Auttakaa naista mäessä.. LA 3vk:n kuluttua ja näen joka yö painajaisia synnytyksestä. En pelkää supistuksia, mutta ponnistusvaihetta sitäkin enemmän! Sitä että pakko ponnistaa vaikka tuntee repeävänsä.. Ja miltä tuntuu kun pää syntyy, sii se hetki kun väliliha todella joutuu venymään!! Ihan itkettää ja pelkopoli/neuvola käynneistä ei ole ollut apua!
Asiallista tietoa, ei tarvitse kaunistella!!
Kiitos kaikille!
Asiallista tietoa, ei tarvitse kaunistella!!
Kiitos kaikille!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaikilla on erilainen kipukynnys ja synnytykset ovat erilaisia. Älä suunnittele etukäteen mitä kivunlievityksiä haluat, kun synnytys on alkamassa ole aktiivinen ja kerro omista tuntemuksistasi kätilölle ja pyydä jotain apua kipuihin ja luota kätilön kokemukseen. Itse myös pelkäsin paljon synnytystä ja pakko sanoa, että sattui mutta paljon auttoi hyvä kätilö jonka neuvoja noudatin eli ponnistin silloin kun käskettiin, siihen repeämisen ehkäisemiseen auttaa paljon se, että ponnistaa silloin kun sanotaan ja ihan siinä loppuvaiheessa ei ponnista aivan täysillä, ainakin itse hieman "pidättelin" viimesiä ponnistuksia ja se auttoi eikä tullut mitään pahoja repeämiä.
Onnea synnytykseen.
Vaikka synnytys olisi tuntunut "helpolta" niin synnytyksen jälkeen paikat ovat erittäin kipeät (vaikka ei olisi edes tullut pahoja repeämiä), käveleminen on erittäin vaikeaa alussa ja itku voi tulla wc-käyntien yhteydessä ja muistan kun maitoa alkoi tulla ensimmäistä kertaa kunnolla niin rinnat tulivat erittäin kipeiksi eikä siinä voi ajatella että nyt lepään ja kuntoudun rauhassa vaan alusta asti sitä ollan äitejä 24h/vrk mutta nopeasti sitä kuitenkin kuntoutuu, itselläni ns. jälkikivut kesti 3-4 vkoa ja sen jälkeen voi tuntea itsensä jo "normaaliksi" tai ei sitä enää pysty palautumaan kuitenkaan samanlaiseksi kuin mitä ennen synnytystä oli, synnytys ja raskaus kuitenkin sen verran rasittaa elimistöä ja vartaloa mutta kuitenkin... : )
Nyt vuosi synnytyksestä ja kyllä keho on ihan samanlainen kuin ennen synnytystä. Siihen vaikuttaa se että liikuin paljon ja monipuolisesti koko raskaus ajan enkä lohonut kuin 9 kg ja kaikki jäi pöydälle ja loput löysät kiinteytin jumpalla. Sama myös lantionpohja lihaksilla. Kannattaa treenata ne sellaiseen kuntoon että pystyy antamaan miehelle orgasmin pelkästään niitä supistelemalla ja aloittaa kunnon treenit heti kuin vain kykenee synnytyksen jälkeen. Itse ainakin kaikin puolin yhtä tiukka pakkaus kuin ennen lastakin, vaivannäköä kyllä vaatinut mutta kyllä on sen arvoistakin. Olen kyllä suht nuori vielä 23 v joten kyllähän sekin vaikuttaa palautumiseen.
Mä olen pelännyt just tota löystymistä ja lössähtämistä...mutta oli kiva lukea että itsensä pystyy treenaamaan taas kuntoon.
Sinäpä sen sanoit. Tuntuu juuri siltä, että paikat repeää, mutta ponnistamisen tarve on kyllä niin suuri, etten minä ainakaan olisi kyennyt olemaan ponnistamatta. Tosiaan kannattaa kuunnella kätilöä ja säätää ponnistuksen voimakkuutta tämän ohjeiden mukaan. Itsellä kaksi synnytystä takana, eikä ainuttakaan repeämään tullut kummallakaan kerralla.
Mulla kävi niin ihme tuuri (?), että sopivasti ajoitetun ja onnistuneen epiduraalin ansiosta en tuntenut ponnistusvaiheessa lainkaan kipua. En siis ennen sen aloitusta, sen aikana enkä edes ompeluvaiheessa. Mulle tehtiin episiotomia ja pieni repeämäkin tuli, mutta silti kaikki oli kivutonta. Vähän olikin outo fiilis... :) Hyvää oli myös se, etten ollut ponnistuksessa sentään ihan tunnoton vaan siis ponnistin kyllä ja tiesin ponnistavani oikein yms. Kipu vain puuttui. Ennen epiduraalia poltot olivat kyllä TOSI kovia.
