Hei,päätin myös osallistua tähän keskusteluun, ja kertoa oman tarinan. Olen jo 33v, monen lapsen äiti. Sairastuin bulimiaan parikymppisenä.olin noin 8 vuotta "terve", nyt puoli vuotta sitten vanhat pirut palasivat. Jäin yksinhuoltajaksi, mies löysi uuden.Itsetunto romahti,tunnen oleva ruma ja lihava. Nyt syön mielialalääkkeitä tähän oloon. Se on hillinnyt tosi paljo yrjöömistä. Mietin, miten on mahdollista,että minä, aikuinen nainen sairastun taas tähän nuorten naisten tautiin?
Minun tarina
Äiti
51140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvin voi sairastua uudestaan ja uudestaan. Lueppa Prinsessa Dianan elämänkerta ... ei siis rahakaan auta.
Voimia ja parantumista sinulle - et ole ongelmasi kanssa yksin! :)
En kestä ressiä yhtään..
Kun liian moni asia menee mäkeen..
Ystävä kuoli viime viikolla, Hevonen sairastui, talous on viturallaan, äijän heitin pihalle,
isot näyttelyt tulossa ja eläinlauma vielä trimmaamatta.. Töissä pitkää päivää...
Ei jaksa syödä hyvin, tai sitten kun syö niin menee oksentamaan.. Nukkumisesta ei tule mitään..
En jaksa olla yksin.. Olen iltatöissä joten ei ole edes juttuseuraa paitsi joskus vapailla... Ei vaan taas jaksais.
musta tuntuu et noi syömishäiriöt eivät paranee ikinä... vähänkuten alkoholismi. eli jos kerran aloittat, niin on aina riski et sairastut uudelleen.
sairastuin vasta 1.lapseni synnyttyäni. kaiken kaikkiaan bulimiaa oli n.5v.välillä oksensin enemmän ja toisinaan pystyin hillitsemään itseni.minulla ei ole koskaan oikeastaan edes ollut tarvetta laihduttaa..kai kaiken takana on vain niin huuono itsetunto...2.raskauden aikana pystyin hillitsemään itseäni olemaan oksentamatta, vaikka makea tosissaan maistu. nyt vauva 3kk ja huomaan löytäväni itseni toisinaan roikkumasta pöntön yllä..et silleen.käyn kovaa taistelua itseni kanssa.toistan itselleni,että jos kerran syön makeaa paljon niin pakko olla oksentamatta muuten syömisestä ei tule loppua ollenkaan...eikä oksentaminen lopu ikinä..
Jos jollakin tavalla lohduttaa, niin minulle lähes vaihdevuosi-ikäisenä naisena tämä kuvaamanne sairaus puhkesi 30 vuoden hiljaiselon jälkeen. Surua menetyksistä, lasten kotoa irrottautumista, hyödyttämäksi kokemista etc. Kaikkea sitä onkin. Näitä omia uudistuvia ja unohdettuja ongelmia.