Okei, elikkä tällaisesta aiheesta nyt ajattelin tehdä topicin koska omalle kohdalle mahdollisesti tulossa.
Toivoisin nyt että ikäerosta jonka tulen mainitsemaan ei jauhettaisi, olen siitä tarpeeksi kuullut kyllä ja tiedän enemmistön mielipiteen, se ei kuitenkaan mitään vaikuta.
Eli minä, 14-vuotias tyttö, ja 18-vuotias poikaystäväni nyt kyseessä. Poikaystävä on alkanut puhumaan kihloihin menosta kun meillä kohta vuosi tulee täyteen.
Itse olisin tai ainakin luulisin olevani valmis, ja tietenkin myös haluaisin. Kihlaus ei kuitenkaan ole mulle enää mikään ihan pikku juttu.
Poikaystäväni otan vakavasti, mutta teini mikä teini. En ole koskaan teinikihloista ollut järin innostunut, toisaalta vuosi saattaa ehkä ollakin tarpeeksi pitkä aika siihen.
Ja koska olen teini ja käsitän sen itsekin, tiedän etteivät kaikki päätökseni aina ole järin fiksuja, vaikka yritänkin tehdä parhaani ja ajatella kaikilta kannoilta.
Elämänkokemusta minulta taas kyllä löytyy, mutta en sanoisi olevani ikäistäni "vanhemman tasolla" (ainakaan koska en tykkää sanoa niin) vaan pikemminkin että olen yleisesti ottaen muita ikäisiäni kokeneempi, tehnyt ja nähnyt enemmän.
Nyt kaipaisin yleisiä mielipiteitä asiasta. Onko teidän mielestänne minun tilanteessani oleva teini perustamassa tulevaisuuttaan liian aikaisin? Olisinko minä (sen perusteella mitä yllä mainitsin) teidän mielestänne mitenkään valmis kihloihin?
huom huom. kyselen nyt vain yleiseltä kannalta, tämä topic ei välttämättä päätökseeni vaikuta lainkaan.
Toivoisin nyt että ikäerosta jonka tulen mainitsemaan ei jauhettaisi, olen siitä tarpeeksi kuullut kyllä ja tiedän enemmistön mielipiteen, se ei kuitenkaan mitään vaikuta.
Eli minä, 14-vuotias tyttö, ja 18-vuotias poikaystäväni nyt kyseessä. Poikaystävä on alkanut puhumaan kihloihin menosta kun meillä kohta vuosi tulee täyteen.
Itse olisin tai ainakin luulisin olevani valmis, ja tietenkin myös haluaisin. Kihlaus ei kuitenkaan ole mulle enää mikään ihan pikku juttu.
Poikaystäväni otan vakavasti, mutta teini mikä teini. En ole koskaan teinikihloista ollut järin innostunut, toisaalta vuosi saattaa ehkä ollakin tarpeeksi pitkä aika siihen.
Ja koska olen teini ja käsitän sen itsekin, tiedän etteivät kaikki päätökseni aina ole järin fiksuja, vaikka yritänkin tehdä parhaani ja ajatella kaikilta kannoilta.
Elämänkokemusta minulta taas kyllä löytyy, mutta en sanoisi olevani ikäistäni "vanhemman tasolla" (ainakaan koska en tykkää sanoa niin) vaan pikemminkin että olen yleisesti ottaen muita ikäisiäni kokeneempi, tehnyt ja nähnyt enemmän.
Nyt kaipaisin yleisiä mielipiteitä asiasta. Onko teidän mielestänne minun tilanteessani oleva teini perustamassa tulevaisuuttaan liian aikaisin? Olisinko minä (sen perusteella mitä yllä mainitsin) teidän mielestänne mitenkään valmis kihloihin?
huom huom. kyselen nyt vain yleiseltä kannalta, tämä topic ei välttämättä päätökseeni vaikuta lainkaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
itsekkin 14 wee ja teinikihlat tuli vastaan viimeviikolla.Mietippä näitä kyssiä oikeen tarkkaan.Oletko valmis luopumaan lapsuudestas ton ikäsenä?Etkö tahtoisi olla lapsi vielä vähän aikaa?Naimisiin voitte mennä vasta 18 vuotiaina,luuletko että poika odottaa sinun aikuistumistasi,ja kestää teinin oikkkujasi pitkäänkin?Jos vastasit näihin mielessäsi ja sait itsesi vakuuttumaan oikeasta päätöksestä niin ONNEA!!
