Airolla päähän sorsastuksen päätteeksi

a.v.a

Nainen sai päähänsä verta vuotavia vammoja 37-vuotiaan epäillyn miehen iskettyä häntä airolla päähän useampia kertoja sorsastusreissun päätteeksi Etelä-Savon Kangasniemellä.

Sorsastajan motiivi ryhtyä pahoinpitelemään naista airolla oli kimmastuminen sen johdosta, että sorsastajien vene oli osunut pimeässä laituriin heidän palatessaan sorsajahdista - rantautuminen oli epäonnistunut. Pahoinpitely tapahtui laiturilla.

Laiturilta mies paineli lähitalon ulko-ovelle haulikko kainalossaan. Lopulta poliisi korjasi häiriköitsijän säilöön ja puhallutti tämän. Sorsia mies oli tähtäillyt ampunut lähes kahden promillen humalassa (kuinkakohan montaa vammautti?).

Sorsastajamiestä epäillään nyt paitsi pahoinpitelystä, myös vesiliikennejuopumuksesta sekä kotirauhan rikkomisesta.

(Iltalehti online 23.8.2005)

Itse havaitsin niinä monina vuosina, joina oleilin sittemmin myydyllä rantamökillämme, että monasti linnustajat ammuskelivat vuodesta toiseen vesilintuja usein hyvinkin vahvassa humalatilassa. Jälkeensä jättivät "melkein ohiammuttuja" vammautuneita lintuja.

3

794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perkele...

      Sama juttu joka puolella..niin vesillä, maanteillä, metsästyksessä kuin muuallakin.. Viina ei sovi sellaisille jotka ei osaa sitä käyttää oikein.. Ei pidä silti mennä metsästäjiä yleistämään tuollaisiksi kuin tämä kyseinen henkilö on ollut.. Suurin osa metsästäjistä kunnioittaa suuresti luontoa ja sen tuomia elämyksiä..tekee paljon hoitotöitä niin riistan kuin muidenkin luonnon eläinten hyvinvoinnin lisäämiseksi..paljon enemmän kuin ne useat henkilöt jotka arvostelevat täällä metsästäjiä..

      • kokk

        No jos se on ottanut vaan kaato ryyppyjä..hehheheh..no ei..tommoisia jätkäi lättyyn


    • runtu

      no, kuinka montaa mahtaa haavoittaa jos ei meinaa tolpillaan pysyä. tuskin ladon seinään osuu. vaaraa tälläisistä lähinnä itselleen tai seurueen jäsenille.

      voisi kyllä ottaa aseluvat ynnä aseet pois moisilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe