UL vastakulttuurina

Esitän kysymyksen, olisiko uuslestadiolaisuutta olemassakaan, ellei olisi vanhoillislestadiolaisuutta? Asia lienee mahdottomuus, samalla tavalla kuin munan olemassaolo ilman kanan olemassaoloa?

Tämä tulee esiin siinä, ettei tällä UL-palstalla vielä paljonkaan käsitellä asioita peilaamatta niitä v-lestadioilaisuuteen, vaikka ylläpito onkin luonut oman osaston vl-keskustelulle ja oman osaston ul-keskustelulle.
Tulee sen vuoksi mieleen, onko se peräti niin kuin perheessä, jossa murrosikäinen alkaa tehdä pesäeroa vanhempiinsa ja haluaa tehdä kaiken toisin kuin omassa kodissa on tehty? Mutta ei kuitenkaan uskalla täysin katkaista suhteitaan omaan kotiinsa, vaan elää, asuu, syö ja nukkuu kotonaan, vaikka se olisi nuoren mielestä muuten täysin surkea paikka.

Kun lukee täällä UL-kirjoittelua, liike näyttäytyy ajatuksiltaan ja elämäntavoiltaan siis lähinnä peilikuvana vl-elämäntavoille. Vaikuttaakin siltä, että UL-liike on syntynyt edesauttamaan vanhoillislestadiolaisten kotien lapsia itsenäistymisessä kahlitsevaksi koetusta kodin perinnöstä. Yleensä tällaisten vastakulttuurien elinvoimaisuus ei kuitenkaan ole kovin suuri siksi, että se määrittelee itsensä toisen kulttuurin kautta, eikä sen vuoksi varsinaista omaa ja itsenäista ajattelua, sellaista, joka ei olisi määritelty protestin kohteesta käsin, kovin paljon löydy.

Jotta UL-liikkeen ääni voisi joskus tulla kuuluviin, olisi tässä vaiheessa omaa identiteettiä vahvistettava ainakin nimellä, jossa ei olisi näin voimakasta yhteyttä "äiti"-kulttuuriin eli vanhoillislestadiolaisuuteen. Muutenkin UL-lestadiolaiset voisivat yrittää miettiä, mitä he elämästä ja maailmasta ajattelisivat, ellei heillä olisi rasitteenaan kahlitsevaa vl-kodin perintöä.

Toistaiseksi UL-lestadiolaiset kokevat kuitenkin turvallisemmaksi entisen kotipihan läheisyyden, jossa he voivat käydä tutussa ympäristössään läpi puberteettivaihettaan, tietoisena siitä etteivät rakastavat vanhemmat koskaan lopullisesti hylkää omaa lastaan.