiin väittää, että autismilla ja turvavöiden käytöllä autoissa on syy-seuraus -suhde. Siihen aikaan, kun alettiin käyttää turvavöitä, autismia alkoi esiintyä enemmän...
Mutta samaa älykkyysluokkaa on uskoa elohopean/mbr:n vaikutuksiin.
- sesama
Joten jotain kirjoitti:
Jotain ainesta asiassa täytyy olla. Tyhjästä ei nouse tuollaista kohua. Ehkä se punainen lanka ei vielä ole löytynyt. Se ei silti todista että asiassa ei voisi olla jotain aineksen tynkää epäilyille.
Kumpi sen nyt aiheuttaa? elohopea vai mbr? kumpikin on kaksi erillistä tutkimusta. "Elohopeaa" alkoi ihmiset saamaan 30-luvulla. Mbr rokotetta joskus 80-luvun tienoilla. Mbr tutkijat väittävät, että autismi alkoi vasta tämän rokotteen jälkeen sairastumaan autismiin ---mikä tosin todistettiin tekaistuksi. Ja toi elohopea homma oli ihan sama juttu, mut eri tutkijat ja vesitetyt tutkimukset.
Miettikää nyt puhtaalla järjellä: Kyllä maailman parhaat tutkijat tutkisivat mbr rokotetta lisää, jos todisteet olisivat edes mitenkään oikeassa. Miksi vain yksi tutkija jatkaa saman tutkimuksen tekoa, aina eri perusteella. Milloin se aiheuttaa mitäkin joka aiheuttaa autismin. Milloin mitä milloin tätä.
hulluja sanon minä. - ritalin
as-öttiäinen kirjoitti:
>>Ihan samalla tavalla voitaisiin väittää, että autismilla ja turvavöiden käytöllä autoissa on syy-seuraus -suhde. Siihen aikaan, kun alettiin käyttää turvavöitä, autismia alkoi esiintyä enemmän...
Halusin kysyä, että kuin pitkälle sä muistat elämääsi ja tiätkö, että oot ollut aina autisti?
Mietin vaan, koska mulla on hämäriä muistikuvia alle 1 vuotiaaksi saakka ja ajalta noin 1v voin sanoa varmaksi, että olin autistinen, joten jos rokote on annettu sen jälkeen, niin se ei ole ainakaan mun kohdalla siitä kiinni.
Muistaisin, että joku sanoi, että rokote annettiin puolitoista vuotiaana.
Sitten haluisin kysyä noista kirjaintempuista, kun sanoit laskevasi kirjaimia.
Kaikkee hyvää sulle! - ritalin
uskovainen. kirjoitti:
Mikä kohta heittää?
Nimimerkkini on ironiaa. Tosin oli turhan kätkettyä.Maapallo tiedettiin kyllä pyöreäksi jo ennen sitä hullua pannukakkuteoriaa. Pannukakkuteorian kannattajilla oli jossain antiikin Ateenassa, niin voimakas poliittinen valta, että päättivät kieltää vanhan teorian pyöreästä pallosta.
Joo tuli vaan mieleen. Jättäkää se omaan arvoonsa. - skeptikko
sesama kirjoitti:
Kumpi sen nyt aiheuttaa? elohopea vai mbr? kumpikin on kaksi erillistä tutkimusta. "Elohopeaa" alkoi ihmiset saamaan 30-luvulla. Mbr rokotetta joskus 80-luvun tienoilla. Mbr tutkijat väittävät, että autismi alkoi vasta tämän rokotteen jälkeen sairastumaan autismiin ---mikä tosin todistettiin tekaistuksi. Ja toi elohopea homma oli ihan sama juttu, mut eri tutkijat ja vesitetyt tutkimukset.
Miettikää nyt puhtaalla järjellä: Kyllä maailman parhaat tutkijat tutkisivat mbr rokotetta lisää, jos todisteet olisivat edes mitenkään oikeassa. Miksi vain yksi tutkija jatkaa saman tutkimuksen tekoa, aina eri perusteella. Milloin se aiheuttaa mitäkin joka aiheuttaa autismin. Milloin mitä milloin tätä.
hulluja sanon minä.Niin kukahan rahoittaa niiden maailman parhaiden tutkijoiden tutkimukset, olisiko se lääketeollisuus. Ihmiset ei tajua mihin kaikkeen lääketeollisuus pystyy, rahalla saa tutkimuksia ja tutkijoita todistamaan vaikka, että tupakka on terveellistä. Itseasiassa 50-luvulla jenkeissä lääkärit mainostivat tupakkaa lehdissä, olen nähnyt niitä mainoksia, ja vielä 90 luvulla suomalainen tutkijalääkäri todisti oikeudessa, että tupakalla ja keuhkosyövällä ei ole syy-yhteyttä.
- mankeli.80
uskovainen. kirjoitti:
uskoi aika mpitkään että maapallo on litteä vielä senkin jälkeen kun toisin oli todistettu. Ei usko aina todista mikä on todellisuus.
Vieläkin uskovaiset uskoo että yhtenä päivänä jumala heilautti taikasauvaa ja loi ihmisen. Siitä ei kuitenkaan ole muita todisteita kuin yhden kansan kansantarusto vuosituhansien takaa.ai ei oo muita todisteita vai? kannattais lukee vähän enemmän nii huomaisit että kyllä on. Ja ihan yhtälailla ihmiset uskoo sokeesti evoluutiotarinaan josta on todisteena bilsankirjat ja jotain tekaistuja tarinoita ja luurankoja joita tutkijat on ite kokoillu ja kasaillu mielensä mukaan että sais ihmisiä huijattua. Tais eksyä vähän aiheesta
- as-täti
Viestisi ja valitettavasti monta hyvää viestiä sen perässä jouduttiin poistamaan, koska olit lainvastaisesti kopioinut viestiin tekstiä joltakin nettisivulta.
- ritalin
Kirjoitin jotain Newtonista.
Niin: Newton, kuten monet muutkin tunnetut AS ihmiset ja autistit ovat eläneet jo paljon ennen rokotusten keksimistä.
Newton oli varsin selväpiirteinen as ja hän vanhempana koemielessä söi elohopeaa, mistä piirteet voimistuivat ja hänestä tuli ihmisiä vihaava erakko.
Elohopea varmasti voimistaa as piirteitä, mutta uskon, että as/autismi on kuitenkin geneettinen ja hermoston välitääjäaineiden poikkeamat vain voimistuvat nimenomaan vaikeamman autismin suuntaan elohopean päästessä elimistöön.
Jotain saattoi jäädä.
Kirjoittakaa pliis viestinne uudestaan. Ainakaan minä en ehtinyt niitä lukemaan. - Elohopeaa päässä
Taisi laiskottaa.. otetaan uusiksi. Eli toisin kuin jotkut täällä väittää tutkimuksia tehdään ja julkaistaan jatkuvalla syötöllä ainakin aiheesta elohopea ja sen vaikutukset aivoissa. Tietämys on vielä lapsen kengissä. Se mitä tiedetään on, että kehittyvä keskushermosto vaurioituu herkästi elohopean päästyä aivoihin. Elohopeaa tulee äidin/lapsen kroppaan mm seuraavista lähteistä: kala, amalgaami, rokotteet, ilmansaasteet. Näistä kolmikuisena annettu elohopeaa sisältänyt rokote näyttää joillakin laukaisevan autismin, toiset selviävät lievemmillä neurologisilla oireilla, kuten asperger tai adhd. Miksi jotkut saavat oireita ja toiset eivät? Tiedetään että testosteronilla on tekemistä asian kanssa, tiedetään myös, että aivoissa geeniperimä vaikuttaa siihen, miten tehokkaasti raskasmetalleja kyetään poistamaan aivoista. Gooklettakaa sanoja elohopea, tiomersaali, ja PubMedissä haku sanalle thiomersal, niin tiedätte enmmän ja luulette vähemmän. Samaan aikaan,kun rokoteteollisuuden edustajat syytävät medioihin omia epäluotettavia tuktkimuksiaan, toisaalla tutkijat yrittävät kuumeisesti selvittää keinoja joilla elohopean aiheuttamia neurologisia haittoja voitaisiin ehkäistä kehitysmaissa, joissa halpoja elohopeaa sisältäviä rokotteitta edelleen käytetään...
