MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA:
Lista: Kaikki sosiaalitoimen asiakkaat (joko nykyiset tai entiset) voivat laittaa nimensä ns. Adressiin, jossa voivat osoittaa allekirjoituksellaan tyytymättömyytensä Imatran sosiaalitoimen palveluihin. Lista (Adressi) toimitetaan lähitulevaisuudessa Imatran Sosiaali-ja terveyslautakuntaan sekä Kouvolan Hallinto-Oikeuteen Sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsenen Marko Lindin johdolla!
Missä ja miten:
Lista tällä hetkellä A-KILTASSA Mansikkalassa (kaikki halukkaat voivat käydä laittamassa nimensä listaan). Viikon kuluttua nähtävillä Työttömien Ruokalassa Tainionkoskella (Mikäli Lista sinne hyväksytään "näytille" sekä täten annetaan mahdollisuus tyytymättömien sosiaalitoimen asiakkaiden vaikuttaa saadakseen tulevaisuudessa parempaa palvelua). Mahdollisuus laittaa nimensä listaan myöskin ottamalla yhteyttä allekirjoittaneeseen sähköpostilla!
Listan (ns. Adressin tarkoitus):
Ajaa köyhien (sosiaalituen piiriin kuuluvien) vähempiosaisten oikeutta siten, että he tulevaisuudessa saisivat laadukkaampaa, oikeudenmukaisempaa sekä inhimillisempää palvelua Imatran Sosiaalitoimelta!
Kunnioittaen:
Sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen:
Marko Lind
s-posti: [email protected]
Lista: Kaikki sosiaalitoimen asiakkaat (joko nykyiset tai entiset) voivat laittaa nimensä ns. Adressiin, jossa voivat osoittaa allekirjoituksellaan tyytymättömyytensä Imatran sosiaalitoimen palveluihin. Lista (Adressi) toimitetaan lähitulevaisuudessa Imatran Sosiaali-ja terveyslautakuntaan sekä Kouvolan Hallinto-Oikeuteen Sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsenen Marko Lindin johdolla!
Missä ja miten:
Lista tällä hetkellä A-KILTASSA Mansikkalassa (kaikki halukkaat voivat käydä laittamassa nimensä listaan). Viikon kuluttua nähtävillä Työttömien Ruokalassa Tainionkoskella (Mikäli Lista sinne hyväksytään "näytille" sekä täten annetaan mahdollisuus tyytymättömien sosiaalitoimen asiakkaiden vaikuttaa saadakseen tulevaisuudessa parempaa palvelua). Mahdollisuus laittaa nimensä listaan myöskin ottamalla yhteyttä allekirjoittaneeseen sähköpostilla!
Listan (ns. Adressin tarkoitus):
Ajaa köyhien (sosiaalituen piiriin kuuluvien) vähempiosaisten oikeutta siten, että he tulevaisuudessa saisivat laadukkaampaa, oikeudenmukaisempaa sekä inhimillisempää palvelua Imatran Sosiaalitoimelta!
Kunnioittaen:
Sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen:
Marko Lind
s-posti: [email protected]
Vastaukset 211
Vanhimmat
Onko siellä muiden,kuin sinun ja sukulaistesi nimiä.
Ja titenkin kylän omat deekut.
taidanpa laittaa nimeni listaan. hyvä ja rohkea veto lindiltä!
Onko jossain nähtävillä hinnat joiden mukaan laskutetaan vanhuksia, esim. kaupassakäynnistä,siivouksesta,roskien viemisestä,pyykinpesusta jne.
Entäs sellainen asia, eikä vanhuksella pitäisi olla joku oma edustaja(sukulainen) kun allekirjoitutetaan jotain palvelujen suoraveloitussopimuksia?
Uskon että asia kiinnostaa niitä joilla on vanhuksia ja ne vanhukset kyllä allekirjoittavat mitä vaan,hyvässä uskossa, että kaikki on heidän edun mukaista ja näin ei kyllä aina välttämättä ole.
KYSYIT: että onko jossakin nähtävillä listat, joiden mukaan laskutetaan vanhuksia esim. kaupassakäynnistä,siivouksesta,roskien viemisestä,pyykinpesusta jne.
VASTAAN:
Ota selville palvelun tarjoaja (kaupunki/kunta tai jokin firma) ja pyydä heiltä listat laskutuksesta. Ymmärtääkseni tähän on jokaisella oikeus, vaikka ei itse tai edes sukulainen olisikaan vielä ostanut palveluita kyseiseltä "foorumilta". Tiedustellaanhan hintoja muistakin yrityksistä, miksi siis ei tämän asian tiimoilta näitä palveluita tuottavilta filmoilta...
Kannanottosi lopussa annoit ymmärtää, että on mielestäsi väärin allekirjoituttaa tietämättömillä vanhuksilla asiapapereita, joiden sisällöstä he eivät välttämättä ole kovinkaan hyvin tietoisia...OLEN KANSSASI SAMAA MIELTÄ! Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, miten me määritellään allekirjoittaneen tietämys suhteessa asiapapereihin...
Valitettavan kylmä tosiasia on se, että palvelujen tuottajat eivät useinkaan ole mitään ns. hyväntekijöitä, vaan heidän ajattelutapansa ponnistaa puhtaasti bisnesvaikuttumista. Kun raha muodostuu tärkeimmäksi tekijäksi, silloin muut arvot poljetaan kylmästi jalkoihin...
Mikä siis neuvoksi? Pitää yrittää ensin tutkia, ennenkuin hutkia ja tähän tulee innostaa myös niitä vanhempia sukulaisiaan, jotka saattavat joutua tilanteisiin, joissa heidän allekirjoitustaan pyydetään erilaisiin "lippusiin ja lappusiin"...
Kunnioittaen:
Marko Lind
Pitääpä kysellä jostain noita hintoja, nyt kyse kaupungin antamasta palvelusta.Vanhukset eivät kuulemani mukaan uskalla valittaa huonosta palvelusta tai palvelujen olemattomuudesta, pelkäävät lentävänsä ulos asunnoistaan...tai että jokin nyt hyvä asia muuttuu huonommaksi.
Eivätkä myöskään halua "rasittaa" omaisiaan, pyytämällä heiltä apua.Aika surkeaa, eikö me vanhusten omaiset tosiaan ajatella, että meidänkin olisi vuorostamme aika auttaa kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan vanhojamme.
Minun vanhukseni pelkää, että jos esim.minä puutun epäkohtiin, hän saa siitä jotenkin ikävällä tavalla tuta...aika raastavaa, sillä haluan tosiaan auttaa omaani, myös muita vanhempia ihmisiä.
koska työttömiä tulee yhä lisää pitäisi käyttää hyväksi jo työttömäski potkittuja,sairaalassa tarvitaan lukijoita,ulkoiluttajia,seuranpitäjiä tukankampaajia,kaupalla kävijöiksi palveluasuntojen ylleiseen siivoukseen.
naurettavaa että työnharjoittelija saa 0 eurolla monen vuoden koulutuksen ja työpanoksen oppineen duunin,kuka valvoo mihin sijoitetaan työllistämisrahaa,jos niillä edes autetaan työttömyyttä,sekä työpaikan menettämisen pelkoa.
esimerkiksi 20 euronpäivärahalla pääsee pitkälle per työntekijä ja siihen lisäksi työllistämisedistävä päiväraha esm 15 euroa päivä,alkaa olla tunkua vapaa ehtoiseenkin työllistymiseen sen alle kuitenkin ettei muut edut kuten asuntotuki katoaísi
tuliko paljo nimivä listaan. minäkin voisin laitaa nimen jos jossain on veilä lista.
Aika erikoinen tapa sos.- ja terveyslautakunnan jäsen Lindillä hoitaa sosiaalitoimen palvelun puutteita. Ko. lautakunnan jäsenenä luulisi miehellä olevan hiukka toisenlaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet tarttua ongelmiin kuin nämä adressit.
Hohhoijaa. Lindillä taitaa olla oikean tekemisen puute.
JÄRKEVÄSTI ajatteleva ja OIKEASTI toisistaan välittävä tahtoo kaikki keinot käyttöön.
Täällä on vain KAIVETTAVA PASKAA OIKEIN SYVÄLTÄ, niin olo helpottuu VARMASTI.
HYVÄ MARKO, se mikä ei tapa, niin se vahvistaa.
Yksityishenkilöiden asiointi sosiaalitoimistossa
(oli syy mikä hyvänsä) ei kuulu millekään yleiselle listalle.
Nimen perusteelle sieltä
on helppo käydä nuuskimassa nimiä ja juoruilla
apua tarvinneiden ahdinkotilasta eteenpäin.
Laiton tempaus ja samalla halpa temppu!
Jos itse laittaa nimen listaan, sitä ei kiellä kukaan!
Lind ajaa hyvää asiaa, toisin kuin suurin osa niistä jotka on valtuustoissa.Että sitten äänestettiin viimeeksikin ihan turhille pädiksille ääniä! Markoa haukutaan turhaan, hän uskaltaa tehdäkkin jotain, eikä kumartele ja kyykistele mielistellen!!
VOI LAITTAA NIMENSÄ LISTAAN.
Se on VAPAAEHTOISTA mutta HYVIN TOIVOTTAVAA KAIKILTA, JOTKA VÄLITTÄVÄT OIKEASTI IHMISISTÄ.
Näin on älkää nyt hyvät ihmiset antako omia nimiä ko. käyttöön.Ko. taustan tietäen seuraamukset voivat olla mitä tahansa tämän ja taivasten valtakunnan väliltä.
pelko ei vie mitään asioita eteenpäin.
Päättäjäthän eivät pelkää kyykyttää heikkoja, joten heikoimpien vahvuus tulee vain siitä,
että nöyristely jätetään pois ja tilalle
otetaan nöyrä rohkeus. So simple!
mistä lista löytyypi?
Jokainen voi vaikuttaa omalla nimellään asiaan.
Ja NYT luulisi jokaisen jo vaikuttavan!!
Sosiaali- ja terveystoimihan pitää sisällään erilaisia terveyspalveluja, sosiaalipalveluja ym. palveluja eli JOKAISEN IHMISEN perustarpeisiin kuuluvia asioita. Eli niitä, joiden TULISI kuulua ja joita TULISI HOITAA.
Näin pitäisi olla, mutta Imatralla nämä asiat eivät toimi kuten kuuluisi toimia, jos PERUShyvinvoinnista puhutaan. Lääkäripula, hammaslääkäripula, kiistat terveysasemista, pulaa vanhusten- ja vammaistenhoitopaikoista,
omaishoitajuuden liian vähäinen arvostus ja tukeminen, pitkittynyt työttömyys ja lopulta ne työttömyyden seuraamukset.
Määrärahojen puute ajaa heikoimmat entistä ahtaammalle ja tämä on totuus.
On turha selitellä, että tässä kaupungissa asiat ovat hyvin, sillä työttömyyttä, irtisanomisia, konkursseja, konkurssiuhkia ym. on koko ajan ja heikoimmat voivat yhä heikommin. Työssäkäyvätkin uupuvat ja lopulta putoavat samaan joukkoon!
Johtavat virkamiehet eivät joko tunne todellisuutta tai eivät siitä välitä, joten on aivan turha häpeillä omaa nimeään listalla, jos ajattelee kaikkia niitä, jotka apua tarvitsevat.
SIIS AJATTELEE MUITAKIN KUIN ITSEÄÄN!
Ei siis voi olla häpeällistä laittaa nimeään listaan, vaan häpeällistä on olla laittamatta!
Jos kerrankin tapahtuu jotain konkreettista ja lässytyspuheita suurempaa, niin asiasta voi vain nostaa Markolle hattua.
Jos asiat olisivat kunnossa, niin täällä ei vaihtuisi jatkuvasti esim. sosiaalijohtaja.
Eikä Imatra olisi muuttotappiokunta numero UUNO!
Kyllähän tämän kaupungin IMAGO voisi jo vihdoin nousta vaikka sitä kautta, että täällä jos missä PANEUDUTAAN oikeasti ja vahvasti heikoimpien asioihin.
TURHA LÄSSYTYS POIS!!
joku täällä vastaa itse omiin kirjoituksiinsa...
tietää jossain vaiheessa, että sinua ei ole oikeasti olemassa.
Silti uskomme saavamme sinulta lahjoja, joten lepää pukki nyt rauhassa, vasta jouluna odotamme sinua. Olet liikkeellä nyt pahoin ajatuksin, joten saatat jäädä itse ilman lahjoja.
Tontut toimivat nyt, joten pukki voi levätä vielä muutaman kuukauden.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000010274835
no niin onkii...
niitä on siis enemmänkin... ei kestä...
kyllä joulupukki on olemassa! (uskotaanhan sitä muihinkin satuolentoihin...)
on uskottava johonkin!
Parempi uskoa vaikka joulupukkiin..
kuin ei yhtikäs mihinkään.
Tietenkin yliluonnollisiin voimiin ja myös luonnollisiin luonnonvoimiin kannattaa aina uskoa.
Forever and forever.
Luonto suuttuu, sekin on nähty.
Olkoon kysymys luonnosta tai *ihmisluonnosta*
sillä sehän on loppujen lopuksi ihan sama asia.
M. Lindi edustat itse sos.tointa, joten taidat olla niitä viidennen kolonnan"miehiä". Aika hölmöö lähteä omia päätöksiään vastaan adressein ja kanteluin. Ota nyt asiasta ensiksi selkoa eläkä vain nappeja niele!
Nöyrät ja köyhät ihmiset tietävät,
että joskus adressit lohduttavat surevia,
jotka ovat menettäneet läheisensä.
Nöyrät ja köyhät ihmiset tietävät,
että joskus kantelut ovat ainoa keino,
joilla asioihin oikeasti tartutaan.
Kun mikään muu ei enää auta,
on tehtävä muutakin kuin selitettävä.
Harmi, etteivät päättäjät kirjoita tänne, vaikka niin monesti sitä on toivottu.
Marko Lind on ainoa, joka aktiivisesti kirjoittaa. Muut voivatkin katsoa sitten peiliinsä ja miettiä kunnolla miksi heidät on sinne oikeastaan äänestetty?
Harmi, että Rauhan sairaala lakkautettiin.
Pöpejä kaikki.
Tärkeintä on aina se, että itse huomaa kuinka paljon lähipiirissä on oikeasti sellaisia ihmisiä, joilla asiat ovat huonosti.
Tämä juuri on tärkeä taito ja siksi jokaisen tulee olla huolehtivainen - myös muistakin kuin vain itsestään. Hyysäystä emme tarvitse, tarvitsemme vain oikeaa huolenpitoa. Ja ne ovat kaksi eri asiaa.
Hyysääminen tuottaa iloa hyysääjälle.
Huolenpito tuottaa iloa kaikille.
That's the point.
Uskomatonta Marko kuinka hoidat mukamas kaupungin asioita,kun yrität saada muut ihmiset avuksesi hoitamaan sinun omaa asiaasi.Miten on mahdollista ,että sinä,Marko joka olet sosiaali-ja terveyslautakunnassa kierrätät adressia? Etkö tiedä kuinka voisit oikeasti vaikuttaa ja huomioida myös ne olemassa olevat eurot, millä sinunkin elämäsi on kustannettu?Veronmaksajathan sinunkin menosi maksaa, vai kuinka?
Minä kirjoitan sinulle vastauksen,
vaikka itse en olekaan Marko.
Toivonkin, että Marko kirjoittaa omalla nikillään vastauksensa, minä kirjoitan lukijana ja äänestäjänä vain oman kantani.
Parasta mitä voi tapahtua, on juuri se, että JOKU HENKILÖ sosiaali- ja terveyslautakunnasta TOIMII ROHKEASTI!
Olkoon se Marko Lind tai kuka hyvänsä.
Oikeasti vaikuttaminen on juuri sitä, että sinne äänestetty henkilö sekä NÄKYY että KUULUU ja ehdottomasti myös TOIMII.
Siksi sinne päässeelle/joutuneelle/tahtoneelle ja valitulle henkilölle jotain kannattaa myös maksaa.
Mitäänsanomattomuudesta ja yhtä tyhjän kanssa nyhjäämisestä on virkamiespäättäjille yms.
turha maksaa enää yhtään mitään.
That's the Truth, or?
Ymmärrätkö että teet tuon valituksen omaa itseäsi vastaan? Sosiaali- ja terveystoimen työntekijät ovat vastuussa sosiaali- ja terveyslautakunnalle, jota sinäkin edustat. Teet siis valituksen siitä että et ole itse hoitanut kunnolla hommiasi! SINÄ olet mukana päättämässä sosiaali- ja terveysalan resursseista ja niiden käytöstä. Jos ne on mennyt pieleen, SINÄ olet omalta osaltasi vastuussa lautakunnan jäsenenä! Tiedätkö millaiset säästöpaineet sosiaali- ja terveysalalle on asetettu? Tiedätkö mitä se on kun töitä on kahdelle ihmiselle mutta vain yksi tekijä eikä lisäapua ole tulossa eikä sijaisia saa palkata joten työuupumus on kielletty? Tai mitä se on kun asiakkaat huutaa ja saat itse kaikki syyt vaikka teet kaikkesi jaksamisen äärirajoilla asiakkaiden hyväksi? Ymmärrätkö että tällä keinolla sosiaali- ja terveystoimen työntekijät eivät kunnioita sinua yhtään koska haluat vain haukkua etkä oikeasti ratkaista asiaa?
Minäpä vastaan omasta puolestani, sosiaalietuuksia ja vastaavia olen hoidellut pitkälti toistakymmentä vuotta, joten tiedän alasta.
Ensinnäkin, se että tämä M.L rohkenee nostaa "kissan pöydälle" ja vielä omalla nimellään, on pelkästään hienoa! Yksinhän hän ei ole ollut päättämässä mitään, eikä tietääkseni toimi myöskään etuuskäsittelijänä.Lautakunnan päätökset lienee toteutuvat äänimenetelmällä, eikä se yksi poikkeava ääni saa muutosta aikaiseksi.
