Ongelmani on vaivannut minua jo pitkään. Kuvittelen jatkuvasti sairastavani hengenvaarallisia sairauksia esim.syöpää. Pienenkin pahoinvoinnin alan heti kuvitella joksikin suuremmaksi. Vainoharhaisuuteni alkaa häiritä jo normaalia elämääkin. Lisäksi pelkään raskaaksi tulemista aivan mielettömästi(vaikka se ei olisi sillä hetkellä edes mahdollista). Jos esim. vatsani on hieman turvoksissa alan jO suunnittelemaan aborttia. Mikä avuksi?
Kiitos jo etukäteen :)
Kiitos jo etukäteen :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mä olin aiemmin samanlainen. Kun päätä pikuisen jomotti, oli kyseessä aivokasvain, luomi jota en aiemmin ollut huomannut oli melanooma jne. Itelleni auttoi se, että kun taudit rupesivat kovasti vaivaamaan, kirjoitin paperille ylös kaikki ne sairaudet joita olin viimeaikoina kuvitellut sairastavani. Listasta tuli aina niin pitkä, että tajusin itsekin että mahdotontahan niitä kaikkia on sairastaa, ja asia rupesi vain naurattamaan itseäni. Muutaman tuollaisen listan jälkeen en enää ole kuvitellut moisia. Eli itselleni auttoi tuollainen yksinkertainen konsti, mutta tuosta tuskin on apua jos pelko on jo pinttynyt liian syvään, silloin olisi varmaan paras keskustella asiasta alan ammattilaisen kanssa.
Sairauksien pelko on aivan kamalaa, ja varsinkin kun se pelko käy toteen! Sairastan neuropaattista kipuoireyhtymää ja olen maannut sairaalassa viime vuodet kärsien kovista kuvuista. Minulla meni kävelykyky ja jouduin pyörätuoliin koska oikea jalkani halvaantui puoliksi.Kipilääkkeiden ja perheen ja kihlattuni voimalla jaksoin sen kaiken. Nyt olen tosin jo jaloillani ja lääkkeet tekee tehtäväänsä. Tiedätkös tässä on yksielävä esimerkki ettei kannata tuhlata elämää peloille. sairaudet tulevat jos niin on tarkoitettu, eikä me ihmiset voida niille mitää. Elämä on vaikeaa jatkuvassa pelossa. Pitää vaan yrittää ajatella elämä hyviä esioita enemmän. Niin minäkin jaksoin. En olisi jaksanut ilman niitä mukavia pikkuasioita jos en olisi ajatellut positiivisesti. Jollekkin päivälle riitti vain hymy vastaantulijalta. Älä pelkää.. yrtä vaan elää ja hymyile! Tästä tekstistä ei varmaan ole apua , mutta voisit mennä juttelemaan vaikka psykologille tai jollekkin hyvälle ystävälle. Jaksamista:norkko
kiitos paljon teille vastanneille hyvistä neuvoista. helpotti jo paljon :)
Vuosi sitten aloin pelkäämään ensimmäiseksi että olen raskaana, no, tein pari raskaustestiä, en ollut raskaana. pelkäsin sitä n. pari kuukautta. Sitten, aloin saada jotain omituisia näppylöitä jalkoihini, ja panikoin siitä kaiken aikaa. Olin aivan varma että minulla on jokin harvinainen tauti tai jotain:) No, jotenkin se pelko siitäkin aiheesta katosi, mutta sitä kesti kauan. Sitten alkoi huimaus, ja olin IHAN varma että aivokasvainhan se on. No, huimaa minua vieläkin välillä, mutta päättelin että se johtuu niskoista, koska tulee aika paljon vietettyä aikaa koneella.. :)
Yhdessä vaiheessa rupesin panikoimaan hiv:stä.. Pälpätin siitäkin tuttavilleni kuukauden ajan ainakin, ja kuvittelin itselleni kaikennäkösiä oireita. Sitten päätin että menen testeihin, ei tule muuten mitään. Menin, negatiiviset. No, pääsin siitäkin pelosta eroon.
Viime talvena pelkäsin tajuttomasti että minulla on reuma tai nivelpsoriasis tjms.. Ajattelin sitäkin koko ajan, mutta jotenkin ihmeellisesti en ajattele enää:) Olen vaan päässyt noista peloista eroon.
Sairauden pelko on kamalaa. Vuoden ajan olen kuvitellut itselleni oireita ja päätellyt milloin mistäkin pikku kivusta vaikka minkälaisia sairaksia/tauteja. Aina kun rupean pelkäämään, menen aivan paniikkiin ja olen ihan varma että minulla on jotain vakavaakin..