- Elohopeaa päässä
ritalin kirjoitti:
Kirjoitin jotain Newtonista.
Niin: Newton, kuten monet muutkin tunnetut AS ihmiset ja autistit ovat eläneet jo paljon ennen rokotusten keksimistä.
Newton oli varsin selväpiirteinen as ja hän vanhempana koemielessä söi elohopeaa, mistä piirteet voimistuivat ja hänestä tuli ihmisiä vihaava erakko.
Elohopea varmasti voimistaa as piirteitä, mutta uskon, että as/autismi on kuitenkin geneettinen ja hermoston välitääjäaineiden poikkeamat vain voimistuvat nimenomaan vaikeamman autismin suuntaan elohopean päästessä elimistöön.
Jotain saattoi jäädä.
Kirjoittakaa pliis viestinne uudestaan. Ainakaan minä en ehtinyt niitä lukemaan.Eli nyt uusiksi ilman lainauksia. googleta sanaa elohopea, niin löydät mm sivun, jolla seikkaperäisesti selvitetään elohopean käyttöä kautta historian. Se on ollut hyvin suosittu myrkky lukuisiin tarkoituksiin, myös lääkinnässä. Lähteitä joista Newton tai äitinsä ( elohopea läpäisee istukan) on voinut elohopeaa elimistöönsä saada on useita. Elohopea-altistuksen aiheuttamat oireet kehittyvässä keskushermostossa vastaavat aika tarkasti autismin oireita, ainakin nettijulkaisun Farmakologia ja toksikologia mukaan.
- laittaa
Elohopeaa päässä kirjoitti:
Taisi laiskottaa.. otetaan uusiksi. Eli toisin kuin jotkut täällä väittää tutkimuksia tehdään ja julkaistaan jatkuvalla syötöllä ainakin aiheesta elohopea ja sen vaikutukset aivoissa. Tietämys on vielä lapsen kengissä. Se mitä tiedetään on, että kehittyvä keskushermosto vaurioituu herkästi elohopean päästyä aivoihin. Elohopeaa tulee äidin/lapsen kroppaan mm seuraavista lähteistä: kala, amalgaami, rokotteet, ilmansaasteet. Näistä kolmikuisena annettu elohopeaa sisältänyt rokote näyttää joillakin laukaisevan autismin, toiset selviävät lievemmillä neurologisilla oireilla, kuten asperger tai adhd. Miksi jotkut saavat oireita ja toiset eivät? Tiedetään että testosteronilla on tekemistä asian kanssa, tiedetään myös, että aivoissa geeniperimä vaikuttaa siihen, miten tehokkaasti raskasmetalleja kyetään poistamaan aivoista. Gooklettakaa sanoja elohopea, tiomersaali, ja PubMedissä haku sanalle thiomersal, niin tiedätte enmmän ja luulette vähemmän. Samaan aikaan,kun rokoteteollisuuden edustajat syytävät medioihin omia epäluotettavia tuktkimuksiaan, toisaalla tutkijat yrittävät kuumeisesti selvittää keinoja joilla elohopean aiheuttamia neurologisia haittoja voitaisiin ehkäistä kehitysmaissa, joissa halpoja elohopeaa sisältäviä rokotteitta edelleen käytetään...
Kannatta lukea tossa lähtevän viestin yläpuolella olevat ohjeet ja painaa sitä sinistä sinistä linkkiä josta pääsee tarkempiin ohjeisiin.
Moni ei nähtävästi lue, kirjottaa vaan. - Elohopeaa päässä
laittaa kirjoitti:
Kannatta lukea tossa lähtevän viestin yläpuolella olevat ohjeet ja painaa sitä sinistä sinistä linkkiä josta pääsee tarkempiin ohjeisiin.
Moni ei nähtävästi lue, kirjottaa vaan.Tai sitten on niin paljon elohopeaa päässä, ettei ymmärrä...
www.saunalahti.fi/arnoldus/mercuriu.html
http://www.medicina.fi/fato/74.pdf sivu 5
Esim. näistä esimerkeistä voi helposti nähdä että tutkimukset jatkuvat kiivaina, eikä autismin ja rokotteiden välistä yhteyttä voida pois sulkea, pikemminkin uusimmat tutkimukset puhuvat yhteyden puolesta. Vai mitä sanotte?
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=16079072&query_hl=2
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15964764&query_hl=2
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=16034155&query_hl=2
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15843506&query_hl=2
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15869795&query_hl=2
Haluaako joku lisää linkkejä? - ritalin
Elohopeaa päässä kirjoitti:
Eli nyt uusiksi ilman lainauksia. googleta sanaa elohopea, niin löydät mm sivun, jolla seikkaperäisesti selvitetään elohopean käyttöä kautta historian. Se on ollut hyvin suosittu myrkky lukuisiin tarkoituksiin, myös lääkinnässä. Lähteitä joista Newton tai äitinsä ( elohopea läpäisee istukan) on voinut elohopeaa elimistöönsä saada on useita. Elohopea-altistuksen aiheuttamat oireet kehittyvässä keskushermostossa vastaavat aika tarkasti autismin oireita, ainakin nettijulkaisun Farmakologia ja toksikologia mukaan.
Ennen, kuin olin kuullut mitään assista, luulin että olin saanut elohopea myrkytyksen. Tiesin myrkytys- oireet ja olivat samanlaiset, kuin minulla.
Kun kuulin assista, tuli ensin mieleeni, että ehkä koko oireyhtymä on myrkytyksen seurausta, mutta mun mielipide on muuttunut enemmän geneettiseen suuntaan.
Luulen, että olisi kaikille helpotus, jos se olisi geeneistä kiinni. - Elohopeaa päässä
ritalin kirjoitti:
Ennen, kuin olin kuullut mitään assista, luulin että olin saanut elohopea myrkytyksen. Tiesin myrkytys- oireet ja olivat samanlaiset, kuin minulla.
Kun kuulin assista, tuli ensin mieleeni, että ehkä koko oireyhtymä on myrkytyksen seurausta, mutta mun mielipide on muuttunut enemmän geneettiseen suuntaan.
Luulen, että olisi kaikille helpotus, jos se olisi geeneistä kiinni.kyseessä onkin geeniperimän heikkous yhdistyneenä elohopeamyrkytykseen? Oletko ajatellut sitä. Tiedetään, että aivojen kyvyssä poistaa raskasmetalleja, kuten elohopeaa, on melkoisia geeniperimästä johtuvia eroja. Itse uskon eniten tähän selitykseen.
Jotkut oireilevat jo äidiltään istukan kautta saamansa elohopean seurauksena, toiset vasta kun rokotteista on tullut reilusti lisää. Jotkut kestävät vielä tämänkin, mutta MPR-rokotteen seuraukset ovat liikaa. Eräät onnekkaat omaavat siinä mielessä erinomaisen geeniperimän, että aivot siivoavat tehokkaasti kaiken ei-toivotun asineksen ulos ja välttyvät näin neurologisilta oireilta. Myös monet muut tekijät vaikuttavat siihen, minkälaisena oireilu ilmenee. Nähtäväksi jää, tullaanko tämä teoria kaatamaan, vai todistamaan oikeaksi.
Mielestäni kaikille suurempi helpotus olisi, jos elohopea todettaisiin syylliseksi, sillä silloin voitaisiin välttyä näiltä seurauksilta tulevaisuudessa, ja oireista kärsivät voisivat saada apua kelaatiohoidoista, joilla elohopeaa pystytään poistamaan elimistöstä. Ainakin Sakasassa tällaisia hoitoja jo käytetään. Aivot pystyvät sen jälkeen korjaamaan itseään hyvän kuntoutuksen ja ravitsemushoidon (eli nautitaan sisäisesti optimaalisessa suhteessa aineksia joita aivot tarvitsevat) avulla. - ritalin
Elohopeaa päässä kirjoitti:
kyseessä onkin geeniperimän heikkous yhdistyneenä elohopeamyrkytykseen? Oletko ajatellut sitä. Tiedetään, että aivojen kyvyssä poistaa raskasmetalleja, kuten elohopeaa, on melkoisia geeniperimästä johtuvia eroja. Itse uskon eniten tähän selitykseen.
Jotkut oireilevat jo äidiltään istukan kautta saamansa elohopean seurauksena, toiset vasta kun rokotteista on tullut reilusti lisää. Jotkut kestävät vielä tämänkin, mutta MPR-rokotteen seuraukset ovat liikaa. Eräät onnekkaat omaavat siinä mielessä erinomaisen geeniperimän, että aivot siivoavat tehokkaasti kaiken ei-toivotun asineksen ulos ja välttyvät näin neurologisilta oireilta. Myös monet muut tekijät vaikuttavat siihen, minkälaisena oireilu ilmenee. Nähtäväksi jää, tullaanko tämä teoria kaatamaan, vai todistamaan oikeaksi.
Mielestäni kaikille suurempi helpotus olisi, jos elohopea todettaisiin syylliseksi, sillä silloin voitaisiin välttyä näiltä seurauksilta tulevaisuudessa, ja oireista kärsivät voisivat saada apua kelaatiohoidoista, joilla elohopeaa pystytään poistamaan elimistöstä. Ainakin Sakasassa tällaisia hoitoja jo käytetään. Aivot pystyvät sen jälkeen korjaamaan itseään hyvän kuntoutuksen ja ravitsemushoidon (eli nautitaan sisäisesti optimaalisessa suhteessa aineksia joita aivot tarvitsevat) avulla.Elohopea vaikuttaa välittäjä-aineisiin, mutta pystyykö se todella vaurioittamaan aivojen rakenteita?
Voisko mut ehkä parantaa kelaatiohoidolla? Jos kyse olisi elohopeasta, vai jäisikö aivovammat jäljelle. Luulen vaan, että jäisi. - Elohopeaa päässä
ritalin kirjoitti:
Elohopea vaikuttaa välittäjä-aineisiin, mutta pystyykö se todella vaurioittamaan aivojen rakenteita?
Voisko mut ehkä parantaa kelaatiohoidolla? Jos kyse olisi elohopeasta, vai jäisikö aivovammat jäljelle. Luulen vaan, että jäisi.Elohopea tuhoaa aivosoluja. Suomeksi löytyy ainakin tämä tutkimus :http://acta.uta.fi/teos.phtml?10127
(rokotteissa on myös alumiinia)Englanninkielisiin löytyy linkkejä toisaalta tästä keskustelusta.
Vaurioiden korjautumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten vaurion laajuus ja vaikeus, kuntoutus, ja kuten sanottu ravitsemukselliset tekijät. Nykyään tiedetään varmuudella, että aivot, vastoin vanhoja luuloja, kykenevät korjaamaan syntyneítä vaurioita. Toivoa on.
- simonex
Kyllä maalaisjärjen pitäisi voittaa:
Lukekaapa
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/rokottajan_kasikirja/erityisryhmien_rokottaminen/rokotuksiin_kriittisesti_suhtautuvat_asiakkaat/- artikkeli
Olen käsittänyt että rokotusten vastustajilta usein puuttuu perustietämys. Sitä paitsi heillä ei usein ole edes halua saada tätä tietämystä vaan se torjutaan.
Myös koulutuksen puute estää ymmärtämästä peruskäsitteitä, jolloin joutuu helposti erilaisten manipuloisien uhriksi.
Monet ns. vaihtoehtoiset elämänkatsomukset edistävät halua sulkea silmät elämän tosiasioilta.
Sääli. - Rokotetun autistin ja rokot...
Tiedoksi sinulle, että neuvolan tädit eli rokottajat eivät ole minulle, eikä monille muillekkaan maininnut sanallakaan rokottamisen vapaaehtoisuudesta tai rokotteiden haitoista vaikka rokottajan käsikirjassa niin kehotetaan tekemään.
He eivät niistä aina edes tiedä. Toisinaan lapsia rokotetaan jopa luvattomilla rokotteilla. KTL ei ole se taho johon luottaisin puolueetonta asiallista tietoa etsiessäni. Ktl on itse mukana rokotteiden kehittelyssä ja näin ollen ainakin minun arvioni mukaan sopimaton hoitamaan esim rokotehaittojen valvontaa.
Näin minun maalaisjärjelläni ajatteltuna. - autismi
Rokotetun autistin ja rokot... kirjoitti:
Tiedoksi sinulle, että neuvolan tädit eli rokottajat eivät ole minulle, eikä monille muillekkaan maininnut sanallakaan rokottamisen vapaaehtoisuudesta tai rokotteiden haitoista vaikka rokottajan käsikirjassa niin kehotetaan tekemään.
He eivät niistä aina edes tiedä. Toisinaan lapsia rokotetaan jopa luvattomilla rokotteilla. KTL ei ole se taho johon luottaisin puolueetonta asiallista tietoa etsiessäni. Ktl on itse mukana rokotteiden kehittelyssä ja näin ollen ainakin minun arvioni mukaan sopimaton hoitamaan esim rokotehaittojen valvontaa.
Näin minun maalaisjärjelläni ajatteltuna.maalaisjärki ei aina näissä asioissa riitä. Suomessa tuskin on asiantuntevampaa tahoa kuin KTL. Jos /Kun maalaisjärjellä näitä asioita ratkoo, syntyy juuri sellaisia päätelmiä että kun rokotus ja autismi ovat samanaikaisia, niillä on syy-seuraus-suhde. Mikä siis ei tutkimusten valossa pidä paikkaansa kuten ei moni muukaan näennäinen samanaikaisuus johdu syy-seuraus-suhteesta.
Kun vastakkaisia tutkimustuloksia ei ole, pelkkiä oletuksia vain, minusta on parempi uskoa KTL:ää kuin odottaa että lapsi saa tuhkarokosta aivovamman ja jää sen takia kehitysvammaiseksi. Sen todennäköisyyshän on paljon suurempi kuin autismin mahdollisuus rokotetulla lapsella (oli syy mikä tahansa).
En ottaisi (enkä ottanutkaan) sellaista riskiä omalla lapsellani. - Epäilijä
autismi kirjoitti:
maalaisjärki ei aina näissä asioissa riitä. Suomessa tuskin on asiantuntevampaa tahoa kuin KTL. Jos /Kun maalaisjärjellä näitä asioita ratkoo, syntyy juuri sellaisia päätelmiä että kun rokotus ja autismi ovat samanaikaisia, niillä on syy-seuraus-suhde. Mikä siis ei tutkimusten valossa pidä paikkaansa kuten ei moni muukaan näennäinen samanaikaisuus johdu syy-seuraus-suhteesta.
Kun vastakkaisia tutkimustuloksia ei ole, pelkkiä oletuksia vain, minusta on parempi uskoa KTL:ää kuin odottaa että lapsi saa tuhkarokosta aivovamman ja jää sen takia kehitysvammaiseksi. Sen todennäköisyyshän on paljon suurempi kuin autismin mahdollisuus rokotetulla lapsella (oli syy mikä tahansa).
En ottaisi (enkä ottanutkaan) sellaista riskiä omalla lapsellani.kuitenkin yrittää edes etsiä tietoa muualtakin kuin KTL:n sivuilta. Voisi alkaa noinkin vankka usko murentua.