Anteeksi vain, mutta kyllä ympäri suomen, sosiaalialalla työskentelee täysin epäpäteviä ja itseasiassa allalle täysin soveltumattomia ihmisiä!! Se ei voi olla vaikuttamatta käsittelyn kulkuun ja kohteluun asiakasta kohtaan.
Olkoon mikä hyvänsä asiakaspalvelun ala, aina löytyy tyytymättömiä asiakkaita jotka "huutavat"...
Työuupumusta ei voi kukaan kieltää, kun tulee yli niin tulee ja pitäisi antaa tullakkin, ennekuin asia kääntyy pahemmaksi. Kyllä keinot asioiden hoitamiseksi löytyy, jos on pakko ja tahtoa riittää!
Monesti ihmiset tekevät enemmän kuin jaksaisivat, tuloksena loppuunpalaminen ja väsyminen työhönsä.Apuakin pitää vaatia, eikä kainostellen ja anteeksipyydellen, vaan määrätietoisesti! Kyllä ylikiltti ja vähään tyytyväinen hiljainen hissuttaja tainnutetaan yli-isolla kuormalla, jollei itse nouse tekemään jotain asioiden hyväksi! Kyllä keinot löytyy! Potkuja työstäsi et saa sen vuoksi, että yrität kohentaa työolojasi ja asiakkaiden etua!
M.L tuskin hakeekaan sosiaali- ja terveystoimen edestajista faniklubia, nähtävästi hän itse on ainoa joka uskaltaa puhua vaikeista ja hankalista asioista ääneen ja nimellään ja edes yrittää saada muutosta parempaan!! Ainoankaan muun en ole huomannut näin tekevän.
Jos otat tämän asian haukkuna ja jopa henkilökohtaisesti, nähtävästi asia osui omaan nilkkaasikin?
Jok`ikinen suomalainen tietää säästöpaineet sosiaali- ja terveystoimen kohdalla, jos muidenkin.
Asiat eivät vaan muutu huokailemalla, kuinka elämä on raskasta-tarvitaan tekoja!
Vai että valitus omaa itteään vastaa, eiköhän osoita luontoa tunnustaa, että lautakunnan sakki on hoitanut hommat huonosti.Hyvä juttu tunnustaa erheensä ja yrittää edes niitä korjata ja hoitaa.
Taidatpahan ite olla kiitoksen kipeä ns.hännänheiluttaja joka itkee vain kunnioutuksen perään. Miten voi kunnioittaa sellasta, joka ei edes yritä tehdä asioiden parantamiseksi.Helppo on lohkoa suuria sanoja ja lupailla vaikka mitä, mutta teot vasta kertoo totuuden.Että ees yrittää.
asioihin!!! Sosiaali-ja terveystoimen työntekijät julkisesti ja rohkeasti ottamaan kantaa asioihin suurella porukalla. On naurettavaa, ettei henkilöstö puutu voimakkaasti näihin epäkohtiin, joista kärsivät he itse ja joista kärsivät monet asiakkaat.
Jos työntekijät ovat hiljaa ja nöyristelevät pomoilleen, niin mikä muuttuu??
Paha olo heijastetaan
asiakkaisiin juuri.
Mikään ei muutu, mutta työntekijät uupuvat ja asiakkaat suuttuvat. Jos hoitotyötä tekevät eivät puutu rajummin asioihin, niin kyllä joku puuttuu jostakin ja se on järjen käyttö!
Jos työpaikkojen puolesta pelätään, niin tervemenoa työttömien joukkoon. Hiljaisellä nöyristelyllä eivät asiat mihinkään muutu.
Jo pomppas! Työntekijätkö pitäisi laittaa vielä barrikaadeille ja mieltään osoittamaan. Eiköhän vikapäitä löydy pelkästään kaup. nykyvetäjistä. Niitähän siellä pienessä piirissä riittää. Lappeenrantalaisia vielä suureksi osaksi. Neki veroeurot menee vika kuntaan. Että henkilöstötoimeen ja resussoimaan. Konsultteja lisää!??
Asiat eivät muutu, mikäli mielistelet ja nöyristelet.Kuka on parempi sanomaan työn epäkohdista, kuin se joka sitä työtä tekee!! Vastapuolella asiakas.
Ei ole mielenosoitus,jos pitää omia ja asiakkaiden puolia.Luuseri vaikenee pelätessään tapahtumia, mutta on aulis ottamaan etuja itselleen,kunhan joku muu ne järjestää. Kunhan ei vaan ite joudu mitään sanomaan, enhän mie...
Työntekijäthän ne kaiken paskatyön juuri tekevät, joten barrikadeille pitäisi nousta JUURI HEIDÄN!!
Vikoja ei korjata koskaan, jolleivat työntekijät
uskalla puuttua asioihin kunnolla. Ammattitaitoiset työntekijät ovat juuri niitä, joiden ammattitaitoa tässä nyt peräänkuulutetaan.
Jos työssäkäyvä maksaa veroja, niin luulisi juuri heidän puuttuvan asioihin napakasti.
Yhtään konsulttia tänne ei tarvita, sillä jo maalaisjärki riittää kertomaan sen, että köyhät ja sairaat on hoidettava kunnolla, sillä sehän on täällä toitotettu hyvinvointiyhteiskunnan mittari.
Nyt ei siitä voida puhua, ei todellakaan.
Hyvinvointiyhteiskunta on pahoinvointiyhteiskunta, se näkyy lehdissäkin joka ikinen päivä. Lehdistö ei kerro kuitenkaan koko totuutta, ja koko totuuden tietää varmasti juuri ne, jotka työskentelevät lähinnä niitä heikkoja ja sairaita joka helvetin päivä.
Sosiaali-ja terveysalan henkilökunta - eli ne duunarit työpaikoilla hyysäävät asiakkaat jotenkin, mutta eivät hoida. Eivät siis hoida ensinnäkään tarpeeksi juuri sitä asiaa, että heitä tarvitaan enemmän, jotta asiakkaat tulevat kunnolla hoidetuksi. Tässä mielessä työntekijät eivät ole mitään muuta kuin erittäin suuria nöyristelijöitä juuri itse.
hoitotyötä tekevän tulee olla nöyrä hoidettavaa ja hoidettavan kärsimyksiä kohtaan ja erotettava pomojen nöyristely oikeasta nöyryydestä!
Luulisi tämän perusasian olevan jokaisen alalla työskentelevän tärkein päämäärä. Ongelma on enemmän työntekijän yläpäässä kuin missään muualla.
Luuserit turvat kiinni, MARKOSSA on OTETTA!
OLEN VERONMAKSAJA ITSE, MUTTA MIHIN VERONI MENEVÄT???!! MIELUUMMIN SUOMEN KÖYHILLE JA VANHUKSILLE JA TYÖTTÖMILLE KUIN JONNEKIN ULKOMAILLE!
Kirjoitit:
"Ymmärrätkö että tällä keinolla sosiaali- ja terveystoimen työntekijät eivät kunnioita sinua yhtään koska haluat vain haukkua etkä oikeasti ratkaista asiaa? "
VASTAAN:
Ensinnäkin, olen hyvin pahoillani siitä, jos sosiaali- ja terveystoimen työntekijät eivät kunnioita minua siksi, ETTÄ OTTAVAT luottamusmiestoimeni HENKILÖKOHTAISESTI. Tarkoitukseni ei ole ollut missään vaiheessa syyllistää ketään, vaan saada asioihin parannusta...
Yhteiskuntamme päättäjien suhde kansalaisiin, on kuin Äidin suhde lapseen: "Vasta silloin kun pieni lapsi itkee, tietää Äiti ettei kaikki ole hyvin"...Toisinsanoen: Vasta lapsen tyytymättömyys jonka se ilmaisee itkullaan saa äidin tekemään parhaansa lapsen hyvinvoinnin eteen! Eli yksinkertaistettuna: VASTA SILLOIN KUN KANSA (Yhteiskuntamme lapset) NOUSEVAT YHTEEN ÄÄNEEN VALITTAMAAN YHTEISKUNNASSAMME ILMENNEITÄ EPÄKOHTIA, VOIVAT PÄÄTTÄJÄT (Nuo maamme Äidit) tehdä jotakin kansalaisten eteen. EI KOSKAAN SITÄ ENNEN...
Tyytymättömyys asioihin TÄYTYY TUODA JULKI, sillä vain siten voimme saada asioihin parannusta! Jos "Korkein" ei olisi antanut lapselle itkun lahjaa, se kuolisi nälkään. Tämä on todellisuutta, jota ei KUKAAN omilla aivoillaan ajatteleva voi kiistää valheeksi...
Sosiaalipuolen asiakkaiden tyytymättömyys on seurausta sosiaalityöntekijöiden vaikeista työskentelyolosuhteista SEKÄ myöskin siitä, että kyseisiin virkoihin työvoimapulan takia ollaan liian usein valittu epäpäteviä henkilöitä. TAHDON KUITENKIN KOROSTAA, että Imatran Sosiaalitoimessa on enemmistönä ASIANSA OSAAVIA sekä TÄTEN HYVIN AMMATTITAITOISIA työntekijöitä! En siis pyri mustamaalaamaan ketään, eikä minulla ole siihen tarvetta eikä haluakaan...
Ps. Kyseinen LISTA (Adressi) siirtyy ensiviikolla "Työttömien ruokalaan" ja siellä jokainen halukas voi käydä laittamassa nimensä kyseiseen listaan.
Kunnioittaen: Marko Lind
kun sipulia kuoritaan,
niin vedet tulevat silmiin.
Ongelman ydinhän on se, että jokaisen huonovointisen avuntarvitsijan lähellä
on pian monta huonvointista ja ongelmat
yleensä moninkertaistuvat kun asiat pitkittyvät.
mihin euromme käytetään.Todellisia avun tarvitsijoita on autettava,mutta kuinka moni ns. avun tarvitsijoista on keinottelijoita,jotka tekevät kaikkensa saadakseen yhteiskunnasta täyden hyödyn olematta valmiita tekemään itse mitään sen eteen.Kapakkakeskusteluissa vertaillaan paljonko sait lypsettyä etuja.M.L taitaa itsekkin kuulua tähän joukkoon joka kyllä vaatii oikeuksiaan,mutta ei taida muistaa mistä ne rahat tulevat ja mihin kaikkeen ne todellisuudessa on mahdollista riittää.Kyllähän M:L:kin nostaa kokouspalkkioita.
Sellaiselle henkilölle, joka tekee työtä KUULUVASTI ja NÄKYVÄSTI senkin jälkeen, kun on kaupunginvaltuustoon valittu.
Tärkeintä on se, että heikoimpien asemaa parannetaan tuntuvasti, sillä vain silloin voidaan päästä sille tasolle, että esim. kävelykadulla on terveempää porukkaa istumassa ja nauttimassa musiikista, kulttuurista, urheilusta yms. perinteisestä Imatran Imagoa nostattavista asioista.
Mielenterveyttään hoitamaan pyrkiviä on yhä enemmän.
Menkää idiootit töihin! Turha väittää, etteikö niitä löytyisi. Menette vain siitä mistä aita on matalin. Säälittävää tollainen sosiaalipummina eläminen.
Mihis laitat eläkeläiset töihin, vanhukset joille ei ole eläkettä juur kertynyt?
Tosi paljon muuten ihmisiä, joille ei kerry eläkettä.....nuorisosta eläkeikään.....aika helvetin paljon on työttömiä siinä joukossa.
Työnteosta ei firmat halua maksaa mitään.
Työnteko on kallista ja työntekijä on kallis.
Mutta, tervetuloa kursseille, niitä on kaikille, ja niitä voi käydä uudelleen ja uudelleen ajan kuluksi. Harjoittelujaksoilla saa tehdä kunnolla työtä, vaikka ei siitä makseta sitä palkkaa.
Saadaan ainakin nuo tilastot siivottua, eikä työttömiä ole sitten 500.000 noin niin kuin oikeasti. On sitten vähän vähemmän, se on tilastokikkailua nääs.
Onneksi muoti kiertää, kaikki vanha ja kertaalleen koettu tulee "muotiin", eiköhän Imatrallekkin saada entisaikain vaivaistalo tai vastaava.Eiköhän joku ystävällinen käy heittelemässä kurjille tähteitä...ihana visio tulevasta.
Asiasta tuhanteen, jotkut kunnat, valtuustoissa istuvat ovat määräajaksi luopuneet kokouspalkkioistaan koska ovat ollet mieltä, että vaikea tilanteen aikana myös heidän täytyy omalta osalta säästää. Mites Imatran valtuustoissa istuvilta tää järjestyisi? Jotkut isuu useammassa lautakunnassa ja haalivat puheenjohtajuuksia ja muita sydeemeitä enemmänkuin edes kunnolla asoita hoitava edes pystyisi hoitamaan-onko sen ilmiön nimi ahneus?
Joku päälle 1000 euroo vuosipalkkio kokouspalkkiot,matkakulut ym.....jos istuu joka lautakunnassa, silloinko saa jokaisesta erikseen tuon vuosimaksun 1000€ ja rapiat, eikä tarvia edes tehdä mitään?!! Ei ainakaan oo muista näkynyt tai kuulunut, kuin ystävästämme Markosta.Hälle jo extraa soisinkin, koska on ainakin heikompien puolta ja hyvällä asialla.Perseennuolenta ei kuulu hänen tapoihinsa,niikuin eräillä muilla tuntuu olevan.
Nyt kirjoitat asiaa. Oletteko lindiläisten nähneet tekevän koskaan rehellistä työtä. Minä en ole. Kaikenmaailman maailmanlopun saarnamiehenä kulkee kiiltohousut jalassa voi pkele.Ei me leikitä elvistä. Iso mies pistäis vaatteet päälle. Mitäs jos me veronmaksajatkin joskus haluamme vastiketta rahoillemme - kai meillä siihen on täysi oikeus. Mitään apuja en ole yhteiskunnalta saanut. Itse maksanut kaikki valittamatta ajallaan. Seuraavaksi kaupungin pitää varmasti tuoda sapuskakin tietyn lämpöisenä näille syöttiläille.
Lapsilisät,sairauspäiväraha,isyysraha,armeijan päiväraha,äitiyspäiväraha,opintoraha,asumistuki---mitään näistä et ole ikinä saanut,tai lähipiirissäsi kukaan? Hyvä te.
OLET SINÄ PERKELEEN IDIOOTTI TÄYTYY MYÖNTÄÄ.KUN LUIN SUN KIRJOTUSTAS NIIN OLET NIIN PERKELEEN KATELINEN TYYPPI ETTÄ SEN VUOKSI LAITTELET TUOLLAISIA KOMMENTTEJA HU HU SANOMPA VAAN..ETKÖ SINÄ PERKELEEN NULIKKA. ETKÖ SINÄ OLE MUKA SAANNUT YHTEIS KUNNALTA MITÄÄN APUJA?KUULEPPAS IDIOOTTI JOS SULLA ON LAPSIA NIIN KENEN LUULET MAKSAVAN TEIDÄN PERHEELLENNE LAPSILISIÄ,ASUMISTUKEA YNM:HERÄÄ PAHVI AIVO TAI LOPETA TYÖT JA SIIRRY VÄHÄ OSAISTEN PARIIN NIIN TIEDÄT MITÄ SE KÄYTÄNNÖSSÄ ON.JA OLE SIN YHTÄ ROHKEA KUIN MARKOKIN JA LAITAPPA NIMESI ESILLE TAI PIDÄ TURPASI KIINNI.....
Eipä tarvitse, koska elämä hymyilee eikä rahasta ole pulaa. ;) Haluutko leipää?? Et saaaaaaaa.
EN MÄ TARVII SUN LEIPIÄS, KUN KATO MÄ OLEN VALTION LEIVISSÄ. VITUTTAAKO VITUN HOMO? JA KAI TIEDÄT, ET AINAKIN MUN TAPAUKSESSA VALTION LEIPÄ ON PITKÄ PURTAVA! EI SIIS LEIVÄSTÄ PULAA!
Olet valtion leivällä liikenteessä? Minkä valtion? Muahahahaa! Itäisen rajanaapurin ....huomaa selvästi. Tai sitten olet valtion leivällä kivitalossa tai avohoidossa. Suljetulle osastolle tollaset joutais.
TUNKE???!!!! *REPS* No joo, ota caps lock pois päältä.
kunnioittaen Omalla Nimellä Tunkematon
EIKÖ SINUA SAA MIKÄÄN HILJAISEKSI!
Onko vaimon kanssa TAAS sukset ristissä kun on aikaa täällä istua haukkumassa sosiaalitoimen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Hoida parisuhde kuntoon, niin saavat ammatti-ihmiset tehdä työnsä rauhassa.
Kirkkovaltuuston pitäisi vahtia omiaan ja myös sulkea heidän suunsa asiattomilta räävityksiltään.
Annat Imatrasta hyvää mainosta maailmalle kun täällä Imatran tukiverkostoa JATKUVASTI haukut,
OI SUURI JA ARVOISA IMATRAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JÄSEN, MARKO!
YES! KAIKKI VAAN, TERVETULOA ASUMAAN IMATRALLE!
ONHAN MEILLÄ ONNEKSI MARKO ASIOITA AJAMASSA, HAH!
Riittää taas naurun aihetta ruoka- ja kahvitunneille kun tätä keskustelua seuraa viikko tolkulla, niin kuin edellistäkin...
Tämä Lind uskaltaa puhua epäkohdista ja yrittää parantaa niitä! Mitäs nämä muut tekevät, juoksevat kokouksesta toiseen ja nostavat siitä rasituksesta kohtuupalkkion, mitään kuitenkaan tekemättä. Paitsi silloinkun haalitaan ääniä, sillon ollaan häntä kainalossa ja lipeenä!!