Mutta, nyt, tuntuu että olisin pikkuhiljaa alkamassa pääsemässä eroon tästä pelosta. Aina kun rupean miettimään esim. huimauksesta, että johtuukohan se esim.vaikka ms-taudista, tai aivokasvaimesta, tai jostain muusta, koitan heti alkaa ajatella, että kyllä minulla muitakin oireita olisi. Ja niskoistahan se johtuu. Huimaus pelottaa edelleen hieman, koska joka kerta se tuntuu ilkeältä. Vaikka se kestää vain hetken, (n.2sekuntia), säikähdän silti.
Mutta olen nyt oppinut ajattelemaan niin, että minulla EI voi olla juuri sitä sairautta mitä ajattelen. Ja olen päättänyt että pääsen tästä eroon kokonaan. Ja toivon että se onnistuu, uskon myös niin. En todellakaan pelkää enää niin kovin kuin vuosi sitten.
Ja parempaan suuntaan olen menossa koko ajan, poikaystäväni ja ystävieni tuella:) Nyt kun kuvittelee, mitä kaikkea olenkin pelännyt viime vuonna, alkaa vaan naurattaa. Miten ihminen voikin alkaa pelätä olemattomia asioita!
Jos jokin sairaus tulee, eiköhän se ilmoita itsestään kunnolla. Uskoisin niin, kyllä sen huomaa jos ihan oikeasti on jotain vialla..
Lopeta sinäkin se turha pelkääminen ja ala "elämään". :) Minunkin elämääni nuo pelot rajoittivat aina välillä.. Pelkään minä edelleen, mutta harvoin, ja silloin kun luulen jotain, koitan keksiä jotain muuta ajateltavaa. Se toimii.. Koska tiedän että minulla ei ole mitään sairautta, vaikka niin välillä luulen hetken aikaa, tyhmä kun olen:)
Mullain on aikamoinen sairauspelko. pelkään just kanssa mm. aivokasvainta ja syöpää. Oon saanu läkkeitä ja käyn psykologilla juttelemassa. no nyt en enää kiinnitä niin paljoa huomiota mun "oireisiin", joten ne ei enää ahdista niin paljoa.hoito on siis tepsiny jo osittain. silti välillä käyn miettimään joitain sairauksia ja jotenkin tulevaisuuden ajatteleminen ahdistaa (jos kuitenkin jossain vaiheessa sairastun tms ja kaikki menee sit pilalle). vie kyllä kauheesti energiaa ja voimia.. tää ei enää oo yhtä paha kun ennen, mut toivoisin et pääsen joskus tästä kokonaan eroon.. :) sitäpaitsi mun suunnitelma on valmistua terveysalan ammattilaiseksi.. :D hiukka ristiriitasta, kun sillonhan niitä sairauksia just voi kohdata!! mutta ehkäpä siinä vaan vahvistuu. ja oon kyllä vahvasti päättäny parantua!! ..tosin kohta käyn lääkäris... :D ihan vaan varmuuden vuoks... VOIMIa SULLE!! Älä murehdi turhaan!
Täällä kohtalotoveri! Olen kärsinyt tästä yläaste ikäisestä saakka. Se iskee välillä useammin, välillä harvemmin, riippuen elämäntilanteesta. Stressaavana aikana pelko jäytää useammin. Tiedän olevani tyhmä, kun päätä särkee olen varma että minulla on aivokasvain, kun imusolmuke turpoaa olen varma että se on imusolmuke syöpä. Olen expertti sairauksissa, tunnen uskomattomat määrät sairauksia ja oireita. Läheiseni ovat jo täysin kypsiä minuun ja pelkoihini... Yritän ajatella järjellä mutta pelko valtaa silti mielen. Nyt viimeisen viikon ajan olen ollut varma että minulla on ms-tauti, reuma taikka als. Olen ollut masentunut sen takia.
Suurin pelko on että joudun sairaalaan muiden hoidettavaksi, makaamaan halvaantuneena, tai että kuolen pian tai joudun operaatioihin ja kokeisiin. Pelkään kipua ja pelkään etten voisi enää kontrolloida vartaloani. Minulla on fobia.
