...mielenkiintoisista korkean tason asioista haluan nyt tuoda esille Oi´va Härkösen siihen inspiroimana:
Tuolla ketjussa ”Lipponen ja kepu” Oiva nostaa esille asian, joka inspiroi minut ihan uuteen avaukseen. Ja koska tätä aihetta on useinkin käsitelty ja se on nytkin esillä tällä saitilla, saanen minäkin käyttää puheenvuoroni täällä.
Tuossa mainitussa ketjussa eräässä vastineessani totesin Ilkka-lehden päätoimittaja, keskustalaisen prof. Kari Hokkasen lehtikirjoituksessaan (eilen täällä esillä olleessa) sanoneen, että ”Lipposen kuuluu sodanjälkeisten poliitikkojemme kuuden huipun joukkoon, Kekkosen, Paasikiven, Koiviston, Sorsan ja Virolaisen seuraksi, että historia saattaa vielä nostaa Lipposen "palkintosijoillekin". Totesin myös, että Hokkaselle on tapahtunut vahinko, kun hän on unohtanut tuosta joukosta pois Ahtisaaren.
Ilmeisesti tähän Oiva reagoi seuraavalla: ”Hokkanen niin kuin Keskisuomalaisen Laatikainen ovat arvaamattomia. Keksivät nämä kaverukset aikoinaan semmoisenkin idean, että Keskustan pitäisi valita Ahtisaari ehdokkaakseen vuoden 2000 presidentinvaaliin. Tämän avulla oli tarkoitus päästä hallitukseen. Onneksi puolueen muu väki nauroi asian upoksiin. Sittemmin kävi ilmi, ettei demaritkaan huolineet Ahtisaarta ehdokkaakseen toiselle kaudelle.”
Arvaamattomia ovat mainitut herrat kunnon kepulaisen mielestä. Heidän kanttinsa saattaa joskus pettää ja he tulevat päästäneeksi ulos suustaan päässään virinneen järjen äänen. Sellaista vahinkoa ei kunnon kepulaiselle satu.
Hokkanen tietysti ajatteli, ettei hän voi pysyä ammattipiireissä uskottavana, ellei tee tuota arviotaan Lipposesta. Johtihan Lipponen meitä murroskautena visionäärisesti ja voimakastahtoisesti ja vei meidät Eurooppaan, jossa jo hänen seuraajansa toimesta olemme kyllä joutuneet marginaaliin.
Ihan oikein Oiva toteaa, että Hokkanen ja Laatikainen olivat muita, jopa monia demareita viisaampia myös näkemyksissään Ahtisaaresta. He tajusivat monia muita paremmin sen, millaisia ominaisuuksia nykyiseltä presidentiltä eniten kaivattaisiin. He näkivät, että Ahtisaari ei ole mikään pikkupoliitikko, vaan raskaan sarjan diplomaatti ja valtiomies, jonka vertaista Suomessa ei ole toista. He näkivät myös sen arvokkaan työn, jota Ahtisaari ainutlaatuisilla edellytyksillään ja vilpittömällä halullan teki suomalaisen tuotantoelämän tuotteiden ja kaiken suomalaisuuden myynninedistäjänä maailmalla.
Siksi Ahtisaari heidän mielestään - ja monien muiden mielestä - olisi ollut edelleen sopivin jatkamaan presidenttinä. Mutta Ahtisaari oli jo kauan vaistonnut ympärillään olevan pikkusieluisen vihamielisyyden ja koki presidentin tehtävän ahdistavaksi itselleen ja halusi päästä siitä avarampiin ja kansainvälisesti merkittävämpiin tehtäviin, joihin tiesi häntä tarvittavan.