Sosiaalitoimistoissa, Imatrallakin on epäpäteviä ja työhönsä kyrpiintyneitä suorittajia-niin just, suorittajia! Elikkä tekevät mitä jossakin lappusessa tai ohjeessa lukee.Omaa tietoa/taitoa ja uskallusta ei ole! Uskallus omien työolojen ja sitäkautta asiakkaiden olojen parantamiseksi puutuu!! Niitä sanotaan luusereiksi.
Imatra on itse pilannut maineensa, ei Markolla ole sen kanssa tekemistä.Päinvastoin, tämähän on yrittänyt kohentaa kaupungin kuvaa! Jos hänen ajamansa asiat sujuisivat, narinat moneltakin loppuisivat!!!
Miksi kehua, jollei ole syytä? Eikö kerro jo jotain, että puoleen vuoteen 95 asukasta taas vähemmän.Aikaväli 010105-310705, Imatralat on asukaat vähentynyt tuolla määrällä.
Imatran kirkkovaltuusto voi omalta osaltaan auttaa heikoimpia allekirjoittamalla tällaisen adressin. Kirkollisverot tulevat sitten köyhien eläkeläisten tueksi, sillä he ovat varmasti eniten kirkollisveroja elämänsä aikana maksaneet.
Sosiaali- ja terveystoimen työntekijät - niin ne vakituiset siellä kuin monet pomppijatkin voivat osallistua talkoisiin, jotta työmäärä helpottuu ja ammattitaitoisia työntekijöitä saadaan lisää.
Kaikki työttömät, pätkätyöläiset, eläkeläiset, pienituloiset lapsiperheet ja työssä vielä olevat uupuneet veronmaksajaduunarit yrityksistä ja kaupungin virastoista ja kaupungin eri yksiköistä voivat osallistua talkoisiin.
Kaikki pk-yrittäjät voivat osallistua, jotta kaupungin köyhät saadaan fyysisesti ja henkisesti virkistymään ja taloudellisesti tilanteet kuntoon ja palkattua heidät töihin.
Muutoksen aika, muutoksen aika, Hyvä Marko, olet korjaamassa asioita, jotka on viety huonoon kuntoon edellisillä valtuustokausilla. Silloin sinä et siellä ole ollut, ja se onkin harmi.
Muut kaupungin päättäjät täällä eivät nimellään kirjoita, vaikka työn puolesta heillä on veronmaksajien maksamat tietokoneet käytössä.
Olisipa mukavaa kuulla seurakunnan ja valtuuston, hallituksen ym. päättäjien mielipiteitä täällä.
Tietokoneet ovat nykyaikaa... SIIS HERÄTYS!
Kirjoitit:
"Riittää taas naurun aihetta ruoka- ja kahvitunneille kun tätä keskustelua seuraa viikko tolkulla, niin kuin edellistäkin... "
VASTAAN:
Tuntuu käsittämättömälle, että jotkut saadessaan ETUOIKEUTETUSTI KÄYDÄ TÖISSÄ vitsailevat ruokatunnilla siitä, jos joku tahtoo ajaa vähempiosaisten asiaa! Esitänkin vastakysymyksen: MIKÄ VÄHEMPIOSAISISSA NIIN NAURATTAA, että siitä pitää vielä vitsailla ruokatunnilla?
Kirjoitit myöskin:
"Onko vaimon kanssa TAAS sukset ristissä kun on aikaa täällä istua haukkumassa sosiaalitoimen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Hoida parisuhde kuntoon, niin saavat ammatti-ihmiset tehdä työnsä rauhassa."
VASTAAN:
On hyvin naurettavaa sekä mielivaltaisen tyhmää Sinun kokeilla kepillä jäätä mennessäsi henkilökohtaisuuksiin. Se on sitä siksi, koska se omalla tavallaan kertoo siitä, ettet osaa kunnioittaa kenenkään yksityiselämää JA SIKSI yritit noin epätoivoisesti kääntää keskustelun kulun jonnekin muualle kuin alkuperäiseen asiaan! IMATRAN VÄHEMPIOSAISET ANSAITSEVAT TULLA EDES KUULLUKSI vaikkakin näin netin välityksellä ja toivon, että EDES TÄMÄ OIKEUS HEILLE SUODAAN. Yritäthän siis tulevaisuudessa pysyä "asian ytimessä", niin kuin sanotaan.
Tahdon myöskin muistuttaa Sinua siitä, että luottamustoimeni toimenkuvaan kuuluu kriittisenä valvoa sosiaalitoimen tekemisiä sekä tekemättä jättämisiä, eli toisinsanoen: PYRIN HOITAMAAN VAIN LUOTTAMUSMIESROOLIANI...
JA LOPUKSI:
Miltä Sinusta tuntuisi, jos joskus jäisit itse olosuhteiden tai sairauden tähden työttömäksi ja muut vitsailisivat sillä, ETTÄ JOKU YRITTÄÄ AJAA SINUN OIKEUKSIASI...
Kunnioittaen:
Marko Lind
Hyvällä asialla olet ja rehdisti omalla nimelläsi. Olen täysin samaa mieltä ja ihmettelen niitä, jotka yrittävät vetää henkilökohtaisia asioita tähän.Olet nähtävästi ainoa valtuutettu, joka edes yrittää tehdä jotain!! Onnea toimiisi!
Niin ensiksi Markohan ei ole valtuutettu. Toiseksi kaupungin sosiaalitoimen maksamat tietyt etuudet kuten esimerkiksi toimeentulotuki ovat eri asia kuin esim valtion maksama lapsilisä, joten eipä sekoiteta asioita. Millä perusteella listaan kannattaa laittaa nimensä, silläkö jos on jäänyt vaille rahallista tukea? Vaiko sillä perusteella jos sosiaalitoimi on puuttunut esimerkiksi lastensuojelun merkeissä perheen asioihin? Jokaisella sosiaalitoimen asiakkaallahan on oikeus valittaa viranhaltija päätöksestä ensisijaisesti lautakuntaan ja sen jälkeen hallinto-oikeuteen. Kuinka katsot juridisesti oikeaksi kollektiivisen valituksen huonosta kohtelusta, etenkin jos tätä kohtelua ei yksilöidä, vaan yleisesti puhutaan huonosta kohtelusta. Toimeentulo tuen saamiseksi on kuitenkin kriteerit ja laskentaperusteet, osa toki harkinnanvaraisia. Imatran kaupunki maksaa muihin samankokoisiin kaupunkeihin nähden enemmän euromääräistä toimeentulotukea, joten tällä perusteella voisi kuvitella että köyhän on parempi Imatralla kuin muuaalla.
>>Jokaisella sosiaalitoimen asiakkaallahan on oikeus valittaa viranhaltija päätöksestä ensisijaisesti lautakuntaan ja sen jälkeen hallinto-oikeuteen.>Imatran kaupunki maksaa muihin samankokoisiin kaupunkeihin nähden enemmän euromääräistä toimeentulotukea, joten tällä perusteella voisi kuvitella että köyhän on parempi Imatralla kuin muuaalla.
Suomalaisilla vähemmän tuloja kuin valepakolaisilla.
Yksinäinen turvapaikan hakija saa yli 300 euroa puhtaana käteen heti maahan tultuaan joka kuukausi. Hän saa lisäksi asunnon, ja ainakin osan vaatteista. Esimerkiksi talvella Suomeen tulevat saavat heti vaatteet. Pakolaiskeskuksessa tai missä hakija sitten asuukin on lisäksi ilmainen asunto, tv, internet, sähkö ja terveydenhoito.
Kun mamu saa oleskeluluvan, hänelle annetaan asunto ja se kalustetaan sosiaalitoimiston rahoista. On sängyt, liinavaatteet ja mitä nyt asunnossa onkaan.
Monet ns. hyysärit väittävät, että summa on vähän. Kuitenkin esim. Bulgarian romaniperheet, jotka tulevat Suomeen ja saavat olla täällä pikakäännytyksessä jopa yli 4 kk, tienaavat hyvin. He saavat myös lisätienestejä varkauksista ja muista rikoksista niin paljon, että heitä varten varatut lentokoneet ovat täyttyneet elektroniikasta ja muista tavaroista (MTV3.n 45 minuuttia ohjelman mukaan).
Miten itsensä elättävä suomalainen tulee toimeen? Suomalaisen keskipalkka on noin 2300 euroa kuukaudessa eli vuodessa 27.600 euroa. Tästä summasta suomalainen maksaa veroa kunnalle, kirkolle ja valtiolle 8100 euroa. On hänellä sitten oma asunto, jonka vastikkeet ja lainanlyhennykset korkoinen hän maksaa tai sitten vuokra-asunto on varmaa, ettei 4-henkinen perhe (äiti, isä, 2 lasta) saa sellaista asuntoa alle 700 euron kk-vuokran. Asuminen siis maksaa 8400 euroa vuodessa. Verojen ja asunnon jälkeen keskituloiselle suomalaiselle jää 11.100 euroa käteen vuodessa. Jos molemmat aviopuolisot ovat töissä ja ansaistsevat saman keskipalkan, menee toisen aviopuolison palkasta verojen lisäksi lasten päivähoitomaksut, eikä siitäkään palkasta jää käteen kuin tuo 11-12.000 euroa. Työsskäyntikin maksaa (matkat, työvaatteet jne).
Oletetaan, että Suomeen tulee 4-henkinen perhe Bulgariasta hakemaan turvapaikkaa. Maa on EU:n jäsen muutaman vuoden sisällä, mutta silti perhe saa pikakäännytyksessäkin olla täällä 4 kk, enemmänkin. Oletetaan, että täällä on 3 tällaista perhettä peräjälkeen, eli vuoden. Monet valepakolaiset ovat täällä monta vuottakin kielteisen päätöksen saatuaan, koska valittavat asiasta uudestaan ja uudestaan.
Tällainen perhe saa asunnon lisäksi käteensä vuodessa rahaa puhtaana käteen 11.800 euroa. Lisäksi perhe saa asunnon ja kaikki mainitsemani palvelut ilmaiseksi. Siis enemmän kuin suomalainen keskituloinen. Ja huomatkaa, puolet palkkatyötä tekevistä suomalaisista siis saa nettopalkkaa vähemmän kuin keskituloinen. Tästä keskitulosta on maksettava itse tv-luvat, internetit ja muut palvelut, jotka pakolaiskeskuksissa on ilmaisia.
Suomalainen keskituloinen siis maksaa veroa vuodessa 8100 euroa. Tarvitaan kolmen (3) suomalaisen kaikki verot, jotta voidaan verorahoilla maksaa kaksi 2-lapsista bulgarialaisperhettä.
Viranomaiset ovat itse laskeneet, että arvioitu keskimääräinen kustannus oli vuonna 2003 48 000€ maahanmuuttajahenkilöä kohden. Tähän on sisällytetty toimeentulotuki, koulutuspalvelut, asuminen ja perusterveydenhuolto. Laskentaan on sisällytetty myös erikoispalvelut, sisältäen tulkkaus, tutkinta ja muut viranomaispalvelut.
Laskentaan ei ole sisällytetty sairauksista aiheutuneita hoitokustannuksia. Useat sadat pakolaiset tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa. Resistenssit bakteeritulehdukset, resistenssi tuberkuloosi, tuberkuloosi, trakooma, b-hepatiitti ja kurkkumätä hepatiitti a,c, HIV ja AIDS.
Tämä tarkoittaa siis, että yhden mamun elättämiseen tarvitaan kuuden (6) keskituloisen suomalaisen maksamat kaikki verot. Kun pelkästään somaleja on Suomessa 9000 (ml. kansalaisuuden jo saaneet), niin heidän elättämiseensä tarvitaan 54.000 suomalaisen keskituloisen kaikki maksamat verot. Somaleja on töissä vain muutama sata, ja heistäkin valtaosa somalien avustuspalveluissa, joten heitä tässä maksajien joukossa ei ole kuin kourallinen.
Pikakäännytettäviä valepakolaisia täällä lojuu vuosittain tuhansia ja he ovat täällä kuukausia. Jos lasketaan, että keskimäärin pikakäännytettäviä on koko ajan täällä tuhat, niin 6000 suomalaista tekee joka päivä hiki hatussa töitä ja antaa kaikki verorahansa näille valepakolaisille.
Tämän turvapaikkaturismin maksajia on siis Suomessa jo ainakin 100.000, kun lasketaan mukaan kaikki täällä lojuvat turvapaikanhakijat. Kun suomalaisia on töissä vain noin yli 2 miljoonaa, niin on turha puhua, että täällä pakolaisia on vähän. Joka 20. suomalainen työntekijä siis tekee töitä vain sen eteen, että turvapaikkaturisteilla olisi hyvä olla Suomessa. Kaikki heidän verorahansa menevät näille turisteille.
Ei muuten ole ihme, että kuntien rahat ovat loppu. Tässä jutussa se selitys on karussa yksinkertaisuudessaan.
Kirjoitit:
"Jokaisella sosiaalitoimen asiakkaallahan on oikeus valittaa viranhaltija päätöksestä ensisijaisesti lautakuntaan ja sen jälkeen hallinto-oikeuteen"
VASTAAN:
On totta, että jokaisella sosiaalitoimen asiakkaalla on OIKEUS valittaa viranhaltijan päätöksestä ensisijaisesti lautakuntaan ja LAUTAKUNNAN ENEMMISTÖHÄN TIETYSTI TUTKII ASIAN PERUSTEELLISESTI ja täten tekee oikeutta suhteessa valittajaan...TAI NÄIN AINAKIN PITÄISI OLLA, mutta onko se? Lautakunnan jäsenenä voin kertoa, että näiltäosin OIKEUS ON POLJETTU JALKOIHIN ja TOTUUS JÄÄNYT JONNEKIN MATKAN VARRELLE...
Nimittäin: Mikäli ajattelemme sosiaalietuuksien maksamista ja niiden tiimoilta yksilöiden valituksia, niin POIKKEUKSETTA lautakunta VANHAN KÄYTÄNNÖN MUKAISESTI nuijii kielteisen päätöksen suhteessa valittajaan! Miksi se näin tekee tutkimatta edes valitusta PERUSTEELLISESTI? Syy on "kuulemma yksinkertainen": Sosiaalityöntekijät ovat ammattinsa osaavia työntekijöitä ja SIKSI HEIDÄN LASKELMIAAN ON TURHA EDES TARKASTELLA. He kun eivät kuulemma tee edes virheitä...(Näin olen kuullut valitettavan usein muutamien lautakunnan jäsenten väittävän)...
Kyllä: Imatrallakin saa yksilö tehdä valituksen lautakuntaan, mutta lähes sataprosenttisella todennäköisyydellä sillä ei ole mitään merkitystä. Mikäli oikein muistan, niin yksilöiden tekemistä valituksista "tällä kuluvalla vaalikaudella" lautakunnan jäsenenä AINOASTAAN MINÄ OLEN ESITTÄNYT joissakin valituksissa MUUTOSEHDOTUKSEN valittajan eduksi JA TÄMÄN JÄLKEEN ERIÄVÄN MIELIPITEEN...
Kuinka hyvin Imatralla ajetaan sosiaalitoimessa asioivan yksilön oikeuksia "noin yleensä"? Jotakin kertoo se, että lähiaikoina Kouvolan Hallinta oikeuteen (tämä ei ole lautakunnan salaista tietoa, vaan sain tämän tiedon "katukeskustelussa" eräältä valtuustotason jäseneltä) lähetetään tutkintapyyntö SOSIAALIASIAMIEHESTÄ...(Sosiaaliasiamiehen työnkuvaan kuuluu auttaa yksilöä valituksen tekemisessä lautakuntaan sekä siitä ylöspäin)...
Mainittavaa on myöskin se, että kuinka moni Imatralainen sosiaalietuuksien saaja YLIPÄÄTÄNSÄ tietää mahdollisuudestaan saada valitukseensa ns. virkamiehen apua...SURULLISTA, niin surullista ja kuitenkin niin tyypillistä täällä Imatralla!!! Mielestäni tästä mahdollisuudesta tulisi enemmän tiedottaa sosiaalitoimen asiakkaille, mutta ymmärtääkseni TÄMÄ MAHDOLLISUUS OLLAAN TIETOISESTI pidetty piilossa...
Niin, että hyvin on köyhällä sosiaaliavustusten parissa elävällä Imatralla asiat! Nimimerkin "köyhempi" mielestä ainakin...
JA LOPUKSI:
Luulen tietäväni kuka olet nimimerkin "köyhempi" takana ja siksi ihmettelen sitä, kun itsekin politiikassa vaikutat, ettet uskalla omalla nimelläsi kirjoittaa...Mutta "luulohan ei ole tiedon väärti"...
Kaikella kunnioituksella:
Marko Lind
...oli sitten kysymyksessä lapsilisä saatikka mikä tahansa muu sosiaalietuus!
Kaikella Kunnioituksella:
Marko Lind
Totta on se, että tietoa ei jaeta asiakkaille tarpeeksi napakasti, vaan tieto kulkee puskien kautta. Sosiaaliasiamies ja hänen olemassaolonsa on yksi esimerkki.
Sosiaalitoimenjohtaja (?), sosiaalijohtaja (?)...
soittopyyntöihin ja soittoyrityksiin ei vastata, ovat jättäneet vastaamatta monta kertaa.
Sosiaalitoimi ja monet sen eri yksiköt eivät vastaa kysymyksiin suoraan, eivät ohjaa ja valvo tarpeeksi asioiden etenemistä, eivätkä tarkastele asioita tarpeeksi tarkasti yksilön parhaaksi.
Jälkeenpäin asioita selitellään,
esim. näin:
"Olemme luulleet ja arvelleet, ja olleet siinä käsityksessä, että teillä on ollut tiedossa mahdollisuudet saada sitä tai tätä apua."