- uskoon
Epäilijä kirjoitti:
kuitenkin yrittää edes etsiä tietoa muualtakin kuin KTL:n sivuilta. Voisi alkaa noinkin vankka usko murentua.
mutta jos sinä kuittaa KTL:n olan kohautuksella, se on sinun valintasi. Ole hyvä vain.
Toivottavasti emme kuitenkaan tässä maassa ala kulkea yksittäisten uskovaisten uskojen mukaan. - tuomas
uskoon kirjoitti:
mutta jos sinä kuittaa KTL:n olan kohautuksella, se on sinun valintasi. Ole hyvä vain.
Toivottavasti emme kuitenkaan tässä maassa ala kulkea yksittäisten uskovaisten uskojen mukaan.Uskon varassahan kaikki ovat, kuka uskoo mihinkin oman taipumuksensa mukaan. Uskohan vain kasvaa tiedon myötä. Toiset ovat vain herkkäuskoisempia kuin toiset. Katsoin ohjelman ja jouduin vain toteamaan, että yksi mielekäs selvitys taisi jäädä tekemättä. Ja viranomaisethan ovat virkansa puolesta omaksuneet rauhoittavan asenteen. Joka tilanteessa he kiekuvat kuin kukko; ei mitäään hätääää.
On vanha sanonta, että juostiin sutta pakoon ja tuli karhu vastaan. Tätä en huomannut selvitetyn. Kun otos on ollut noinkin suuri, siitä olisi aivan hyvin voinut tilastoida myös sen, että moniko rokotusten vastaisiin tauteihin sairastuneista on sairastunut sen lisäksi autismiin. Ohjelmassa ei tullut selvitetyksi, miksi autismi alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun rokotusohjelmat alkoivat. Puuttuu selvitys siitä, onko mahdollista, että tavallisten lastentautien karttamisen hinta olisi mm. autismi. Rokotusten alettua koko populaation mahdollisuus saada lastentauti pieneni. - kasvusta
tuomas kirjoitti:
Uskon varassahan kaikki ovat, kuka uskoo mihinkin oman taipumuksensa mukaan. Uskohan vain kasvaa tiedon myötä. Toiset ovat vain herkkäuskoisempia kuin toiset. Katsoin ohjelman ja jouduin vain toteamaan, että yksi mielekäs selvitys taisi jäädä tekemättä. Ja viranomaisethan ovat virkansa puolesta omaksuneet rauhoittavan asenteen. Joka tilanteessa he kiekuvat kuin kukko; ei mitäään hätääää.
On vanha sanonta, että juostiin sutta pakoon ja tuli karhu vastaan. Tätä en huomannut selvitetyn. Kun otos on ollut noinkin suuri, siitä olisi aivan hyvin voinut tilastoida myös sen, että moniko rokotusten vastaisiin tauteihin sairastuneista on sairastunut sen lisäksi autismiin. Ohjelmassa ei tullut selvitetyksi, miksi autismi alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun rokotusohjelmat alkoivat. Puuttuu selvitys siitä, onko mahdollista, että tavallisten lastentautien karttamisen hinta olisi mm. autismi. Rokotusten alettua koko populaation mahdollisuus saada lastentauti pieneni.Ohjelmassa nimenomaan sanottiin että autismin lukumäärä alkoi nousta jo ennen rokotusten alkamista.
Asian selityksenä pidetään tautitapausten löytymistä eikä taudin lisääntymistä sinänsä.
Jos noin kehnosti tieto välittyi tuostakin ohjelmasta, en yhtään ihmettele että kaikenlaiset merkilliset teoriat rehottavat, kun esitetyiltä faktoilta suljetaan silmät niin tiukasti. - toinen ihan yhtä tympiintynyt!
tuomas kirjoitti:
Uskon varassahan kaikki ovat, kuka uskoo mihinkin oman taipumuksensa mukaan. Uskohan vain kasvaa tiedon myötä. Toiset ovat vain herkkäuskoisempia kuin toiset. Katsoin ohjelman ja jouduin vain toteamaan, että yksi mielekäs selvitys taisi jäädä tekemättä. Ja viranomaisethan ovat virkansa puolesta omaksuneet rauhoittavan asenteen. Joka tilanteessa he kiekuvat kuin kukko; ei mitäään hätääää.
On vanha sanonta, että juostiin sutta pakoon ja tuli karhu vastaan. Tätä en huomannut selvitetyn. Kun otos on ollut noinkin suuri, siitä olisi aivan hyvin voinut tilastoida myös sen, että moniko rokotusten vastaisiin tauteihin sairastuneista on sairastunut sen lisäksi autismiin. Ohjelmassa ei tullut selvitetyksi, miksi autismi alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun rokotusohjelmat alkoivat. Puuttuu selvitys siitä, onko mahdollista, että tavallisten lastentautien karttamisen hinta olisi mm. autismi. Rokotusten alettua koko populaation mahdollisuus saada lastentauti pieneni.Aivan.. Seurasit dokumenttia oikein silmä tarkkana.
"Ohjelmassa ei tullut selvitetyksi, miksi autismi alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun rokotusohjelmat alkoivat."
-Kyllä selvitettiin: Autismia on ollut aikojen alusta lähtien!! Ota selvää asiasta!! Ennen vanhaan heidät suljettiin mielisairaalaan. Rokotusohjelma alkoi samoihin aikoihin kun autismi tietämys lisääntyi. Tottakai tapaukset lisääntyvät kun tieto taito lisääntyy. Osataan tunnistaa kuka on autisti, kuka ei. Ennen vain muutamat erikoislääkärit tiesivät asiasta. Lapset leimattiin oudoiksi ja johtuvan kylmistä äideistä jotka eivät rakasta lapsiaan, kun heistä on tullut tuollaisia outolintuja. Myöhemmin siis tajuttiin että heillä kaikilla oudoilla on sama "sairaus" - autismi.
Rokote annetaan samaan aikaan kun autismin piirteet muutenkin ilmaantuu.
Japanissa rokote vedettiin markkinoilta pois. ---Autismi jatkoi lisääntymistään aivan samalla tavalla, vaikka lapset eivät saaneet sitä n. 8-9 vuoden aikana!!!
Tanskassa rokottamattomilla lapsilla on jopa enemmän autismia kuin rokotetuilla; mitäs siihen sanot?
"Puuttuu selvitys siitä, onko mahdollista, että tavallisten lastentautien karttamisen hinta olisi mm. autismi."
Onko tuhkarokko vihurirokko sikotauti tavallisia lasten sairauksia??? Tiedätkö mitä ne tekevät myös aikuisille??? Jokaisella MBR rokotteeseen sisältyvällä taudilla on kohtalokkaat seuraukset niin lapsella kuin aikuisellakin. Mene googlen sivuille ja etsi mitä ne saavat aikaan. Sikotauti miehillä aiheuttaa mm. lapsettomuutta ja sieltä nettisivulilta voit lukea sitten enemmän tietoa, kun sinulla kerran noin iso aukko on sivistyksessä, ihan oikeasti (kuka on noin tietämätön).
Mieti mitä sana laumasuoja tarkoittaa ja tule sitten vasta kirjoittelemaan tänne ala-aste ikäisen tasoisia juttuja.
Kaikki te äidit jotka ette rokota lapsianne: Vittu pakko sanoa että tuollaisilla ihmisillä sietääkin olla vammainen lapsi! - Raukkamaisuutta
uskoon kirjoitti:
mutta jos sinä kuittaa KTL:n olan kohautuksella, se on sinun valintasi. Ole hyvä vain.
Toivottavasti emme kuitenkaan tässä maassa ala kulkea yksittäisten uskovaisten uskojen mukaan.Etkö muuten osaa keskustella, vai koetko olevasi häviöllä, että pitää haukkua ja ivata toisten näkemyksiä uskovaisuutena, josta ei omasikaan millään lailla poikkea, yhtä lailla sokeaa uskovaisuutta omasikin.
