Mulla on outo tilanne.
Seurustelen. Rakastan. Erästä lähestulkoon "täydellistä" miestä. Hän on kaikinpuolin menestynyt,komea,fiksu,hauska.. Kaikkea, mitä joku voisi toivoa. Ja niin toivon minäkin, kai..
Jostain syystä vain viimeiaikoina välimme, ainakin omalta puoleltani, on päässyt rakoilemaan. Ihastuin erääseen toiseen mieheen. Hän pyörii mielessäni lähes kokoajan. Ja hän tietää sen itsekin. Nuorempi kuin "omani", lihaksikas, tulevaisuudessa varmasti menestyvä hänkin.
En kuitenkaan ole nyt varma tunteistani. Viimeaikoina olen ollut tosi sekaisin, kiukutellut kaikille. Kukaan ei tiedä syytä. Tämä kuitenkin vaivaa mieltäni ihan älyttömästi. Pitäisikö vain yrittää unohtaa tämä ihastus, vai voisiko tämä olla "se oikea" juuri minulle? Vai pitäiskö ottaa riski, jättää entinen turvallinen mieheni tämän uutuuden takia, ja riskeerata kaikki.
Vai voiko tämä olla vain ohimenevää ihastumista? Tämä ei ole reilua omalle kullalleni, joka ei tiedä mikä minua riesoo, miksi olen äkäinen, ja miksi en anna hänelle kaikkea.
Pitkään en jaksa keplutella puolelta toiselle. Ratkaisuja pitäisi saada aikaan.
Tänne on helppo kirjoittaa anonyyminä, kukaan oma kaverini ei pääse tuomitsemaan,olen kuullut jo heidän kantansa. Tunteilleni en mitään voi.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia, ehkä neuvoja?
Seurustelen. Rakastan. Erästä lähestulkoon "täydellistä" miestä. Hän on kaikinpuolin menestynyt,komea,fiksu,hauska.. Kaikkea, mitä joku voisi toivoa. Ja niin toivon minäkin, kai..
Jostain syystä vain viimeiaikoina välimme, ainakin omalta puoleltani, on päässyt rakoilemaan. Ihastuin erääseen toiseen mieheen. Hän pyörii mielessäni lähes kokoajan. Ja hän tietää sen itsekin. Nuorempi kuin "omani", lihaksikas, tulevaisuudessa varmasti menestyvä hänkin.
En kuitenkaan ole nyt varma tunteistani. Viimeaikoina olen ollut tosi sekaisin, kiukutellut kaikille. Kukaan ei tiedä syytä. Tämä kuitenkin vaivaa mieltäni ihan älyttömästi. Pitäisikö vain yrittää unohtaa tämä ihastus, vai voisiko tämä olla "se oikea" juuri minulle? Vai pitäiskö ottaa riski, jättää entinen turvallinen mieheni tämän uutuuden takia, ja riskeerata kaikki.
Vai voiko tämä olla vain ohimenevää ihastumista? Tämä ei ole reilua omalle kullalleni, joka ei tiedä mikä minua riesoo, miksi olen äkäinen, ja miksi en anna hänelle kaikkea.
Pitkään en jaksa keplutella puolelta toiselle. Ratkaisuja pitäisi saada aikaan.
Tänne on helppo kirjoittaa anonyyminä, kukaan oma kaverini ei pääse tuomitsemaan,olen kuullut jo heidän kantansa. Tunteilleni en mitään voi.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia, ehkä neuvoja?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja ota iisisti.
Minulla oli sama tilanne jokin aika sitten ja päätin vain unohtaa tämän ihastuksen ja olla onnellinen seurustelukumppanini kanssa. Tajusin että pitkässä suhteessa ihastumisia voi tulla mutta omaa rakasta ei niiden takia kannata jättää. Tai no riippuu tietysti tilanteesta, mutta harvemmin se vaihtamalla paranee ellei sitten suhteessa ole oikeasti jotain vialla tai et saa kumppaniltasi jotain mitä oikeasti kaipaatkin...? Mihin ominaisuuksiin ihastuit tässä "uudessa"? No toivottavasti pääset päätökseen. Sen voin vielä sanoa, että minulla meni tosi kauan unohtaa tämä ihastus, eli ei ollut suinkaan helppoa.
Toi on ihan yleistä. Ihmistä ohjaavat vietit ja vaikka sitä rakastaa toista ja haluaa tälle parasta, voi ihastua toiseen ja moniinkin. Se mikä ratkaisee, on se, että lähdetkö tekemään asialle jotain. Onneksi meitä ihmisiä on myös siunattu sellaisella asialla kuin moraali ja omatunto.
