"Leikään Boodomia" on meijän perheen uusi leikki:)
Meillä on pihalla teltta, semmonen mihin mahtuu just ja just neljä vierekkäin makamaan kuin sillit purkissa.
Leikki on siis tälläinen:
Lapset(miksei aikuisetkin) hyörii aikansa teltan ympärillä ja puuhailevat kaikenlaista.
Leikkivät mm. kalastusta ja kortinpeluuta.
Sitten joku huutaa että leikitään Boodumia!!.
Porukka säntää ympäriinsä piiloittamaan tavaroita ja sitten kiiruusti makamaan vierekkäin telttaan ja leikkimään nukkuvaa.
Isi tai äiti(tai muu henkilö) käy vaivihkaa kurkkimassa teltan läheisyydessä ja huutavat sitten pian että HEP!
Sen jälkeen lapset( tai aikuisetkin) mylläävät itsensä ihme asentoihin teltassa ja joku jää ovelle roikkumaan niin että jalat vaan pilkottaa.
Isi ja äiti(tai vaikka joku lapsista ketä ei ole teltassa) poliiseina saapuu paikalle ja yrittävät selvittää kuka aloitti mylläämisen ja ketä teki sen ensin. Ja kuka piilotti tavaraa ja minne.
Jalat teltan oviaukossa on kovan arvuuttelun kohteena.
kenen jalat mahtaa olla?
Jos vanhemmat( tai kuka tahansa.leikiiin ryhtyvä),
arvaa kuka aloitti riehumisen teltassa ekana saa "ns myllääjä" pisteen"
Ja sitten etsitään piilotettua tavaraa.
Piste tulee jokaisen teltassaolijan piilottamasta tavarasta.
Ja sen teltassa olevan tavaroita mitä etsijät ei löydä! Saa tuplapisteen.
Kun jalkojen arvoitus on ratkennut ja mylläämisen aloittajan henkilöllisyys arvattu, lasketaan pisteet vielä löydetyistä tavaroista.
Se kuka voittaa saa tomia poliisimestarina "eli huppuetsijänä"
Ja kaikilla oon niin mukavaa. Todella kiva leikki:)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosi kiva juttu kaiken ankeuden keskellä. Kolmen lapsen äitinä uskon, että se voi olla jopa totta!
Ja ihan oikeesti on hiton kiva leikki:)
toivottavasti sulla ei oo oikeesti lapsia!!! toi on jo sairasta!!! jos se olis es joku telttaleikki mut et se on täytyny nimetä karmivan surmatyön mukaan!!! hyi!!!
Lapset ottavat leikit milloin mistäkin - jopa tv-uutisista
Kuule lapset ottavat leikin milloin mistäkin.
Näin itse päiväkodissa, kun lapset leikkivät salarakasta. Aina joku meni jonkun kanssa piiloon ja koetettiin hakea ja arvata kuka on kulloinkin salarakas. Että sillain....