Taas yksi teidän joukkoonne ongelmineen

Ongelmani on tuttu mustasukkaisuus niinkuin varmaan teilläkin..
Tietysti täällä on niitäkin peeloja jotka käyvät vaan huvikseen räyhäämässä mutta luotan enemmistöön.

En tiedä mihin olisin kirjoittanut. Ahdistaa.
Olen seurustellut 3 vuotta ja tämä on ollu paras suhde ikinä, ensimmäistä kertaa olen sanonut rakastavani ja olen sentään jo 30v.
Olemme kihloissa. En ole koskaan pettänyt poikaystävääni eikä poikaystäväni minua eikä hän ole antanut edes viitettä olettaa että koskaan näin tapahtuisi.
Ja kuitenkin. Jotenkin tämä mustasukkaisuus kaatui päälle kun hän sanoi menevänsä ostamaan vaatteita.
en itse päässyt mukaan töiltäni ja tiedän että hän menee vaatekauppaan missä on töissä nainen joka aina baarissa hyökkää kynsineen poikaystäväni kimppuun ja yrittää raahata kotiinsa.
jotain tästä mainitsin mutta poikaystäväni ei ymmärrä minua ollenkaan..

Yleensäkkään hän ei ymmärrä mustasukkaisuuttani vaan suuttuu aina jos epäilen jotain asiaa. Kun saisin hänet ymmärtämään että en epäile häntä vaan sitä kolmatta osapuolta. Oli se sitten kaupan kassa tai joku toinen. Kyllä niitä riittää, onhan hän kisaillut mister finland kisoissakin joten kroppa on myöskin kunnossa.

Ahdistaa itseäni niin paljon kun hän ei ymmärrä ja minusta tuntuu pahalta. Tuntuu jopa niin pahalta että oon miettiny suhteen lopettamista ja ikuista yksin elämistä koska en jaksa elää tämän sairauteni kanssa.
Yksin ei tarvisi murehtia.
3664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei sitä kolmatta osapuolta voi epäillä syyllistämättä samalla sitä toista osapuolta - jos sinulla kerran on syytä olla huolissasi sen myyjättären takia, sehän tarkoittaa että mielestäsi a) miehesi on sen verran uskotonta tyyppiä että saattaa sortua b) miehesi on niin tahdoton hissukka että myyjätär saa tahtonsa läpi miehen urheista vastusteluista huolimatta. Kyllä minäkin loukkaantuisin.

Jos luotat mieheesi, sehän nyt on ihan yksi ja lysti mitä joku kaupan myyjä tahtoo tai tekee. Mitään ei tapahdu.

Äänestä

Ethän sinäkään jokaisen bussikuskin tai portsarin kanssa ala muhinoimaan, vaikka selvästi ilmaisisivat halunsa.
Usko minua, sinä kyllä vaistoisit, jos jotain viritelmiä olisi tekeillä, sen vain tietää.
Loukkaantuisit myös, jos kihlattusi epäilisi sinua jokaisen typerän vokottelijan kohdalla tai jopa kaupan kassan kanssa muhinnoinnista.
Itsetunto kuntoon ja kehittämään suhdetta, keskity siihen, niin voit saada onnellisen lopun.

Äänestä

mulla sama. se alkoi siitä kun poikaystäväni tarvitsee katsoa muitakin naisia niin paljon ja kaikki mahdolliset naamat mitä kadulla tulee vastaan.olen ilmaissut mielipiteeni mutta itsellekin tulee paha olo jos toinen joutuu pelätä ketä katsoo.mutta olen myös harkinnut suhteen lopettamista koska saan kai mäkin päättää, millaisen ihmisen kanssa haluan olla. jos en löydä sellaista joka ei vilkuile muita vaan mä olen sen ainoa niin sit en halua ketään ja se pitää. pärjään ilmankin miehiä.itsetunto minulla on kunnossa vaan parisuhteeni ei tue sitä eikä varmasti tue hänenkään itsetuntoa. olen lisäksi sitä mieltä että jos kaikki toimii ja molemminpuolinen ihailu on olemassa ja rakastetaan niin ei pitäisi olla muiden kuikuilua eikä myöskään mustasukkaista epäilyä....eli onko tämä edes rakkautta????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse itsensä ongelma kirjoitti:

Ongelmani on tuttu mustasukkaisuus niinkuin varmaan teilläkin..
Tietysti täällä on niitäkin peeloja jotka käyvät vaan huvikseen räyhäämässä mutta luotan enemmistöön.

En tiedä mihin olisin kirjoittanut. Ahdistaa.
Olen seurustellut 3 vuotta ja tämä on ollu paras suhde ikinä, ensimmäistä kertaa olen sanonut rakastavani ja olen sentään jo 30v.
Olemme kihloissa. En ole koskaan pettänyt poikaystävääni eikä poikaystäväni minua eikä hän ole antanut edes viitettä olettaa että koskaan näin tapahtuisi.
Ja kuitenkin. Jotenkin tämä mustasukkaisuus kaatui päälle kun hän sanoi menevänsä ostamaan vaatteita.
en itse päässyt mukaan töiltäni ja tiedän että hän menee vaatekauppaan missä on töissä nainen joka aina baarissa hyökkää kynsineen poikaystäväni kimppuun ja yrittää raahata kotiinsa.
jotain tästä mainitsin mutta poikaystäväni ei ymmärrä minua ollenkaan..

Yleensäkkään hän ei ymmärrä mustasukkaisuuttani vaan suuttuu aina jos epäilen jotain asiaa. Kun saisin hänet ymmärtämään että en epäile häntä vaan sitä kolmatta osapuolta. Oli se sitten kaupan kassa tai joku toinen. Kyllä niitä riittää, onhan hän kisaillut mister finland kisoissakin joten kroppa on myöskin kunnossa.

Ahdistaa itseäni niin paljon kun hän ei ymmärrä ja minusta tuntuu pahalta. Tuntuu jopa niin pahalta että oon miettiny suhteen lopettamista ja ikuista yksin elämistä koska en jaksa elää tämän sairauteni kanssa.
Yksin ei tarvisi murehtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu