Herra Enestam taitaa olla lähinnä suuri vitsi. Ei myönnä omaa virhettään. Väittää haastattelussa aivan toista mitä on aikasemmin painettu mustaa valkoiselle. Tiuskii toimittajalle ja käyttäytyy kuin kolmevuotias. Jatkakaa RKP samaan malliin. Voi olla seuraavalla kierroksella opposition vuoro. Pieni jäähy tekisi terää.
Katsoitteko A-Studioa 23.8.2005
Heko
17847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ruotsinkielisiä ei siellä kaivata.
Enestam eilen 23.8.05 televisiossa, valehteliko ympäristöministeri?
Enema pisti mikit tiskiin aika kiukkuisena.
Tuo puolikielinen sanoi jatkuvasti ööö öööö,
ja lopuksi ettei tästä ei nyt tule mitään....minä en pidä jankuttamisesta...
mies oli aika kiukkuisen oloinen siinä loppukevennyksessä, missä se tempoi narut kaulastaan ja lähti...
Tuollainenko se oikeasti on:
*KIELSI KOLMESTI KUIN PIETARI AIKOINAAN!*
Enestam nähtävästi valehteli TV:ssä silmää räpäyttämättä, ettei hän ollut sellaista arviota tehnyt saati koskaan nähnyt.
Kyllä sillä kuitenkin silmät räpsyi aikalailla ja se kuuluisa puolikielisten "öööö" tuli sarjana!
Aivan kuten *Ö* -aapisen laidalla oli koko äijä!
On siinä meillä ympäristöministeri, kyllä mahtaa ministeriön virkamiehet nauraa sille ihan avoimesti kun jäi tuollaisesta kiinni!
Samasta aiheesta toisellakin foorumilla:
Enestam matona koukussa
Huvittunut kirjoitti 09:02
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipolitiikka&t=37323
Vähänkö Enestam eilen kiemurteli kuin mato koukussa TV2:n ilmaston lämpenemisestä kertovassa ohjelmassa.
Enestam jäi verekseltään kiinni kaikkien aikojen gigalomaanisimmasta virhearviosta, jollaista voikin odottaa vain Suomen ruotsalaiselta. Tuo yleissivistymätön puoliummikko ukko, joka on niin laiska, ettei viitsi ajaa edes partaansa, oli arvioinut viime syksynä jossain ilmastokonferensississa, ettei ilmaston lämpeneminen vielä ainakaan pariinkymmeneen vuoteen ole merkittävää.
Ja juuri oli ilmakuvissa näytetty miten napajäätiköt sulavat suorastaan silmissä, ja sulivat jo viime syksynäkin! Lisäksi olemme harva se päivä saaneet uutisista nähdä, miten ilmakehään sulanut vesi tulee poikkeuksellisen voimakkaina kaatosateina alas eri puolilla maailmaa aiheuttaen tulvakatastrofeja.
Enestam valehteli TV:ssä silmää räpäyttämättä, ettei hän ollut sellaista arviota tehnyt.
Kaiken huippu oli Enestämin propun täydellinen poksahtaminen lopussa, kun haastattelija oli lyönyt pöytään Enestamin itsensä tekemää mustaa valkoisella: "Minä en hyväksy tällaista inttämistä! Ja tästä ei sitten tule mitään haastattelua televisioon!"
Näyttää siltä, että meillä valitaan ministerit todellakin sillä perusteella, miten hyvin ne osaavat ruotsia ja miten lujaa ne paneutuvat vahvan ruotsalaisuuden toteuttamiseen Suomessa!
Nyt on siis kyse ainoastaan Jan-Erik Enestamista eikä kaikista suomenruotsalaisista. On niitä erittäin tyhmiä täysin suomenkielisiäkin politikkoja. Ja kyllä ne niin tyhmiltä kuulostavat kun eivät sanaa suustaan saa kun vierailla kielillä pitäisi edustaa...
Kateellisuudesta teidän kommentit varmasti johtuvat. Pieni jäähy tekisi teillekin terää.
Jan-Erik Ensaanutaaskaan vois poistuu kuvioista kokonaan.
Kerrankin kunnon mies joka ei tanssi toimittajan edessä. Ihan vellihousuja nämä vihreät suunsoittajat tällä palstalla. Ihan yhtä paljon metsässä kuin toimittajakin!
Magnus Rögård Nurmijärvi
Onko toi Magnus ihan oikea henkilö?
Ettei vain käyttäisi jonkun nimeä vääriin tarkoituksiin?