Näinkin voi siis mennä. Kaikki synnytykset ovat erilaisia ja suunnitteleminen ei kannata. Repeämisiä tai muuta sellaista ei kaikille tule. En tiedä auttaako se pelkääjää, mutta mua auttoi etukäteen just se tieto, et mitä tahansa voi tulla eteen - siis myös hyvässä mielessä!
Tsemppiä, kyllä se hyvin menee!
Mulla oli aivan sama homma ponnistusvaiheessa. Mulle kylläkin laitettiin minispinaali, koska epiduraali jäi toispuoleiseksi. Synnytys siis itsessään oli kivuton ja vasta osastolla sitä tajusi miten kipeä se alapää oikein on, kun puudutus vihdoin hävisi. Mulla ei synnytyksestä ole mitään pahaa sanottavaa, mulla oli niin loistavat kätilöt ja muutenkin kaikki meni hyvin.
se repeäminen ei onneksi tunnu koska paikat on silloin niin kireällä ettei edes veri kunnolla kierrä; koko seutu on suht valkoinen ja väritön.. se vaan on todella kiristävä ja polttava se tunne joka silloin on ja siitä todella haluaa nopeaan eroon! toisaalta se on lyhyt hetki ja heti kun pää on pidemmällä niin tunne katoaa. katso tuosta alempaa pään työntymisestä ketjua jospa tieto ei lisäisi tuskaa??
ponnistaminen kyllä sujuu sitten ihan ilman pakkoa. pahempaa on jos ei saa ponnistaa vaikka tekee mieli.. se tunne kun alkaa lykityttää on ihan tajuton, paikat vaan työntää ulos vaikka itse ei tunne varsinaista tarvetta vielä ponnistaa. tuntuu kuin sisukset ahtautuisivat samaan kohtaan ja pyrkivät ulos, sitten kun alat ponnistaa tunne häviää.
ihan teoriassa mietin, että jos puudutus vie kivun niin silloinhan tavallaan keskittyy tuntemaan paremmin? eli ehkä kipu on apulainen joka auttaakin tuossa vaiheessa kestämään jos vaaan kestää sen kivun? itse olen ihastunut ilokaasuun. siinä on niin pöhnässä että ponnistaisi varmaan vaikka elefantin jos pyydettäisiin... itseasiassa se toimii vähän kuin hammaslääkärin ilokaasuhoito; kaasua ja porataan jolloin kivun päälle tulee ilokaasun hyvä olo vaikka kipu onkin tuntunut sitä ei tavallaan muista vaan muistaa sen ihanan ilokaasun humauksen.. eli kun vetää henkeä sisään ponnistaakseen imee kaasua ja sitten ponnistus jolloin maski pois naamalta!
niin tuosta päästä vielä; kun pää on ulkona ei loppukroppa tunnu enää missään vaan se tavallaan luikahtaa perässä. kätilöhän jo vetää vauvaa silloin ulos ja tilaahan on vantterammankin kropan tulla sillä päähän on kaikkein isoin osa ja joustamattomin.
siinä oma kaunistelematon kokemukseni josta ei luulisi kyllä apua olevan jos pelkää, mutta eihän sitä tiedä. toisaalta olenhan suostunut moiseen jo neljästi!
itselläni kaikki synnytykset (3kpl) olleet erittäin helppoja ja nopeita,kahdesta ekasta sain supistusten aikana särkylääkettä,synnytykset kuitenkin niin nopeita ettei muuta ehditty laittaa,kolmannesta en saanut mitään..
yritä olla miettimättä liikaa,koska omasta kokemuksesta tiedän et synnytys voi myös olla helppo,ja jos turhaan pelkää jotain mitä ei tiedä niin kivutkin tuntuvat kovemmilta..
kätilöt ovat onneksi ammattitaitoisia ja osaavat kyllä auttaa tarvittaessa..
ekan lapsen syntyessä väliliha leikattiin mutta onneksi nykyään sen annetaan repeytyä itsestään koska voin sanoa että leikkaus viillon paraneminen on tuskallisempaa kun repeämisen.
onnea synnytykseen,ja MUISTA HENGITTÄÄ,silloin lihakset saavat happea,sekin auttaa kipuun,tai itseasiassa se ei auta vaan ehkäisee kipua.
Kaksi synnytystä takana ja molempien kohdalla kyllä se ponnistusvaihe on ollut homman helpoin vaihe. Kun vihdoinkin pääsee jotain tekemään, eikä tarvitse vain odotella kivuissa.
Ja mulla kesti ponnistusvaihe ensimmäisessä 0,5 tuntia ja leikattiin ja lisäksi repesi ja toisessakin repesi pahasti, vaikkei silloi leikattu ja vähän nopeammin tuli vauva ulos. Eli mitään kohtuuttoman helppoja ponnistuksia mulla ei ole ollut.
Mutta siis, peloilleenhan on vaikea tietysti mitään voida, muttei se välttämättä ole mitenkään paha se ponnistaminen.
