Kun luin kyseistä viestiketjua, niin en alkuun ollut uskoa, että kyse on aikuisista ihmisistä. Mutta kyseisen viestiketjun avulla opin edes hitusen ymmärtämään, että mikä saa ihmisen tekemään toiselle kiusaa lasten tapaamisissa vuosikausia tai miksi joku joutuu turvautumaan lähestymiskieltoon tai turvakotiin, muuttamaan tai vaihtamaan puhelinnumeronsa jne.
Osassa näitä kirjoituksista kumpuaa niin syvä ja väkevä viha, katkeruus ja kateus, että niiden tunteiden voima saa ”ihmeitä” aikaan. Niiden ”avulla” lumipallo pyörii ja pyörii ja vain kasvaa vuosien saatossa. Ne tunteet jylläävät täällä niin täysin hallitsemattomina ja sellaisella voimalla, että niitä ei enää yksinkertaisesti kyetä hallitsemaan.
Tätä en ole ennen ymmärtänyt, että MITEN VÄKEVÄNÄ ja VOIMAKKAANA se viha siellä taustalla oikein jyllää. Se menee kaiken muun edelle. Nyt ymmärrän niiden monien järjettömien tekojen "motivaation". En hyväksy niitä, mutta ymmärrän.
Osassa näitä kirjoituksista kumpuaa niin syvä ja väkevä viha, katkeruus ja kateus, että niiden tunteiden voima saa ”ihmeitä” aikaan. Niiden ”avulla” lumipallo pyörii ja pyörii ja vain kasvaa vuosien saatossa. Ne tunteet jylläävät täällä niin täysin hallitsemattomina ja sellaisella voimalla, että niitä ei enää yksinkertaisesti kyetä hallitsemaan.
Tätä en ole ennen ymmärtänyt, että MITEN VÄKEVÄNÄ ja VOIMAKKAANA se viha siellä taustalla oikein jyllää. Se menee kaiken muun edelle. Nyt ymmärrän niiden monien järjettömien tekojen "motivaation". En hyväksy niitä, mutta ymmärrän.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aikuisia ei ole kuin lasten äidit. Ainoat joilla on järkevää sanottavaa täällä. Isät menevät piiloon kuin pupujussit ja nämä paljon puhutut ja vihatut nyxät lietsovat katkeruuttansa ja kostonhimoa lapsiin, estämällä heitä näkemästä isäänsä. Sekin on hauska huomata että ne nyxät ovat juuri ne jotka täällä riehuu, vaikkei asiat heille kuulu, jostain kumman syystä heille on tullut epätoivoinen vimma riehumiseen, ja ottaneet omin käsin luvan toisten asioihin puuttumiseen! He ovat myös hauskoja kun eivät huomaa miten heidän toilailuilleen nauretaan. Mutta kun sitä ollaan niin niin tärkeetä olevinaan, että luullaan olevan suurempikin ihminen miehen elämässä ja kuvitellaan kuuluvan siihen ykkösenä, niin täytyyhän sitä vähän näyttää. Noin alas ei lasten äidit pysty edes vajoomaan, että perättömiä alkavat levittelemään saadakseen miehen pidettyä.
Nauraen olen näitä äitejä ylistäviä kommentteja lukenut. Olen itse katsellut sivusta perhettä, jossa on yksi täysi-ikäinen ja kolme alaikäistä lasta. vanhemmat erosivat, koska mies jätti vaimon jalöysi uuden. vaimolla oli ollut jo monta vuotta suhde mieheen, joka tosin työttömänä ei voinut tarjota samoja puitteita elämälle kuin aviomies. Lapset jäivät äidille, samoin talo ja autot. Talo on lapsien nimissä, joten äiti ei voi luopua huoltajuudesta jäämättä kodittomaksi. äiti ajaa mersua, käy ravintoloissa, matkustelee ja nai miesystävänsä kanssa. lapset(9-17v) saavat pärjätä pitkänkin aikaa yksin ja vaikka äiti onkin kotona, niin ruokaa hän ei osta. etteivät lapset liho. perheessä eletään salaatilla ja näkkileivällä.
yhdellä lapsista on migreeni. Äiti ei osta lapselle lääkkeitä, kun ovat niin kalliita, vaikka isä maksaisi kyllä. Aina päänsäryn tullessa vaan ensiapuun ja sieltä ilmaiset lääkkeet.