Lapsuudestani olen luopunut kauan sitten, vaikken olisi voisin sen hänen vuokseen tehdä.
Totta kai hän odottaa ja kestää, ja teinin oikkuni menevät varmasti ohikin jossain vaiheessa.
kyse on aika paljon siitäkin kun en ole koskaan tykännyt teinikihloista, haluaisin myös että muut ihmiset ottais sen ihan tosissaan koska jos menen kihloihin niin olen silloin ihan vakavalla pohjalla.
mitäs sun äitis ja iskäs siihen meinaaa??
He pitävät pojasta ja käytännössä oikeastaan asunkin pojan luona, heidän luvallansa :) En ole vielä itse kihloihin menosta kysynyt mutta en usko että mitään pahaa.
Vajaa vuosi seurustelua ei ole aika eikä mikään. Tuossa iässä se toki varmasti tuntuu siltä, mutta todellisuudessa et voi tietää vielä, aiotko viettää loppuelämäsi juuri tämän jätkän kanssa. (Kihlaushan on lupaus avioliitosta.)
Varmastikaan kukaan 14-vuotias, paljon elämänkokemusta tai ei, ei ole vielä valmis kihloihin ja sitä seuraavaan avioliittoon.
puolustan N-F kantaa sillä pointilla että itse olen 14 ja kihloissa 17 vuotiaan kanssa,asumme samassa asunnossa vanhempien luvalla,hän opiskelee ja minä käyn koulussa päivittäin.Meillä ei ole ollut mitään vaikeuksia TÄHÄN asti,mutta voihan niitä vielä tulla....=)
mikään puolustus vaikka itse olet tehnyt niin! Ootko ihan varma että haluat tuon tyypin kanssa mennä naimisiin? Et saa 4 vuoteen mennä naimisiin häänen kanssaan.
Voi teitä nuoria!
Itse menin kihloihin 15-vuotiaana toisen 15-vuotiaan kanssa. Olimme tunteneet ~puoli vuotta ja seurustelleet 3 kuukautta. Oltiin onnelisia, hankittiin sormukset, ei kerrottu vanhemmille jne. Tätä "onnellisuutta" sitten jatkui vuoden.
Tuossa iässä persoona kuitenkin vielä kehittyy, ja se kävi meidän "kihlojemme" kohtaloksi.
Sekä poika että minä muutuimme, mies tosin väkivaltaiseen suuntaan. Puolitoista vuotta jaksoin roikkua tuossa henkistä väkivaltaa täynnä olleessa suhteessa, olimmehan sentään kihloissa. Loppujen lopuksi homma meni sellaiseksi että poika jätti joka kerta kun nähtiin, otti kyllä myös takaisin. Lopulta olin aivan rikki henkisesti. Minun oli pakko repäistä itseni irti tuosta suhteesta, muuten olisin tuhoutunut.
Nyt olen 20-vuotias ja onnellisesti avoliitossa. Nykyisen mieheni olen tuntenut 13-vuotiaasta, olemme seurustelleet vajaat kaksi vuotta joista asuneet yhdessä nyt ~viisi kuukautta. Kummallakaan ei ole mikään kiire kihloihin, vaan elämme nyt rauhassa yhdessä ja katsomme asiaa sitten myöhemmin.
Nyt siis muutama varoituksen sananen ikävät kihlat kokeneelta!
Väkivaltaiset miehet haluavat sitouttaa naisensa itseensä mahdollisimman nopeasti ja tiukasti. Tämä on tutkittu juttu. Ja totta, en itsekään uskonut tätä kun luin ensimmäisen kerran. Totuus kuitenkin on tarua ihmeellisempi.