- HORJUMATON
toinen ihan yhtä tympiintynyt! kirjoitti:
Aivan.. Seurasit dokumenttia oikein silmä tarkkana.
"Ohjelmassa ei tullut selvitetyksi, miksi autismi alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun rokotusohjelmat alkoivat."
-Kyllä selvitettiin: Autismia on ollut aikojen alusta lähtien!! Ota selvää asiasta!! Ennen vanhaan heidät suljettiin mielisairaalaan. Rokotusohjelma alkoi samoihin aikoihin kun autismi tietämys lisääntyi. Tottakai tapaukset lisääntyvät kun tieto taito lisääntyy. Osataan tunnistaa kuka on autisti, kuka ei. Ennen vain muutamat erikoislääkärit tiesivät asiasta. Lapset leimattiin oudoiksi ja johtuvan kylmistä äideistä jotka eivät rakasta lapsiaan, kun heistä on tullut tuollaisia outolintuja. Myöhemmin siis tajuttiin että heillä kaikilla oudoilla on sama "sairaus" - autismi.
Rokote annetaan samaan aikaan kun autismin piirteet muutenkin ilmaantuu.
Japanissa rokote vedettiin markkinoilta pois. ---Autismi jatkoi lisääntymistään aivan samalla tavalla, vaikka lapset eivät saaneet sitä n. 8-9 vuoden aikana!!!
Tanskassa rokottamattomilla lapsilla on jopa enemmän autismia kuin rokotetuilla; mitäs siihen sanot?
"Puuttuu selvitys siitä, onko mahdollista, että tavallisten lastentautien karttamisen hinta olisi mm. autismi."
Onko tuhkarokko vihurirokko sikotauti tavallisia lasten sairauksia??? Tiedätkö mitä ne tekevät myös aikuisille??? Jokaisella MBR rokotteeseen sisältyvällä taudilla on kohtalokkaat seuraukset niin lapsella kuin aikuisellakin. Mene googlen sivuille ja etsi mitä ne saavat aikaan. Sikotauti miehillä aiheuttaa mm. lapsettomuutta ja sieltä nettisivulilta voit lukea sitten enemmän tietoa, kun sinulla kerran noin iso aukko on sivistyksessä, ihan oikeasti (kuka on noin tietämätön).
Mieti mitä sana laumasuoja tarkoittaa ja tule sitten vasta kirjoittelemaan tänne ala-aste ikäisen tasoisia juttuja.
Kaikki te äidit jotka ette rokota lapsianne: Vittu pakko sanoa että tuollaisilla ihmisillä sietääkin olla vammainen lapsi!Fanaattinen usko ei horju. Mistä voit olla varma, etteivät nuo tutkimukset, joihin uskot, ole juuri tuollaisen lääketeollisuuden mafian voimasta vääristeltyjä ?
Vahva pitää olla usko tuokin, että uskoo sokeasti, vaikka tiedetään maailmanlaajuisesti tutkimusten vääristelyä harjoitettavan. - Vääristetty
artikkeli kirjoitti:
Olen käsittänyt että rokotusten vastustajilta usein puuttuu perustietämys. Sitä paitsi heillä ei usein ole edes halua saada tätä tietämystä vaan se torjutaan.
Myös koulutuksen puute estää ymmärtämästä peruskäsitteitä, jolloin joutuu helposti erilaisten manipuloisien uhriksi.
Monet ns. vaihtoehtoiset elämänkatsomukset edistävät halua sulkea silmät elämän tosiasioilta.
Sääli.Suurempi sääli on sokeasti uskoa mitä eteen tuodaan, vaikka koko ajan saamme kuulla, sekä lukea tutkimustulosten vääristelystä, ja todellisten tulosten pimittämisestä. Ja silti sokeasti vain uskotaan kaikkeen. Säälittävämpää on tällainen sokeasilmäisyys.
- uhrille
artikkeli kirjoitti:
Olen käsittänyt että rokotusten vastustajilta usein puuttuu perustietämys. Sitä paitsi heillä ei usein ole edes halua saada tätä tietämystä vaan se torjutaan.
Myös koulutuksen puute estää ymmärtämästä peruskäsitteitä, jolloin joutuu helposti erilaisten manipuloisien uhriksi.
Monet ns. vaihtoehtoiset elämänkatsomukset edistävät halua sulkea silmät elämän tosiasioilta.
Sääli.Olet tainnut käsittää aivan väärin. Rokotteiden vastustaja on tyypillisimmillään korkeasti koulutettu henkilö, joka on osannut ja viitsinyt selvittää asioita vähän enemmän kuin neuvolan täti kertoo.
Se mitä he eivät halua, on lääketeollisuuden syytämä propaganda.
Lääketeollisuuden eli osuvammin "manipuloisien" uhriksi sen sijaan joutuu suurin osa kouluttamattomista kansalaisista. - ritalin
toinen ihan yhtä tympiintynyt! kirjoitti:
Aivan.. Seurasit dokumenttia oikein silmä tarkkana.
"Ohjelmassa ei tullut selvitetyksi, miksi autismi alkoi voimakkaasti kasvaa sen jälkeen kun rokotusohjelmat alkoivat."
-Kyllä selvitettiin: Autismia on ollut aikojen alusta lähtien!! Ota selvää asiasta!! Ennen vanhaan heidät suljettiin mielisairaalaan. Rokotusohjelma alkoi samoihin aikoihin kun autismi tietämys lisääntyi. Tottakai tapaukset lisääntyvät kun tieto taito lisääntyy. Osataan tunnistaa kuka on autisti, kuka ei. Ennen vain muutamat erikoislääkärit tiesivät asiasta. Lapset leimattiin oudoiksi ja johtuvan kylmistä äideistä jotka eivät rakasta lapsiaan, kun heistä on tullut tuollaisia outolintuja. Myöhemmin siis tajuttiin että heillä kaikilla oudoilla on sama "sairaus" - autismi.
Rokote annetaan samaan aikaan kun autismin piirteet muutenkin ilmaantuu.
Japanissa rokote vedettiin markkinoilta pois. ---Autismi jatkoi lisääntymistään aivan samalla tavalla, vaikka lapset eivät saaneet sitä n. 8-9 vuoden aikana!!!
Tanskassa rokottamattomilla lapsilla on jopa enemmän autismia kuin rokotetuilla; mitäs siihen sanot?
"Puuttuu selvitys siitä, onko mahdollista, että tavallisten lastentautien karttamisen hinta olisi mm. autismi."
Onko tuhkarokko vihurirokko sikotauti tavallisia lasten sairauksia??? Tiedätkö mitä ne tekevät myös aikuisille??? Jokaisella MBR rokotteeseen sisältyvällä taudilla on kohtalokkaat seuraukset niin lapsella kuin aikuisellakin. Mene googlen sivuille ja etsi mitä ne saavat aikaan. Sikotauti miehillä aiheuttaa mm. lapsettomuutta ja sieltä nettisivulilta voit lukea sitten enemmän tietoa, kun sinulla kerran noin iso aukko on sivistyksessä, ihan oikeasti (kuka on noin tietämätön).
Mieti mitä sana laumasuoja tarkoittaa ja tule sitten vasta kirjoittelemaan tänne ala-aste ikäisen tasoisia juttuja.
Kaikki te äidit jotka ette rokota lapsianne: Vittu pakko sanoa että tuollaisilla ihmisillä sietääkin olla vammainen lapsi!"Sikotauti miehillä aiheuttaa mm. lapsettomuutta"
Eikö autismi sitten aiheuta?
Oon kyllä muuten samaa mieltä.
Se on vähän niin, että jos se olisikin rokotteista kiinni, niin tuleeko lapsesta kuuro sokea, vai ikuisesti yksinäinen. Huonoja vaihtoehtoja molemmat.
Tässä koko jutussa vaaditaan kestävyyttä ja rakkautta. Älkää suuttuko toisillenne.
