Radiossa tänään: Vuokralle vai omaan?

Asumisen teemailta tänään su Radio Suomessa klo 18-> aiheena vuokralle vai omaan. Nyt tulee sitten muutakin mielipidettä asiaan kuin tämän palstan kautta. Kuunnelkee.
5901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun kansalaisille aletaan tehdä tietoiskuja tällaisista asioista ollaan jo lähellä kuilun reunaa. Kun itse Radio Suomessa puidaan tällaista asiaa, on aika satavarmaa että tuolta muutama jäkäläkorva ottaa asian pohdintaan, laittaa mehtää nurin muutaman hehtaarin ja lähtee ostoksille, kun oikein Radio Suomessa oli juttua että kansa ostaa.

Tämähän on vanha kaava: sijoittajat myyvät, kun jokin asia saatetaan aikaansa jäljessäolevien ostajien tietoon.

Äänestä
  • Loppukaneetissa todettiin, että vuokrat laskevat vain vuokranmaksajien keskusliiton asiantuntijan päiväunissa ja koroille ei ole lasku- eikä nousupaineita vuoteen. Todettiin myös ohjelman aikana, että osa sijoittajista on jo myynyt, mikä voi vaikuttaa nostavasti vuokriin.

    Äänestä

  • Ci-Tikka kirjoitti:

    Loppukaneetissa todettiin, että vuokrat laskevat vain vuokranmaksajien keskusliiton asiantuntijan päiväunissa ja koroille ei ole lasku- eikä nousupaineita vuoteen. Todettiin myös ohjelman aikana, että osa sijoittajista on jo myynyt, mikä voi vaikuttaa nostavasti vuokriin.

    Asuntolainaa rinnastettiin myös vankilatuomioon otatat vapaaehtoisesti 30-vuoden kakun yleensä vielä asut liian pienessä sellissä,ja paikallahan oli tietysti välistävetäjä siis kiinteistövälittäjä, kauheeta köhinää heti kun tuli puhetta asuntojen arvonalennuksesta mutta,yletystä kyllä riitti .Keskustelussa olisi voinut olla vaikkapa iltalehden toimittaja mikä kirjoitti asuntojen hinnoissa olevan ilmaa 40%.

    Äänestä

  • Niinpä, mutta kun sinulla itä-helsinkiläisellä köyhällä ei ole sitä metsää, mitä myydä ja muut silti ostavat. Kitkeriä ovat marjat sanoi kettu...

    Äänestä

lopussa toimittaja tokaisi vielä kovaan ääneen:

SYSSYLLÄ ALE -70% YES YES

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ci-Tikka kirjoitti:

Asumisen teemailta tänään su Radio Suomessa klo 18-> aiheena vuokralle vai omaan. Nyt tulee sitten muutakin mielipidettä asiaan kuin tämän palstan kautta. Kuunnelkee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu