Mulla alkoi paniikkikohtaukset noin 1½ kk sitten kokaiinin ja ekstaasin käytöstä johtuen. Lopetin aineiden käytön saman tien (sekä viinan ja tupakan), kävin lääkärissä (kerroin aineista) ja sain kuulla että ne toden näköisesti loppuis hyvinkin pian kunhan vain söisin Propralia (10 mg) ja Diapamia (2 mg). Eipä kohtaukset loppunu, vaan lisäks ilmaantu epätodellista oloa joka on enemmän tai vähemmän jatkuvaa. Välillä voi mennä tunti tai pari jos keskityn johonkin, niin että tuntuu ihan normaalilta, mutta muuten se olo on koko ajan päällä.
Kuten paniikkikohtauksiin (häiriöks tätä ei vielä ainakaan ole todettu niiden huumeiden takia) kuuluu, mulla on outoja pelkotiloja, mutta myös väkivaltasia mielikuvia. Eilen en uskaltanu mennä nukkumaan kun pelkäsin puukottavani äitini unissani. Diapam vei paniikin pois, mutta tätä kyseistä pelkoa ja mielikuvia ei. Soitin kriisikeskukseen, jossa mua yritettiin rauhottaa sanomalla että se on vaan mielikuva, ja tuskin tulen oikeasti mitään tekemään kun en kerran aikaisemminkaan ole käyttäytyny väkivaltasesti. No eihän se tällasta irrationaalista pelkoa kuitenkaan pois vie... (toisena vaihtoehtona annettiin Jorvin päivystykseen meno, mutta se tuntu liian isolta askeleelta)
Kokeeko joku muu samanlaisia pelkoja ja kamalia mielikuvia? Miten niistä pääsee eroon? Ja onko pelkoon oikeasti syytä? Kun on niin epätodellinen olo etten tunne olevani oma itseni, vaikka kuitenkin olen... mistä voin tietää etten mene jotain peruuttamatonta tekemään?
Kuten paniikkikohtauksiin (häiriöks tätä ei vielä ainakaan ole todettu niiden huumeiden takia) kuuluu, mulla on outoja pelkotiloja, mutta myös väkivaltasia mielikuvia. Eilen en uskaltanu mennä nukkumaan kun pelkäsin puukottavani äitini unissani. Diapam vei paniikin pois, mutta tätä kyseistä pelkoa ja mielikuvia ei. Soitin kriisikeskukseen, jossa mua yritettiin rauhottaa sanomalla että se on vaan mielikuva, ja tuskin tulen oikeasti mitään tekemään kun en kerran aikaisemminkaan ole käyttäytyny väkivaltasesti. No eihän se tällasta irrationaalista pelkoa kuitenkaan pois vie... (toisena vaihtoehtona annettiin Jorvin päivystykseen meno, mutta se tuntu liian isolta askeleelta)
Kokeeko joku muu samanlaisia pelkoja ja kamalia mielikuvia? Miten niistä pääsee eroon? Ja onko pelkoon oikeasti syytä? Kun on niin epätodellinen olo etten tunne olevani oma itseni, vaikka kuitenkin olen... mistä voin tietää etten mene jotain peruuttamatonta tekemään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
epätodellisen olon kans,kun tekee jotain mihin keskittyy niin olo tuntuu normaalilta.alussa mullakin oli sellaisia pelkoja että teen jollekin lähimmäiselleni pahaa,sitten tuli tää saamarin hulluksi tulemisen pelko..!muisti ei pelaa,tai tuntuu kuin edellisestä päivästäkin ois hirveästi aikaa,ei jotenkin saa muistikuvia päähän tai ne on silleen verhon peitossa.ei oo mulla ainakaan opamox paljoo auttanu.itellä tää alkoi pilvi "övereistä",tai niin ainakin luulen.samaa mieltä psykologikin..voimia sinulle,et tule tekemään kellekään mitään pahaa ja kai tämä olokin joskus ohi menee..
Välillä on jotain pelkoja, mutta kuitenkin tiedän etteivät ne tod näk vaikuta käyttäytymiseeni, yritän vain keskittyä ajattelemaan jotain muuta. Rakastuminen varmaan auttaisi ;)
Minulla myös sillä erotuksella, etä ainoa aiheuttajaksi arvelemani kemikaali oli kolesterolilääkitys. Jätin sen pois, mutta normaali olo palautuu vuosien viiveellä takaiskujen kera. Yhä pitempiä aikoja kaikki on hyvin, ja erityistä apua on työstä ja ihmisten kohtaamisesta. Tosin ajoittain ihmisiä ei kestä tavata, erilaiset määräajat ja deadlinet ovat kauhistus.
Maallikko-otaksumani on se, että mitkä tahansa lääkkeiden aineosat voivat olla herkistäviä.Niiden selville saaminen on vaikeaa, koska samoja aineita on niin monissa lääkkeissä.
Mulla ei "kemikaaleina" ole kuin alkoholi sillon tällön (tilastojen mukaan en ole riskikäyttäjä) ja kahvi. Huumeita en ole edes kokeillut. Mulla on jatkuvasti sellainen olo, etten olisi läsnä. Empatia on lähes kadonnut kokonaan ja itseni puolesta olen hyvin harvoin onnellinen. En tosin tunne kovin negatiivisiakaan tunteita. Mulla on ns. olematon olo. Masennuksen oireita on ollut havaittavissa, mutta en oikein täytä niitäkään "ehtoja". Osaan siis kyllä nauraa ja hymyillä oikeissa paikoissa, mutta se on opittua.
Kärsin aikoinaan paniikkihäiriöstä, ei ollut mukavaa, hirveetä kärsimystä, kuoleman kauhu, epätodellinen olo jne. Paniikkikohtaus viestii että jotain mielikuvia ja tunteita pitäisi tiedostaa ja käsitellä. Minulla tuli paniikkikohtaus/järkytys mm. juuri silloin kun tietoisuuteen alkoi tulla ahdistavia tunteita ja mielikuvia äidistä. Ne kannattaa käydä läpi, eikä niitä tarvitse pelätä. Terapiassa on hyvä käydä. Siellä sun kannattaisi purkaa ja käsitellä sun tunteita ja mielikuviä jotka liittyy sun äitiisi. Ajan myötä paniikki häipyy pois. Hyvät jatkot, kyllä se siitä
vitun puupäät.
mitäs vedätte neuroleptejä ja psyykenlääkkeitä ja huumeita, lopettakaa ne niin loppuu oireetkin.
vitun taunot, ampukaa sit ittenne. ei niitä tiloja itsestään tule ja lääkäreihin ei pitänyt luottaa koska ovat paskiaisia.
jj
psykoterapiaa ehkä enemmän kuin paniikkipotilas. Ongelma on että sinunlaisesi erittäin harvoin hakeutuu hoitoon vaikka tekisi todella hyvää sekä sinulle että varsinkin ympäristölle. Sinunlaisesi syyttää katkerasti kaikkia muita eikä näe rikkaa omassa silmässä. Moottorina on oma viha.
Kuka on ollut ilkeä sinulle,et ole tainnut saada arvostusta ja kannustusta lapsena ?
RK