Kielestä viis. Enestamin käytös ei sovi ministerille. Hän oli häpeäksi Suomen hallitukselle, omalle ministeriölleen ja omalle puolueelleen.
Miksei voi jos toimittaja on liittoutunut Greenpacen kanssa ja käyttäytyy törkeästi. Enestam joutuu pistää pisteen siihen ettei Suomi yksin pelastaa maailman hiilidioksidituhon seurauksesta. Oli miehen työ tuo Enestamin esiintyminen. Lisää luita kurkkuihin noille toimittajille ja tämän palstan vellihousuille!
Magnus Rögård Nurmijärvi
Kasva aikuiseksi, ennen kuin rupeat uhoamaan.
USA:n ja Aasian ilmastosopimus:
Kyllä tekniikalle- Ei kiintiöille
Suomen valtio aikoo auttaa yrityksiä ostamalla päästöoikeuksia. Valtio kattaisi neljänneksen 200 miljoonan euron vuotuisesta laskusta. Maan ystävät Suomessa moittivat USA:n ja Aasian-maiden tuoretta APPCDC-ilmastosopimusta. Sopimus, Asia-Pacific Partnership on Clean Development and Climate, perustuu nykyaikaiseen tekniikkaan, joka mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen, vaikka emme vähentäisikään fossiilisten polttoaineiden käyttöä.
Sopimus, jonka USA, Australia, Intia, Japani, Kiina ja Etelä-Korea ovat keskenään sopineet, ei sisällä minkäänlaisia pakotteita, kuten myös ”Maan ystävät” totesivat kirjoituksessaan. Sopimuksen maista neljä on isoja hiilituottajamaita. Kaikki kuusi vastaavat yhteensä yli puolesta maapallon energiakulutuksesta ja noin 40 % maapallon hiilidioksidipäästöistä. USA:n osuus yksin on 25 %.
Sopimuksella on suuri painoarvo, kun Kiina ja Intia ovat mukana. Sopimus estää ympäristömielessä vastuuttomia investointeja kehitysmaihin ja tällä tavoin paikkaa juuri niitä porsaanreikiä, joita Kioto synnyttää. APPCDC-sopimuksen uudet ympäristöystävälliset ratkaisut korvaavat Kioton kiintiövaatimuksia! Kyllä tekniikalle – Ei kiintiöille. Näin ollen se parantaa osallistuvien maiden kilpailuolosuhteita ja alentaa siten myös ympäristöystävällisen teknologian hintaa.
Ratkaisuja, joita Asia-Pacific Partnership tarjoaa, on lyhyellä tähtäimellä energiatehokkuuden nostaminen, ydinvoiman ja vaihtoehtoenergioiden lisääminen sekä puhtaamman hiilenpolttoenergian lisääminen, esimerkiksi IGCC-prosessin ((Integrated Gasification Combined Cycle) kautta, joka perustuu leijuvaan petiin ja kaasutusprosesseihin. Hiiltä poltettaessa syntyy aina hiilidioksideja, mutta päästöjä voidaan vähentää polttoteknisin keinoin säätelemällä ja hallitsemalla polttoa. Pitemmällä tähtäimellä mainitaan nanoteknologia, merivirtojen hyödyntäminen sekä fuusioenergia.
Vanhoista EU-maista on Ruotsi ainoa maa, joka selviää kotoisin konstein Kioton EU-sopimuksesta. Kioton ilmastosopimuksessa teollisuusmaat päättivät vähentää kasvihuonekaasuja 5,2 prosentilla vuoden 1990 tasosta 2008-2012. EU-maat ovat lupautuneet vähentämään päästöjä kahdeksan prosenttia. Ruotsilla on lupa kasvattaa päästöjään neljällä prosentilla, koska Ruotsilla on eduskuntapäätös ydinvoimasta luopumisesta. Vaikka Ruotsi on sulkenut Barsebäck 1 ja 2, niin Ruotsi tuottaa tänään kymmenessä jäljellä olevassa ydinvoimalaitoksessaan enemmän ydinenergiaa kuin sulkemispäätöksensä aikana.
Nyt tehdyn APPCDC-sopimuksen myötä EU:lle tarjoutuu tilaisuus avata keskustelu, miten Kioton sopimusta tulisi jatkaa vuoden 2012 jälkeen, kun nykyinen voimassa oleva Kioton sopimus päättyy.
Suomi toimii puheenjohtajamaana vuonna 2006. Silloin viimeistään tulisi tehdä päätös, miten Kioton sopimusta jatketaan.