...ajatus että sen synnytyksen ovat tehneet miljoonat äidit ennenkin sinua ja vain tosi harvoin käy huonosti, varsinkin nykyaikana ja Suomessa. Minua sen ajatteleminen auttoi paljon. Ponnistusvaihe kyllä sattui kun epiduraali ei enää siinä vaikuttanut ja pää jäi ilmeisesti aika pitkäksi aikaa pahasti kiinni (näin sanoivat kätilöt). Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia (olin ensisynnyttäjä) ja lapsi oli iso, yli nelikiloinen, repesin ja tehtiin episotomia, mutta silti olin kuvitellut kivut paljon mahdottomammiksi. Koska synnytys on luonnollinen asia, sen kivun kyllä kestää ja se mitä siitä seuraa on niin ihana asia, että kivut unohtuvat pian.
Hellou!
Itse sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen; pyysin myös välilihan leikkausta jo heti sairaalaan mentyä(siis vaadin, sanoin etten synnytä ilman;) )Lisäksi sain epiduraalin ja sitten paracervicaalipuudutuksen. väliliha puudutettiin myös. Minulla oli kovat työntöpoltot lähes alusta asti, joten työntäminen oli autuus siinä vaiheessa. eikä sattunut kun olin niin puuduksissa!eli pyydä rohkeasti lääkitystä ja puudutuksia, voit esim. pyytää seuralaista (joka on mukana synnytyksessä)huolehtimaan siitä, että saat ne puudutukset. Itse sanoin miehelleni, että en jaksa itse vaatia niitä, varsinkin jos niistä täytyy taistella kätilön kanssa. Hän varmisti että sain haluamani. Onnea synnytykseen ja keskity itseesi, eikä kannata suunnitella etukäteen; yleensä menee puihin:)
/Äiti
Sain esikoisen 4 viikkoa sitten. Itsekin pelkäsin eniten ponnistusvaihetta, mutta se oli ainut hetki synnytyksessä jonka voisin kokea uudelleen. Siis synnytys kesti 18 tuntia, josta ponnistin 10 min. Ponnistaminen ei sattunut lainkaan epiduraalin takia, mutta tunsin venymisen ja pään ulostulon (vähän kuin isoa hätää tehdessä). Ponnistaminen ei ollut vaikeaa, tekee vain niin kuin kätilö neuvoo.
Älä kuuntele toisten juttuja äläkä katso mitään synnytyksestä..OMA MIELIPITEENI!!Se kuulostaa pahemmalta mitä se todellisuudess on..:) Kukaan ei ole jättänyt lasten tekoa yhteen ainoaan sen vuoksiettä se olisi niin kauheaa.Jälkeenpäin sit'ä tajuaa että ottaisin ne kivut takaisin. Itse olen kärsinyt todella kovista kuukautiskivuista ja synnytyskipuja voisin verrrata niihin..:)
Nyt Jonn@ puhuu läpiä päähänsä. Aivan varmasti on naisia jotka eivät tee toista lasta kauhean synnytyskokemuksen vuoksi. Synnytys on aivan kamalaa ja kivuliainta mitä olen eläissäni kokenut, luulin kuolevani. Varmaan myös erittäin ahdistava kokemus vauvalle. Itse en usko juttuihin täysin kivuttomista synnytyksistä, vai onko näillä naisilla hehtaaripillu, missä mikään ei tunnu miltään ?
neljän lapsen äitinä olen saanut huomata miten erilaisia, jokainen syntymä voi oikeastaan edes olla.
esikoiseni syntymistä jännitin todella paljon. pojan synnyttäminen maailmaan oli todella "helppoa", eikä koko synnytys kestänyt, kuin reilu kolme tuntia, niin oika oli jo maailmassa.
toista lasta odottaessani olin todella jännittynyt siitä, että mahdammeko mieheni kanssa edes keritä laitokselle, koska esikoispoikamme oli syntynyt tähän maailmaan semmoisella ryminällä. toisen synnytyksen alkaessa aavistin jo alusta alkaen, että nyt on vauvalla, jotain pielessä ja todella pahasti. lopulta minulle tehtiin sektio.
odottaessani kolmatta lasta olin todella jännittynyt siitä, että miten vauvan synnyttäminen maailmaan tällä kertaan tulisi menemään. Olihan esikoisen synnyttämisestä silloin kulunut aikaa jo 5-vuotta, joten tavallaan olisin "ensisynnyttäjä", koska alapää olisi jo palautunut normaaliksi. pojan synnyttäminen tähän maailmaan oli aika tuskallinen kokemus, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna todella hieno sekä ainutlaatuinen kokemus.
Neljännen lapsen odottamista en osannut enää jännittää, koska olin kuitenkin kokenut kaikenlaisia synnytyksiä.
itse olen nyt sitä mieltä, että noi synnytyksetkin on vähän tapauskohtaisia juttuja.