Suomen Kuvalehden viime numerossa on Katri Merikallion laaja reportaasi Martti Ahtisaaresta otsikolla "Rauhan kummisetä". Siinä kerrataan Ahtisaaren pitkää ja menestyksekästä uraa kaikkein vaativimmissa kansainvälisissä välitystehtävissä ja puhutaan onnistumisesta "mission imbossiblessa" eli rauhansopimuksen solmimisessa Indonesian ja sen kapinoivan osavaltio Acehin välillä. Ahtisaari ottaa jutussa kantaa myös muihin asioihin, kuten Turkin EU-jäsenyyteen (jossa tukee Olli Rehnin esityksiä) ja Israelin ja Palestiinalaisten tilanteeseen (on sitä mieltä, että Palestiinalaisvaltio pitäisi perustaa pian ja antaa siitä vastuu vain palestiinalaisille).
Ahtisaari antaa hyviä neuvoja nuoremmille diplomaateille ja poliitikoille, joiden mukaan vetämistä vaikeisiinkin asioihin hän toivoo heidän kouluttamisekseen. Hän sanoo, että vaikeissa asioissa (esim. Namibian itsenäistyminen, Jugoslavian johtaja Milocevicin pakottaminen rauhaan Balkanilla, Aceh ym.) hän ei ole koskaan ajatellut sitä, kuinka minulle tässä nyt saattaa käydä, jos epäonnistun, vaan ainoastaan osapuolia ja asiaa, jolle hän on antautunut aina täydellä sydämellä. Hän arvelee sen olleen hänelle Karjalan evakkona ja avoimena luonteena helpompaa kuin eräille muille - vaatimattomasti sivuuttaa myös poikkeuksellisen kokemuksensa - ja arvelee, että osapuolet ovat nähneet hänen vilpittömyytensä, ja se on tuottanut tulosta.
Saman lehden pääkirjoituksessa kiitellään sitä, että Suomen hallitus ja eduskunta ovat taas (jo kolmannen kerran) asettaneet Ahtisaaren ehdokkaaksi saamaan Nobelin rauhanpalkinnon. Todetaan, että jo yksin Acehin 30-vuotisen sodan lopettaminen riittäisi hyvin perusteeksi palkinnolle, jota on paljon vähäisemminkin perustein myönnetty. Tuossakin kirjoituksessa listataan Ahtisaaren mahtavan uran tärkeimpiä tehtäviä, joita mainitsemieni lisäksi on ollut mm. Irakissa, Nepalissa, Sri Lankassa ja Irlannissa, ja juuri nyt hän selvittää Etiopian ja Eritrean konfliktia Afrikassa.
Kirjoituksessa vaaditaan, että tehtyä ehdotusta täytyy ruveta tukemaan näkyvästi myös kansalaisjärjestöjen, kulttuuriväen yliopistojen ym., sillä kun esim. Saksan liittokansleri Schröderistä on tehty vastaava ehdotus, sitä tukemaan on haalittu monet kansainväliset tahot, kärjessä nobel-kirjailija Günter Grass. Ja Schröderin ansiona pidetään vain sitä, että hän vastustaa Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin. Sillä perusteella palkintoa voidaan esittää kymmenille muillekin valtionpäämiehille.
Muistaen 18-osaisen Ahtisaarta mollaavan kirjoituksesi tällä saitilla, kysyn Sinulta Oiva Härkönen: Olisikohan niin, että Sinä et sittenkään tajua politiikasta ja presidentin tehtävien vaatimuksista ihan yhtä paljon kuin merkittävämmiltä näköalapaikoilta asioita katselevat keskustalaiset Kari Hokkanen ja Erkki Laatikainen?
Muutkin toki voivat ottaa kantaa esittämääni kysymykseen ja aiheeseen sitä laajemmaltikin.
Tuolla ketjussa ”Lipponen ja kepu” Oiva nostaa esille asian, joka inspiroi minut ihan uuteen avaukseen. Ja koska tätä aihetta on useinkin käsitelty ja se on nytkin esillä tällä saitilla, saanen minäkin käyttää puheenvuoroni täällä.
Tuossa mainitussa ketjussa eräässä vastineessani totesin Ilkka-lehden päätoimittaja, keskustalaisen prof. Kari Hokkasen lehtikirjoituksessaan (eilen täällä esillä olleessa) sanoneen, että ”Lipposen kuuluu sodanjälkeisten poliitikkojemme kuuden huipun joukkoon, Kekkosen, Paasikiven, Koiviston, Sorsan ja Virolaisen seuraksi, että historia saattaa vielä nostaa Lipposen "palkintosijoillekin". Totesin myös, että Hokkaselle on tapahtunut vahinko, kun hän on unohtanut tuosta joukosta pois Ahtisaaren.
Ilmeisesti tähän Oiva reagoi seuraavalla: ”Hokkanen niin kuin Keskisuomalaisen Laatikainen ovat arvaamattomia. Keksivät nämä kaverukset aikoinaan semmoisenkin idean, että Keskustan pitäisi valita Ahtisaari ehdokkaakseen vuoden 2000 presidentinvaaliin. Tämän avulla oli tarkoitus päästä hallitukseen. Onneksi puolueen muu väki nauroi asian upoksiin. Sittemmin kävi ilmi, ettei demaritkaan huolineet Ahtisaarta ehdokkaakseen toiselle kaudelle.”
Arvaamattomia ovat mainitut herrat kunnon kepulaisen mielestä. Heidän kanttinsa saattaa joskus pettää ja he tulevat päästäneeksi ulos suustaan päässään virinneen järjen äänen. Sellaista vahinkoa ei kunnon kepulaiselle satu.
Hokkanen tietysti ajatteli, ettei hän voi pysyä ammattipiireissä uskottavana, ellei tee tuota arviotaan Lipposesta. Johtihan Lipponen meitä murroskautena visionäärisesti ja voimakastahtoisesti ja vei meidät Eurooppaan, jossa jo hänen seuraajansa toimesta olemme kyllä joutuneet marginaaliin.
Ihan oikein Oiva toteaa, että Hokkanen ja Laatikainen olivat muita, jopa monia demareita viisaampia myös näkemyksissään Ahtisaaresta. He tajusivat monia muita paremmin sen, millaisia ominaisuuksia nykyiseltä presidentiltä eniten kaivattaisiin. He näkivät, että Ahtisaari ei ole mikään pikkupoliitikko, vaan raskaan sarjan diplomaatti ja valtiomies, jonka vertaista Suomessa ei ole toista. He näkivät myös sen arvokkaan työn, jota Ahtisaari ainutlaatuisilla edellytyksillään ja vilpittömällä halullan teki suomalaisen tuotantoelämän tuotteiden ja kaiken suomalaisuuden myynninedistäjänä maailmalla.
Siksi Ahtisaari heidän mielestään - ja monien muiden mielestä - olisi ollut edelleen sopivin jatkamaan presidenttinä. Mutta Ahtisaari oli jo kauan vaistonnut ympärillään olevan pikkusieluisen vihamielisyyden ja koki presidentin tehtävän ahdistavaksi itselleen ja halusi päästä siitä avarampiin ja kansainvälisesti merkittävämpiin tehtäviin, joihin tiesi häntä tarvittavan.
Suomen Kuvalehden viime numerossa on Katri Merikallion laaja reportaasi Martti Ahtisaaresta otsikolla "Rauhan kummisetä". Siinä kerrataan Ahtisaaren pitkää ja menestyksekästä uraa kaikkein vaativimmissa kansainvälisissä välitystehtävissä ja puhutaan onnistumisesta "mission imbossiblessa" eli rauhansopimuksen solmimisessa Indonesian ja sen kapinoivan osavaltio Acehin välillä. Ahtisaari ottaa jutussa kantaa myös muihin asioihin, kuten Turkin EU-jäsenyyteen (jossa tukee Olli Rehnin esityksiä) ja Israelin ja Palestiinalaisten tilanteeseen (on sitä mieltä, että Palestiinalaisvaltio pitäisi perustaa pian ja antaa siitä vastuu vain palestiinalaisille).
