Olen joko syntynyt yliherkäksi, tai kasvatukseni on tehnyt minusta sellaisen. Lapsuuteni ja nuoruuteni on jättänyt minut vihaamaan monia luokkatovereitani ja joitakin muita tuntemiani ihmisiä. Olen aina tuntenut olevani hyljeksitty, vaikka tiedän ettei joillain ole yhtäkään kaveria. Vasta täysi-ikäisenä olen alkanut arvostaa tiettyjä ihmisiä. Ilman näitä kavereitani en varmasti kykenisi elämään. Valitettavasti en ole uskaltanut tai katsonut sopivaksi koskaan keskustella heidän kanssaan syvimmistä tunteistani. Pelkään joutuvani naurunalaiseksi heidän silmissään. Valitettavasti parista ystävästäni on tullut ainoat ihmiset, joiden kanssa haluan viettää aikaani. En kuitenkaan usko että he ajattelevat samalla tavoin.
En halua kulkea enää edes linja-autolla koska ihmiset ympärilläni saattavat saada minut raivon valtaan. En vain kykene käsittämään kuinka typeriä ja naurettavia valtaosa ihmisistä on. Miksi he pukeutuvat samoin, harrastavat samoja asioita, kuuntelevat samoja yhtyeitä, jopa käyttäytyvät samoin? Aivan kuin ihmisillä ei olisi omaa tahtoa. Tiedän että olen vain säälittävä ajatellessani näin, mutta valitettavasti en voi muuttaa itseäni.
Haluaisin tutustua erilaisiin ihmisiin, mutta juuri kiinnostaville ihmisille puhuminen on mahdotonta ujouteni vuoksi. Ihastun lähes päivittäin, mutta tuntemattoman ihmisen kanssa keskustelun aloittaminen ei onnistu. En ole ikinä edes uskaltanut koittaa puhua kiinnostavalle tytölle. Vaikka taistelen pelkojani vastaan päivittäin ja kehitän itseäni kaikin mahdollisin tavoin, en ole edelleenkään kyennyt löytämään itselleni tyttöystävää. Lähellä se on käynyt, mutta olen paennut juuri kun ei olisi saanut. Olen jopa käynyt armeijan, missä kärsin enemmän kuin milloinkaan elämäni aikana, vain ollakseni parempi ihminen. Ainoa ihminen, kenen kanssa voisin kuvitella seurustelevani on kaverini tyttöystävä, johon olen ihastunut.
En kykene elämään ilman ihmistä, joka jakaa ajatukset kanssani ja tukee minua. Olen toivoton, mutten kuitenkaan kykene päättämään elämääni. Olen katkera ihmisille jotka kykenevät elämään itsenäisesti ja jopa haluavat tehdä niin. Elämäni tuntuu turhalta ja toivottomalta. Olen 20-vuotias. En tiedä onko tämä oikea paikka tällaiselle viestille, mutta tarvitsen jonkun toisen mielipidettä.
Haluaisin kertoa tämän kaiken jollekin, mutten tiedä kenelle.
En halua kulkea enää edes linja-autolla koska ihmiset ympärilläni saattavat saada minut raivon valtaan. En vain kykene käsittämään kuinka typeriä ja naurettavia valtaosa ihmisistä on. Miksi he pukeutuvat samoin, harrastavat samoja asioita, kuuntelevat samoja yhtyeitä, jopa käyttäytyvät samoin? Aivan kuin ihmisillä ei olisi omaa tahtoa. Tiedän että olen vain säälittävä ajatellessani näin, mutta valitettavasti en voi muuttaa itseäni.
Haluaisin tutustua erilaisiin ihmisiin, mutta juuri kiinnostaville ihmisille puhuminen on mahdotonta ujouteni vuoksi. Ihastun lähes päivittäin, mutta tuntemattoman ihmisen kanssa keskustelun aloittaminen ei onnistu. En ole ikinä edes uskaltanut koittaa puhua kiinnostavalle tytölle. Vaikka taistelen pelkojani vastaan päivittäin ja kehitän itseäni kaikin mahdollisin tavoin, en ole edelleenkään kyennyt löytämään itselleni tyttöystävää. Lähellä se on käynyt, mutta olen paennut juuri kun ei olisi saanut. Olen jopa käynyt armeijan, missä kärsin enemmän kuin milloinkaan elämäni aikana, vain ollakseni parempi ihminen. Ainoa ihminen, kenen kanssa voisin kuvitella seurustelevani on kaverini tyttöystävä, johon olen ihastunut.
En kykene elämään ilman ihmistä, joka jakaa ajatukset kanssani ja tukee minua. Olen toivoton, mutten kuitenkaan kykene päättämään elämääni. Olen katkera ihmisille jotka kykenevät elämään itsenäisesti ja jopa haluavat tehdä niin. Elämäni tuntuu turhalta ja toivottomalta. Olen 20-vuotias. En tiedä onko tämä oikea paikka tällaiselle viestille, mutta tarvitsen jonkun toisen mielipidettä.