Mitä tälle pitäisi tehdä? En halua olla hysteerikko ja rasittava
Tässä lista sairauksista mitä minulla on "muka" ollut:
Imusolmukesyöpä
Leukemia
Aivokasvain
Hiv
Reuma
Als
Ms-tauti
Kilpirauhasen liikatoiminta
Diabetes
Verenmyrkytys
Näön menetys
Kuulon menetys
Vatsasyöpä
Sydämen rytmihäiriöt
Pelkään järjettömän paljon myös tukehtumista. Se johtuu siitä että olen allerginen ihminen ja kerran kurkkuni meinasi turvota umpeen kun söin allergiaa aiheuttavaa ruokaa. Pelkään tukehtuvani edelleen... Olen kärsinyt paniikkihäiriöistä, ennen enemmän nykyään onneksi harvemmin. Paniikkihäiriöistä olen päässyt eroon järkeilemällä että se kohtaus ei tapa. Itselläni paniikkihäiriöön liittyi vahva kuoleman pelko.
Tiedän että päässäni tämä vika on, mutta jotkut pelkää korkeita paikkoja, toiset taas hämähäkkejä, minä pelkään sairauksia ja haluan eroon tästä pelosta.
Hyvät ihmiset! Tiedän, että sanani tuskin lohduttavat ketään mutta.. sen oikeasti huomaa, kun oikea sairaus iskee. Sen tietää sekä oireista että psyykkisestä prosessistaan.
Sairastuin 24-vuotiaana niveltulehdukseen. Olen ollut siitä lähtien vuoden siinä kunnossa, että kävely ilman keppiä on mahdotonta, polvi ei taivu, kivut herättävät öisin eikä päivisin niiden kanssa pysty keskittymään mihinkään. Myös sormet ja varpaat ovat kipeät. Pahimpina aikoina en pysty kirjoittamaan koneella, myös pukeutuminen on kivuliasta. Sairastan todennäköisesti nivelpsoriasista. Olen elänyt noin vuoden EPÄTIETOISUUDESSA, kun reumasairauksien diagnoosi kestää eikä syövän mahdollisuuskaan ole poissuljettu.
Jos nyt oletetaan, että en oireideni perusteella tietäisi olevani sairas, sen näkee siitä, että joutuu kohtaamaan pelkonsa ja käsittelemään ne uudella tavalla niin, että pelon kohteet muuttuvat! Tässä teille oiva esimerkki. Vaikka epätietoisuus on kamalaa, ja olen ollut koko viime vuoden järjettomän ahdistunut, peloissani ja stressissä, on aina ollut toivoa jäljellä. Sitähän ei tajunnut sen stressin alla mutta nyt, kun parantuminen on jo melkein mahdotonta, tunnelma on erilainen. Toivon katoaminen aiheuttaa epätoivon ja sitä kautta SURUN, joka puolestaan TEKEE PELOISTA KONKREETTISET. Niistä tietää, että on oikeasti sairas. Vakava sairaus muuttaa myös psyykkisesti. Pelkäsin ennen sairastumista, kuolemaa ja yksin jäämistä, koska olen sinkku. Ajattelin, että täytyy tästä äkkiä saada joku ennen kuin esim. halvaannun, koska ei kukaan ota pyörätuolissa istuvaa. Pelkoni toteutui. Kuka ottaa kepillä kävelevän. Sairastuin sellaiseen sairauteen, joka on etenevä ja invalidisoiva, joka tekee nuorestakin keskivertovanhusta raihnaisemman. Tauti on kivulias ja elämää pahasti hankaloittava. Yhdessä vaiheessa taudin ajateltiin olevan luusyöpä tai leukemia. Luulin etukäteen, että se olisi pahin mahdollinen epätietoisuuden tila mutta erehdyin. Olin pohdinnoissani siihen asti tullut tulokseen, että reuma ei ole mitään elämää, että on pelkkää kipua ja hankaluutta aamuista iltaan. Jos sen sijaan tämä olisi esim. syöpä, joko kuolisin tai parantuisin, mutta jos parantuisin, voisin jatkaa elämää terveenä eteenpäin. Olin siis jo kohdannut myös kuolemanpelon. Nämä pelot olivat abstrakteja. Nykyisin pelkään suurta avuttomuutta ja pahoja kiputiloja. En enää sairautta tai kuolemaa, koska niistä ensimmäisen olen jo kohdannut. Tietenkin sairaudet surettavat mutta eivät enää samalla tavalla pelota. Joku diagnoosi on vain joidenkin lääkäreiden tekemä arvio siitä, onko perusterveys kadonnut. Jotkut toiset lääkärit tai kullttuurit olisivat voineet pitää samaa tilaa terveenä! Määrittele siis itse itsellesi terveyden kriteerit, älä pidä lääkäreiden sanomisia totena siitä, oletko onnellinen vai et.