Ai että Marko ei ole valtuutettu, no kyllähän muuten on! Ja hyvä niin, perseennuolijoita ei tarvita, vaan juuri hänenlaisiaan suoria ja uskaltavia ihmisiä!
Aikasemmin en tiennyt mitä ajatella hänestä, oli vain huhupuheet mielipidettä antamassa...otin selvää,katselin/kuuntelin/luin hänen toimistaan ja totisesti, paras tyyppi nykyisistä valtuutetuista! Ja siellä lautakunnissa istuu ihmisiä, joita tunnen tarpeeksi hyvin, allekirjoittaakseni mielipiteeni. Ulkokultaisuutta ja teeskentelyä löytyy, jopa kollegoiden pilkkaamista ja huonoja puheita.Vaan eiköhän metsä vastaa kuin sinne huudetaan.Toivottavasti seuraava äänetys pudottaa ko.henkilöt pois. Ja Markolle rutkasti onnea!
Jeesus tulee! Ota koppi.
Hippi ei koskaan aliarvioi sitä,
mitä ei selvästi näe.
Hippi heittää kysymyksiä ilmaan.
miksi ei?
miksi näin?
mitä muuta?
miten?
Oletkos hippi..
Hiphei..heileijaa..
Elämä kysymyksiä täynnä.
Jee! Ilmasta rahaa lisää, ei tartte töitä tehdä ja kassassa vaan kilisee!!! Ai niin... mutta eipä kilisekkään... En ole sossussa käynyt kun aina kun on työttömyys uhannu on löytyny siivoustöitä tai muuta sellaista. Eikä tuo alkokaan maistu niin mistäpä sitä tälläiselle rahaa tulisi kuin työtä tekemällä.
Tosi on että pitää olla spurgu, narkkari tai rikollinen, niin sitten sitä sossurahaa saa. Ainakin minun mielestäni Imatran spuget/narkit on koko ajan kännissä, että hyvin pyyhkii!
Pitää pohtia syyt, miksi joku on ajautunut ja ajautumassa tuolle tielle, etukäteen voidaan tilannetta korjata, mutta nyt jälkikäteen on jo vaikeampaa.
Syynä on ollut pitkälti harjoittamamme säästö-politiikka, jossa tätä apua on jätetty antamatta nopeasti, eli tarvetta ei ole pystytty heti hoitamaan. Byrokratia ja käsittelytoimenpiteet ovat hitaita ja aikoja ei tahdo löytyä niin nopeasti. Tässä on ongelmia, myös terveyskeskukseen pääsyn osalta.
Toisalta lääkärit määräävät lääkkeitä liian helposti, vaikka oikea hoitomuoto olisi psykologin tai muun terapian tarve henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lääkeresepti ei yksin riitä, vaan hoitoonohjausta enemmän.
Nythän lääkefirmat pidetään pystyssä melko mallikkaasti, vaikka moni tarvitsee muutakin apua. Henkistä ja taloudellista tukea yhä enemmän, yhteiskunnan turvaverkot ovat heikenneet.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000426&posting=22000000007932866#22000000007932866
Helvettiin koko raiskaaja Lind. Hänhän se taitaa olla se Imatran suurin pummi ja verovarojen kuluttaja.Hänen ajatuksensa kun tuntuu olevan ,että kaupungin rahat pitäisi tuhlata häneen ja hänen kaltaisilleen.Nyt osaat varmaan vaatiakkin vaikket tajua mistään muusta mitään!Pelle koko tyyppi!
Kaupungin rahat on käytettävä järkevästi, ja se tarkoittaa silloin sitä, että jos yksi on rikas, hän voi sitä olla jatkossakin. Rikas omistaa, ja hänellä on suuri huoli siitä, ettei omaisuuden ja rikkauksien arvo laske.
Siinä on huolta ihan tarpeeksi jokaiselle päivälle.
Jos yksi on pummi, on häntä nostettava jotenkin ylemmäksi. Nythän rikkaat eivät pummeista niin välitä ja keskituloiset pinnistelevät kaikin tavoin tullakseen rikkaammiksi. He inhoavat myös pummeja.
Miksi joku on tullut pummiksi? Pummiksi ei kukaan tahdo syntyä, mutta syntymän jälkeiset olosuhteet vaikuttavat asiaan aika paljon. Toivotaan, että yhteenkään perheeseen ei tule sellaisia olosuhteita, että koko perhe joutuu pummiksi.
Työn vähäisyys tai liika työmäärä ovat yksi riski siihen, että koko perheestä tulee pummi. Tarvitaan vain halpaa alkoholia riittävästi, työtä liikaa tai liian vähän ja lasten henkistä pahoinvointia lisää, niin pian koko perhe on pummi.
Pummius on käsitteenä ihan hyvä silloin, kun kaikista tehdään pummeja. Siihen suuntaan yhteiskunnassamme mennään, sillä sosialistinen yhteiskunta tahtoo paljon pummeja, jotta sosialisteja äänestetään jatkossakin. Joten tässä kaupungissahan asiat ovat juuri niin kuin on haluttu. Hyysätään ja holhotaan, jotta pummeja on jatkossakin. Tavoite on täyttynyt.
Tärkeintä ei ole kunnollinen huolenpito vaan hyysäys ja holhoaminen. Laki ei anna kuolla, vaan aina pyritään siihen, että letkut pitävät jotenkin hengissä. Putkakuolemat sallitaan, mutta kadulle ei saa kuolla. Tärkeintä ei ole myöskään auto, vaan se, millä se auto kulkee.
http://www.btcf.fi/forum/showthread.php?p=417121#post417121
Vaikean elämänkoulun käyneestä ja vaikeita elämänkokemuksia kokeneesta henkilöstä tulee usein paras asiantuntija, jolloin voi puuttua juuri niihin epäkohtiin, joihin kuuluukin puuttua. Silloin ymmärtää toisia parhaiten.
Vaikeudet läpikäyneinä ja niistä selvinneinä monet ovatkin vain entistä vahvempia.
Kun sinä ajattelet ihmisestä noin pahasti,
niin tervetuloa mielenterveyshoitoon.
Autamme jos sinulla on vaikeaa olla, olemme panostaneet Imatralla mielenterveyshoitoon, sillä sitä täällä tarvitaan yhä enemmän.
Honkaharjun henkilökuntaakaan ei kaikkia voi kehua...ongelmia itelläänkin.
Luulin jo ettei kukaan muu tiedä mikä mies tuo Lind oikein on, mutta riitti päivän pelastamaan se että yksikin muu ihminen tietää...
ETTÄ TIEDÄMME MIKÄ MIES ASOITAMME SIELLÄ AJAA
On totta, että mahdollisimman moni pyrkii tutustumaan Lindiin henkilökohtaisesti ja vaikuttaa siihen, että sos. ja terv.toimen palvelua parannetaan.
Sen sijaan on yhteiskunnan verovarojen suurta tuhlausta järjestää jatkuvasti näitä tällaisia työvoimatoimiston kursseja.
Ei tarvitse olla sairas eikä köyhä, mutta jos joku köyhtyy, niin veronmaksajat.
"työmarkkinatukityö"
"yhdistelmätukityö"
"työelämävalmennustyö"
"koulutustuki harjoitustyö"
"kuntouttava työmarkkinatukityö"
Suunnitellut uudet kyykytystyöt ->
"aktivointityö työmarkkinatuella"
"nuorten yhteiskuntatakuutyöt työmarkkinatuella"
näihin vinoiluksi kuluihin täysin riittämätön naurettava 8e/pv ylläpitokorvaus.
Joku ansiosidonnaista päivärahaa saava pyrkii joillekin muille kursseille hetkeksi, jotta säilyy ansiosidonnaisella. Ja menee mielellään.
Peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava ei hyödy kursseista mitään, sillä tulot eivät kasva yhtään euroa ennen/aikana/jälkeen kurssin. Tuo 8e/pvä menee matkoihin, kyniin, kumeihin ja vihkoihin.
Tätäkin toimintaa tukee takuulla SDPSAK-puolue, ja ne ansiosidonnaisella päivärahalla olevat, jotka saavat jatkettua päivärahaansa kun käyvät nollaamassa työttömyyspäivänsä. Ja veronmaksajat maksavat myös heidän jatkuvat kurssinsa ja päivärahansa.
Saanko kysyä sinulta mikä sinua pönnii Markossa noin paljon, kun kehtaa tollaista paskaa tulla jauhamaan tänne palstalle HÄPEISIT!!Mitä sinulle ensinnäkään kuuluu kenenkään yksityis asjat,jos vaikka paska väiteesi pitäisi paikanssa,jota en ensinnäkään usko.SILLÄ Markohan saisi valita täällä ja muuallakin naisia niin paljon kuin haluaisi,varmaan sun muijas on joskus juossu sen perässä kieli pitkällä ja se otaa sua patiin.Jos sinä olet mies niin tuoppa nimesi rehellisesti kuuluviin äläkkä kirjoittele nimi merkin takaa vai oletko jonkiilainen paska housu??? NAISTEN SILMISSÄ OLET LUUSERI ETKÄ VARMAAN SAA KETÄÄN, SILLÄ MENITIT MIEHUUTESI!!Tai jos olet nainen nimi merkin takaa niin olet katkera Markolle kun se ei ole sua ottanut tosisaan säälittävää sinäänsä.
Sä yrität antaa Markosta kielteistä kuvaa täällä,
mutta taidat tietää sen tosi asia kuitenkin, että Marko on mies isolla M ja jos se tietäis kuka sä olet niin se näytäs sulle mistä kanan poika kusee.. Sen vuoksi olet nimi merkin takanakin TODELLA SÄÄLITTÄVÄ PAKKAUS!!!
RIIPPUMATAAN SIINTÄ MITÄ MARKO ON MENNEISYYDESSÄ TEHNYT,ON HÄN AINENKIN OIKEALLA ASIALLA HOITAESSAAN POLITIKKONA IMATRAN VÄHÄ OSAISTEN ASIOITA,KUULUIPA HÄN ITSE VÄHEMPI OSAISIIN TAI EI!! JA MITÄ SE SULLE YLEISESTTI OTTAEN KUULUUKAAN,KUN ET OSAA KÄYDÄ KUNNON KESKUSTELUAKAAN.!!!
Ensinnäkin: On todella hienoa ja kallisarvoista, että olet ottanut osaa tällä keskustelupalstalla ja täten osoittanut olevasi aktiivinen koskien Yhteiskunnallisia asioita. Toki olisin toivonut sinulta kuitenkin hieman sivistyneisyyttä, joka SELVÄSTIKIN sinulta "jostakin syystä" puuttuu! Sivistyneisyyteen kun yleensä kuuluu keskustelun jalo taito sekä kyky esittää asiat hienotunteisesti sekä perustellusti...
Annat kirjoituksessasi ymmärtää, että olet veronmaksaja ja lukiessani kirjoitustasi "rivien välistä" huomaan surukseni, ettet ole oikein ymmärtänyt jaloa veronmaksajan rooliasi! Uskallan VÄITTÄÄ, ettet OIKEASTI TAHTOISI MAKSAA VEROJA, sillä mielestäsi on väärin pitää yllä verorahoilla mm. sosiaaliavustusten varoilla eläviä! Koska siis kirjoituksestasi lähes suoraan pursuaa vihaa vähempiosaisia (ns.sosiaalipummeja) kohtaan, tuskin tahtoisit heitä veroeurojen muodossa elättääkään. Tämä toteamukseni on mielenkiintoinen siksi, ettet sinä OIKEASTI maksa veroeuroja SIKSI, koska olisit täten kunnon kansalainen, VAAN SIKSI, ettei SINULLA OLE MUUTA VAIHTOEHTOA! Toisinsanoen: OLET YMMÄRTÄNYT ASEMASI YHTEISKUNNASSA TÄYSIN VÄÄRIN...
Nimittelet minua rumasti kirjoituksessasi ja se kertoo sinusta valitettavan asian: Haukkuessasi minua mm. pelleksi, osoitat ITSE OLEVASI SITÄ, sillä "Kun ihminen kertoo jotakin toisesta, HÄN KERTOO totuuden itsestään" (vanha suomalainen sananlasku) ja sinun kohdallasi se tuntuisi pitävän paikkansa siksi, koska yrität asiaankuulumattomilla ilmauksillasi saada keskustelun kulun pois alkuperäisestä aiheesta OSOITTAEN TÄTEN, ettet osaa käydä keskustelua sivistyneesti, vaan käytöksesi on pellemäistä nimimerkin takana olevaa "mustamaalaamista"...
Sinä yrität kirjoituksellasi kääntää keskustelun kulun siihen, MILLAINEN MINÄ OLEN etkä ymmärrä sitä, ettei se ole tärkeätä, vaan se, MILLAISIA ASIOITA MINÄ POLITIKKONA YRITÄN AJAA...
HUOMIO: En vastaa tähän sinun kirjoitukseesi siksi, koska ottaisin kirjoituksesi henkilökohtaisesti, vaan siksi, että YRITÄT SYYLLISTÄÄ sosiaaliavusten varassa olevat ihmiset "pummeiksi" ja se loukkaa minua! Sinä pidät minua pellenä, vaikka omaa pellemäisyyttäsi yleistät sosiaaliavustusten varassa olevat sosiaalipummeiksi! Tahtoisin todellakin kuulla sinun määritelmäsi sanalle SOSIAALIPUMMI, sillä ymmärtääkseni olet ymmärtänyt jotakin väärin ja pahasti...
Voi olla, että minä olen pelle ja sosiaalipummi sekä varmasti sinun mielestäsi vaikka mitä, MUTTA MIKSI MINÄ OLEN LÄHES AINOA POLIITIKKO IMATRALLA, JOKA TAHTOO AJAA KÖYHIEN ASIAA? Jos siis MINÄ, joka olen mielestäsi tällainen, OLEN AINOA POLIITIKKO KÖYHIEN ASIOITA AJAMASSA, niin totisesti ei Imatralla ole hyvin köyhien asiat!!! Eli et siis voi väittää, että vähempiosaisilla kaupungissamme menisi hyvin (koska heillä on vain minunlaiseni poliitikko asioitaan ajamassa), edellyttäen tietysti, että sinulla on edes jonkinlaista loogista ajattelukykyä, mitä kylläkin valitettavasti epäilen...
Yritin mielessäni tehdä sinusta analyysia kirjoituksesi perusteella (pakko tehdä näin, koska pelkurimaisesti piiloudut nimimerkin taakse) ja totesin seuraavaa:
-Olet "keskinkertaisia" tuloja nauttiva, sillä selvästikään et ole sivistänyt itseäsi koulun penkillä (panettelu kirjoituksessasi sekä muu asiattomuus)
-Vihaat vähätuloisia, eli siis toisinsanoen tahdot PÖNKITTÄÄ omaa heikkoa itsetuntoasi sillä, että kokisit olevasi edes joitakin ihmisiä ylempänä, etkä ymmärrä, ettei IHMISARVOA MITATA taloudellisella menestymisellä...
-Koet minun poliittisen linjaukseni UHKAKSI, ja siksi yrität tehdä kaikkesi mustamaalataksesi minut persoonana! Se taas osoitta selvää KYPSYMÄTTÖMYYTTÄ kykyihisi hoitaa asioita sivistyneesti sekä toisaalta kertoo myöskin omaa karua kieltään siitä, ettet ole sittenkään niin fiksu kuin annat ymmärtää. Luulet siis, että rakentavaa keskustelua käydään vain siten, että panetellaan toista, vaikka tosiasiassa se ei johda mihinkään rakentavaan...
-Omalla osaamattomalla käytökselläsi annat JALOISTA veronmaksajista kielteisen kuvan ja se surettaa minua siksi, koska tiedän tässä Yhteiskunnassamme olevan TODELLISIA VERONMAKSAJIA, jotka TAHTOVAT antaa oman panoksensa Yhteiskuntamme hyvinvoinnin eteen. Sinä et selvästikään ole sellainen, vaan uskaltaisin jopa väittää, että olet KATKEROITUNUT siitä, kun sinä JOUDUT veroja maksamaan.
JA LOPUKSI:
Minä oikeasti säälin sinun sivistymättömyyttäsi ja siksi KUN (osaamattomuutesi tähden erittäin luultavaa) joudut tulevaisuudessa työttömäksi, koska Yhteiskuntamme arvostaa OSAAMISTA (sivistyneisyyttä sekä oppineisuutta) tulet työttämäksi, niin tahdon sinun jo nyt tietävän, että minä kirjoituksestasi huolimatta TAHDON AJAA SILLOIN SINUN ASIOITASI VÄHEMPIOSAISENA...Ota minuun silloin yhteyttä ja yritän tehdä parhaani, vaikka mielestäsi nyt olenkin "sitä sun tätä"...
Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle:
Kunnioittaen: Marko Lind
Jos ajattelit aivoillasi, niin tuskin Lind sinun asioitasi ajaa, sillä vihasi häntä kohtaan osoittaa, ettet sinä ole vähempiosaisten asialla! Lind ajaa köyhien asioita ja hyvä niin. Hän on oikea poliitikko, joka yrittää edes tehdä sitä, mitä on vaalilupauksissaan luvannut. Missä ovat muut poliitikot? Miksi he ovat niin hiljaa?
OIKEA MIES KÖYHIEN ASIOITA AJAMASSA!
LAUANTAI YÖ ja kello lähes kolme! Luultavasti teit kirjoituksesi alkoholin vaikutuksen alaisena, etkä siitä huolimatta uskaltanut laittaa oikeata nimeäsi kirjoituksesi alle. SÄÄLITTÄVÄÄ, NIIN SÄÄLITTÄVÄN PELKURIMAISTA!
Erittäin asiallinen ja perusteltu kirjoitus.
Ihmettelen itse sitä, että muut päättäjät ovat hiljaa. En itse halua syyllistää tai arvostella päättäjiä henkilökohtaisesti, mutta kriittisesti suhtaudun kyllä siihen, etteivät muut kuin sinä kirjoita tälle palstalle aktiivisesti. Ja ota ASIOIHIN kantaa OMALLA NIMELLÄÄN.
Toivoisin, että eri puolueiden riveistä nousisi muitakin vahvoja vaikuttajia tälle palstalle vaikuttamaan. Onko puolueen sisältä jotenkin erityisen vaikeaa nousta ja kirjoittaa omalla nimellään, en tiedä...siltä ainakin vaikuttaa.
Kaikkea hyvää ja voimia työllesi.
MIES:
Sen verran hyvin on tullu eukko valittua, että sekin vihaa kaikkee mitä Marko edustaa.
NAINEN:
En toki koskisi Markoon 2 metrin pihdeilläkään vaikka olis ainut mies maailmassa. Vastenmielistä!
Oletko sinä mies vai nainen?
Kumpi on vastenmielisempää?
HYVÄÄ ILTAA KAIKILLE!
Olen veronmaksaja ja käyn töissä, viikonlopun keräsin sieniä. Missä ovat muiden valtuutettujen kirjoitukset - olenko äänestänyt vahingossa jotain näkymätöntä ehdokasta sinne valtuustoon?
Joku istuu siellä ja tietää asioista, mutta ei ota mitään kantaa aiheeseen tällä palstalla. Ovatko kaikki näin yksimielisiä Lindin kanssa?
Onko hiljaisuus nyt siis myöntymisen merkki, päättäjät armaat? Tämä on lukijamäärän perusteella kuitenkin melko hyvin luettu palsta.
Kukaan ei vaivaudu kirjoittamaan tämäntyyppisiin kommentteihin, varsinkin jos tietää kirjoittajan taustaa...
Kävin minäkin metsällä, en sienessä mutta puolukassa. Upeat ilmat oli viikonloppuna.
Ai niin, tietysti tämäntyyppinen mediakanava ei varmastikaan ole "kaikenkansanäänitorvi". Itse ainakaan, en täältä lukemiani mielipiteitä pidä kovinkaan suuressa arvossa.
Kukaan ei vaivaudu kirjoittamaan tämäntyyppisiin kommentteihin, varsinkin jos tietää kirjoittajan taustaa...
Kävin minäkin metsällä, en sienessä mutta puolukassa. Upeat ilmat oli viikonloppuna.
Ai niin, tietysti tämäntyyppinen mediakanava ei varmastikaan ole "kaikenkansanäänitorvi". Itse ainakaan, en täältä lukemiani mielipiteitä pidä kovinkaan suuressa arvossa.
Kyllähullun teksti voisi ihan hyvin olla erään naisihmisen kynästä, joka muuten itsekkin istuu jos vaikka ja missä valtuustossa ja haalii jäsenyyksiä, sinne sun tänne.On kova rääppimmään ja arvostelemaan vähäosaisia, vaikka omatkaan lähtökohdat eivät häävit ole.Pientä muistelua omaan historiaan, voipi jäädä jotkut sammakot päästelemättä.
Juuri taustansa salaamiseksi ei tämän käpykylän valtuutetut arvaa tällä palstalla ilmoittautua, voipi paljastua sellaista, mitä eivät haluaisi muiden tietävän.Niin.Aika armollisia porukat ovat olleetkin, eipä ole juttua vaikenevista ollut.Vain se haukutaan, joka uskaltaa tehdä jotain.
Sienien käyttäjien suhteen tuleekin olla varovainen, sillä monet sienet ovat myös huumetta ja suoranaista myrkkyä ihmisen mielenterveydelle.
Tämäntyyppinen mediakanava ei tavoita kaikkea kansaa kuten esim. paikallislehti Uutisvuoksi. Se tavoittaa kaikki ja julkaisee varmasti kaikki hyvinvoivien kaupunkilaisten mielipidekirjoitukset mielellään.
Tässäkään ketjussa ei asiallisia kirjoituksia ole, joten oli ihan turha lukea koko ketjua.
Meillä on kaikki asiat hyvin, joten koko kaupunginvaltuusto ja hallitus voidaan lakkauttaa.
Säästyypä nekin veroeurot heikoimmille.
Uutisvuoksi julkaisee kaiken kansan mielipiteet. Se on kiltti lehti, ei tee kenellekään pahaa kun sitä lukee!
Tämä ketju on täynnä törkeyksiä, ei yhtään asiallista kirjoitusta, suoraan sanottuna sensuroitavaa kaikki. On ihme, että seriffi ei poista tätä törkeyksien määrää, jota kaupungissa
harjoitetaan valtuustoa myöten.
Eihän nämä köyhät osaa edes kirjoittaa.
Koulutus on mennyt ihan hukkaan, joten jossain on vikaa ja paljon. Koulutetut ihmiset eivät kirjoita internet-palstoille!
Ja mitähn törkeyksiä täällä on? Anna esimerkkejä, törkeintä on Markon nimittely!
Ja nettipalstoilla viihtyy ihan kaikki, taustaan katsomatta.Älä nyt lannsitu, muttakun Imatran valtuustojen porukoita tunnen, niin voin kertoa, että nämä tekstit ovat heidänkin silmiinsä osuneet ja käyvät tälläkin palstalla.Valtuustoissa ja muissa istuu muuten aika vähäisellä koulutuksella olevia, niinettä sieltä on turha viisauden tiivistymää hakeakkaan.
mitään asioista tänne. Marko Lind on ainoa, joka osaa käyttää tietokonetta työvälineenä.
Jos niiden muiden silmään joku osuu, niin kirkasvalohoito talvipimeällä, eikä sekään taida auttaa siihen, että jaksaisi tänne kirjoittaa.
Ei tänne uskalla älähtää,joku voi kertoa heidän valon arat salaisuutensa.
Sitähän siellä ainakin joku pelkää, ihan varmalla.
Miksi Imatralaiset poliitikot ovat niin hiljaa, tai miksi tässäkään keskusteluketjussa ei näy yhdenkään valtuutetun nimeä? Olen täysin varma, että he ovat kyllä käyneet lukemassa ja ehkä kommentoimassakin Lindin kannanottoja, mutta miksi en löydä heidän nimiään kirjoituksista? Vaalilupauksissa luvataan kyllä sitä sun tätä ja esiinnytään omalla nimellä ja oikein numeron kanssa, mutta miksi puuttuu rohkeus tarttua asioihin ja ottaa kantaa tällä palstalla. Ymmärtääkseni tämä palsta on erittäin luettu ja siten hyvä kanava myös poliitikkojen käyttää! Jossakin mättää ja tosi pahasti, sanon minä!
Joidenkin mielestä Lindi voi olla sitä sun tätä, mutta miksi ei kukaan kaupungimme politiikoista pysty osoittamaan, että Lindi on väärässä? Niin, miksi? Miksi he vaikevat tai esiintyvät nimimerkkien takaa? Miksi heiltä puuttuu sitä MUNAA? Ketä kaupungimme poliitikot pelkäävät ja miksi?
Tämä palsta on selvä osoitus kaupunkimme poliitikkojen kaksinaamaisuudesta ja välinpitämättömyydestä normaali kansalaisia kohtaan! Ainoastaan Lindi kirjoittelee mielestäni hyviä kirjoituksia täällä, mutta onhan meillä muitakin poliitikkoja! Miksi muut poliitikomme eivät välitä?
Olen kysynyt tuota samaa jo sata kertaa aiemminkin, kun asioista on kirjoitettu.
Jotain pimeää ja mätää on siellä, kun kukaan muu ei kirjoita, eikä vastaa mihinkään juttuun omalla nimellään.
MIKSI? MIKSI? MIKSI?
MIKSI HEIDÄT ON SINNE VALITTU?
SIKSI, ETTÄ HE VASTAAVAT
ÄÄNESTÄJIEN PYYNTÖIHIN JA KYSYMYKSIIN JOTENKIN!
JUURI SIKSI!
HE ovat VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ.
Eivät ajattele omilla aivoillaan, vaan pyrkivät miellyttämään enemmän puoluetta kuin niitä, jotka ovat heitä valtuustoon äänestäneet! Jos he ottaisivat henkilökohtaisesti kantaa, kuten Lind tekee, he luultavasti lentäisivät puolueesta pellolle ja sitähän he eivät halua! He haluavat valtaa, eivätkä raukat ymmärrä, ettei heillä ole sitä, sillä jos heillä sitä olisi, he USKALTAISIVAT MYÖSKIN SITÄ KÄYTTÄÄ JA NÄYTTÄÄ! He ovat vain kaksinaamaisia puolueensa rakkikoiria, eivät mitään muuta ja siksi eivät uskalla ottaa kantaa omalla nimellään!
He ovat ymmärtäneet asemansa väärin luullen valtuustopaikan olevan ANSIOTOIMI, eikä LUOTTAMUSTOIMI! Heitä kiinnostaa vain kokouspalkkiot ja valta! Eivät he välitä normaali kansalaisesta tuon taivaallista! Rajua tekstiä, mutta alkaa suututtamaan heidän käytöksensä! Mitään eivät saa aikaiseksi pienen ihmisen eduksi ja sitten kuitenkin vaaleissa väittävät ajavansa pienen ihmisen asiaa! SIKAMAISTA, TODELLA SIKAMAISTA!
olen lukenut, kuinka tässä ketjussa haukutaan henkilöä, joka uskaltaa tehdä jotakin. Ainoa johon voi luottaa, ja siitä häntä haukutaan??!!
Lind on ymmärtänyt äänestäjiensä toiveet aivan oikein, muut siellä ovat hiljaa ja kuvittelevat voittavansa sillä luottamuksen. Luottamusta ei anneta, se täytyy hankkia kaikin keinoin.
Puolueuskollisuus ei vakuuta nykyään ketään, sillä vahvuus lähtee yksilöstä ja Marko on juuri siitä esimerkki kaikille hyssyköille sinne.
Hyvä Marko, toimit AIVAN oikein!
Hyvää Päivää!
Toivon että joku kaupunginhallituksen jäsen vastaa kysymyksiini:
1. Onko kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston jäseniä KIELLETTY vastaamasta äänestäjien kysymyksiin ja esille ottamiin asioihin tällä palstalla?
2. Onko äänestäjien kirjoitettava teille kirje tai soitettava teille, ennen kuin vastaatte kysymyksiin?
Tietääkseni äänestäjät eivät ole kirjoittaneet heidän omaa nimeään äänestyslappuun, vaan teidän numeronne, jolla he ovat valtuuttaneet teidät hoitamaan asioita vaalilupaustenne mukaisesti.
Joten äänestäjät ovat oikeutettuja esittämään teille kysymyksiään nimettömänä, mutta teidän tehtävänne tulisi olla vastata esitettyihin kysymyksiin.
Olenko ymmärtänyt asian väärin ja olenko tyhmä äänestäjä, kun kysyn tällaisia kysymyksiä teiltä.
Odotan jonkun vastaavan omalla nimellään. KIITOS.
..............................
Että tällaisessa tietotekniikan maassa, jossa tietokoneiden avulla etsitään avoimia työpaikkoja, laaditaan työhakemuksia, pidetään yhteyksiä yrityksiin ympäri maailmaa ym. ym. niin nämä päättäjät Markoa lukuunottamatta eivät vastaa asiallisiinkaan kysymyksiin.
Päättäjät ja vaikuttajat eri aloilta ovat olleet vaikuttamassa myös tietotekniikan syntyyn ja kehittämiseen, joten kyllä heillä pitäisi olla lupa ja mahdollisuus, tahto ja rohkeus myös vastata kysymyksiin.
Tiina Wilen-Jäppinen on kai yksi valtuutettu, joka ymmärtää jotain tietotekniikasta???
Todella naurettavaa jos kaupungin asioita aletaan hoitaa tai puimaan suomi24 keskustelufoorumilla. Laita vaikka sähköpostia valtuutetulle suoraan jos jotain kysyttävää on. Nämä suomi24 julkkikset kyllä tiedetään ja heihin suhtaudutaan sen mukaisesti vakavissa keskusteluissa.
Kunnioittaen ja blablalblaaaa
Imatralainen VERONMAKSAJA
1. Rajoitetaanko päättäjiemme sananvapautta jotenkin Imatran kaupungin keskustelusivulla?
2. Kuka rajoittaa imatralaisten
päättäjien sananvapautta, jos näin tapahtuu?
3. Seuraatteko Te kaupunginjohtaja Moilanen tällä kaupunkisivulla käytäviä keskusteluja?
Tämä on nyt ystävällinen kysymys kaupunginjohtaja Moilaselle.
Toivonkin, että kaupunginjohtajamme vastaa, mikäli hän on kiinnostunut kaupungin asioista ja seuraa esim. tätä palstalla käytävää keskustelua.
Lukijoita on jo lähemmäs 6000 kuitenkin.
Miksi sinä luet tätä sivua?
Kiinnostaako sinua tällä kaupunkisivulla käytävä keskustelu?
Etsitkö täältä kysymyksiä vai vastauksia?
KUNNIOITTAEN
imatralainen äänestäjä/veronmaksaja
Kerrankin FIKSU kannanotto tässä ketjussa... ei mitään syytä olettaa, että imatralaiset päättäjät lukisivat tätä palstaa tai ylipäätänsä tätä kirjoittelua.
Ja siksi toiseksi, Lind vastailee näköjään itse itselleen tuttuun tyyliinsä. Perustettakoon otsikon "Imatra" alle oma Marko Lind- palsta, keräilköön siellä poliittisia irtopisteitä ihan kuinka itse haluaa.
pysyy hiljaa, sillä täällä sanottu sana leviää kauas.
Minä, joka esitän kysymyksiä päättäjille, en ole Marko Lind, vaan veronmaksaja ja äänestäjä, joka pohtii todellisia syitä.
Syitä siihen, miksi äänestäjille ei vastata tällä palstalla. Joku kieltää, mutta kuka/mikä?
Jos kysymykset ovat asiallisia, ja koskettavat koko kaupunkia ja kaupunkilaisten maksamia veroja, palveluja yms. niin kuka kieltää vastaukset tällä palstalla?
Kyllä lukevat Imatran valtuustojen porukat Suomi24-palstaa.Ja tämä on tieto,ei veikkaus.
No eihän ne nyt tänne käy kirjoittelemaan, kun niillä on hyvät pisnekset pyörimässä. Tänne kirjoittelevat vain näiden ohari-ollien hännystelijät (kuten tämä nimimerkki Lindeeni), jotka luulevat että on "coolia" halveksia vähempiosaisia.
Sinulle nimimerkki I-I:
Miksi sinun mielestäsi on naurettavaa, jos kaupungin asioista keskustellaan tällä palstalla?
Vai suhtaudutaan sinun mielestäsi näihin suomi24:sen keskusteluihin ns. "vakavissa keskusteluissa" lähes huvittuneesti? Jos näin on, niin eikö se kerro siitä, ettei kaupungimme päättäjiä KIINNOSTA PÄTKÄÄKÄÄN KAUPUNKILAISTEN MIELIPITEET!
MISTÄ MUUTEN TIEDÄT, ETTÄ NÄIHIN SUOMI24:SEN KESKUSTELUIHIN SUHTAUDUTAAN KEVYTMIELISESTI NS. VAKAVISSA KESKUSTELUISSA? Tiedätkö siksi, koska ITSE OLET PÄÄTTÄJÄ nimimerkin takana?
Mieti myöskin sitä, että kannattaisiko päättäjien tulevaisuudessa suhtautua näihin keskusteluihin vakavammin, AINAKIN VAALIEN ALLA, sillä tätäkin palstaa seuraa aika moni ÄÄNESTÄJÄ!
Että sillalailla!!!
Kyllä ne Imatralaiset päättäjät lukevat tätäkin viestiketjua, sen verran minäkin asioista tiedän. Eikä herra lind kirjoittele nimimerkkien takana, kuten eräät, mukaan lukien minä! Ja poliittisista irtopisteistä ainakin minulta lind saa niitä!
Miksi kaupunginhallitus vaikenee? Miksi heitä ei kiinnosta vastata kaupunkilaisten kysymyksiin? Onko se välinpitämättömyyttä vai tietämättömyyttä siitä, etteivät edelliset vaalit olleet viimeiset?
Ei paikallislehdessä voi tuoda näin vapaasti asioita esille tai esittää kysymyksiä hallitukselle / valtuustolle, sillä Uutisvuoksen lukijanpalstalla on sensuuri. Siksi tämä on paras foorumi vuorokeskustelulle äänestäjien ja päättäjien välillä, vaikkakin tällä palstalla on paljon asiattomuuksiakin. Miksi ei äänestäjät ja päättäjät kohtaa toisiaan muulloin kuin vaaleissa?
Tulisikohan meidän äänestäjien nyt miettiä sitä, ketä oikein seuraavissa vaaleissa äänestämme ja miksi? Eikö tämä ns. hiljaisuus päättäjien taholta ole teidän mielestänne törkeää välinpitämättömyyttä äänestäjiä, siis meitä kohtaan?
Mietin seuraavissa vaaleissa kyllä hyvin tarkkaan ketä äänestän! En äänestänyt Lindiä, mutta tätä menoa ääneni kyllä tulevaisuudessa menee hänelle, koska hänellä on sentään munaa esiintyä omalla nimellään, oli hän sitten persoonana millainen tahansa. Ottakaapa muut päättäjät esimerkkiä ennenkuin on liian myöhäistä!
Tämä palsta ei mielestäni ole luotettava, koska tänne ei esimerkiksi tarvitse rekisteröityä kirjoitellakseen. Tiedän että saa rekisteröityä!
No, kyllähän nämä jutut naurattaa. En siis väitä etteikö asiat voisi olla paremmin, mutta tämä on mielestäni huono keino yrittää vaikuttaa. Jos on valtuustoissa tai missä liene toimikunnissa mukana niin miksi kirjoittaa tänne?
Oman turvallisuuden takia en kirjoita omalla nimellä. Ei, en ole itse missään politiikassa mukana, seurailen kyllä aktiivisesti.
JA LOPETA SE HUUTAMINEN!!!!
Onko esim. kaupunginhallituksella olemassa joku kirjallinen päätös, josta näkyy erilaisiin kysymyksiin vastaamatta jättämisen perustelut tällaisella avoimella foorumilla?
Jos joku löytää tällaisen päätöksen jostakin, niin toivon, että hän ilmoittaa missä se on luettavissa. Tämä on jo kaikkien äänestäjien halveksuntaa, eikä yhtään mitään muuta.
Miksi muut kaupungin politiikasta päättävät ja kokouksissa istuvat henkilöt eivät ota omalla nimellään ja valokuvallaan rekisteröityä nikkiä käyttöönsä kuin Marko Lind?
Ovathan he vaaleissa esiintyneet julkisesti nimensä ja kuvansa kanssa hyvinkin vakuuttavasti ja lupaavasti, eikä silloin pelottanut muu kuin liian vähäinen kannatus.
On se outoa kun valituksi tulemisen jälkeen pitäisi julkisesti vastata äänestäjien kysymyksiin. Luulisi jokaisesta puolueesta löytyvän jonkun rohkean, joka uskaltaa rekisteröityä kuvansa ja nimensä kanssa.
Sinulle I-I:
Oman turvallisuutesi tähden et kirjoita omalla nimellä! Mitä pelkäät?
En anna missään keskusteluissa omaa nimeäni, ei siis missään. Näitä lukee kaikki, en halua häiriköitä perääni. Ei kai tätä tarvitse selittää?! Netti ei ole turvallinen paikka, mutta siitä saisi jo oman aiheensa.
Et uskalla siis kirjoittaa omalla nimelläsi edes sanomalehteen, sillä sieltäkin voi joku häirikkö nähdä nimesi ja syöksyä kimppuusi. Koko ajan pitäisi siis pelätä kun suunsa aukaisee, sillä joku saattaa suuttua ja hyökätä....pöh. Varo nyt minua, kun liikut ulkona, etten tule ja sano hyvää päivää sinulle.
Mustalaismannen ei tartte pelätä nimensä menettämistä.
kirjoittaa enkä sanoa mitään kenellekään,
se on paras vaihtoehto kaikin tavoin.
Kun en tule julkisuuteen, niin en joudu arvostelun kohteeksi.
Se on turvallista kun on ihan hipihiljaa.
Kuin hiirulainen.
Niin, minäkin pelkään juuri tuota nimeni menettämistä, onko sinulla kuinka hieno nimi?
Sitten on parempi olla hiljaa ja lueskella mister king the boss lintti lapsenraiskaajan tarinoita. Näin sitä politiikassa edetään nykypäivänä.
mukana, kun meillä kaikilla on sellaista piiloteltavaa, joten ei pitäisi olla mukana kun joutuu joka ikinen sekunti pelkäämään, että menneisyys paljastuu toisille, eikä olekaan sitten sitä, mitä ne toiset luulevat. Se vie viimeisetkin uskottavuuden rippeet ihan kokonaan pois ja se on ihan kauheaa.
Miksi me oikein lähdimme mukaan politiikkaan?
Miksi kukaan ei kertonut meille julkisuudesta?
Miksi emme voi vaan olla?
Miksi meiltä kysytään kysymyksiä?
Miksi nuo häiritsevät työtämme?
Milloin tämä kauheus loppuu?
Milloin kaikki ovat hiljaa?
Milloin pääsen pois poliitikasta?
Milloin minun ei ole pakko olla siinä mukana?
Mitä tämä tällainen työ on?
Kukaan ei kertonut minulle julkisuudesta.
En tiennyt joutuvani sellaiseen tilanteeseen.
juuri se on kauhistuttavaa, että mitä ne muut sitten ajattelevat minusta!
Se on ihan hirvittävää,
juuri se muiden ajattelu!
Se, mitä he ajattelevat minusta!!!
Pitäisikö sinua auttaa nyt siinä, että ryhtyisit pohtimaan mitä ajattelet itse itsestäsi. Mitkä asiat ja teot tuottavat sinulle hyvää oloa? Sinulla on selvästi paljon syyllisyydentunteita, joita kannat mukanasi ja se aiheuttaa noita pelkotiloja. Tutkipa nyt ensi alkuun itseäsi ja kuinka suhtaudut itseesi.
Onko sinulla huono itsetunto?
Onko sinulla huono omanarvontunto?
Rohkaisepa itseäsi pohtimaan näitä asioita, niin sitä kautta pystyt jossain vaiheessa auttamaan ja ymmärtämään muita vastaavassa tilanteessa olevia. Sillä siitä se rohkeus kasvaa.
Voi vittu että olet fiksu noiden kommenttiesi kanssa. Etkö saatana rakentavampaan keskusteluun pysty? Ootko oikeesti noin vitun tyhmä? Missä sun aivot on vaiko onko niitä ollenkaan?
Ja varo vähän sanojas, sillä jos Lind tietäis kuka sä oot, se vois tulla vierailulle ISON PUUKON JA PESÄPALLOMAILAN KANSSA! Eikä olis sille muuten ensimmäinen kerta.
Uskallatko seistä sanojesi takana ja vaikka soittaa Lindille ja sanoa saman puhelimessa? Olisko susta siihen? JA VITUT! Sä oot jokin vitun luuseri nimimerkin takana, joka vihaat lindiä yli kaiken! Säälittävä pakkaus olet sinä!
Nimität lindiä vaikka miksi, mutta mene puhumaan hänelle ajatuksiasi kasvotusten, jos uskallat. Mä tiedän, usko tai älä mä tiedän, et jos tollasia menisit sille juttelemaan, niin vähään aikaan et pystyis edes kirjoittelemaan tälle palstalle sun paskajuttujas! et mietipä sitä ennenkuin taas alat mollaamaan ketään! mieti todella ja hartaasti!
Ja voihan se olla, ettei lind edes omia käsiään sinuun likaisi, sillä tiedän hänen taustalla olevan sellaiset joukot, et sulla vois muutama polvilumpio mennä samaan aikaan kun herra lind pitäis jossakin poliittista puhettaan. eli pysypäs asiassa, ok?
..onpa mukavaa saada apua ja asiallista tietoa tällä omalla kaupunkipalstalla...ihan hyödyllistä tosiaan...ihan kaikin tavoin...
tulinkin juuri ajatelleeksi...että...jospa auttaisin vaikeuksissa olevia jotenkin..mutta ehkä minun täytyy nyt auttaa ensin itseäni tässä pelkotila-asiassa...päiväpelko on ihan kamalaa..
Ei ole syytä pelätä muita kuin omaa itseään, ja jos kohtelee omia äänestäjiään huonosti, voi syyllisyydentunto kasvaa entistä suuremmaksi.
Se sinua ehkä pelottaa eniten päivällä. Vaikuttanee myös yöuniisi?
...iso....nenä!
en saa nukuttua...kun se syyllisyydentunto on yöllä peikkona...siksi olenkin aina...ihan...hissunkissun...etteivät muut tiedä siitä asiasta mitään...siksi en kirjoita omalla nimelläkään tänne...kun en tiedä mitä ne muut ajattelevat minusta...enkä saa tehtyä oikein mitään viisasta...
Tämäkö on oikeasti kristillistä politiikkaa,tämä uhkailu.Sanoisin aika koviksi ja pelottavaksi aseiksi.
Toivon ,että kunnallispolitiikassa mukana olijat kirjoittaisi LEHDESSÄ kommenttinsa näistä asioista mitä tälläkin palstalla käydään.
Onpa hyvä, että tapasimme tällä palstalla.
Nyt sinun kannattaa varmasti paneutua syvällisesti tuon oman syyllisyydentuntosi pohtimiseen.
Syyllisyydentunto johtuu jostakin,
mutta kysypä nyt itse itseltäsi mistä se johtuu?
Voin auttaa sinua tällä palstalla vaikka joka paivä, kun kirjoitat rohkeasti tänne. Täällä voimme pohtia jatkossa mm. politiikkojen syyllisyydentuntoa ja eri syitä siihen.
Ymmärtääkseni IMATRAN YLPEYS ON JUURI MUSTALAINEN: SASKA HELKIKALLIO! Et vetäsepäs siitä rasisti!
Lindillä ei ole mitään tekemistä minkään puolueellisen ajattelutavan kanssa, vaan hän ajattelee omilla aivoillaan! Hänellä siis on sellaiset ja hyvä niin! Mitä tulee lindin kristillisiin toimintatapoihin, niin eiköhän se ole kuulkaas niin, että tuotiinhan kristinusko aikoinaan miekalla maahamme, joten miksi sitä ei nyt voisi ylläpitää pesäpallomailan sekä puukon kanssa!
Sitäpaitsi: Lind ei uhkaile, vaan hän toimii! Oli sitten aseena kynä tai pesäpallomaila puukon kanssa!
mustalainen,vaan hänen vaimonsa.
Kiinnostaa yhtä paljon kun kilo perunoita. Huijari mikä huijari....olkoot manne tai ei. Imatran ylpeys on Otto!!!
Taidat olla tosi tyhmä. Ei kai kenenkään tarvitse internetiä avata tai saati tutustua tällaisiin politikoinnin ja oman edun ajamisiin kuten tämä lindi näymmä tekee. Uutisvuoksen juttu hoh hoh hohhh
Siinä meillä Jeesus ja Karpo samassa persoonassa kas kun ei vielä se pkeleen kierrättäjä Karpon kaveri mikälie jääkaappimies.
Miksi avasit internetin ja tutustuit tällaiseen poliitikointiin? Oliko sinulla joku tarve?
Tunnetko Jeesuksen, Karpon ja jääkaappimiehen?
Tuntuuko sinusta, että he ovat kuin yksi ja sama persoona? Voitko kertoa meille miltä sinusta tuntuu?
Voitko sinä, Harri Manskinen kirjoittaa Uutisvuoksessa yhden kirjoituksen ja pyytää kaupunginvaltuustossa ja hallituksessa istuvia päättäjiä kertomaan syyn, miksi he eivät vastaa kysymyksiin tällä palstalla. Mikä on syy?
Asiallista keskustelua täällä pystytään varmasti käymään, mutta jos päättäjät eivät rekisteröidy nimensä ja kuvansa kanssa ja vastaa sanomisistaan reilusti, niin jossain on vikaa.
Asiattomuuksiin lienee turha vastata, mutta itse äänestäjänä uskon, että aiheita ja asioita löytyy, joihin myös vastauksia toivotaan.
Jos eri politiikan palstoilla käydään hyvinkin asiallista keskustelua, niin kuinka tämä palsta poikkeaisi niistä. Monella on valokuva ja oma nimi rekisteröitynä, joten voidaan aiheellisesti kysyä miksi kaupunkipalstalla ei kaupungin päättäjät näin pystyisi toimimaan.
...on liian kallis maksettavaksi niille, jotka eivät ole politiikassa mukana siksi, että tahtoisivat OIKEASTI ajaa kaupungimme asioita siten, että kaikilla kaupunkimme asukkaalla olisi hyvä olla. He asettavat itsensä etusijalle sekä täten oman hyvinvointinsa / maineensa ja täten eivät ajattele äänestäjiensä hyvinvointia, vaan omaa itseään...
Toisaalta monikaan kaupunkimme päättäjä ei tahdo ottaa osaa yleiseen keskusteluun siksi, koska "HULLUKIN KÄY VIISAASTA, KUN ON HILJAA", kuten vanha sananlaskukin osuvasti sanoo. Todellisuudessa he eivät ole KYKENEVIÄ RAKENTAVAAN KESKUSTELUUN ja ihmetellä sopiikin, kuinka he voivat olla kykeneviä rakentaviin keskusteluihin valtuustossa / lautakunnissa, jos eivät siihen pysty edes "normaalin kaduntallaajan" kanssa! Ei voi kuin ihmetellä niitä, ketkä ovat tällaiset ihmiset valtuustokaudella valtuustoihin äänestäneet...
Kyky rakentaviin keskusteluihin on hyvän poliitikon ensiedellytys! Nöyrä asenne äänestäjiään kohtaan ilmenee juuri siinä, että vaivautuu vastaamaan esitettyihin kysymyksiin (mikäli ne ovat asiallisesti esitettyjä) ja vain täten voi poliitikko saada todellisen kosketuksen äänestäjäkuntaansa! MITEN VOIT AJAA ÄÄNESTÄJIEN ASIAA, JOS ET EDES TIEDÄ HEIDÄN TODELLISIA TARPEITAAN SAATIKKA TOIVEITAAN? Kuitenkin liian moni poliitikko vaalien aikaan antaa ymmärtää äänestäjille olevansa vilpittömästi heidän asiallaan, vaikka ei ole ehkä koskaan vaivautunut / tahtonut ottaa selvää millaisia tarpeita heillä on...
Ymmärrän hyvin, ettei monikaan kaupunkimme poliitikko tahdo esiintyä omalla nimellään tällä keskustelupalstalla. Ymmärrän, että mikäli he näin tekisivät, he saattaisivat joutua mustamaalaamisen kohteeksi (niin kuin minäkin usein joudun), mutta en HYVÄKSY tällaista ajattelutapaa! En hyväksy siksi, koska silloin kun lähdetään mukaan politiikkaan, täytyy olla valmis uhrautumaan aatteen puolesta ja on sanomattakin selvää, että mitä enemmän uhraudut, sen enemmän se tuntuu myöskin "luissa ja ytimissä". Oikean poliitikon tärkein ohje tulisi mielestäni olla USKOLLINEN ÄÄNESTÄJILLEEN, eikä oikeaan uskollisuuteen kuulu koskaan pelko siitä, mitä muut ajattelevat, sillä lieneehän sanomattakin selvää, että silloin kun poliitikko saa jotakin aikaiseksi, myöskin vastarintaa esiintyy...
Itse olen valmis uhrautumaan kaupunkimme köyhien hyväksi, SILLÄ MINÄ TIEDÄN MITÄ TODELLINEN KÖYHYYS ON! Joku voi mustamaalata minua ja haukkua vaikka miksi, mutta mitä sillä on merkitystä mitä minusta sanotaan, sillä päivittäin näen silmissäni kaupunkimme vähäosaiset, joilta moniltakin ollaan viety oikeus tasa-arvoiseen elämään! Antaa vastustajieni haukkua minua vaikka miksi, sillä sisimmässäni olen onnellinen saadessani seista vähempiosaisten rinnalla heidän taistelussaan ihmisarvoisen elämän puolesta...
Tahdon taistella niiden puolesta, jotka eivät itse siihen jostakin syystä pysty ja USKON VAKAASTI ETTÄ JUURI SITÄ VARTEN IHMISET VAALEISSA ANTOIVAT MINULLE ÄÄNENSÄ. Tahdon olla luottamuksen arvoinen äänestäjilleni ja tähän luottamukseen kuuluu se, että MINUN TULEE OLLA VALMIS ITSE UHRAUTUMAAN NIIDEN PUOLESTA, JOTKA OVAT MINUA ÄÄNESTÄNEET...
Ja lopuksi:
En tiedä onko kirjoituksillani ollut mitään vaikutusta, mutta sisimmässäni olen onnellinen siksi, ETTÄ OLEN AINAKIN YRITTÄNYT ja tulen yrittämään niin kauan kuin minussa henki pihisee! Voi minua jos en niin tekisi, sillä silloin olisin vain näyttelijä poliitikkojen kaksinaamaisessa orkesterissa....
JA KIITOS SIITÄ SINULLE! ROHKEA VETO, EN VOI KUIN IHAILLA SINUA
Lista, johon tyytymättömät sosiaaliavustusten varassa elävät (joko osittain / kokonaisesti) tahtovat laittaa nimensä, ei tule tulevaisuudessa Työttömien ruokalaan. Listaa ei hyväksytty sinne selityksenä, ettei sellainen ole käytäntö. Tämä tiedotus siksi, etteivät halukkaat turhaan etsisi mahdollisuutta laittaa nimeänsä listaan edellä mainitusta paikasta...
Ne henkilöt, jotka kokevat (tai ovat kokeneet) tulleensa laiminlyödyiksi hakiessaan sosiaaliavustusta voivat ottaa minuun henkilökohtaisesti yhteyttä sähköpostilla, sillä se lienee näillä näkymin ainoa mahdollisuus.
JA LOPUKSI:
Listaan nimensä laittavat saavat luottaa siihen, ettei heidän tietojansa pääse kukaan ulkopuolinen kuin minä lukemaan. Ihmisten mustamaalaamista on siis turha pelätä! Myöskin elimet, jotka tulevat käsittelemään tulevaisuudessa (sosiaali- ja terveyslautakunta sekä Kouvolan Hallinto-oikeus) listaa, ovat vaitiolovelvollisia...
Ps. Myöskin minä olen vaitiolovelvollinen koskien kyseiselle listalle laittaneiden nimiä sekä henkilötietoja...
Kunnioittaen:
Marko Lind
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
En käsitä tuollaista,vaikka just työttömienkin asiaa ajat!?!
Ei ollut herra lindin vika, ettei listaa löydy työttömien ruokalasta. vika on nyt jossakin muualla.
Ihan takuulla kaupungin valtuuston joku turhan tärkeilijä on käyny inisemässä,ettei sitä listaa sinne viedä.Kun alkaa oma asema olla uhattuna jos joutuu jostain vastaamaan tai viel pahempaa et tulis tiettyjä juttuja päivän valoon,niit luurankoja joit piilotellaan.Eikö ne työttömien talo porukat saa ite päättää mitään,siis ei?
