Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kimppakivaa

Olemme puhuneet poikaystäväni kanssa millaista olisi harrastaa seksiä kolmestaan. Monesti mietimme millaista se olisi ja kumpaa sukupuolta ottaisimme kolmanneksi. Kertokaa omia kokemuksianne. Haluaisin tutustua asiaan ennen kuin ryhdymme tosi toimiin. Rakastamme toinen toisiamme ja tykkäämme molemmat kokeilla jotain uutta lakanoiden välissä. Kerro siis rohkeasti oma kokemuksesi tästä asiasta. Kaikki mielipiteet ja kertomukset ovat tervetulleita!!
75964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mekin olemme puhuneet asiasta ja olisi kiva kuulla entisiltä ensikertalaisilta että miten oli mennyt esim. eka kerta. Myös se askarruttaa että mistä voisi päätellä onko jotkut edes yhtään kiinnostuneita ryhmäseksistä.. Olemme 31v pariskunta mutta emme ole uskaltaneet keneltäkään tiedustella, etteivät järkyty tai ajattele että ollaan pervoja tai jotain.

Äänestä
  • Hei vaan, asiasta kiinnostuneet. Me tutustuimme erääseen pariin laivalla, Finjetillä tulossa Suomeenpäin. Toisen parin vaimo kertoi puolituhmia vitsejä, mikä meiltä sai hyväksyvän ja positiivisen vastaanoton. Kun alkoi tuntua siltä, että heillä oli jotain mielessään, pistimme me puolestaan parastamme, joka sai heiltä innostuneen reaktion. En ryhdy kertomaan, niitä kiimaisia yksityiskohtia, joihin myöhemmin kotona päädyimme, vaan vastaan lähinnä kysymykseen, kuinka tunnistaa toinen pari, joka on halukas kimppakivaan.
    Oman suhteen täytyy olla todella hyvällä pohjalla, sillä vierestäkatsominen, kun oma vaimo saa vierasta kullia, saattaa olla tosikiimaista tai sitten kauheaa kidutusta. Onneksi minulle oli tuo aikaisempi variaatio :)))

    Äänestä

  • Moi!

    Me olemme jo ohittaneet vaiheen miettimisessä, että uskallammeko kokeilla jotain uutta ja haluammeko ehkä kokemuksia, joihon ei ihan arkielämässä törmää.

    Kun päätös oli tehty aloimme aktiivisesti etsimään toista pariskuntaa, millään ei meinaa löytyä. Kriteeritkään ei ole päätähuimaavia, "normipäisiä" ja emme myöskään hae mitään malleja, mutta silti kaikki kaikkoavat viimeistään silloin kun pitäisi tavata.

    Onko muilla vastaavia kokemuksia?

    Äänestä

  • On keskusteltu kanssa asiasta ja nimenomaan siitä millaista se olisi.
    Oltais kanssa tosi kiinnostuneita niistä ensikertalaisten ekoista kokemuksista.
    Ja me ainakin ollaan varmaan niitä joilta asian eteneminen vie pitemmän aikaa.
    Joten varmaan moni saattaa hermostua, että eikö tästä tule mitään.
    Tosin onhan se näin, että osapuolten välinen luottamus pitää siinä tilanteessa toimia.

    Äänestä

Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos olette sitä
harkinneet,mutta kumppanin valinnassa kannattaa
olla todella tarkkoja sillä kaikenlaisia hihhuleita on tarjolla.Vaimon kanssa löydettiin
todella mukava mies ja sen jälkeen on ollut
todella fantastisia kokemuksia.
Nyt meilla on haussa nainen kolmanneksi.

Äänestä
  • Millaista naista mahdatte hakea?
    Sopisivatkohan intressimme yksiin?

    Äänestä

mä suosittelen lämpimästi varsinkin jos suhteessanne luottamus kestää ja löytyy luotettava kolmas osapuoli...itse kokeilin kahden rotevan miehen kanssa ja pitivät kyllä huolta ettei jää huonoa kokemusta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sajuliini kirjoitti:

Olemme puhuneet poikaystäväni kanssa millaista olisi harrastaa seksiä kolmestaan. Monesti mietimme millaista se olisi ja kumpaa sukupuolta ottaisimme kolmanneksi. Kertokaa omia kokemuksianne. Haluaisin tutustua asiaan ennen kuin ryhdymme tosi toimiin. Rakastamme toinen toisiamme ja tykkäämme molemmat kokeilla jotain uutta lakanoiden välissä. Kerro siis rohkeasti oma kokemuksesi tästä asiasta. Kaikki mielipiteet ja kertomukset ovat tervetulleita!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu