Miksi aina pariskuntia??

Eipähän...?? Minä ainakin olen kummi lapselle mutta mieheni ei. Meille on tulossa vauva ja olemme pyytäneet kummiksi mieheni veljeä mutta emme hänen naistaan. Lisäksi ystäväni on kummi kolmelle mutta hänen vaimonsa ei.
Miksi ihmeessä pitäisi olla pelkkiä periskuntia? Harvemmin molemmat osapuolet ovat olleet yhtä kauan vanhempien ystäviäkään.

Ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkansa.
Olen yksinäinen "vanhapiika", 35v nainen ja kummilapsia on kertynyt 4 kpl.
Kukin tietenkin tyylillään, mutta ainakin minua on ihan omana itsenäni pyydetty kummiksi ja olen siihen mieluusti suostunut.

Tässä kun omalle lapsellemme mietimme kummia, kävi harkinnassa kaksi sinkkuihmistä ja sitten pariskunta. Pariskunnan läsnäoloon elämässämme emme voineet sataprosenttisesti luottaa, johon päätös olla heitä pyytämättäkin päätyi. Silti he päätyivät vaihtoehdoksi ystävinä, joiden suurin plussa oli nimenomaan pariskunnallisuus.

Syy moiseen parisuhteen yliarvostamiseen on se, että nämä henkilöt, joilla on kumppani, tuntuvat usein tasapainoisemmilta ja elämänsä suunnasta pidemmälle päättäneiltä kuin sinkkuihmiset.

Itse päädyimme kuitenkin sinkkuihmisiin. He elävät vallatonta elämää, mutta tulevat aina olemaan lapselle läsnä. Pariskunta olisi ollut rauhallisempi vaihtoehto, mutta siitä tasaisuudesta ei ole mitään hyötyä, jos kummilapsi ei kiinnosta enää viiden vuoden päästä.

Yksinkertaista.
Ehkä pariskuntien elämäntyyli (noin yleistäen) on sitten yliarvostettua.

veljeni ja mieheni sisko kummeina. Molemmat meille läheisiä ihmisiä.

meillä on lapsien kummeina sekä sukua puolisoineen, sinkkuja silloin, nyt avioituneita ja edelleen sinkkuja ja tuttava aviopareja.

kyse on kai siitä, että kummiksi saa pyytää ketä haluaa, mutta on myös varauduttava siihen, että voi loukata toista, jos ei pyydä hänen puolisoaan.

täytyy siis olla valmiuksia avoimeen keskusteluun ja kykyä perustella omat kantansa.miksi vain toinen, miksi toinen ei kelpaa. kun kuitenkin on sen valitun valittu.

oletko sinäkin sitä mieltä, että kun pyytää vain toisen kummiksi, niin ei sitten edes juhliin kutsuta sitä ei kummiksi toivottua puolisoa?

jos ei torjuttua puolisoa voi edes juhliin kutsua, niin kummeiksi voi toki merkitä poissaolevankin. eli ihmisen suostumuksella nimi vain kirjaan, ei kutsua tilaisuuteen ja jos oikein salasaa toimitaan, niin torjuttu osapuoli ei edes saa tietää, että puoliso on kyseisen lapsen kummi.

mutta kuinka kivaa se jatkossa on? tälläinen lajittelu ja torjunta?

eri asia jos kaikki osapuolet ovat tilanteen keskustelussa hyväksyneet ja hyväksi havainneet.

molemmat pariskunnasta kuitenkin ovat läheisiä? meillä ainakin juuri tämän takia. eron sattuessa siis molemmat varmasti jäisivät tuttavapiiriin edelleen.

vain toisen valinta onkin jo kinkkisempää. meillä onneksi päästiin tästä luistamaan kun pari erosi ja miestä ei sitten rnää nähtykkään. tosin tilanne oli se että vaimoakaan ei haluttu alkuun kummiksi vaikka pieni velvoite tuntui ulkopuolelta tulevan niin juuri tuon miehen takia kaikki ymmärsivät ratkaisumme.

on aika vaikea oikeastaan välillä valita kummeja jos ehdokkaita on monta. siinä aina joku tuntee itsensä loukatuksi. me kyllä itseasiassa selitimme parille ehdokkaalle jotka siis odottivat pyyntöä kummiksi, miksi valitsimme juuri ne kummit jotka valitsimme. tuntui reilulta toimia niin...

tässäkin on se kolikon toinen puoli eli kun en itse kuulu kirkoon niin osa vanhemmista joiden lapsen kummina mieheni on sanoo meitä molempia lapsen kummeiksi eikä se ole mielestäni oikein. ei minulla ole mitään kummivelvoitetta enkä todella halua olla kummi!! olisikin ollut varmasti mielenkiintoista jos mieheni pahan tapaturman jälkeen olisi menehtynytkin, olisiko kummius tavallaan siirretty minulle = näissä tapauksissa lahjanostovelvoite! luulen niin että yritystä olisi löytynyt reilusti..

aina pariskuntia.
Lähipiirissä ja itsellä näin:
1.sylikummi äidin paras ystävätär, toinen kummi isän paras ystävä. Molemmilla on puolisotkin, mutteivät kummeina siis.
2.kummeina oma kummityttö ja äidin veli
3.kummeina kaksi parasta tyttökaveria (puolisot eivät kummeina siis tässäkään tapauksessa)
Mielikuvitusta peliin! Tärkeintä on että koet kummit itsellesi ja sitä myötä lapsellesi läheisiksi ihmisiksi ja suhde on kohtuullisen kestävällä pohjalla (ei siis 2 viikkoa sitten naapuriin muuttanut kiva pariskunta :-))

Monet pyytävät pariskuntia kummeiksi, mutta katuvat myöhemmin. Varsinkin jos ero tulee. Itse tuskin en pyytäisi mitään pariskuntaa lapseni kummiksi, sillä siinä on aina omat riskinsä.. En ihan allekirjoita sitä, että kummilapsi unohtuisi, kysymys saattaakin olla siitä, ettei sitä kehtaa yms. pysty pitämään yhteyttä kummilapseen. Se saattaa olla vaikeaa mennä esim. syntymäpäiville, jos entisen suhteen toinen osapuoli on paikalla. Monesti ihan ymmärrettävää..Monet eronneet varmasti haluaisivat pitää yhteyttä kummilapsiinsa, mutta siinä on omat syynsä.. esim. pohditaan sitä mitä ihmiset ajattelevat yms.. itse en todellakaan hylkäisi eron vuoksi kummilastani. Eihän se ero kummilapsen vika ole. väärin on kostaa kummilapselle..