Alan selvittää autismin syitä nyt tosissani. Alkoi siltä tuntuun.
Tosin ihan pirteä viesti oli sulla :) - toinen ihan yhtä tympiintynyt!
HORJUMATON kirjoitti:
Fanaattinen usko ei horju. Mistä voit olla varma, etteivät nuo tutkimukset, joihin uskot, ole juuri tuollaisen lääketeollisuuden mafian voimasta vääristeltyjä ?
Vahva pitää olla usko tuokin, että uskoo sokeasti, vaikka tiedetään maailmanlaajuisesti tutkimusten vääristelyä harjoitettavan.Sittenkun Viralliset tahot sanovat että näin on närhen munat, niin uskon. Mutta ärsyttää ylipaljon kuinka jotkut voi olla yksinkertaisesti noin tyhmiä!
Miks ihmeessä mikään taho tahtois pimittää ja vääristellä jonkun autismin takia. Kyllä ne rokotteet voi yksitellenkin antaa, mutta valtiot haluaa taata parhaan mahdollisen suojan, koska rokote kerrat tuplaantuisivat ja ihmiset eivät viitsisi vaivautua tuomaan loppuihin rokotuksiin, kun "ne on vaan joku sikotauti ja tuhkarokko rokotukset"
Autismi aiheuttaa lapsettomuutta. Mutta ne ei muutenkaan tuu elään normaalia elämää, joten se ei niin hirveesti varmaan haittaa. Perheen isiä ja äitejä niistä ei koskaan tulis, eivätkä osaa varmasti sitä kaivatakkaan!!!! Se on eri asia kun miehet, jotka haluaa perustaa perheen rakastettunsa kanssa mutta ei voi kun joku paska ryhmä jättää penskansa rokottamatta, ja laumasuoja on huonontunut, minkä vuoksi itsekin on saanut sen voimakkaampana, vaikka sitä vastaan olisi rokotuksen saanut.
Autisti on tuomittu oleen yksin. kyllä mutta ovat siitä onnellisessa asemassa, että eivät oikeasti osaa kaivata mitään parisuhde elämää, vai väittääkö joku pimee täälä toisin. - lyöntivirhettä
uhrille kirjoitti:
Olet tainnut käsittää aivan väärin. Rokotteiden vastustaja on tyypillisimmillään korkeasti koulutettu henkilö, joka on osannut ja viitsinyt selvittää asioita vähän enemmän kuin neuvolan täti kertoo.
Se mitä he eivät halua, on lääketeollisuuden syytämä propaganda.
Lääketeollisuuden eli osuvammin "manipuloisien" uhriksi sen sijaan joutuu suurin osa kouluttamattomista kansalaisista.Ehkä vastaajan henkisestä tasosta kertoo, että hän tarttuu *yhteen kirjaimeen*. Minun piti tietenkin kirjoittaa *manipuloijien*. Lievä lukihäiriö teettää tällaista. Pyydän vielä kerran anteeksi virhettä.
- Pörssi kurssit heilahtaa
toinen ihan yhtä tympiintynyt! kirjoitti:
Sittenkun Viralliset tahot sanovat että näin on närhen munat, niin uskon. Mutta ärsyttää ylipaljon kuinka jotkut voi olla yksinkertaisesti noin tyhmiä!
Miks ihmeessä mikään taho tahtois pimittää ja vääristellä jonkun autismin takia. Kyllä ne rokotteet voi yksitellenkin antaa, mutta valtiot haluaa taata parhaan mahdollisen suojan, koska rokote kerrat tuplaantuisivat ja ihmiset eivät viitsisi vaivautua tuomaan loppuihin rokotuksiin, kun "ne on vaan joku sikotauti ja tuhkarokko rokotukset"
Autismi aiheuttaa lapsettomuutta. Mutta ne ei muutenkaan tuu elään normaalia elämää, joten se ei niin hirveesti varmaan haittaa. Perheen isiä ja äitejä niistä ei koskaan tulis, eivätkä osaa varmasti sitä kaivatakkaan!!!! Se on eri asia kun miehet, jotka haluaa perustaa perheen rakastettunsa kanssa mutta ei voi kun joku paska ryhmä jättää penskansa rokottamatta, ja laumasuoja on huonontunut, minkä vuoksi itsekin on saanut sen voimakkaampana, vaikka sitä vastaan olisi rokotuksen saanut.
Autisti on tuomittu oleen yksin. kyllä mutta ovat siitä onnellisessa asemassa, että eivät oikeasti osaa kaivata mitään parisuhde elämää, vai väittääkö joku pimee täälä toisin.Kyse on rahasta ja maineesta. Siksi asiat pimitetään. Rokotteissakin kyse on rahasta. Miljardiluokan busines. Multirokotteet ovat paljon, paljon halvempia. Lääketeollisuuden tarkoitus on tehdä rahaa, paljon rahaa, ja niin ne tekevätkin. Tuollaiset Autismia rokotteista jutut tekevät businekselle hallaa.
Raha on puhunut!
Autismi ei, vasten luulojasi, ole ainakaan aina parantumaton. Jotkut ovat siitä kuntoutuneet. Jos ei nyt ihan "normaaliksi", niin melkein ainakin. Siirtyminen autistin maailmasta ulos on mahdollista, väittää lääkärit mitä tahansa. - ihmettelen:
HORJUMATON kirjoitti:
Fanaattinen usko ei horju. Mistä voit olla varma, etteivät nuo tutkimukset, joihin uskot, ole juuri tuollaisen lääketeollisuuden mafian voimasta vääristeltyjä ?
Vahva pitää olla usko tuokin, että uskoo sokeasti, vaikka tiedetään maailmanlaajuisesti tutkimusten vääristelyä harjoitettavan.En kirjoittanut tuota vähän ärtynyttä kirjoitusta, mutta haluaisin vastauksen tähän kysymykseen:
Miten rokotusten vastustajan suhtautuvat näihin vakaviin lastentauteihin, joita rokottamattomille väistämättä tulee ja tulee sitä useammalle, mitä useampi jää rokottamatta.
Miksi ette kauhistele tuhkarokon aiheuttamia aivovammoja, joiden todennäköisyys on paljon suurempi kuin autismin ikinä?
Miksi ette kauhistele vihurirokon aiheuttamia vakavia seurauksia?
Odotan tähän suoraa ja rehellistä vastausta. - minulla myös lukihäiriö
lyöntivirhettä kirjoitti:
Ehkä vastaajan henkisestä tasosta kertoo, että hän tarttuu *yhteen kirjaimeen*. Minun piti tietenkin kirjoittaa *manipuloijien*. Lievä lukihäiriö teettää tällaista. Pyydän vielä kerran anteeksi virhettä.
Taisin kirjoitella siinä muustakin, manipuloinen vaan oli niin ihastuttava sana, etten voinut olla tarttumatta...taidan ottaa sanan ihan aktiivisesti käyttöön. Kiitos siitä.
- uskovaisuutta
Raukkamaisuutta kirjoitti:
Etkö muuten osaa keskustella, vai koetko olevasi häviöllä, että pitää haukkua ja ivata toisten näkemyksiä uskovaisuutena, josta ei omasikaan millään lailla poikkea, yhtä lailla sokeaa uskovaisuutta omasikin.
jos se ei perustu mihinkään tutkimukseen.
Tutkimukseen perustuva tieto on minusta se jonka perusteella voi paremmin luoda omia näkemyksiään.
Näissä rokotusten vastustajien kirjoituksissa tulee esiin vainoharhaisuus. Heillä on jonkinlainen salaliittoteoria, jonka mukaan viranomaiset ja lääketehtaat yhdessä haluaisivat pimittää jotakin tietoa.
