Pankit ottavat kuulemma liian suuria riskejä ulkomaisissa sijoituksissa sanoo Åkerholm.
Mitäpä niillä riskeillä väliä kun on hyvät takaajat. Jos hommat menevät vituiksi niin Suomen kansa maksaa.
Tämähän on nähty.
Mitäpä niillä riskeillä väliä kun on hyvät takaajat. Jos hommat menevät vituiksi niin Suomen kansa maksaa.
Tämähän on nähty.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi tietenkin olla Suomen kansaLAINEN, mikäli on sijoittanut varojaan ko. pankin osakkeisiin tai osuuksiin. Ei ole veronmaksajien ongelma, vaan omistajien. Huono sijoitus ei tuo jaettavaa omistajille.
Etkö ole kuullut 90-luvun lamasta ja miten 50 miljardilla veromarkalla avustettiin pankkeja samalla kun ne ajoivat yrityksiä kumoon oikein urakalla?
Niin että meissä jokaisessa veronmaksajassa on pieni pankkien maksumies.
Sen jälkeen laki muutetiin.
Ja hei, ei silloinkaan saaneet kaikki
"pankkiin sijoittaneet" vaan kaikki tallettajat saivat.
Olen kuullut ja saneeerasin jo silloin elinkelvotomia yrityksiä, jotka pääsääntöisesti olivat keskittyneet luomaan varallisuutta omistaja-yrittäjälle kilpaveneiden, ökytalojen ja juhlien merkeissä.
Tiedäthän, että siitäkin lamasta jäi merkittävä määrä yrityksiä henkiin. Ne olivat niitä, jotka keskittyivät omaan osaamiseensa ja elivät suu säkkiä myöden.
Hyvää päivänjatkoa sinulle ex-yrittäjä?
t. kloppi