Hei!
Monet ihmiset luulevat minut tavallisena mutta oikeasti minulla on vähän autistisuutta. Kävin keväällä Hogsan-nimisessä leirissä oppiakseen uutta autistisuutta. Olen 21-vuotias. Te parhaat kaverit ja muut ihmiset jotka luette tämän, haluan kertoa koko totuuden autististani. En halua enää salata teitä, koska te kaikki kaverukset olette vain tavallisia ja terveitä ihmisiä ja olen ainoa autistinen joka on tavallisten kavereitten kanssa. Te ette tietäneet koko autistisuuttani, mutta jos luette sen niin nyt tiedätte. Ja minua inhotti silloin että humalainen mies kävi päälleni autistisuuden takia. Poliisi kuitenkin näki tilanteen ja nappasi miehen. Minua silti inhotti tätä asiaa. Minulla on dysfasiaa eli kielen kehittymishäiriötä. Asun yhä perheeni kanssa. Minulla on vähän autistisuutta mutta näytän suurin piirtein tavalliselta ulkonäön perusteella. Osaan käydä itsenäisesti mihin tahansa paikkoja, vaikkapa busseilla. Kerroin nyt vain tätä koko tiekoneen lukijoille ja kavereilleni, jos satutte lukemaan tätä viestiä. Yritän jatkaa elämääni tästä eteenpäin.
Terveisin Marjut Greenlant =(
Monet ihmiset luulevat minut tavallisena mutta oikeasti minulla on vähän autistisuutta. Kävin keväällä Hogsan-nimisessä leirissä oppiakseen uutta autistisuutta. Olen 21-vuotias. Te parhaat kaverit ja muut ihmiset jotka luette tämän, haluan kertoa koko totuuden autististani. En halua enää salata teitä, koska te kaikki kaverukset olette vain tavallisia ja terveitä ihmisiä ja olen ainoa autistinen joka on tavallisten kavereitten kanssa. Te ette tietäneet koko autistisuuttani, mutta jos luette sen niin nyt tiedätte. Ja minua inhotti silloin että humalainen mies kävi päälleni autistisuuden takia. Poliisi kuitenkin näki tilanteen ja nappasi miehen. Minua silti inhotti tätä asiaa. Minulla on dysfasiaa eli kielen kehittymishäiriötä. Asun yhä perheeni kanssa. Minulla on vähän autistisuutta mutta näytän suurin piirtein tavalliselta ulkonäön perusteella. Osaan käydä itsenäisesti mihin tahansa paikkoja, vaikkapa busseilla. Kerroin nyt vain tätä koko tiekoneen lukijoille ja kavereilleni, jos satutte lukemaan tätä viestiä. Yritän jatkaa elämääni tästä eteenpäin.
Terveisin Marjut Greenlant =(
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinä olet diagnoosilla tai ilman.
Ei autismissa mitään häpeämistä ole, eikä salattavaa.
kun lukee vertaistensa kirjoituksia. Myös muut voisivat ymmärtää autistisia ihmisiä paremmin, kun vaan lukisivat mitä he ajattelavat. Ritalin on kelpo esimerkki ihmisestä, joka auttaa muita ymmärtämään kertomalla omista kokemuksistaan. Hyvä! Autististen ongelmana saattaa olla, että lähiympäristökään ei ymmärrä, vaan leimaavat helposti hulluiksi. Ihmeellistä on, että Suomesta löytyy vielä mielenterveyden ammattilaiseksi itseään kutsuvia, jotka eivät ole tutustuneet autismiin. He luulevat autistin kohdatessaan, että tämä on psykoosissa. Kuulin, kuinka eräässä etelä-suomalaisessa sairaalassa psykiatrian erikoislääkäri sanoi kohdatessaan aspergerin, että tämä on psykoosissa. Onneksi samassa sairaalassa oli vierailemassa eräs autismiin perehtynyt neurologian erikoislääkäri. Tämä oitis tunnisti aspergerin. "Tuollaisia oireita me kutsumme psykoosiksi sanoi psykiatri". "Me kutsumme tälläistä käyttäytymistä aspergerin autiseksi vaiheeksi, vastasi neurologi. "Henkilö on tällöin enemmän sisäänpäin vetäytyvä ja kommunikoi vähemmän ulospäin. Aspergerin autistisen vaiheen erottaa psykoosista siinä, että henkilä on täysin tietoinen ympäristöstään, vaikka näyttää olevankin omissa maailmoissaan"
Kiitos! Tuli hyvä mieli. Ja selvisi, että me ei ollakkaan psykoosissa, vaan autistisessa vaiheessa.
