Ei ketään kiinnosta...

Täytyy tunnustaa että minua kiinnosti yksinäinen elämäntilanteesi sen verran, että kirjoituksesi luin ja siihen nyt vastaankin. Tiedän, että on vaikeaa ja raskasta kun ketään ei erityisemmin kiinnosta juuri sinun mielipiteesi tai ajatuksesi. Tai saattaisihan ne kiinnostaakin jos vaan tietäisivät miten mielenkiintoisia juttuja ne on. Ongelma on siinä etteivät ne vielä tiedä miten kiinnostava ihminen olet. Itsekin olin saman ongelman kanssa lukioaikani. Oli minulla pari kaveria mutta ei kai niitä kiinnostanut mitä minä ajattelin. Aina kun vaan oli muita lähettyvillä niin minut unohdettiin. Kuitenkin olen pärjännyt tähän asti, vahvistanut ajan kanssa itsetuntoani ja alkanut ajattelemaan asiaa siltä kantilta, että minulla ei ole mitään menetettävää vaikka olisinkin enemmän se oma kiinnostava itseni. Aiemmin en uskaltanut olla tarpeeksi rohkea siihen. Uskon, että päivä paistaa vielä sinunkin risukasaasi. Ihmisillä on kummallinen tapa nähdä toisen ihmisen ajatusten läpi. Jos et ole totaalisen oma itsesi ja itsevarma henkilö, et kiinnosta muita ihmisiä kamalasti. Jos olet ihan aito luonnonlapsi, muut huomaavat sinut kuoresi alta ja löytävät ne kiinnostavat asiat sinusta helpommin. Ei ole mitään syytä tuudittautua siihen uskoon, ettet olisi kiinnostava, tai että olisit täysin turha ihminen! Yksinäisyytesi voi johtua siitäkin, että olet kangistunut omaan rooliisi ryhmässäsi. Kaikki ovat tottuneet että ihmiset pysyvät tietyssä järjestyksessä ryhmässään, ujot ovat ujoja, hiljaiset pitävät päänsä kiinni ja yksinäiset pysyvät yksin. Valta on suupalteilla ja suosituilla ihmisillä. Nämä roolit varmasti estävät lukiossakin ihmisiä olemasta oma itsensä, kunhan vaihdat vähän maisemia, huomaat kyllä miten kiinnostava sinäkin olet ja saat taas helpommin ystäviä. Lukio on aikamoinen pikkulasten temmellyskenttä ja yksinäisen painajainen. Elämä helpottuu kunhan pääset siitä puljusta pois, ei ole mitään syytä epätoivoon. Ja usko pois, olet siinä iässä että elämä tuntuu ihan kamalalle. Anna ajan tehdä tehtävänsä niin hommat hoituu. Ehkä jo vuoden päästä elät ihan erilaista elämää, ajatuksesi ovat jäsentyneet ja olet löytänyt jostain uutta itsevarmuutta ja toivon kipinän. Vuodessakin ehtii tapahtua ihmeitä :)

Ai niin, noista "suosimisista" ja huomion saamisesta sen verran, että ehkäpä äitisi vaan ajattelee, että pärjäät niin hyvin itseksesi ettet tarvitse sen kummempaa tukea ja turvaa. Ja toisaalta jos hän on ollut katsomassa jotain tv-sarjaa niin on ihan ymmärrettävääkin, ettei siinä sivussa paljoa kuuntele jos oma lapsi tulee asioitaan selittämään. Ainakin itse tässä taannoin katsoin niin intensiivisesti Everwoodia, etten olisi huomannut vaikka vieressä olisi räjäytetty ydinpommi :D kannattaa mennä vanhempien juttusille silloin kun ajankohta on otollinen syvällisemmälle keskustelulle. Veljiesi suosimisesta taas voisin sanoa sen verran, että vanhemmat harvoin ajattelee sen kummemmin miten he lapsiaan suosivat. Jos ne veljesi vaan ovat sen verran äänekkäämpiä että keräävät huomion itseensä tai jotain. Se ei silti kerro yhtään mitään sinun mielenkiintoisuudestasi tai arvostasi. Koska sinulla on ilmeisesti iso perhe, uskon sinun olevan arvokas monelle ihmiselle. Saattaa olla, etteivät perheenjäsenesi vain osaa kertoa miten paljon heille merkitset, tai etteivät he vain tajua sanoa sitä ääneen. Sellaiset tärkeät asiat kun tahtovat lähes aina unohtua kaiken kiireen keskellä. Toivon sinulle voimia ja toivottavasti löydät vielä ystäviä olemalla oma mielenkiintoinen itsesi!

Mä olen myös yksinäinen..
Olin koulukiusattu koko peruskoulun,ja olen aina saanut pettyä ystävyyssuhteissa,mua on loukattu ja satutettu tosi pahasti,enkä enään uskalla luottaa ihmisiin..en ole nykyään enään niin ujo,
mutta en ole hyvännäköinen ja siksi luulen ettei kukaan halua tutustua muhun edes kaverina..
mä olin 18v kun aloin seurustella ensimmäisen kerran.mulla on muutama kaveri mutta ne asuvat toisella paikkakunnalla

minäkin seurustelin ensimmäisen kerran vasta 21-vuotiaana ja hyvin menee.
En halunut vain väkisin ottaa jonkun koska muillakin oli jo poikaystävä.
Tietenkin heillä ei ollut enään aikaa kaverille kun perustivat perheitä,mutta samalla lailla kävi mullekin etten ehtinyt nähdä heitä kun aloin seurustella.
Odota miellummin sitä oikeaa kun että tyydyt johonkin ketä et rakasta,muuten kadut vanhempana eroneena rouvana joka leikkii nuorta jossain diskoissa...niitä kun näkee joka puolella...säälittävää..

No täältä varmaankin kavereita saisit. Pistä vaikka sähköposti osoite tänne. Onhan niitä muutenkin kaikenmaailman treffipalstoja ja chattejä.