Ei siitä minun mielestä pidä tuntea pahaa oloa jos ihastuu toisiin ihmisiin ihmissuhteiden lomassa. Järki ja tunteet 50/50. Jos on hyvä suhde, seuraavaksi vaaditaan taitoa säilyttää se ;)
Mulla ei ole ollut samaa tilannetta, mutta näin ulkopuolisen korviin kuulostaa siltä että kannattaisi unohtaa tuo hetken ihastus, eikä ottaa mitään riskiä snykyisen suhteesi kannalta... Yleensä jokaisen kumppanin kanssa se arki tulee jossain vaiheessa vastaan, ja silloin pitää osata säilyttää suhde. Sitä paitsi, voithan panostaa nyt kumppaniisi ja yrittää unohtaa ihastuksesi, sitähän se yrittäminen suhteessa merkitsee. Jos et yrittämisenkään jälkeen onnistu unohtamaan, se on tietysti toinen asia
..kerroppas, mistä löytää jälleen sen intohimon ja rakkauden "huuman" tällaisessa pitkässä, arkiseksikin muuttuneessa suhteessa?! Ilman sitä kun tuntuu, ettei enää edes rakasta toista!
Sitäkö sen parisuhteen TULEE olla, pelkkää intohimoa ja huumaa? Eiväthän ne ole yhtä kuin rakkaus, eikä niitä pidä sekoittaa siihen. Kerronpa tässä sinulle syyn sille, miksi et tunne rakastavasi:
Rakkaus ei ole tunne.
Mitä kuvittelit, ai ettei se arki ehkä tulekaan teidän kohdallanne? Kuvittelitko myös, ettei tosissaan sitoutunut enää ihastu muihin? Väärin ja väärin.
Intohimo, huuma ja ihastus menee varmuudella ohi jokaisessa pitkässä suhteessa ja se on ihan normaalia, kun toiseen tottuu. Ihastuminen muuttuu rakastamiseksi (=kiintymys) suotuisissa olosuhteissa.
On aika tyhmää kuvitella, että kerran kun ihastuu, rakastuu ja sitoutuu toiseen, ettei sen jälkeen olekaan enää se sama ihminen, joka voi tehdä sen toisenkin kerran. Mutta kas vain, arki tulee ja silloin sitä ollaankin ihmeissään: "kuinka minä voin näin ihastua, rakastanhan kumppaniani, enkä koskaan kuvitellut voivani tuntea/tehdä mitään tällaista!" Sepä siinä onkin, jos ei ymmärrä etukäteen parisuhdetta ja sitoutumista uhkaavia vaaratilanteita, on puolustuskin aika heikkoa...
Jos on sitoutunut, niin sen ylläpitäminen vaatii motivaatiota: pitää tietää miksi mitäkin tekee. Tyyliin: "miksi minä nyt jätän tämän hemaisevan neitosen tarjouksen upeasta lemmenyöstä väliin ja menen vaimoni viereen nukkumaan" tai "miksi en vastaakaan ihastukseltani saamaani sähköpostiin, vaan kirjoitan sensuellin tekstarin miehelleni". Se motivoija voi olla vaikkapa rakastamansa ihmisen kunnioittaminen, halu elää yhdessä kunnes kuolema erottaa, tahto pitää tiukankin paikan tullen kiinni moraalikäsityksistään jne.
Jos vain lilluu onnessa ja antaa asioiden soljua omalla painollaan, niin voinette kaikki kuvitella mihin se johtaa.
Siitä mainitsemastasi arjesta... Oletko sinä ainoa teistä kahdesta, jolla on tylsää, vai kummallakin? Mitä puuttuu, se jumalointi ja ihailu, jota toiselta alussa sai? Läheisyys? Yhteinen aika? Kauniit sanat? Itsenäisyys? Parisuhteen arjesta saa kyllä helpostikin loihdittua ihanan ja kukkean, mutta jos motivaatio ja mielenkiinto on toisaalla (toisessa ihmisessä), se on mahdotonta.
Tuo rakkauden huuma saattaa toki aika ajoin yllättää vanhatkin parit, muttei se koskaan palaa samanlaisena, jos toinen on läpikotaisin tuttu (vaikka tuskin kukaan 100% on). Ehkäpä välimatka ja selkeä loitontuminen voisivat auttaa joitakin pareja tajuamaan sen, että toinen ei ole itsestäänselvyys ja sitä kautta suhde voisi piristyä?
Lopuksi, jos ei ole hyvä olla, tulee kriisi. Ja silloin on tarkoitus käydä se kunnialla läpi: selvittää, mistä kriisi johtuu, miten tähän on tultu, mitä oikeasti tarvitsen ja minkä pitää muuttua. Ja tätä se on sitten läpi elämän, kriisiä kriisienkin välissä. Ei kukaan säily muuttumattomana, onneksi! =)