A-Studiossa Enestam osoitti todellisen luonteensa. Kaverihan on täysi VITSI!
Oli aikaisemmin Sanonut että maailmalla on 20 vuotta lisäaikaa reagoida ilmastomuutoksiin. A-Studion haastattelussa väitti että ei pidä paikkaansa, vaikka oli mustaa valkoisella.
Lopuksi kaveri uhosi kuin kakara, että tästähän ei tehdä haastattelua. Ja että hän ei voi sietää tuollaista inttämistä.
Kenkää tuon tasoisille virkamiehille heti!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Enestam jäi kiinni valehtelusta ja poltti päreensä totaalisesti ja menetti samalla kasvonsa. Pelle, mikä pelle!
Kun ei voi myöntää olleensa väärässä. sen verran pikkumainen ihminen tuo enestammi. Tuijottaa ja jankuttaa kuin joku mielisairaalasta karannu vanki, huh. Vaarallisimmat hullut on tosiaan vapaalla jalalla.
Ja vielä päättämässä meidän asioista...
on politikoissa paljon ensin sanotaan jotain sit kielletään ja valehdellaan pelottavinta on että näitä henkilöitä valitaan uudelleen ketkä näitä äänestää.
Jep kaveri on vitsi ympäristöministerinä. Jätkä on jarru uusiutuvien energiamuotojen käytön edessä.
Aivan samaa mieltä, täysi pelle, päässyt pelkällä kielivähemmistön mandaatilla eteenpäin politiikassa. Tuo haastattelu oli kyllä pohjanoteeraus, nauru maittoi. Käsittämätön TUMPULA! Ja ne jutut sähkölämmityksen verosta... niin ja oikeastaan koko rkp on ihan turha puolue!
Ilme oli sellainen, että se vähintään puree toimittajia, resuparta vaan väpätti, kun jäi
valheesta kiinni.
RKP:ltä meni reippaasti ääniä.