Tuli vaan mieleeni, et mahtaa ne valtuustoporukat nyt vihata lindiä, kun se rohkeasti ja näkyvästi saa aikaiseksi keskustelua tärkeistä asioista ja siksi ei tod. ole ihme, jos sieltäkäsin pyritään tekemään kaikki, ettei mr lindin toiminta vähempiosaisten eteen onnistuisi. Osoittaahan lindin toiminta selvästi sen, miten muidenkin päättäjien pitäisi toimia ja siksi hän ei varmasti ole muiden päättäjien suosiossa. Hyvä kuitenkin että meillä imatralla on edes joku joka uskaltaa ja tahtoo tehdä jotakin vähempiosaisten hyväksi! Ja eipä ole muut poliitikot vastanneet omalla nimellään tällä palstalla esitettyihin kysymyksiin kuin lind, miksiköhän?
Sielläkin istuu yksinhuoltajan lasta ja alkoholin nurjan puolen nähneitä,luulis olevan näinollen ymmärrystä vaikeisiin asioihin! Mut ku pitää piilotella ja peitellä omaa taustaa.
Ei tämä adressi Kouvolan hallinto-oikeuteen kuulu mitenkään? Täysin käsittämätön järjenjuoksu tällä sos.lautakunnan jäsenellä. Eivät asiat tällä tavoin parane. Tee äijä sos.lautakunnassa töitä sitä vartenhan sinut on sinne buukattu!
Ei KHO:n todellakaan mennä millään nimilistalla.Markon tulisi ensin ottaa selvää kuinka asiat etenee...Ei köyhiäkään sovi kusettaa suuremmilla puheilla mitä oikeasti voi tehdä.Asioiden tulee edetä oikeassa järjestyksessä.Vaikka asia olisi kuinka hyvä tahansa,täytyy reitit olla selvillä kuinka edetään.Markonkin täytyisi siellä lautakunnassa kysyä viisaimmilta neuvoa,sellaisilta ,jotka ehkä tietävät jotakin hallintomenettely laista.
Tämä keskustelu on osoittanut hyvin sen,kuinka herralla on intoa söhäistä joka asiaa, muttei todellista tietoa miten asioihin voi vaikuttaa.Ei se vaikuttaminen keskustelupalstoilla muita politiikan tekijöitä haukkumalla pitemmänpäälle onnistu.
Kyllä se ns. Adressi KHO:hon menee! Se millä nimikkeellä se sinne päätyy onkin sitten jo eri juttu! Meneekö se kanteluna, sitä en tiedä, mutta sinne se päätyy ja seuraamukset ovat sitten mitä ovat. Joten lopetetaan se paskanjauhaminen, kun ette tunnu tietävän asiasta paljoakaan saatikka siitä, miten asiat käytännössä etenevät.
Hyvä Lind, hyvällä asialla ja meitä aika moni samassa hengessä mukana.
Juu, kyllä asia Kho:hon etenee, jos niin haluaa.Näköjään rikiviisaat huuteleee, eivätkä tiedä laista mitään.
Lindi ei kyllä tiedä etkä sinäkään tunnu tietävän tästä asiasta tuon taivaallista.
Olen imtralainen höhhöttelevä poliitikko, voitko kertoa minulle mistä asiasta minun pitäisi tietää jotakin?
Minä en muuta tiedä, kuin sen, että kanteluita ja valituksia on lähtenyt sinne ennenkin. Se jos mikä, on mielestäni taivaallista, sillä emme ole voineet asioille mitään, mutta sitten olemme voineet jotain.
Eikö tämä lindin pelleilyt jo riitä suomi24-sivuilla. Sivun ylläpitäjä voisi jo rajoittaa ko. herran sepustuksia ei tänne enää kukaan selväpäinen viitsi eksyä. Tätä palstaa saa näymmä käyttää oman poliittisen uran luomiseen. Ihmettelen.
Ei tänne selväpäiset eksy, tota...miksi sinä selväpäinen olet viitsinyt tänne eksyä? Enää kukaan selväpäinen ei viitsi eksyä mihinkään, sillä eksyminen on aivan kauheaa juuri silloin, kun politiikasta käydään kiivasta keskustelua.
Poliittisissa keskusteluissa ei ole hyvä olla eksyksissä, sillä niissä täytyy olla tarkkana kuin porkkanat suorassa rivissä.
Ei herra lind luo poliittista uraa keskustelupalstoilla, vaan pyrkii hoitamaan vähempiosaisten asiaa! Ymmärtääkseni hän on lähes ainoa poliitikko, joka uskaltaa laittaa itsensä peliin asioita hoitaessaan ja se on hienoa se. Jatka lind samaan malliin äläkä välitä paskanpuhujista, kun niistä ei ole itsestään mihinkään. Kateuttaan ne nimimerkkien takaa paskaa heittelee!
ROHKEUS ON HYVE,JOKA NIIN MONELTA PUUTUU JA JOSTA NIIN MONI HAAVEILEE. ROHKEUTTA ON OTTAA PASKAA NISKAANSA AJAESAAN HYVIÄ ASIOITA
Ja PYH! Vai ei luo poliittista uraa, hevonpaskat..
Kun muuten ei osaa toimia, täytyy käyttää näitä foorumeita. Varsinainen tony halme - kuplien kupla, joka osaa narista vain keskustelupalstoilla.
Oletko aukaissut suutasi monta kertaa lautakunnan kokouksissa? Oletko saanut aikaiseksi mitään KONKREETTISTA sos.- ja terveyslautakunnassa (paitsi myöhästelyjä.....)
.."uskaltaa laittaa itsensä peliin asioita hoitaessaan..." Argh mitä tekstiä. Herätkää ihmiset! Näin ei asioita hoideta!
M.L on aktiivinen kokouksissa, sitä ei voi kieltää. Yhtä montakuin pöydän ääressä, niin monta mielipidettäkin.
Kuulut varmasti itse sosiaalilautakuntaan, sillä miten muuten voisit väittää, että Lind on myöhästellyt kokouksista tai ettei hän ole siellä suutansa avannut. Riippumatta siitä, ovatko tietosi oikeita vai vääriä, kertoo se kuitenkin surullista tarinaa siitä, että annoit kannanottosi sisäpiirin tietojen pohjalta, tietysti vain oman käsityksesi mukaan.
Miksi et uskaltanut kirjoittaa omalla nimelläsi poliitikko kun nähtävästi olet? Meinaatko seuraavissa vaaleissakin esiintyä nimimerkin takana? Missä on sinun vastuusi ja selkärankasi?
Tosiaankin, itse ehdotan sinulle että vetäydyt pois politiikasta, sillä tuollaisia nimimerkin takana piilottelijoita ei kaupunkimme tarvitse!
M.L on aktiivinen lautakunnan kokouksissa ja tämä on sisäpiirin tietoa!
Yhtä aktiivinen kuin muutkin pelledemarit.
Niillä ihan hölmöläistouhua, konttaavat vaan.
Eikö paikallislehden pitäisi tehdä juttuja mielenkiintoisita aiheista? Mielestäni tämä olisi juuri sellainen ja herättäisi varmasti keskustelua lukijanpalstalla.
Kyllä tämä aihe selvästi kiinnostaa lukijoita ja Uutisvuoksi voisi puuttua asioihin tiukemmin kuin tähän asti on tehty. Mikä poliittisesti sidonnainen lehti Uutisvuoksi oikein on, jos ei kirjoita kun pyydetään?
Olisi jo aika tutustua tarkemmin niihin päättäjiin, joita sinne on äänestetty.
Toimittajat tekemään juttua siitä, minkälaisia ihmisiä valtuustossa, hallituksessa ja muilla paikoilla oikeasti istuu!! On varmasti aiheellista esittäytyä muulloinkin kuin vaalien alla!!
tuo politiikkojen haastatteleminen.Olen itse myös mukana politiikassa ja tähän en ole ennen vastannut enkä nytkään nimelläni ota kantaa,mutta lehteen kirjoitan kyllä aikanani.
Ihmisen kyllä kadulla kyselee mielipidettä ns. Marko ilmiöstä ja siihen olen myös vastannut.Hyvää asiaahan hän ajaa,väärillä keinoilla ja väärässä foorumissa kun asialle voisi jotakin lautakunnassakin tehdä.
Mitä tulee siihen ,kuinka lautakunnassa omalta osaltani käsittelen ihmisten henkilökohtaisia asioita,jotka lautakuntaan on tuotu,etukäteisvalmistelu on oltava niin perusteellinen ja tarkka ettei niitä tarvitse enää itse lautakunnan kokouksessa niin tarkkaan käydä läpi, koska jokaisen olisi tämä etukäteistyö suoritettava.
Jatkoa seuraa lähiviikkoina uutisvuoksessa ja omalla nimellä kirjoitettuna.
Mee vaikka vuoksenrantaan keppanakassin kanssa viisastelemaan ja puhumaan reikiä päähäs.
Tässä foorumissa tai yleensä asioiden pöydälle paiskaamisessa ja ihmisten tietoisuuteen saattamisessa ei ole mitään väärää, päinvastoin. Porukoiden täytyy tietää missä mennään ja mitä meinataan?! Ekaks sais nykyiset valtuuston jäsenet,lähes kaikki heivata pois-ens kierroksella, muistakaa väki ettette äänestä samaa tyyppiä ja kattokaa kuka eniten haalii jäsenyyksiä ja titteleitä, sellainen ei ole ainakaan tekijä parhaimmasta päästä-vaan häntäpäästä...vain mielistelyn ja jaarittelun osaa, "on osaavinaan" muutakin...
Väki on äänestänyt ja heidän kuuluukin tietää julkisesti mitä tapahtuu.
Jos todella olet politiikassa mukana, todella luuseri ettet edes vaivaiseen viestiisi uskaltanut nimeäsi laittaa p?
>>etukäteisvalmistelu on oltava niin perusteellinen ja tarkka ettei niitä tarvitse enää itse lautakunnan kokouksessa niin tarkkaan käydä läpi, koska jokaisen olisi tämä etukäteistyö suoritettava.
>>Hyvää asiaahan hän ajaa,väärillä keinoilla ja väärässä foorumissa kun asialle voisi jotakin lautakunnassakin tehdä.
Moniko käy Teatterissa ja useinko? taannoin käytiin keskustelu jossa mainittiin 575 000€ menevän Teatteri Imatralle ja että osuus per asukas olisi n.20€, aika moni nimenomaan ei käytä tuota paikkaa ja olisi valmis antamaan osuutensa muuhun kuin teatteriin.
Rantanen vielä kehui että joskus vammaiset ja eläkeläiset ovat päässeet jopa ilmaiseksi teatteriin!! Voi perkele, vähänkö kiinnostaa useampaakaan vanhusta teatteri, kun ei edes lääkäriin pääse kuin pitkästi jonottamalla.
Rahaa heitetään ihan joutavaan, ei sinne missä on tarvis.Mites jos valtuutetut nyt ensiksi luopuisivat vuodeksi kaikista kokouspalkkioista, ainakin vuosittaisesta, sittenhän nähtäisi, kuka olikaan pyyteettömästi mukana asiain hoidossa.
Teatteri ei voi kiinnostaa, ennen kuin ruokaa ja terveyttä on sen verran, että sinne jaksaa kömpiä ja kiinnostua hyvistä näytelmistä.
Jos ei ole voimia mennä teatteriin, niin tämä hiljainen teatteri, jota muut kuin Lind harrastaa tällä palstalla kertoo jo sen, että päättäjämme ovat taitavia näyttelijöitä erilaiset naamarit naamallaan.
Kokouspalkkiot ovat aivan liian suuri hinta pääsylipusta tällaiseen teatteriin.
Ite istuu joka helvetin lautakunnassa ja hakeutuu kaikkialle jäseneksi, nollailee muuta väkeä kuin ite ois jotenkin parempaa väkeä. Taitaa olla muistinmenetys, pitäsköhän muistutella lähtökohdistaan, jos alkais köyhän väen asiat kiinnostaa enemmänkin kuin kokouspalkkioina.Alkoholistit ja narkit kuriin, lapsille ja vanhuksille asioihin korjausta ja ensin kaikki elämisen laadulle tärkeät asiat kuntoon, höpistään vasta sitten teatterin autuaaksi tekevästä ihmeestä.
että lautakunnan jäsen,jolla olisi ollut varmasti tähän keskusteluun sanottavaa Raija Hokkanen on saanut sydärin tänään.
Heti alkuun tahdon antaa tiettäväksi sen, että olen itse hyvin murheellinen siitä, etteivät äänestäjät ja päättäjät kohtaa toisiaan kovinkaan hyvin! Tämä palsta on yksi hyvä vaihtoehto ajatusten vaihtoon päättäjien ja äänestäjien välillä, MUTTA:
VALITETTAVASTI tästä foorumista ei voi koskaan tulla PARASTA (Huom. Hyvä on liian usein parhaan vihollinen) kanssakäymisen muotoa äänestäjien ja päättäjien välillä, koska (kuten tästäkin viestiketjusta olemme valitettavasti huomanneet) hyväänkin keskusteluun tunkeutuu aina niitä henkilöitä, jotka eivät TIETOISESTI TAHDO PYSYÄ KESKUSTELUN "YTIMESSÄ", vaan nimimerkkien takaa heittävät herjauksia sekä mustamaalaavat!
Toivon siis sydämestäni, että tulevaisuudessa kehittyisi foorumi, jossa poliittista keskustelua voitaisiin käydä siten, ettei kenenkään tarvitse sietää asiatonta käytöstä kenenkään kirjoittajan taholta ja tätä voisivat "Kaupunkimme Isät" lähteä kehittelemään. Ehkä Imatran kaupunkin omille sivuille jokin keskutelupalsta, jossa jokainen keskusteluun osallistuja joutuisi rekisteröitymään, mutta miten rekisteröityminen sitten käytännössä tapahtuisi LUOTETTAVASTI onkin sitten jo eri juttu. Toki asiaa kehitellessä varmasti "avaimet" tähänkin löydetään niin että ovet aukenevat päättäjien ja äänestäjien kohdatessa rakentavassa hengessä poliittisen keskustelun tiimoilta. Tätä toivon ja tätä odotan...
KOKOUSPALKKIOISTA:
Joku mainitsi tässä viestiketjussa luottamusmieshenkilöiden kokouspalkkioiden poistamisesta. ITSE TULEN TULEVAISUUDESSA TEKEMÄÄN KUNTALAISALOITTEEN PALKKIOIDEN POISTAMISESTA, sillä vuosittain kokouspalkkioihin menee yllättävän iso summa! Tietysti itse ensimmäisenä olen valmis luopumaan kyseisistä palkkioista, sillä ymmärtääkseni poliitikkojen tehtäväkuva on LUOTTAMUSTOIMI eikä ANSIOTOIMI...
Luottamusmiesten Kokouspalkkiot tulisi siirtää sosiaali ja terveystoimen sekä koulutoimen sektorille, siis sinne missä niitä eniten tarvitaan! Sanomattakin lienee selvää, ettei tulevaa KUNTALAISALOITETTANI Valtuustossa kannateta, mutta ainahan yrittää saa!
JA LOPUKSI:
Jos te äänestäjät tahdotte käydä tällä palstalla keskustelua päättäjien kanssa ja toivotte heidän esiintyvän omalla nimellään, niin te voitte omalta puoleltanne raivata tietä tälläiselle keskustelulle siten, ettette heitä mitään asiattomuuksia saatikka herjauksia nimimerkkien takaa. Jokainenhan tietää, että niin "metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Eihän meistä kukaan tahdo paskaa niskaansa, vaikka toisaalta se tuntuu valitettavasti olevan "luonnollista" kaikille niille, jotka uskaltavat esiintyä omalla nimellään! PYRITÄÄN SIIS TULEVAISUUDESSA PYSYMÄÄN KESKUSTELUN YTIMESSÄ, siis ASIALINJALLA...
Kunnioittaen:
Marko Lind
Hieno homma, että olet edes yrittänyt vaikuttaa vähäosaisten oloihin, onnea vaan operaatiolle!
Joissakin kunnissa on noista kokouspalkkioista luovuttu, nimenomaan kunnan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi, perusteluin että valtuutettujenkin on omalta osaltaan oltava säästölinjalla. Ettei kaikkia säästöjä nypittäisi taas niiltä joilla nytkin on vain vähän.
Tuhansien eurojen säästö palkkioistakin syntyisi, vakaasti luulen että siinä tapauksessa saattaa rivit harveta jos palkkioista saadaan säästökohde.
Kokoukset voi sijoittaa ajankohtaan, jolloin kenenkään työtkään eivät siitä kärsi, iltaan tai viikonloppuun jopa! Käydäänhän sitä viikonloppuna vaikka minkälaisissa seminaareissakin.Ja mieluusti maksettu matka otetaan vaikka viikonloppunakin.
"..Sanomattakin lienee selvää, ettei tulevaa KUNTALAISALOITETTANI Valtuustossa kannateta, mutta ainahan yrittää saa! "
ps.Koskee kokouspalkkioiden poistoa.
Poliitikon on hyvä luvata sellaista minkä hän tietää mahdottomaksi toteuttaa, mutta saahan sillä yrittää kerätä joitakin irtopisteitä.
>>Poliitikon on hyvä luvata sellaista minkä hän tietää mahdottomaksi toteuttaa, mutta saahan sillä yrittää kerätä joitakin irtopisteitä.
Muissakin kunnissa on kokouspalkkioista luovuttu, katsoen että myös valtuutettujen täytyy antaa omastaan, eikä miettiä kenen vähästä nyhdetään.Luottamustoimestahan on kyse, ei ansiotoimesta.Ja palkkioista kertyy niin iso summa, että sillä saa jo ihan hyvää aikaiseksi.