Kun itse tiedostatte käyneenne läpi vastaavan prosessin, tiedätte olevanne oikeasti sairaita. Siihen asti, kun vain pelkäätte sairastuvanne, olette terveitä ja teillä on aina toivoa jäljellä. Ette pelkonne alta vain huomaa toivon läsnäoloa. Keskittykää elämään!
Onko jo parempi olla?
Se auttoi ainakin minua kun sain jutella jonkun kanssa anonyymisti tai ihan livenä.
Ite oon ehkäpä noin puolitoista vuotta pelänny tappavia ja kohtaloksi koituvia tauteja. Tällä hetkellä pelkoni kohdistuu jalassani olevaan luomeen (?) joka on kai irronnut ja jättänyt jäljekseen vaalean alueen. Siksi, että tiedostan hyvin olevani lievästi luulotautinen, en ole kehdannut mennä lääkärin tai sairaanhoitajan pakeille asiani kanssa. Helpottaisi kylläkin kovasti kuulla alan asiantuntijalta, että pelkoni on turhaa. Vai onko?
Vuosi sitten pelon kohteena oli hiv, mihin antoi lisäpuhtia se, että sairastuin toiseen sukupuolitautiin. Yli puoli vuotta olin pelon kourissa, enemmän tai vähemmän. He, joille pelosta kerroin, sanoivat että "mitä sinä murehdit, enhän minäkään tuota mieti yhtään" (ihmiset, joilla mahd olisi myös tämä minulta saatuna) ja helpotuksekseni vähän hymähtelivät ajatuksilleni. Silloisen poikaystäväni tuella menin testeihin terveyskeskukseen, enkä tänäkään päivänä ole uskaltanut kysyä tuloksia. Uskon, että olisivat tuollaisesta positiivisesta tuloksesta soittaneet.
Tiedän, että sairauksien pelkoni johtuvat siitä, että pelkään niin lujasti sitä, että elämäni täällä loppuu kesken, etten saa viettää paljon aikaa mahtavan mieheni kanssa tai saa koskaan päästyä haaveammattiini. Silti olen vieläkin kovin huolissani tuosta kohdasta sääressäni. Valkoinen kohta joka on ympäriltä hieman punainen. Pelkään että tauti pystyttäisiin nyt parantaa mutta sitten se olisi liian myöhäistä myöhemmin - että kuolema olisi oma syyni, sen syy, etten vain kehdannut mennä näyttämään säärtäni lääkärille. Sairastuin myös flunssaa, minkä ajattelin olevan jotain pahempaa, tietysti, ja nytkin on pää kipeä: josko melanooma olisi jo levinnyt aivoihin etc...??
Raskasta tämä on, ja ajan myötä jos en pysty iskemään itseeni järkeä, menen puhumaan asiasta ammattiauttajan kanssa. Elämänhaluni on vain liian kova kestämään sitä, että jokin tulee ja veisi kaiken tärkeän mennessään.
Hei.Teidän viestejänne lukiessa törmäsin pariin otteeseen ajatukseen että pelkojen taustalla on pelko siitä että menettää kaiken.Esim sairastuu ja ei ehdi lukea unelma ammattiinsa tai menettää läheisen ihmisen.Tavallaan nuo pelot ovat ahdistusta ajatuksesta että menettää kaiken itselleen tärkeän.Itse olen kärsinyt noista peloista jo muutaman vuoden.Joskus on helpompaa milloin pelot unohtuu ja elämä tuntuu valoisalta ja turvalliselta,joskus taas kuten nyt,pelot pitävät minua otteessaan ja olen niin jähmettynyt etten uskalla elää.Pelkään että sairastun syöpään enkä ehdi opiskella unelma-ammattiini ja tuo pelko syö minua.Olen juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja kohta alkaisi opinnot uudessa koulussa.Joskus en uskalla edes mennä ulos.On vaan pakko työntää ne ajatukset pois ja uskoa että kaikki menee hyvin.Ei anneta peloille valtaa!
Tuntuu helpottavalta lukea muiden juttuja sairauden pelosta. Mutta samalla se myös huvittaa, pyydän anteeksi mutta niin se on. Tiedättekös mitä? Ei meitä mikään vaivaa! Ainut mikä vaivaa, on sairauksien pelko:) Ja siis luulotauti.
Kuten aikaisemmassa tekstissäni kerroin, olen omasta mielestäni alkanut "parantua", mutta silloin tällöin mieleeni pulpahtaa ajatus(vaikka jonkun pienen kivun aiheuttamana), että nyt jos minulla onkin se ja se tauti. Mutta kun ei ole.