Magnus Rögård Nurmijärvi
http://www.saunalahti.fi/rog
Kyllä 'pakkoruotsitus' kintiöt pitääkin poistaa.
Sanomattakin on selvää, että Suomesta tulee, Pohjolan esimerkin mukaan, virallisestikin yksikielinen.
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa
Sivari liikkeellä "isänmaallaisilla" neuvoilla
Magnus Rögård Nurmijärvi
Magnus kirjoitti:
"Sivari liikkeellä "isänmaallaisilla" neuvoilla
Kirjoittanut: Magnus Rögård 26.8.2005 klo 09.46
Sivari liikkeellä "isänmaallaisilla" neuvoilla
Magnus Rögård Nurmijärvi"
Ole vain rohkeasti sivari vanhoilla päivilläsi.
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa
Ehdåttåmasti samaa mieltä!
Vai on Mannesta tullut sivari. Ymmärrän. Ne hermot, ne hermot.
Varsin kehno viikko RKP:lle. Mutta ei hätää, se on kuitenkin parempi kuin ensi viikko;-)
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa
Olen käynyt RUK:n ja olen sotilasarvoltaan luutnantti!
Suomen eduskunta on juuri ennen viime vuoden kesälomaansa hyväksynyt päästökauppaa koskevan lain. EU on tehnyt päätöksen päästökaupan aloittamisesta kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vuoden 2005 alusta alkaen. Kioton ilmastosopimuksessa teollisuusmaat päättivät vähentää kasvihuonekaasuja 5,2 prosentilla vuoden 1990 tasosta 2008-2012. Eu-maat ovat lupautuneet vähentämään päästöjä kahdeksan prosenttia.
Suomelle sopimuksen vaikutus on hyvin haitallinen, koska taloutemme on pitkälti riippuvainen energiavaltaisten tuotteiden, kuten teräksen, paperin ja kemianteollisuuden tuotteiden valmistuksesta. Kaupan piiriin kuuluu yli puolet hiilidioksidipäästöistämme, kun se muualla Euroopassa on selvästi vähemmän. Kaupan ulkopuolelle jäävien sektoreiden, liikenteen, kotitalouksien ja palvelujen osuus energian käytöstä on muualla Euroopassa huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Pahimmalla kilpailijallamme maailmanmarkkinoilla, Ruotsilla, on lupa kasvattaa päästöjään neljällä prosentillä haaveilemansa ydinvoimasta luopumisen takia, kun taas Suomi tämän päivän valossa joutuu supistamaan päästöjään peräti 16,5 prosentilla. Ruotsin ja Suomen päästöt ovat tänä päivänä molemmilla noin 60 miljoonaa tonnia. Ruotsin osuuden tulee olla vuonna 2010 noin 58 miljoona tonnia, kun taas Suomen päästöoikeuksien määräksi tulee 40 miljoonaa tonnia. Presidentti Putin on ilmoittanut, että Venäjä hyväksyy Kioton sopimuksen EU:n ehdottamalla tavalla. Venäjällä ei pitäisi olla vaikeuksia Kioton sopimuksen ehtojen täyttämisessä, sillä sen velvoitteeksi tuli pitää hiilidioksidipäästönsä vuoden 1990 tasolla. Venäjä on, Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen vuonna 1992, lisäksi luopunut suurimmaksi osaksi raskaasta aseteollisuudesta, joten Venäjällä on tänään runsaasti päästöoikeuksia myytävänä.
Yli kymmenen vuotta ovat EU:ssa "maailmanlopun profeetat" maalanneet pirua seinälle: ellemme nopeasti ryhdy toimenpiteisiin kasvihuonekaasujen rajoittamiseksi, niin mannerjäätiköt sulavat ja seurauksena Golfvirta lakkaa tuomasta meille lämpöä. Lisäksi merenpohjassa ja Siperian tundrassa oleva metaanihydraatti vapautuu tuhoisin seurauksin. Osa tiedemiehistä pitää ilmastomuutoksen syynä auringon aktiivisuutta, kun taas tuomiopäivän profeetat puhuvat päästöistä ja niiden vaikutuksesta maapallon lämpötilan nousuun. USA:ssa ei moisia puheita uskottu. USA hylkäsi Kioton sopimuksen ja niin aikoi myös Venäjä tehdä, kunnes se huomasi Putinin johdolla, että heillähän on asetehtaiden romuttamisen takia hyvähintaisia päästöoikeuksia myytävänä EU:n ja Suomen teollisuudelle.