Avatkaa silmät, hyvät ihmiset. Lukekaa muitakin kuin profeettojenne kirjoituksia. - Kaikki rokot sairastanut
ihmettelen: kirjoitti:
En kirjoittanut tuota vähän ärtynyttä kirjoitusta, mutta haluaisin vastauksen tähän kysymykseen:
Miten rokotusten vastustajan suhtautuvat näihin vakaviin lastentauteihin, joita rokottamattomille väistämättä tulee ja tulee sitä useammalle, mitä useampi jää rokottamatta.
Miksi ette kauhistele tuhkarokon aiheuttamia aivovammoja, joiden todennäköisyys on paljon suurempi kuin autismin ikinä?
Miksi ette kauhistele vihurirokon aiheuttamia vakavia seurauksia?
Odotan tähän suoraa ja rehellistä vastausta.Se, että vastustaa elohopean käyttöä rokotteissa, tai useiden rokotteiden antamista kerralla, ei tarkoita että vastustaisi itse rokotuksia. Se, että suhtautuu kriittisesti ja vaatii turvallisempia rokotteita, ei myöskään ole rokotteiden vastustamista. Epäily ja kritiikin esittäminen on tervettä.
Rokottamattomille ei tule väistämättä lastentauteja. Lastentaudit ovat todellisuudessa vahvan immuunipuolustuksen omaaville harvoin flunssaa suurempi riesa. Jälkitaudeista kärsivät lähinnä jo muutenkin sairaat ja huonosti hoidetut.
Olen itse ikäluokkaa ennen mpr:ää, eikä kukaan tutuista lapsista saanut silloin rokoista mitään jälkitauteja. Eikä sikotaudista liioin.
Kehitysmaissa lapsia kuolee joka tapauksessa, vatsatautiin, malariaan, tuhkarokkoon, aidsiin.. Se mitä siellä tarvitaan on parempi hygienia ja ravitsemus, eikä yhä laajeneva rokotusohjelma. - epäilee
uskovaisuutta kirjoitti:
jos se ei perustu mihinkään tutkimukseen.
Tutkimukseen perustuva tieto on minusta se jonka perusteella voi paremmin luoda omia näkemyksiään.
Näissä rokotusten vastustajien kirjoituksissa tulee esiin vainoharhaisuus. Heillä on jonkinlainen salaliittoteoria, jonka mukaan viranomaiset ja lääketehtaat yhdessä haluaisivat pimittää jotakin tietoa.
Avatkaa silmät, hyvät ihmiset. Lukekaa muitakin kuin profeettojenne kirjoituksia."Tutkimukseen perustuva tieto on minusta se jonka perusteella voi paremmin luoda omia näkemyksiään." Järkeilemällä ja pohtimalla eri näkökulmia voi hyvinkin löytää "oikean" vastauksen. Totta kai tutkimuksien tulosten pitäisi jotenkin näitä näkemyksiä tukea. Äkkiseltään pelkkiä empiirisiä tutkimuksia tekemällä voidaan päätellä, että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla (ja kauan niin uskottiinkin). Tietääkö nykyinen tiede miten ihminen rakentuu geenien mukaan, miten ihmisen aivot toimivat, miten ympäristö tekijät vaikuttavat ihmiseen...? Liian vaikeetahan se on...ei me tiietä. Mielestäni tutkimukset/kokeet ei anna faktaa vaan viitteitä siitä miten hommat toimii. Esitetyt tiedot on joidenkin tutkijoiden/tutkijaryhmien päätelmiä -joskus oikeita joskus vääriä... Mutta jos asiasta ei enempää tiedä, näillä tutkijoilla lienee enemmän kykyä tehä oikeempia päätelmiä. Aina saa kyseenalaistaa... Mitä rokotuksiin tulee niin eihän niitä tyhjästä oo luotu ; vaarallisiin sairauksiin on kehittetty hoito. Mutta täsmälääkitystä ei oo olemassakaan.
- ritalin
epäilee kirjoitti:
"Tutkimukseen perustuva tieto on minusta se jonka perusteella voi paremmin luoda omia näkemyksiään." Järkeilemällä ja pohtimalla eri näkökulmia voi hyvinkin löytää "oikean" vastauksen. Totta kai tutkimuksien tulosten pitäisi jotenkin näitä näkemyksiä tukea. Äkkiseltään pelkkiä empiirisiä tutkimuksia tekemällä voidaan päätellä, että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla (ja kauan niin uskottiinkin). Tietääkö nykyinen tiede miten ihminen rakentuu geenien mukaan, miten ihmisen aivot toimivat, miten ympäristö tekijät vaikuttavat ihmiseen...? Liian vaikeetahan se on...ei me tiietä. Mielestäni tutkimukset/kokeet ei anna faktaa vaan viitteitä siitä miten hommat toimii. Esitetyt tiedot on joidenkin tutkijoiden/tutkijaryhmien päätelmiä -joskus oikeita joskus vääriä... Mutta jos asiasta ei enempää tiedä, näillä tutkijoilla lienee enemmän kykyä tehä oikeempia päätelmiä. Aina saa kyseenalaistaa... Mitä rokotuksiin tulee niin eihän niitä tyhjästä oo luotu ; vaarallisiin sairauksiin on kehittetty hoito. Mutta täsmälääkitystä ei oo olemassakaan.
MPR rokotteen seurauksena lapsen on oletettu sairastuvan ja, että virusta jäisi elimistöön, mikä sitten johtaisi aivovammaan.
Mutta mielestäni se, että kysymykseni autistien sairauksista osoitti sairauksien määrän olevan mahdollisesti keskimäärin hyvin normaali, kertoo siitä, että autistien elimistö ei ole jatkuvassa puolustustilassa. Immuniteetti ei ole heikentynyt, mikä merkitsee, sitä että lapsi on ehkä terve.
Eli MPR rokote ei tältä kannalta voi olla aiheuttaja.
Ja jos ajatellaan elohopeaa aiheuttajana, niin elohopean pitäisi kulkeutua vanhemmista lapseen ja näin lapsen pitäisi olla autistinen jo pelkästään vanhempien ruumiissa olevan elohopean takia.
Jos AS tai autisti erityisesti äiti, saa NT lapsen, niin kuin on jo käynyt monta kertaa, ei voi olla kyseessä elohopeamyrkytys.
Eli autismin pitäisi poikkeuksetta periytyä dominoivasti, että elohopeamyrkytys olisi mahdollinen. Mutta autismipa periytyykin täysin järjenvastaisesti. - ei niin simppeli juttu
ritalin kirjoitti:
MPR rokotteen seurauksena lapsen on oletettu sairastuvan ja, että virusta jäisi elimistöön, mikä sitten johtaisi aivovammaan.
Mutta mielestäni se, että kysymykseni autistien sairauksista osoitti sairauksien määrän olevan mahdollisesti keskimäärin hyvin normaali, kertoo siitä, että autistien elimistö ei ole jatkuvassa puolustustilassa. Immuniteetti ei ole heikentynyt, mikä merkitsee, sitä että lapsi on ehkä terve.
Eli MPR rokote ei tältä kannalta voi olla aiheuttaja.
Ja jos ajatellaan elohopeaa aiheuttajana, niin elohopean pitäisi kulkeutua vanhemmista lapseen ja näin lapsen pitäisi olla autistinen jo pelkästään vanhempien ruumiissa olevan elohopean takia.
Jos AS tai autisti erityisesti äiti, saa NT lapsen, niin kuin on jo käynyt monta kertaa, ei voi olla kyseessä elohopeamyrkytys.
Eli autismin pitäisi poikkeuksetta periytyä dominoivasti, että elohopeamyrkytys olisi mahdollinen. Mutta autismipa periytyykin täysin järjenvastaisesti.periytymsieen liittyviä juttuja. Mikään ei elohopeateoriassa viittaa siihen, että autismin pitäisi periytyä dominoivasti.