Mulla tulee ks. vaiheessa sellainen olo, kuin maailma jäisi jotenkin taka-alalle ja näyttää oudon synkältä. Olen silloin vain ajatuksissani ja kova ikävä vaivaa. On silloin kova ikävä kaikkia ihmisiä, niitäkin joiden kanssa on. Tuntuu, että olisin yksin, vaikka olisin seurassa. Tosin tuo on aika yleinen tunne, mutta tiettyjen vaiheiden aikana tunne on päällimmäisenä. Sillon usein itkettää, kun on niin kova ikävä ja surkea olo. Jopa pelottaa ja sen myötä tulee pelkotiloja. Alkaa pelkäämään ukkosta tai luulee olevansa kuolemansairas tai jopa voi pelätä kummituksia.
Joskus harvoin hakkaan päätä seinään. Lapsena se oli tavallinen tapa, ja äiti joutui aina kiskomaan mut syliinsä, että en satuttaisi itseäni. Nyt on kai sellainen autistinen vaihe menossa. Vähän pahaan aikaan. Autistisen vaiheen aikana tuntuu, että ajan kulumisella ei ole pahemmin merkitystä ja jälkikäteen katsottuna tuntuu, kuin aika olisi kulunut sellaisen aikana kovin nopeasti. Tupla tai jopa tripla nopeudella.
Linkki aiempaan keskusteluun aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000009025157
millaisia nämä as-henkilöiden autistiset kohtaukset ovat?
Oma Asperger-poikani saa kotona ollessaan sellaisia kohtauksia, että hän ravaa ympyrää räpyttelee käsiään sillä tavalla kuin autistiset ihmiset tekevät ja puhisee ja suhisee. Häneen ei saa silloin mitään kontaktia. Onko tällöin kysymys tällaisista autistisista kohtauksista?
Kohtauksia ei esiinny hänellä koulussa, koska hän silloin ilmeisestikin tsemppaa, eikä myöskään ole esiintynyt silloin, kun hän on ollut Lastenlinnassa viikkojaksolla.
Minulle ei ole annettu mitään hoito-ohjeita. Pitäisikö tällainen käyttäytyminen yrittää keskeyttää ja yrittää palauttaa lapsi kontaktiin vai antaa kohtauksen vain mennä ohi? Mitä sanotte hyvät as-ihmiset ja as-lasten vanhemmat?
Mulla tulee ainakin niitä pelkotiloja ja sitten eristäytymisjaksoja. Luulisin nyt kun mietin asiaa, että ne eivät koskaan esiinny päällekkäin, koska pelkotilan aikana on niin kamala se ikävän tunne ja pelkään kaikkea outoa.
Eristäytymisjakso on melkein sen vastakohta ja silloin mietin yleensä "järkeviä" asioita ja uppoutunut itseeni, enkä halua olla juurikaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Sitten on vielä ehkä erillinen sellainen, jossa en jaksa olla jatkuvassa kontaktissa ulkomaailmaan, ja olen täysin ajatuksissani, mutta jakso on erillään edellämainituista, koska erityisesti eristäytymisjakson aikana voin kuitenkin olla varsin hyvin "mukana", vaikka en halua ihmisten kanssa ollakkaan.
Mielikuvitusmaailmaan vaipumiseeen liittyy paljon pakkoajatuksia. Vihaan pakkoajatuksia, mutta ne löytävät aina tien. Vähän, kuin löisi yhden pään poikki, niin tilalle tulee aina uusi.
Pelkotilassa olen täysin ajatuksissani ja elän todella epätodellisessa maailmassa silloin.
Lapsena inhosin ja pelkäsin niitä jo etukäteen. Silloin tuntuu, kuin olisi jotenkin synkkää ja nestemäistä tai jotain. Lapsena en uskaltanut olla yksin lainkaan sellaisessa tilassa.
Poikaa varmaan ärsyttää, kun yrität häiritä hänen ajatuksiaan itseensä uppoutumisen aikana.
En nyt sano muuta, mutta kai se autistinen vaihe on sitä itseensä uppoutumista.
vähän samantapaisia oireita, vaikken ilmeisesti as olekaan. Kävelen joskus kehää huoneessa, kun ajattelen jotain oikein kiinteästi, ja kun keskityn esim lukemiseen, on minua hyvin vaikea herättää. En näe enkä kuule silloin mitään.
Varsinaisesti minua huolestuttaakin poikani kohdalla tämä käsien räpytteleminen (selvä autistinen oire) ja kummalliset äänet, joita hän päästää. Kohtaus voi joskus tulla kadullakin, kun olemme kävelemässä.
Kerran kun olimme eläinkaupassa, niin poikani sai taas lievän räpyttelykohtauksen, mistä seurasi, että eläinkaupanhoitaja ajoi meidät ulos, koska kuulemma häiritsemme häntä ja hänen eläimiään. Vammaisiin ei aina suhtauduta kovin suopeasti.
Olen kysynyt pojaltani, mitä hän ajattelee kohtauksen aikana ja hän on sanonut, että hän leikkii silloin. Mitään ahdistusta, mistä kerroit omalla kohdallasi, ei poikani kohtauksiin näy liittyvän.
Peloissaan ja ahdistuneena hän menee aivan hiljaiseksi ja vetäytyy johonkin nurkkaan. Hän ei itke koskaan. Kuin kivestä veistetyt kasvot vain kovettuvat entisestään.
annetaan kun psykiatri ei ymmärrä potilasataan. Syystä riippumatta psykiatria käyttää psykoosia yleisnimenä moniin eri käyttäytymismuotoihin. Eroa ei tehdä autististen, epileptisten tai sosiaalisisista syistä oudosti käyttäytyvien kanssa...
"Ollessani työssä mielisairaalassa näin psykoottisia päivittäin. Entisaikaan moni asperger hoidettiin väärällä diagnoosilla mielisairaalassa, ehkä vielä nykyäänkin, ja syötettiin psyykenlääkkeitä joista jäi pysyvät sivuvaikutukset(pakkoliikkeet ym. ym.). Nimimerkki ass:n pään hakkaaminen seinään muistuttaa psykoosia, vielä jos hän sitä tehdessään sulkee muun maailman tietoisuudestaan ja vaikkapa höpöttää jotakin käsittämätöntä, lisäksi jos puhuteltaessa häneen ei saa minkäänlaista kontaktia, voidaan hänen sanoa olevan psykoosissa"
kun lapseni ei pääse eteenpäin kotitehtävissään, vaan jää tuntikausiski junnaamaan samaan tehtävään...
Kai se on vaan kiinni siitä, että ei jaksa keskittyä. Menee omiin ajatuksiinsa ja miettii kaikkea, mitä tulee mieleen läksyistä ja muita asioita.
Mulla itsellä kaikkein paras lääke tuollaisiin keskittymisvaikeuksiin on ollut uni. Jos ja kun pystyy nukkumaan vähintään riittävästi, niin keskittyminen on helpompaa. Mutta vain helpompaa, eli ei poista ongelmaa kokonaan.
Tehkää parhaanne mukaan! :)