Kun ei ole varastanut kaupasta mitään ja kuitenkin hälytykset alkaa huutamaan, mikä voi olla syynä ? Minulla se oli oma, kassissa ollut kamera.
Mikä hälyttää
kaupassa
61595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä hälyttivät lastenvaunut. Niiden kanssa ei ollut kauppaan asiaa. Vaunut tutkittiin, mutta syytä moiseen ei löytynyt.
sopivasti kiepillä ollut läppärin verkkojohto sai erään putiikin portit vinkumaan.
Onko mukanasi esim. vaate josta myyjäliike ei ole poistanutkaan kaikkia hälyttimiä? Joskus niitä jää ottamatta pois (ihan vahingossa).
Se voi olla melkein mikä vain metalliesine tai esine, jossa on metallia. Olen nähnyt mm. tapauksen, jossa asiakkaan oman kassin vetoketju aiheutti hälytyksen. Kirjaston kirjat ovat yksi yleisimmistä, niissäkin kun on samantapainen hälytinliuska kuin kaupan tuotteissa.
kerran kannettava cd-soitin, jota kuuntelin juuri kun kävelin hälytysporttien läpi. Kerran alkoi portit ulvoa, kun puhuin kännykkään. Näin ainakin oletan. Eli ne kyllä hälyttävät ties mistä...
nykyaikana voi näköjään hälyttää mikä vaan.