Ja jos vaikka äidillä on ollu kasvuvaiheessa tuhoisa määrä elohopeaa elimistössään, se ei tarkoita, että sitä olisi vielä aikuisena. Tai, kuten tiedetään, elohopea voi koteloitua aivoihin, eikä näin ollen siirry lapseen. Tai lapsi voi altistua pienelle määrälle kohdussa, ja rokotteesta saatu lisä laukaisee oireet. Rokotteesta saatu alumiini yhdessä elohopean kanssa on tutkimusten mukaan vielä tuhoisampaa kuin nämä aineet erikseen. - ritalin
ei niin simppeli juttu kirjoitti:
periytymsieen liittyviä juttuja. Mikään ei elohopeateoriassa viittaa siihen, että autismin pitäisi periytyä dominoivasti.
Ja jos vaikka äidillä on ollu kasvuvaiheessa tuhoisa määrä elohopeaa elimistössään, se ei tarkoita, että sitä olisi vielä aikuisena. Tai, kuten tiedetään, elohopea voi koteloitua aivoihin, eikä näin ollen siirry lapseen. Tai lapsi voi altistua pienelle määrälle kohdussa, ja rokotteesta saatu lisä laukaisee oireet. Rokotteesta saatu alumiini yhdessä elohopean kanssa on tutkimusten mukaan vielä tuhoisampaa kuin nämä aineet erikseen.Mitä jos alumiini aiheuttaisi ADD:n ja ADHD:n, kun elohopea viittaisi assiin. Heh
joo ei näistä näköjään voi tietää. - ihmettelen:
Kaikki rokot sairastanut kirjoitti:
Se, että vastustaa elohopean käyttöä rokotteissa, tai useiden rokotteiden antamista kerralla, ei tarkoita että vastustaisi itse rokotuksia. Se, että suhtautuu kriittisesti ja vaatii turvallisempia rokotteita, ei myöskään ole rokotteiden vastustamista. Epäily ja kritiikin esittäminen on tervettä.
Rokottamattomille ei tule väistämättä lastentauteja. Lastentaudit ovat todellisuudessa vahvan immuunipuolustuksen omaaville harvoin flunssaa suurempi riesa. Jälkitaudeista kärsivät lähinnä jo muutenkin sairaat ja huonosti hoidetut.
Olen itse ikäluokkaa ennen mpr:ää, eikä kukaan tutuista lapsista saanut silloin rokoista mitään jälkitauteja. Eikä sikotaudista liioin.
Kehitysmaissa lapsia kuolee joka tapauksessa, vatsatautiin, malariaan, tuhkarokkoon, aidsiin.. Se mitä siellä tarvitaan on parempi hygienia ja ravitsemus, eikä yhä laajeneva rokotusohjelma."Olen itse ikäluokkaa ennen mpr:ää, eikä kukaan tutuista lapsista saanut silloin rokoista mitään jälkitauteja. Eikä sikotaudista liioin."
Tuo on juuri sellainen väite, jota en halunnut kuulla. Se ei ole mikään tilasto vaan mu-tu-väite.
Tästä asiasta on varmasti asiallsiempaakin tietoa, nimenomaan juuri näistä jälkitaudeista. Jostakin artikkelista jäi mieleeni sellainen lause, että nykyaikana ei enää tutkita joitakin asioita, koska rokotusten ansiosta näitä tauteja ei esiinny. Sehän selvästi viittaa että jotkin ongelmat ovat aiemmin, ennen rokotuksia olleet yleisiä.
Totta kai asioista pitää keskustella ja tutkia, mutta halusin nimenomaan kuulla niiden ihmisten näkemyksiä, jotka *uskaltavat* jättää lapsensa rokottamatta. Ovatko he ymmärtäneet mitä riskejä he ottavat? Mitä enemmän rokottamattomia on, sitä suurempi riski on sairastua. Jos rokottamattomia on nyt vähän ja he eivät juuri sairastu, siitä he saavat kiittää niitä, jotka ovat rokotettuja. - immunologi
artikkeli kirjoitti:
Olen käsittänyt että rokotusten vastustajilta usein puuttuu perustietämys. Sitä paitsi heillä ei usein ole edes halua saada tätä tietämystä vaan se torjutaan.
Myös koulutuksen puute estää ymmärtämästä peruskäsitteitä, jolloin joutuu helposti erilaisten manipuloisien uhriksi.
Monet ns. vaihtoehtoiset elämänkatsomukset edistävät halua sulkea silmät elämän tosiasioilta.
Sääli.Olen tehnyt väitöskirjan immunologiasta, väitätkö että minulta puuttuu tieto tai kyky hankkia relevanttia tietoa rokotteista. En vastusta kaikkea rokottamista, mutta se että rokotuksia pidetään lähes vaarattomina, siitä olen eri mieltä.
- äitiihminen
immunologi kirjoitti:
Olen tehnyt väitöskirjan immunologiasta, väitätkö että minulta puuttuu tieto tai kyky hankkia relevanttia tietoa rokotteista. En vastusta kaikkea rokottamista, mutta se että rokotuksia pidetään lähes vaarattomina, siitä olen eri mieltä.
Minulla on 5kk ikäinen tyttö, ja pitäisi viikon kuluttua ottaa vahvistus,toinen rokotuskerta uutta 5-yhdistelmärokotetta...siis nykyään samassa annetaan polio,hib,hinkuyskä,jäykk.kour.ja kurkkumätä...onko tällaisessa järkeä,että pienelle vauvalle annetaan samanaikaisesti 5ttä heikennettyä virusta?kestääkö lapsen immuniteetti varmasti pitkällä tähtäyksellä tällaiset luonnollisesta poikkeavat tapahtumat?kolmas kerta annettaisiin 1vuotiaana, se ei sisällä surullisen kuuluisaa tiomersaalia,sentään...mitä ajattelet?
- Maaam
Juttujen kopiointi toisilta sivuilta on kiellettyä. Noin pitkät lainaukset eivät mene edes sitaattioikeuden piikkiin.
Viestisi todennäköisesti poistetaan. Laita seuraavan kerran linkit joissa kiinnostuneet voivat käydä lukemassa sinänsä mielenkiintoisia asioista.- Mr.K.A.T.
Ongelma on, että N.Y.T vaatii rekisteröitymisen, ilmainen joo, mutta useimmat ei jaksa..
Lähdeviitteet-osa rikkoo copyrightiä, myönnän, mutta edellinen ei, koska vain pieni osa sieltä täältä (alkup. oli pitkiä ja 3 sivuinen).
Eli jos se poistetaan, niin säilyy tässä ainakin tämä viite:
http://www.nytimes.com/2005/06/25/science/25autism.html?ex=1125201600&en=72dec20ee9d0ddf3&ei=5070
Ja lähdeviiteet NYT-artikkelissa oli erillisessä "multimedia graphics"-boxissa. - Ei ainakaan vaaratonta
Mr.K.A.T. kirjoitti:
Ongelma on, että N.Y.T vaatii rekisteröitymisen, ilmainen joo, mutta useimmat ei jaksa..
Lähdeviitteet-osa rikkoo copyrightiä, myönnän, mutta edellinen ei, koska vain pieni osa sieltä täältä (alkup. oli pitkiä ja 3 sivuinen).
Eli jos se poistetaan, niin säilyy tässä ainakin tämä viite:
http://www.nytimes.com/2005/06/25/science/25autism.html?ex=1125201600&en=72dec20ee9d0ddf3&ei=5070
Ja lähdeviiteet NYT-artikkelissa oli erillisessä "multimedia graphics"-boxissa.tekemä video (2001) siitä, mitä elohopea tekee aivoissa. http://movies.commons.ucalgary.ca/mercury/
Suunkautta nautittua, ilmasta hengitettynä saatua ja rokotteesta tullutta elohopea-altistusta ei voi suoraan verrata toisiinsa mm. erilaisen imeytymisen vuoksi. Myös siinä on suuri ero, missä muodossa elohopea on, esim etyyli- ja metyylielohopea.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879