Ahtisaarelle Nobel-palkinto

Ahtisaaren onnistumista tai epäonnistumista pitää kai mitata sitä vasten, mitkä asiat kuuluvat presidentin tehtäviin. Suomessa presidentin tehtäväkuvaa muutettiin Koiviston aikakauden jälkeen siihen suuntaan, että ulkopoliittinen johto ja päätöksenteko kuuluu presidentille valtioneuvoston ja eduskunnan kanssa. Sisäpoliittisessa päätöksenteossa valta sen sijaan kuuluu hallitukselle ja eduskunnalle.

Ahtisaari on eittämättä asiantuntija ulkopoliittisissa kysymyksissä, kun hän on toiminut keskeisissä tehtävissä ulkoministeriön virkamiehenä pitkään. Lisäksi hänellä oli laaja kokemus konfliktin ratkaisusta ulkomailla, mikä laajensi hänen kansainvälistä näkemystään ja teki siitä likipitäen poikkeuksellisen Suomen oloissa. Harri Holkeri on lähinnä toinen, joka on samalla tapaa poliitikon uran jätettyään meritoitunut. Ahtisaari ei ollut mukana päivänpolitiikassa, mikä vaan korosti hänen ulkopoliittista rooliaan. Ahtisaarella ei ollut valmiuksia osallistua sisäpoliittiseen temmellykseen ja hyvä niin. Hän korkeintaan oli huolissaan asioista kuten työttömyydestä ja opetteli tuntemaan Suomea ja suomalaisia maakuntamatkoillaan. Yrityselämä on puolestaan ymmärtääkseni arvioinut Ahtisaaren toimia Suomen viennin edistämiseksi ulkomailla kiitettäviksi.

Oivan presidentillisenä esikuvana on Kekkonen, puolidiktaattori, joka määräsi hallitusten värin ja kokoonpanonkin mies mieheltä ja valitutti eri puolueisiin mieleisiään johtajia. Ahtisaari oli tietysti kaukana tällaisesta vallankäytöstä, koska on lakia noudattava mies kuten monet sosiaalidemokraatit muutenkin. Poliitikot eivät ehkä ihan katselleet demareissakaan kuitenkaan hyvällä sitä, että asintuntemus meni kaikkinaisen poliittisen juonittelun edelle. Erityisesti Kalevi Sorsaa lienee kismittänyt se, että hänet unohdettiin kokonaan. Tämä sitten Ahtisaarelle kostettiinkin, kun annettiin ymmärtää, ettei tukea toiselle kaudella ihan hehkuttamalla ehkä tulekaan.

Ahtisaarta ei ehkä voi historiallisessa mielessä pitää valtiolaivan suurena kipparina, joka ohjasi meidät karikot välttäen väljemmille, tyynille vesille. Se johtuu kuitenkin siitä, että noita karikoita ei onneksi silloin paljon ollut. Ahtisaari jää kuitenkin historiaan presidenttinä, joka symbolisesti hylkäsi vanhan kekkoslaisen juonittelevan vallankäyttöperinteen. Erityisen kylmä suihku tämä oli näille poliittisille juonittelijoille, jotka tulivat perä jälkeen hylätyiksi. Ensin Sorsa jäsenten välisissä ja sitten Väyrynen "mediapelin" uhrina niin kuin hän asian kääntää.

Ahtisaaren ansiosta Suomi ja suomalaiset poliitikot ja virkamiehet noteerataan korkealle maailmalla.

Kekkonen noteerattiin kyllä Moskovassa, muualla maailmassa hänelle - kuten koko Suomen politiikalle - lähinnä naureskeltiin. Liiankin tutuksi tuli mm. termi suomettuminen. Etykiä pidetään hänen saavutuksena, todellisuudessa sekin oli NL:n yritys laillistaa itäisen Euroopan miehitys johon Kekkonen saatiin höynäytettyä.

Koivisto hoisi leiviskänsä hyvin, mutta profiloitui vielä kylmän sodan jakolinjojen mukaisesti.

Ahtisaari toi sitten Suomen takaisin poliittiselle maailmankartalle. Halonen ei ole onnitunut tehtävässä läheskään yhtä hyvin, ulkopolitiikka siirtyi Lipposen johtoon ja nyt Nahjusen tultua pääministeriksi ulkopolitiikkaamme kuvaa parhaiten ajopuu.