Kattelin tossa kyseisen leffan perjantaina ja täytyy sanoa että oli todellinen pettymys ! Suoraansanoen jäätävää jöötiä.
Odotin että leffassa olisi jotain jännitettävää, mutta kaikki oikeastaan tapahtui viimeisen vartin aikana. Itse pääörkki oli aika kehno tietokoneanimaatiokökkö ja tarinassa ei ollut erityistä sisältöä. Mitään ei selitelty, örkki vaan oli ja tuli pimeistä komeroista.
* / Kouluarvosana: 6-
Boogieman
4
832
Vastaukset 4
Mie tykkäsin kyseistä leffasta
arvosanaks voisin antaa 9- evuli-f
Oli ihan katsottava, vaikka pariin otteeseen alussa meinasikin nukahtaa.
Olisi ollut parempi ja jättänyt mielikuvitukselle tilaa, jos Boogiemania ei olisi aineellistettu. Sillä se olento näytti aivan siltä kuin se olisi otettu jostain tosi vanhasta kummitus leffasta.
Kuuluu samaan sarjaan kaunan kanssa.
Eli kerran voi katsoa, muttei toista.
JA tämähän oli vain omamielipiteeni, eikä ollut tarkoitus morkata elokuvaa, jos sellainen maku jäi kommentistani suuhunne..
- Tomppa
Ei yhtään pöllömpi leffa... Kuvailisin sitä sanalla näppärä. Muutamia hyviä kohtauksia, jotka saivat jopa vilunväreitä aikaiseksi. Itseeni juuri vetosi se ettei asioita lähdetty selittelemään ja vatvomaan. Hauskaa viihdettä eikä ollut edes pituudella pilattu.
- halo
.. nimi on kylläkin boogeyman..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 931156
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit95946Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52797Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k35791- 54776
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.122734- 2694
- 59581
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant39506Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa33486