Sitä taon aina päähäni kun alan ajattelemaan jotain sairauksiin liittyvää "tosissani". Ja kyllä, se helpottaa jos menee juttelemaan jonkun kanssa, terveydenhoitajan/lääkärin, saa ainakin mitä luultavimmin oloa helpottavan vastauksen.
Olen itse käynyt terveydenhoitajalla monet kerrat, vaikka ensimmäiseksi olen ajatellut joka kerta, että "varmasti se myös pitää minua luulosairaana kun TAAS menen sinne kyselemään ja valittamaan", mutta, aina kun menen sinne, hän kuuntelee, selittää rauhallisesti ja sanoo että minun ei kannata murehtia,jos minua ei hänen mielestään mikään vakava asia vaivaa. Ja se auttaa, siitä tulee melkeinpä sellainen olo, että ei helv***i, ihan turhaan taas olen miettinyt päivät pitkät tätäkin asiaa.
Viime syksynä olin aivan hysteerinen hiv:n suhteen, menin testeihin ja oottelin sen pari viikkoa saada tulokset. Mietin joka päivä olisiko mahdollisuutta että minulla olisi se vai olisikohan sittenkin mahdollista, että minulla ei olekkaan sitä. No, sitten tulokset tulivat, ja täristen menin kysymään mikä on "tuomio", ja ei mikään, ei ole hiviä. No, nyt jonkin aikaa sitten hieman hölmöilin, vielä ihmisen kanssa kenestä ei todellakaan varmana tiedä, mitä tauteja siinäkin on.
Kävin testeissä tällä viikolla, ja arvatkaa mitä?? Minä, luulosairas ihminen, en jaksa edes ajatella koko asiaa, vaikka taas kohta (mitä luultavimmin paniikissa)menen kysymään tuloksia. Mutta tällä hetkellä, kun ajattelen että mitähän ne tulokset sanoo, olen melkein pelottavan itsevarma että minulla ei ole mitään tautia! :O Hui.. Sitten olen miettinyt sitä että kun olen näin "itsevarma"että minulla ei ole mitään, niin entäs jos onkin? :D no se on sen ajan murhe..
Mutta minä tiedän, että se on todella vaikeaa edes ajatella että joku päivä tuosta pelosta pääsee eroon(toivottavasti), koska se pelko on koko ajan niin voimakas.. Muuta ei voi edes ajatella, kuin jotain sairautta tai tautia ja se todellakin vie voimat. *huoh* kun muistelen esim. viime syksyä, se syksy oli kamalin mitä minulla on ollut. Ei ollut varmaan yhtään aitoa iloista ja onnellista päivää, ja nyt vasta n.parin kuukauden aikana olen aidosti ollut iloinen, vaikka välillä ne pelot koittavatkin vallata mielen, mutta "taistelen"niitä pelkoja vastaan heti kun alan taas kuvittelemaan kaikennäkösiä sairauksia.
Ja nyt elämäni on paljon parempaa:) Koska olen itsekkin ymmärtänyt että olen oikeasti vaan luulosairas, en muuta:)
.. teille kaikille kohtalotovereille, on ilo saada lukea, että muilla on samanlaisia tuntemuksia. Vaikkakaan en tätä toivoisi en kellekään.
Kyllä tämä tästä, pää pystyyn ja tulta päin :)
ulla olin nuorempana ihan samanlaista, en edes tiedä mistä se alko. Se vain alkoi. Olinkohan jotain 14 vuotias, jolloin kärsin tuon tuostakin jostain pelosta ja ahdistuneisuudesta. No kumminkin, pelkäsin koko ajan, että mulla olisi joku vakava sairaus, varmaan joka ainutta sairautta pelkäsin, aivokasvainta, leukemiaa, skitsofreniaa, jotain muuta kasvainta luomessa (vaikka se oli hyvänlaatuinen luomi), aidsia ja jopa sukupuolitautia vaikka en ollut harrastanut seksiä. Pelkäsin vähän väliä, että mulla olisi noita. Ja vältin tilanteita jollon puhuttiin sairauksista jne. Koska rupesin aina kuvittelemaan: "mulla on sit toi". Nukuin yöni todella huonosti... Mutta, kuin salama kirkkaalta taivaalta, oireeni lakkasivat. Eräänä päivänä en vaan enää pelännyt tai ajatellut niitä. En tiedä mikä heräys mullekkin tuli, mutta olin terve. Toivottavasti sunkin oireesi helpottavat pian :). Kannattaa puhua jollekkin, se helpottaa;)