Minulla on ollut jo pitemmän aikaa ongelmia kaksi vuotiaan x-rotuisen koiran kanssa ja nyt pyydänkin teiltä apua..
Eli..miten voin vahvistaa omaa johtajuuttani koiralle niin että se käsittää sen?
Sit..kertokaa mulle erilaisista aktivointimenetelmistä..kaikki käy..
Haluasin saada koirastani suht. tottelevaisen..
Kiitos jo etukäteen..
Eli..miten voin vahvistaa omaa johtajuuttani koiralle niin että se käsittää sen?
Sit..kertokaa mulle erilaisista aktivointimenetelmistä..kaikki käy..
Haluasin saada koirastani suht. tottelevaisen..
Kiitos jo etukäteen..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hakemaan kirjastosta kirja nimeltä Paras ystäväni, kirjoittanut Marie Hansson Hallgren.
Siinä on monia aktivointi ohjeita ja muutenkin kun toimii kirjan ohjeiden mukaan saat koirastasi tottelevaisen ja hyvätapaisen.
On muitakin hyviä koirakirjoja, joten suosittelen kirjastossa käyntiä.
Kaunis kiitos vaivannäöstäsi..
johtajuutta voi vahvistaa ihan pikkujutuilla, esim. opeta koirasi odottamaan makuullaan kun laitat sen ruokakupin maahan, anna sen koskea ruokaan vasta kun annat luvan tyyliin "ole hyvä!"
Kulje aina ovista ennen koiraasi ja tee aloitteet. Älä leiki koiran kanssa aina kun se tuo lelunsa, jätä se huomiotta, hae sen sijaan itse välillä lelu ja kutsu koirasi leikkiin. Älä myöskään vie sitä ulos silloin kun se itse haluaa, vaan silloin kun olet pääättänyt. Äläkä ruoki sitä pöydästä tai päästä sänkyysi.
Harjoittele paljon tottelevaisuutta, älä rankaise vaan palkitse! Erityisesti lenkillä pidä huolta siitä, ettei koira esim. vetämällä pääse sinne minne haluaa, sinun on määrättävä suunta. Koiran vetäessä käänny ihan toiseen suuntaan.
Tee itsestäsi kiva tyyppi, leiki koirasi kanssa usein ja keksi uusia leikkejä vaikka kesken lenkin, laumanjohtajana sinä teet ihan kaikki aloitteet, opeta koirasi pyytämään lupa! Pidä namia sivulle ojennetussa kädessäsi, koirasi nuuskii tietysti sitä, mutta älä anna herkkua. Vasta kun koira kääntää katseensa käden sijasta kasvoihisi, sano käsky (lupa! tai katso!) ja anna herkku. Näin koirais oppii kiinnittämään huomiota sinuun ja käskyihisi, myös lenkillä.
Lue myös kirjat: "koira psykiatrin sohvalla" ja "lempeä koirankasvatus" (kirjoittanut Roger Mugford)
Kiitos vinkeistä..
Juolahti mieleeni tuota viestiäsi lukiessani että voiko olla mahdollista menettää johtajan paikka koiran silmissä myös sillä ettei ole kouluttanut sitä tarpeeksi..?
Minulla ei nyt koirani kanssa ole varsinaisia ongelmia ollut, mutta esimerkiksi irtipitämisessä ja kontaktin ottamisessa on ollut hiukan vaikeuksia, koira ei osannut paikkaa, eikä aina edes istunut käskystä (kyse oli tosin myös opetuksen puutteesta)....no me aloitimme agilityn....Koira pysyy irti hallinnassa todella hyvin, seuraa käsieni liikkeitä ja kuuntelee käskyjä, ottaa erittäin hyvon kontaktia ja on oppinut minun motivoitumiseni ansiosta myös paikan ja istuu aina käskettäessä....
Koira nauttii myös agilitystä....
x-rotuisenkin koiran kanssa voi edetä vaikka kilpailu tasolle asti ....
Olen kyllä miettinyt agilityä noin harjoitusmielessä..mutta ongelmana on se ettei tällä kylällä missä asun ole siihen minkään näköistä mahdollisuutta!
Täällä on kyllä agility kenttä mutta sinne pääsee vain harvat ja valitut..
Voiko agility esteitä ja niitä jutskia tehä jotenkin ite??
Kiitos!
Voisihan niitä kai itsekkin tehdä, tietenkin netistä pitää etsiä oikeat mitat/korkeudet yms.
Jos kentälle pääsee vain harvat ja valitut kyse on todennäköisesti jostakin seurasta tai yhdistyksestä johon kaiken jären mukaan sinunkin pitäisi saada halutessasi liittyä....kysele ihmeessä!