Toisella lapsella, tytöllä on synnynnäinen vika, joka olis pitänyt havaita jo vuosia sitten. Merkit viasta ovat olleet näkyvillä, mutta niitä ei ole tutkittu, koska lääkärissäkäynti maksaa. nyt tyttö ei tule koskaan saamaan lapsia. Kyseinen tyttö on myös häiriköinyt, uhannut itseään ja perhettään teräasein. vanhin lapsista on 22, kolmen lapsen äiti. Vanhin on 4 vuotias, ja käyttää edelleen vaippoja.
Näin tämä "äiti" on auttanut lapsensa elämän alkuun. Isän uusi naisystävä on saanut maksaa lapsien kuluja, lääkäreitä ja lääkkeitä. Äiti on hyvässä ammatissa, ajelee mersulla ja isä joka on saanut ex-vaimonsa velat kantaakseen, maksaa asumisen, ruuan, elatusmaksut, vaatteet... Näin joillakin äideillä...
Sinulla, nimimerkki "sivullinen vaimo" (ja mitä kaikkia muita nimimerkkejä käytätkään) on selviä mielenterveydellisiä ongelmia. Ja pahoja sellaisia. Toivottavasti eivät ilmene muualla kuin tällä palstalla. Olen surullinen siitä, että et ymmärrä hakeutua hoitoon. Ja vielä enemmän säälin sinun lapsiasi, jotka viime kädessä saavat tuntea kaiken nahoissaan. Itse olen kärsinyt pahasta masennuksesta ja ahdistuksesta, mutta onneksi ymmärsin hankkia apua ajoissa. Olin siis itse aikanaan "jätetty exä", mutta nyt olen jo päässyt eroon katkeruudesta ja vihantunteista ja elämä on taas alkanut hymyillä.
Täällä on jännä huomata, miten ihmisten mielipiteet lynkataan suoralta kädeltä ja sivuutetaan sanomalla vain että hae apua! Jos toisen käsitys asioista ei ole samanlainen kuin oma, niin se mielipiteen esittäjä on aina hullu ja avun tarpeessa. Täällä ei saa olla omia mielipiteitä vaan kaikkien on oltava samaa mieltä, sitten olet heidän mielestä terveen kirjoissa.
Täyttä politikkoainesta. Asiat sivutetaan vain tuomitsemalla eriävän mielipiteen esittäjä hulluksi ja avun tarvitsijaksi.
Jos puutut avioero juttuihin ja olet naimisissa, niin sinä olet muiden mielestä katkera exä ja jätetty vaimo. Jos olet ykinhuoltaja olet aivan varmasti huora. Jos olet muuten vain kiinnostunut asioista jotka eivät kosketa itseäsi mutta haluat keskusteluun mukaan, olet muiden mielestä hullu ja avun tarpeessa.
Sinähän tämän "lynkkaamisen" aloitit. Mielestäsihän ainoita aikuisia ovat äidit. Oma tekstisi ei kuitenkaan ollut lainkaan aikuismaista, vaan lähinnä kostonhimoisen raivon täyttämää uhoamista. Juuri noin minäkin olisin aikoinaan kirjoittanut, kun vihasin sydämeni pohjasta ex-miestäni ja hänen uutta tyttöystäväänsä (tai "naikkosta" - jota sanaa tällä palstalla hartaasti viljellään).
Luepa vielä kerran kyseinen viestiketju ja oikein HUOLELLA. Olen itse ydinperheessä elävä äiti ja häpeän kanssasisarieni kirjoituksia, nehän vasta vimmalla riehuvat ja millä paremmuuden tunnolla!
Tämä nimimerkillä "sivullinen vaimo" kirjoittava henkilö on provo!
Älkää hyvät ihmiset vaivautuko ottamaan tosissaan saatika vastaamaan hänen kirjoituksiinsa.
vastaamaan edelliseen viestiin, uusavuttomat-ex-vaimot, jos olis jotain edes sanottavaa!