En usko mr Lindin keräävän irtopisteitä, sillä todellakin vaaleihin on vielä aikaa. Jos hän kuitenkin toiminnallaan niitä tulevissa vaaleissa saa, niin mitä väärää siinä voisi olla? Onhan parempi saada irtopisteet edes yrityksestä parantaa vähempiosaisten asioita kuin siitä, ettei edes yritä!
Herra Lind yrittää ja tuon yrittämisen tähden on pystynyt ainakin synnyttämään keskustelua poliittisista asioista varmasti enemmän, kuin yksikään muu poliitikko sitten moniin vuosiin saatikka vuosikymmeniin Kaupunkissamme! Eihän kyseisestä Herrasta kaikki tykkää, mutta tuskin hän yrittääkään olla kaikkien mieliksi ja siitä ainakin minulta saa yhden irtopisteen. Jos sama tahti ja tahto jatkuu, niin ehkä seuraavissa vaaleissa tuo piste kirjoitetaan kynällä äänestyspaperiin hänen nimensä kohdalla. Edellyttäen tietysti että hän vielä silloin on ehdolla!
Joo, ne jotka satsasi fyrkkaa ylipaljon äänien kalastamiseen, vaikka millä keinoin, niille en suo ees ajatusta, en kyllä vakuuttunut vaalien allakaan. Nyt oon enemmän muutenkin seuraillut ja ottanut selvää valtuutettujen tekemisistä ja Markon arvo on noussut todella!! Markostahan eivät kaikki tykkää just sen takia, että hän ei mielistele ja pyllistele silmäätekevien suuntaan.
On siellä ihmisiä, jotka piilottelee historiaansa ja esittää muutakuin on.
Tässä viestiketjussa asetelmaksi on valitettavan usein muodostunut SOSIAALIPUMMIT (Sosiaaliavustusten varassa joko osittain tai kokonaan elävät Yhteiskuntamme jäsenet) vastaan AMMATTITAITOISET SOSIAALITYÖNTEKIJÄT...
Edellä mainittu yhtälö on MAHDOTON, sillä jos KAIKKI sosiaalityöntekijät / sosiaalipuolen virkamiehet olisivat AMMATTITAITOISIA, niin TOTUUS ON, ETTEI SILLOIN KAUPUNGISSAMME OLISI ns. sosiaalipummeja (sellaisia henkilöitä, jotka tarkoituksella pyrkivät hyötymään sosiaaliavustuksista mahdollisimman paljon) sillä AMMATTITAITOINEN SOSIAALIPUOLEN VIRKAMIES OSAA KARTOITTAA ASIAKKAAN TILANTEEN TARVETTA VASTAAVAKSI...
Siis toisinsanoen: Se, että kaupunkissamme "luultavasti" on myös ns. sosiaalipummeja on suoraa seurausta JOIDENKIN (Huom. en väitä että kaikkien!) sosiaalipuolen virkamiesten AMMATTITAIDOTTOMUUDESTA. Ammattitaitoinen virkamies kyllä osaa kartoittaa asiakkaan todelliset olosuhteet niin, ettei tätä päästä vetämään ns. "höplästä"...
Siis vielä kerran: Jos jossakin kaupunkissa ihmiset PYSTYVÄT tietoisesti käyttämään TÖRKEÄSTI HYVÄKSEEN sosiaalipuolen palveluja, kertoo se aina siitä, etteivät virkamiehet ole osanneet ammattitaitoisesti kartoittaa tällaisen ihmisryhmän todellista tilaa...
AMMATTITAITOINEN sosiaalityöntekijä OSAA antaa avustuksia oikeille ihmisille (niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat) sekä myöskin OSAA sanoa EI niiden kohdalla jotka avustusta eivät oikeasti tarvitse! Näin yksinkertaista se jopa yksinkertaiselle! Erittäin Loogista, eikö vain...
NO SITTEN ASIAAN:
Meille kaikille, niin veronmaksajille kuin sosiaaliavustusten varassa oleville, ON ENSIARVOISEN TÄRKEÄÄ, että saisimme tulevaisuudessa Kaupunkiimme ammattitaitoisen sosiaalipuolen henkilökunnan (LISÄÄ AMMATTITAITOISIA TYÖNTEKIJÖITÄ), sillä jos nyt avustuksia jaetaan MITEN SATTUU, niin menee siinä totisesti VEROEUROJA niille jotka eivät niitä oikeasti tarvitse ja taas toisaalta ne jäävät niitä ilman, JOTKA NIITÄ OIKEASTI TARVITSISIVAT...
AMMATTITAITOINEN ja RIITTÄVÄN LAAJA henkilökunta sosiaalipuolella on AVAINASEMASSA! Meillä ei totisesti ole kaupunkina varaa tuhlata enää yhtään VEROEUROA turhanpäiväisiin, sillä mitä muuta se on kuin Jalojen Veronmaksajien vähättelemistä. Veronmaksajat tekevät kovasti töitä pitääkseen kaupunkiamme pystyssä ja siksi heillä on oikeus vaatia AMMATTITAITOINEN HENKILÖSTÖ jakamaan heidän ansaitsemiaan rahoja vähempiosaisille! Oli sitten kysymyksessä mikä tahansa sosiaalipuolen osa-alue...
Kunnioittaen:
Marko Lind
Osaatko sinä lukea mitä lehdissä kirjoitetaan ammattitaitoisista sosiaalityöntekijöistä ja niiden saatavuudesta..
Tämähän se sinun tehtäväsi lautakunnassa on?keksiä miten saada hyviä sosiaalityöntekijöitä ja saada ne vielä pysymäänkin.Sinun politiikallasi niitä ei ainakaan saa.
myönnät siis sosiaalityöntekijöiden ammattitaidottomuuden? Se on hyvä alku se!
alkuperäinen ns. adressi koski imatran sos.toimistoa.. kovin juttu rönsyilee.. Joskus oli minunkin pakko turvautua sossun apuun että täten ja joten saisin päivittäisen toimeentuloni.. ja kiitos hyvästä palvelusta vuoksenniskan yksikölle.. sitten menin taasen töihin ja jo loppu mussutus.. joten ja täten mr. lind pyyhi kätesi leppiin..
On tosiaan hyvä, että alkuperäinen asia (adressi) on edelleen esillä, sillä ihmisen (homo sapiens) alkuperäinen tarve on aina ollut ruoka, sen hankkiminen ja sen mussutus ja työpaikka palkkatulot helpottavat kovasti asiaa.
Nykyään niin moni on ilman työpaikkaa, että ruuan mussutus ei palkkatuloilla tapahdu. Työttömiä on puoli miljoonaa ja sosiaalitoimen tarpeellisuus ja merkitys tulee kasvamaan koko ajan.
Ammattitaitoinen väki on siis entistä tarpeellisempaa, sillä työpaikkojen puuttuessa myös seuraamukset ovat entistä suurempia. Se näkyy lehdissä joka päivä ja on huolestuttavaa että lapset ovat yhä nuorempina oluen ja siiderin kanssa kaduilla, tytöt ja naiset ovat lisänneet alkoholin käyttöään jne......
älä nyt toki tukehdu pullaasi.. mutta mielestäni imatran sos. toimiston väki on mielestäni ihan tarpeeksi ammattitaitoista... lapset ovat kyllä rellestäneet jo vuosi kymmenet. ehkäpä kannattaisi enempi olla huolissaan mielenterveys onkelmiin varatuista määrärahoista.. kyllä joka deeku pullonsa saa, mutta miten ne lääkkeet.
Ompa sinullekin kelvannut,joskus sossun apu ja kehtaa tulla tänne purnaamaan.Entä jos et olisi saannut työtäsi niin,olisitko vieläkin sossussa? NYT JOS OLISIT SOSSUN ASIAKAANA,NIIN LUULISIN ETTÄ SINULLAKIN OLISI TOINEN ÄÄNI KELLOSSA...Mikäli et olisi sos virkailia Marja Virkin asjakaana..Hänhän pyrkii utsimaan asiakailtaan tietoja, muista ihmisistä jotka häntä eivät mielytä ja kertoilee muista asjakkaista, toisille asiakkaileen.Onko sinusta väärin tuollainen vastaapa rehelisesti,jos sinun asioitasi leviteltäisiin muille.Sinä voisi mennä iskemään pääsi karjalan mäntyyn.Jos joku ihminen haluaa aja vähä osaisten asioita niin, viekö se sinulta leipä puun pois?? Olen siinnä mielin onnellisessa asemasa, kun olet saanut työtä mutta kun, täällä imatralla ei ole jokaiselle työ paikkoja.JOS SINULLA ON OMA YRITYS!!! niin muista se voi kaatua milloin tahansa, tai se voi toimiakin hyvin.Jos ole saannut hyvä palkaisen työn, jonkun muun palveluksesta, niin niin suthan voidaan lempata milloin tahansa pois siintä..JOS NIIN IKÄVÄSTI KÄVISI JA JOUTUISIT, TAKAS SOSSU LUUKULLE, NIIN SINUNKIN ASIAASI TÄSSÄ TILANTEESSA YRITETÄÄN PARANTAA JO ETU KÄTEEN...
PAKKO KYSYÄ KUULUTKO MIELEN TERVEYS PIIRIIN:-) KUULE EIKÖHÄN SUURIN OSA MIELENTERVEYS POTILAISTA SAA, LÄÄKEENSÄ SOSSU PUOLELTA, MIKÄLI EIVÄT SAA JO ELÄKETTÄ.. JOS SAAVAT SEN NIIN ELÄKE ON SILLOIN NIIN ISO, ETTÄ JOUTUVAT KUSTANTAMAAN ITSE LÄÄKEENSÄ, JA TÄLLÄISET IHMISET OVAT HOLHOUKSESSA JA SIIHEN HOLHOUKSEEN PÄÄSEE SOSSUN KAUTTA.JOKO HUOMAAT SEN, TOSI ASIAN ETTÄ SOSSU PUOLELLA ON PUUTEITA JA ERITTÄIN AMMATTI TAIDOTTOMIA IHMISIÄ....JOKO PYSTYT MYÖNTÄMÄÄN SEN??? JOKAINEN JOKA TARVITSEE APUA OLISI SE HYVÄ SAADA! olipa se mielenterveys,toimeentulotuki,huoltajuus kiistat tai mitkä hyväänsä, kun saa vain silläin että pärjää...SOS TOIMISTO LASKEE ESIM:TULOIKSI SEN JOS SAA, VERONPALAUTUKSIA MUTTA JOS SAA MÄTKYJÄ NIIN NIITÄ EI KATSOTA MENOIKSI...HUOM! deekutkin ovat ihmisiä,eikä suinkaan eläimiä...
Sitä tässä tuleekin miettineeksi, mistä nämä mielenterveys-ongelmat johtuvat ja olisiko siitä apua, jos miettisi pullia.
Mielestäni sosiaalitoimistot voisivat perehtyä siihen asiaan, kuinka hyvin heillä on todellisuudessa pullat uunissa kun mielenterveysongelmista kärsitään nykyisin niin paljon.
Mitä muuta asiakkaat tarvitsevat kuin lääkkeitä? Kaduilla on paljon ihmisiä, joita kukaan ei hoida ja avohoidossa on moni enemmän ja vähemmän jo heitteillä. Huolenpito on muuttunut, ja lääkkeet, alkoholi ja huumeet rajusti mukana kuvioissa. Rajattomuus jyrää...
Mielenterveys,alkoholismi ja huume ongelmat,ovat toisiinsa liittyviä ongelmia,jotka johtuvat useimiten taloudellsest ongelmasta, näihin asioihin sostoimisto PYSTYY ANTAMAAN APUA JOS VAIN HALUAVAT!!!
Lääkefirmat ja apteekkarit rikastuvat, kun saadaan jokaiselle diagnoosi ja tabuja kilotolkulla nopeasti suuhun. Kunnon tabut ja reseptit käteen ja silloin ovat hommat hoidossa.
Huolestuttaa se, että ongelman syy ja aiheuttaja jää yhä useammin selvittämättä ja lääkehän ei poista syytä vaan helpottaa sairauden oireita. On turha määrätä esim. allergialääkettä jatkuvaan käyttöön jos allergian aiheuttaja on selvittämättä.
Tämä pätee myös mielenterveysongelmiin.
Monet fyysiset kivut ja sairaudet johtuvat myös henkisistä ongelmista ja pitkään jatkunut henkinen paine esim. taloudelliset ongelmat aiheuttavat lopulta myös rajuja fyysisiä sairauksia. Myös näin päin, vaikka monet fyysiset sairaudet aiheuttavatkin henkisiä ongelmia. Ihminen on kokonaisuus ja koko kokonaisuutta tulee siis hoitaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010526340
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000010464676
Tänä aamuna sydämeni täyttyi riemulla lukiessani paikallislehti uutisvuoksea. Vihdoinkin asiat alkavat rullaamaan oikeaan suuntaan sillä asioista on puhuttava myöskin lehdissä! Tiedä mihin afösfääreihin juttu vielä paisuu ja hyvä niin. Uutisvuoksi on hyvä lehti!
Voikun verkossa ois Uutisvuoksi luettavissa, tällä hetkellä en oo Imatralla ja kiinnostaisi kyllä tietää mitä lehdessä on?
KIITOS Uutisvuokselle, kun kirjoititte asiasta.
Jos tällä palstalla käydään keskustelua, joka herättää kiinnostusta ja saa kaupunkilaiset kirjoittamaan ahkerasti mielipiteitään, niin on erinomaista, että lehti tekee myös juttua siitä.
Lukijamäärä on tällä ko. aiheella suuri ja asia on selvästi kiinnostava ja tärkeä.
Olkoon kanava mikä hyvänsä, niin tärkeintä on se, että tullaan kuulluksi. Internetin käyttöä tulisi hyödyntää päättäjien ja kaupunkilaisten välisessä keskustelussa.
Keskustelua voidaan käydä monella tavalla ja päättäjät voisivat pohtia milloin ja miten he
tavoittavat äänestäjänsä parhaiten. Älkää siis sulkeko pois tietotekniikan mahdollisuuksia kun tärkeistä asioista keskustellaan.
Marko Lind on oivaltanut tämän välittömästi ja sitä samaa oivallusta soisi olevan muillakin imatralaisilla poliitikoilla ja johtavilla virkamiehillä, jotka päätöksiä tekevät.
kirves ja perhe.lumihanki,poliisi ja viimeinen herhe.tämä tuhansien murheellisten laulujen maa!!
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=3502
"Imatran sosiaalipalvelujohtaja Tiina Kirmanen ei ole vielä tutustunut Efekon tutkimustuloksiin, mutta itse ongelma on hänen mukaansa ollut jo pitkään tiedossa.
Hän penää Vohlosen lailla perusteellista arvokeskustelua yhteiskunnan pahoinvoinnin syistä."
Marko Lind on selvästi toiminut toiveesi mukaisesti, joten hän ei liene ihan väärillä jäljillä asiansa suhteen. Suurempia ja paljon konkreettisempia toimenpiteitä tarvitaan jo.
Muistelin tuossa entisenä paikkakuntalaisena vanhoja imatralaisia. Sikäli kun teitä sosiaalipummeja tiedän, voin helposti nimetä yhden teitä yhdistävän tekijän – te kaikki olitte koulussa yksiä vätyksiä. Teistä saattoi varmaankin olla hauskaa joskus 1980-luvulla naureskella niille, jotka napsivat kokeista kymppejä, vaan arvatkaapa ketkä sen viimeisen erän vetivät…
Tai no, kertokaapa te, itsenne sosiaalipummeiksi rehellisesti lukevat imatralaiset, miksi olette ajautuneet tilanteeseenne. Missä määrin olette itse vaikuttaneet kohtaloonne? Hyödynsittekö aikoinanne yhteiskunnan teille tarjoamat koulutusmahdollisuudet ja jos ette, niin miksi? Miltä oppi maistui Imatrankosken, Mansikkalan, Tainionkosken tai Vuoksenniskan yläasteilla? Jatkoitteko kenties ammattikouluun, kauppaoppilaitokseen tai lukioon? Kotipaikkakunnalla olisitte voineet suorittaa edes keskiasteen koulutuksen. Vaan jäikö se kesken ja miksi? Jatkoitteko opintoja muualla, jos ette, niin miksi? Eikö koulunkäynti maistunut? Jos ei, niin miksi? Miksi juuri teillä ei ole töitä? Löytyykö joukostanne ketään edes välttävästi kouluttautuneita? Jos ei, niin pohtikaapa aivan huviksenne miksi.
Ja aivan lopuksi kyselen, kuinka suhtaudutte lastenne koulunkäyntiin? Välitättekö heille oman vetelyytenne ja saamattomuutenne, vai kannustatteko heitä siihen, minkä itse luistelitte?
Karjala on maailman paras paikka. Ikävää, että te pilaatte sen.
Näin on suomi24:llä taas insinöörit osoittaneet taitonsa
onko asia vielä vetämässä?
milloin olisi uusi lista tulossa? nyt laman aikana voisi olla enemmän allekirjoittajia.
onko lisää näitä projekteja ? ihanaa tuo vanhusten ja köyhien auttamisenhalu on miehellä jota yritetää valtion ja kunnan taholta lyödä läjään. aiheeton tuomio tehtiin käräjillä ja sukulaisnaisiakin on törkeästi kohdeltu ja omaisuutta takavarikoitu eli varastetu.
näitä vanhoja kuluneita kaivelet.?????????????????????
Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomio 02/715, asiano: R 02/332 ja Imatran käräjäoikeuden tuomio 05/730, asiano: R 05/562.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1491875
tuo on vanha juttu ja syytön mies sai tuomion. nyt hän on kaikesta vastustuksesta huolimatta omalla työllään ja rahallaan tehnyt imatralle seurakunnan jossa ketään ei syrjitä. siinä onkin tekopyhillä fariseuksilla ihmetteleminen kun väkeä rupeaa lappaamaan todellisessa seurakunnassa.