Maailman pohjoisimmassa itsenäisessä valtiossa on aina osattu käsitellä energiaa. Ja jos ei oltaisi osattu, niin meitä ei enää tänään olisi. Nyt on EU:ssa herätty huomaamaan, miten energian säästön kautta saadaan päästöt pienemmiksi. Meitä kehotetaan lisämään seinien eristystä. Meillä kun on maailman kovimmat rakennusten eristysnormit. Kun Eurooopassa rittää kaksinkertainen ikkuna melua vastaan, niin meillä normit vaativat nelinkertaisen ikkunan kylmyyttä vastaan. Kun Euroopassa lämpöpatteri käsitellään sisustuselementtinä, jonka voi sijoittaa taulun tavoin seinälle, niin meillä patterin paikka on ikkunan alla. Viime aikoina on Euroopassa aloitettu varustaa patterit säätöventtiileillä, kun meillä on jo vuosia ollut käytössä esisäädetyt termostaattiventtiilit.
Euroopassa on aloitettu ottaa lämpöä talteen rakennuksien poistoilmasta. Suomessa velvoite poistoilman lämmöntalteenotosta on kirjoitettu rakennusmääräyksiin. Suomessa saadaan poistoilmasta lämpöä talteen noin 60-80 prosenttia. Euroopassa tyydytetään 30 prosenttiin.
Suomessa on toimiva kaukolämpöjärjestelmä, josta lähtee hyvin vähän päästöjä, jos ollenkaan. Euroopassa porisee talokohtaisia kaasukattiloita.
Suomessa tapahtuu energiajakelun mitoitus pakkasen mukaan talvella. Euroopassa kesän jäähdytystarve määrää mitoituksen. Silti Suomessa on esim. Helsingissä ja Turussa aloitettu rakentaa kaukolämmön tavoin kaukokylmälaitosta. Euroopassa täyttyvät katot lauhduttimista ja kellarit kompressoreista. Tälläkin alueella ollaan Suomessa edellä.
Suomessa on ymmärretty, että puhtain ja edullisin perusenergia on ydinvoima. Euroopassa on taas vallalla käsitys, että puhtain ja halvin energia tulee tuulimyllyistä. Eipä siis ihme, että Saksan teolluisuus yskii.
Suomessa ei ole valtamerirantavaltioden haaveilemaa aaltovoimaa eikä meillä ole täällä Uppsalan tiedemiehiä, jotka siihen uskovat. Puulämmityksen me osaamme emmekä me ole Euroopan tavoin silti polttaneet metsiämme loppuun. Öljyä ei meiltä ole löydetty, joten emme voi Statoilin tapaan haaveilla, että me joskus pumppaisimme hiilidioksidipäästöjämme niihin merenalaisiin onkaloihin, joissa aikaisemmin oli öljyä.
Suomi on syrjäinen maa. Meiltä on aina pitempi matka asiakkaan luo kuin mitä eurooppalaisilla on. Jos me tämän asian unohdamme, niin meillä ei ole asiakkaita eli ei meitä tässäkään suhteessa tarvitse opastaa. Suomi on asiansa jo oppinut, nyt on Euroopan vuoro.
Magnus Rögård Nurmijärvi
Magnus on siinä kyllä oikeassa, että ydinvoima on paras energiavaihtoehtomme. Viime vaaleja ennen kysyinkin ehdokkailta heidän mielipiteitään ydinvoimasta, valitsin ehdokkaani niistä ehdokkaista, jotka kannattivat ydinvoimaa. Tulevissa vaaleissa kysyn ehdokkaiden kantaa pakkoruotsista. Ehdokkaani valitsen niiden joukosta, jotka vastustavat pakkoruotsiamme kouluissamme! Energiapoliittinen keskustelu kuuluu kyllä muualle, mutta ettei totuus unohtuisi, niin kyllä se Enestam munasi itsensä pahasti ja näytti todellisen "sivistäytymisensä". Noloa hänen kannaltaan: ei muuta ko kilometritehtaalle koko kuvatus!
Äänestäjä kirjoittaa:
"Energiapoliittinen keskustelu kuuluu kyllä muualle."
Olen kirjoittajan kanssa sama mieltä siksi ihmettelenkin tällä hetkellä näitten "pakkoruotsin" sönköttäjien energikiinnostus. Ettei vaan ollut syy siihen joku ruotsinkielinen?
Likainen temppu Ylen toimittajalta. Ei Yle saa tukea Heidi Hautalan presidenttipeliä!!!!!!!
Magnus Rögård Nurmijärvi