Haluaisin kertoa tämän kaiken jollekin, mutten tiedä kenelle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lyhyen tekstisi perusteella vaikutat varsin kypsymättömältä ja ylpeältä. Mahdollinen rankka lapsuutesi nuoruutesi oikeuttaa mielestäsi inhosi, pelkosi ja halveksuntasi muita ihmisiä kohtaan. Tarvitset muita ihmisiä, mutta koska et "voi" arkuuttasi saada heiltä mitä haluat, halveksut heitä. "Happamia", sanoi kettu pihlajanmarjoista..
Kuten niin monet muutkin, sinäkään et halua ottaa vastuuta siitä, millainen olet. Lapsuudelleen mahtaa aika vähän, vanhemmilleen tai perhetaustoilleen vielä vähemmän. Sille, millainen on tänään, sen sijaan mahtaa. On toki helpompi sanoa "olen syntynyt tällaiseksi", tai "minut on kasvattu tällaiseksi", "en voi muuttaa itseäni". Kun ottaa vastuun itsestään, joutuu sanomaan peilistä katsovalle tyypille "Olen mitä olen, koska olen antanut itseni tulla tällaiseksi".
"En halua kulkea enää edes linja-autolla koska ihmiset ympärilläni saattavat saada minut raivon valtaan. En vain kykene käsittämään kuinka typeriä ja naurettavia valtaosa ihmisistä on." (--) Haluaisin tutustua erilaisiin ihmisiin, mutta juuri kiinnostaville ihmisille puhuminen on mahdotonta ujouteni vuoksi."
Aika kummallista, että vieraat ihmiset, joista et tosiasiassa tiedä yhtään mitään, saavat sinut "raivon valtaan", ja vaivaat itseäsi miettimällä millaisia he ovat. Kun haluaisit puhua näille samoille vieraille ihmisille, ujoutesi yhtäkkiä lamauttaa sinut ...
Haluaisit samalla aikaa olla sekä samanlainen kuin muut (kokea hyväksyntää, ystävyyttä ja rakkautta) sekä pysytellä ylhäisessä yksinäisyydessäsi ("en voi muuttaa itseäni"), jossa ei ainakaan ole loukkaamisen vaaraa. Auttaisiko sen tiedostaminen, että jokainen ihminen kokee vastaavia tunteita?
Usein ihminen, joka kiivaasti etsii rakastettua, haluaakin itse kiivaasti tulla rakastetuksi. Ehkä sinun pitäisi tutkia itseäsi, mikä on se osa sinussa joka on toivoton ja tuntee olonsa turhaksi? Tyttöystäväkään ei mahda näille tunteille mitään jos sinusta siltä tuntuu.
Ole rohkea, ja kohtaa toinen ihminen aidosti. Juttele vaikka ihastuksesi kanssa. Onhan siinä toki kynsille saamisen vaara, mutta mitään riskeeraamatta ei mitään myös saa. Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen elämäntarinamme, omat huolemme, omat mielitekomme ... jokainen meistä on erilainen. Mieti miksi vihaat muita ihmisiä?
Mene mielenterveystoimistoon, sillä sinulla voi olla piilevä masennus.
Et siis halua kulkea massan mukana vaan seuraat omaa linjaasi. Hienoa, että uskallat sen tehdä. Pidä siitä kii. Minäkin pidän omasta linjastani.
Miksi vihaat muita ihmisiä? Muistuttavatko he niitä jotka ovat Sinua hyljeksineet? Suojaako vihan tunne sinua peloltasi/ujoudeltasi? Ymmärrän, että vihaat. Jokainen ihminen on silti yksilö ja toivon, että et suoraan näytä vihaasi heille jotka eivät sitä ole ansainneet. Tiedät varmasti itsekin, että osoittamalla vihamielisyyttä syyttömiä kohtaan ei kukaan tahdo olla sellaisen henkilön ystävä.
Ongelmasi on ujous. Siitä vaan on päästävä yli. Minun on helppo se sanoa ja sinun ehkä vaikea toteuttaa, mutta se on fakta. Olen itse todistanut, että kannattaa ottaa pieniä riskejä ja tutustua varovaisesti ihmisiin sillä nämä tuttavuudet tuovat paljon hyvää mieltä. Jos ujoutesi on ylitsepääsemätöntä ja estää harjoittelustasi huolimatta sosiaalisten suhteiden luomisen kannattaa hakea apua vaikka mielenterveystoimistosta. Ammatti ihmiseltä jokatapauksessa.
Se minkä tytöt huomaavat pojassa on itseluottamus. Poika/Mies jonka itseluottamus on tarpeeksi korkea (ei tietenkään ylitseampuva) tekee itsensä huomattavaksi ja hänet huomataan. Ujon on vaikea tätä itseluottamusta tuoda julki. Tosi eihän ole sanottua, että jokainen tyttö tuijottaa vain itseluottamukseen...
Olen varma, että sinussa on sisällä kultainen ja kohtelias poika.
Kannattaa siis ottaa riski ja mennä puhumaan. Huomaavaisuus, kohteliaisuus ja suvaitsevaisuus palkitaan aina eivätkä varmasti karkota yhtäkään tyttöä.
on se vaikeaa tuo kakskymppisen elämä, oli mullakin. Silloin ihmisen aivot kasvaa lujaa. Ryyppää niin aivot kutistuu! Menee se vaikeus muutenkin ohi, onneksi. Useimmilla. Tuo on ihan normaalia ton ikäsenä!