Ymmärsin, ettette asu yhdessä? Ihan oikeasti se ei ole ihan niin helppoa kuin kuvittelisi. Kaikki tietämäni kihlat, jotka ovat alkaneet jo ennen yhdessä asumista, ovat kariutuneet.
Ja mikä kiire teillä on? Olette molemmat vielä nuoria ja kuten sanottu, persoona kehittyy vielä tuossa vaiheessa ja roimasti.
Sitten vielä tosiaan, kyse on kuitenkin lupauksesta avioliittoon. Oletko täysin varma, että haluat viettää ko. miehen kanssa loppuikääsi?
Odottakaa vielä muutama vuosi. Teillä on molemmilla kyllä aikaa.
Toivon että jaksoit lukea tämän loppuun ja annoin ajattelemisen aihetta.
Sinulla on todella fiksuja ajatuksia, ehkäpä johtuen siitä että sinulla on myös kokemusta asiasta.
Elikkä, ollaan kylläkin siis koko pieni ikämme tunnettu, mutta vasta vuosi sitten suhde muuttui viralliseksi :) molemmat ollaan niin kauheen ujoja.
Käytännössä katsoen siis yhdessä asutaan. Viikonloput vietän vanhempien luona ja välillä viikollakin kotona käyn :) Mutta arjesta kuitenkin on pikkusen nyt kokemusta, puoli vuotta.
Väkivaltainen taas poikaystäväni ei todellakaan ole, päin vastoin, meidän suhteessa se väkivaltaisempi osapuoli olen kyllä minä vaan en häntä kohtaan... :D
mutta kiitos ajatuksistasi, todella fiksuja ovat :)
On että se on jo hyvin sopimatonta että 18v menee 14v pennun kanssa kihloihin. Sehän on aivan täysin naurettavaa, siis oikeasti ajatelkaa vähän mitä teette. Ja aika epätoivoinen pitää sen 18-vuotiaan olla että tommosiin pentuihin alentuu.
Eikö tuossa alkuperäisessä tekstissä toivottu jättämään tuo ikäasia kommentoimatta? Paitsi tietysti jos se jotain suurta tyydytystä saa aikaan, niin vaikeahan se on olla hiljaa.
En tiedä oliko kultaseni kovinkin epätoivoinen, kun tapasimme. Minä olin 14 ja hän 23. Tosin ensitapaamisella hän oletti minun olevan vanhempi. Nyt on reilut viitisen vuotta yhteistä polkua takana ja saman katon alla majaillaan. Aika epätoivoista. Vanhempanikin pitävät tapausta niin säälittävänä, että kutsuvat kultuani avovävyksi =)
meille kaikille.
Kasva ensin, pentu.
Jos joku olisi kysynyt minulta 14-vuotiaana, että onko tässä elämäni mies (tuolloin 23v.), olisin vastannut "kyllä". Samaa mieltä olen edelleen, nyt 19-vuotiaana. Eli ei siis ainakaan aivan metsikköön menneet tuntemukset asiasta, vaikka ikää oli vähän. Toisaalta itselleni kihlaus ei tullut tuolloin mieleenkään, koska aikaahan meillä on. Emme ole kihlautuneet vieläkään.
Minä en ehkä usuttaisi sinua kihloihin vielä. Niin paljon VOI muuttua. Ja jos ei muutu tai muuttuu muttei haittaa, niin ehditte hyvin myöhemminkin. Jos teillä on edessä yhteiset 60-70 vuotta, ehditte vielä miettiä asiaa hetken =) Eihän se pahaa tee? Jos tiedät rakastavasi tätä poikaa/miestä koko elämäsi, en yritäkään estää sinua lupaamasta sitä hänelle. Mutta eihän siihen sormuksia, juhlia tai kylälle kuuluttelua tarvita, kun ette kuitenkaan astele alttarille vielä vuosiin.
Oma ikäeroni on ehkä tilastojen mukaan suurta riskipeliä, en siis SUOSITTELE sitä kenellekään. Mutta jos olet oman rakkaasi löytänyt, ja hän sattuu olemaan sivua vaivaiset neljä vuotta vanhempi, niin mikäs siinä. Jos tiedät mitä teet =)
olit kirjottanu ht.nettiinkin..
sulla on sama nimimerkin lyhennys kun mulla x<
joo, sori, OT
Turhaan No-Face selittelet, kyllä me jo tiedetään.
