Pieni tyttäreni kysyi aamulla ulkona, että jos heittää ruusunmarjan maahan kasvaako siihen ruusu. Kasvaako? Enpä uskaltanut vastata oikein kun en varmasti itsekään tiedä *nolo*.
Kröhöm, nyt on pakko kysyä viisaammilta.
3
757
Vastaukset
- Filbert
mätänee maassa, ja yleensä siemenet mätänevät mukana. Kannattaa kaivaa siemenet esiin kiulukan sisältä, puhdistaa ne hedelmälihasta ja kuivattaa. Kuivatut siemenet voi sitten kylvää maahan. Siemen itää kuitenkin varsin hitaasti ja itäessään kasvattaa ensin juuren. Harvoin vielä seuraavana kesänä näkyy mitään maan pinnalla. Vasta kahden tai kolmenkin talven jälkeen tulee näkyviin ruusuntaimi.
Kylvöpaikka kannattaa siis merkitä hyvin, ja ihan rutikuivaksi multaa ei pitäisi päästää kylvöä seuraavana kesänä. Kärsivällisyys palkitaan, minulla kasvoi tänä kesänä taimi toissa vuonna kylvämästäni taiganruusun siemenestä. Oikea vastaus tyttärellesi lienee, että siitä voi kasvaa ruusupensas ja useampiakin, sillä ruusunmarja on täynnä siemeniä. Eikä ne siemenet heti mätäne, vaan koska niillä on hyvin pitkä itämisaika, voivat ne itää vasta muutaman vuoden kuluttua, kun olosuhteet ovat sopivat. Silloin ne ovat voineet jo levitä maan mukana hajalleen ja osa on päässyt oikean syvyyteen, jossa kosteus säilyy ja itäminen onnistuu.
Jos tyttäresi on kiinnostunut itämisestä yms. niin kurkatkaapa kuinka paprikan siemenet itävät sivuilla:
http://www.cedunet.com/~rte47 ...ja etusivun linkki: "Idätystä voi jouduttaa...", tämän sivun alimmainen kuva esittää paprikan itämistä animaationa.- mutsi ulalla
Ja kiitos myös kivasta paprikalinkistä! Meihin iski idätyskipinä kun kävimme sivuilla - saapa nähdä kuinka meidän ruusunsiementen käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973357Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2492199Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m971981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001893Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211829- 1151673
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11331- 571255