Oli yleisön osastossa jonkun Matti Korjulan kirje, jossa hän moittii Eero Pasasen väitteitä siitä, että Suomen 200 liikennekuolemaa saataisiin pois, kun vaan saadaan kameratolpat tarpeeksi tiheään teiden varsille. Tuo EP on tietääkseni ajokortiton liikennepasifisti, mutta vaikutusvaltaisessa asemassa tutkijana.
Teksti on asiallinen, kantsii lukea.
Teksti on asiallinen, kantsii lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Keillä o tunnukset niin copy paste juttu tänne hs:stä jos aihe on nettiin laitettu.
Liikennekuolemien nollavisio on täyttä utopiaa. Vaikka junakin kulkee kiskoilla, nopeusrajoitusten mukaan ja täydellisessä valvonnassa, hupsista, niitä havereita sattuu jopa VR:lle. Tutkijoiden kannattaisi muistaa että kotiinkin on moni kuollu, mitäs näille pitäs tehdä?
Ei liikennettä tarvitse saada yhtään turvallisemmaksi, koska muuallakin kuolee ihmisiä kuin liikenteessä. Siksi myös liikenteen valvonta on turhaa ja tulisi kokonaan lakkauttaa.
Mutta ei kai tolpista ole haittaa, jos ajelet suurin piirtein rajoitusten mukaan?
Jos taas joudut aina laskemaan nopeutta tolpan kohdalla, tiedät, kenen takia niitä tolppia sinne viritellään.
Katso peiliin, siellä näkyy yksi sellainen syypää.
Kai ensiksi on pyrittävä poistamaan liikenteestä tärkeimmät onnettomuuksia aiheuttavat tekijät kuten humalassa tai pöllyissään liikenteessä toilailevat, ajokortittomat ja asenteiltaan liikenteen kaltaiseen yhteispeliin soveltumattomat. Näistä ei kameratolpilla saada ensimmäistäkään pois, vaan tarvitaan aktiivista liikenteenvalvontaa, mikä ei taas kustannus- ja resurssisyistä tunnu sopivan.
Tuli tässä katsottua sanomalehdistä viikonlopun esimerkkitapaus: umpikänninen, ajokortiton, varastetulla autolla liikkuva kaveri, jonka auto oli vielä täynnä varastettua tavaraa, ajoi huimaa ylinopeutta sattumalta tiellä olleen tutkapartion haaviin. Kuinka tällaiset kuskit saadaan poistetuiksi välittömästi teiltä pelkillä kameratolpilla?