-90 tai -91 syntyny ei todellakaan oo mikään "maailmaa nähny" vaikka sillee väittäski
Enhän mä maailmaa välttämättä ole paljoa nähnyt, mutta yleisesti ottaen ikäisiäni enemmän on tultu riehuttua. En ehkä ole fiksumpi, mutta hurvittelusta tiedän suhteellisen paljon.
Johtuen ehkä juuri siitä että suurin osa kavereistani on sitä 18. vuoden ylittäneitä ja tulee niiden kanssa tehtyä niitten juttuja..
Nuo "hurvitteluthan" muuttaakin asiaa paljon! Kyllä huomaa, että olet 14.
Vaikka 18v. voikin kuulostaa ikäisestäsi nuoresta jo vanhalta ja aikuiselta kaverilta, niin ihan pentuja hekin loppujen lopuksi ovat. Vaikka ovatkin lain mukaan jo "aikuisia" niin henkinen kypsyminen on vielä kovin kesken. (Enkä sano tätä pahalla tai pilkatakseni nuoria. )
Kysyisin pikemminkin mihin te niitä kihlasormuksia tarvitsette? Mitä se muuttaisi teidän suhteessanne? Mikä olisi toisin? Jos olette vuoden verran jo seurustelleet, niin luottamusta ja uskoa toiseen varmaan löytyy jo muutenkin.
Minä näen koko teinikihlat ihan turhana hömpötyksenä. Kihlat tuntuvat nuorella iällä vain sen pienen hetken "suhdetta syventävänä", mutta sekin aika menee ohi. Ja kun ajattelee tilastoja - niin juuri, ei pitäisi matematiikkaa sotkea rakkausasioihin kai, mutta... - niin vain promille teinirakkauksista kantaa läpi elämän, jokunen prosentti kestää viisitoista vuotta. Ja siksi toiseksi kihlauksen voi purkaa pikaistuksissaan yhdessä sekunnissa siinä missä seurustelusuhteenkin. Kyllä minä hakisin tätä romantiikkaa ja suhdetta syventävää puolta suhteeseen aivan muista asioista kuin kihlasormuksista. Olisiko pohjalla pojan pelko: hänellähän tuo armeijaan lähtö kolkuttelee...?
Hei
Kirjoituksesi perusteella olet kuitenkin melko järkevä ja ajattelet asioita, et vaan häslää, niinkuin monet 14-vuotiaat tekevät.. anteeksi nyt vain! (En halua kuitenkaan yleistää, tunnen pari 18-vuotiasta jotka ovat ihan kakaroita, ja pari 15-vuotiasta jotka osaavat jo käyttäytyä niinkuin "aikuiset")
Mun mielestä, sun kannattaisi vielä odottaa. Koska ethän sä menetä mitään vaikka odottelist esim. vielä vuoden? Vai menettäisitkö? Jos, niin mitä?
Eihän se arkipäiväsiin asioihin mitenkään edes vaikuttaisi, menitte te sitten kihloihin tai ette. Samanlaillahan te voitte "käyttäytä" (olla yhdessä) kuin jos menisitte kihloihin.. myöhemmin sinua meinaan saattaa harmittaa jos menet liian aikaisin. Mutta en halua tällä kirjotuksella kuitenkaan mitenkään vaikuttaa sun (teidän) päätökseenne..
Eips tässä muuta. Mukavaa syksyä :)
mitä kihlaus tarkoittaa? Ei se ole mikään sellainen asia joka tehdään vain siksi että se on kivaa tai kuuluu tehdä niin.
Kihlaus on lupaus avioliitosta, naimisiinmenosta siis.
14v on liian nuori siihen ja muutat mielesi vielä monta kertaa. Odota ihmeessä äläkä suostu siihen. Olet kuitenkin epävarma, tällaisissa asioissa pitää olla 110 % varma.