Ahtisaari antaa hyviä neuvoja nuoremmille diplomaateille ja poliitikoille, joiden mukaan vetämistä vaikeisiinkin asioihin hän toivoo heidän kouluttamisekseen. Hän sanoo, että vaikeissa asioissa (esim. Namibian itsenäistyminen, Jugoslavian johtaja Milocevicin pakottaminen rauhaan Balkanilla, Aceh ym.) hän ei ole koskaan ajatellut sitä, kuinka minulle tässä nyt saattaa käydä, jos epäonnistun, vaan ainoastaan osapuolia ja asiaa, jolle hän on antautunut aina täydellä sydämellä. Hän arvelee sen olleen hänelle Karjalan evakkona ja avoimena luonteena helpompaa kuin eräille muille - vaatimattomasti sivuuttaa myös poikkeuksellisen kokemuksensa - ja arvelee, että osapuolet ovat nähneet hänen vilpittömyytensä, ja se on tuottanut tulosta.
Saman lehden pääkirjoituksessa kiitellään sitä, että Suomen hallitus ja eduskunta ovat taas (jo kolmannen kerran) asettaneet Ahtisaaren ehdokkaaksi saamaan Nobelin rauhanpalkinnon. Todetaan, että jo yksin Acehin 30-vuotisen sodan lopettaminen riittäisi hyvin perusteeksi palkinnolle, jota on paljon vähäisemminkin perustein myönnetty. Tuossakin kirjoituksessa listataan Ahtisaaren mahtavan uran tärkeimpiä tehtäviä, joita mainitsemieni lisäksi on ollut mm. Irakissa, Nepalissa, Sri Lankassa ja Irlannissa, ja juuri nyt hän selvittää Etiopian ja Eritrean konfliktia Afrikassa.
Kirjoituksessa vaaditaan, että tehtyä ehdotusta täytyy ruveta tukemaan näkyvästi myös kansalaisjärjestöjen, kulttuuriväen yliopistojen ym., sillä kun esim. Saksan liittokansleri Schröderistä on tehty vastaava ehdotus, sitä tukemaan on haalittu monet kansainväliset tahot, kärjessä nobel-kirjailija Günter Grass. Ja Schröderin ansiona pidetään vain sitä, että hän vastustaa Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin. Sillä perusteella palkintoa voidaan esittää kymmenille muillekin valtionpäämiehille.
Muistaen 18-osaisen Ahtisaarta mollaavan kirjoituksesi tällä saitilla, kysyn Sinulta Oiva Härkönen: Olisikohan niin, että Sinä et sittenkään tajua politiikasta ja presidentin tehtävien vaatimuksista ihan yhtä paljon kuin merkittävämmiltä näköalapaikoilta asioita katselevat keskustalaiset Kari Hokkanen ja Erkki Laatikainen?
Muutkin toki voivat ottaa kantaa esittämääni kysymykseen ja aiheeseen sitä laajemmaltikin.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Meitä keskustalaisia on moneksi. Olemme kaikkien avarakatseisten puolue.
Hänhän näkee keskiviikkona katsoessaan molemmat sunnuntait, edellisen ja seuraavan. Siinä sitä avarakatseisuutta kerrakseen.
Oiva ei kuulu joukkoon, hänellä kun on vain yksisilmäinen katsantokanta anneliinsa.
...
on kova yrittäjä, työllistää pohjoisessa itse ostamassaan yrityksessä monia työntekijöitä. Vaikka oli kauhean väännön takana kun häntäkin niin kadehdittiin. PISTÄKÄÄ PAREMMAKSI!
http://www.nokia.com/
Jos Günter Grass tukee Schröderin nobel-ehdokkuutta, palkinto kuuluisi ehdottomasti Schröderille.
Ahtisaari on anti-intellektuelli. Säälittävyyden huippu on, jos häntä markkinoidaan Suomen Kuvalehdessä.
Kepulaisuuteen kuuluu olennaisena osana toisten kadehtiminen. Kadehditaan kaupunkilaisia ja kadehditaan naapurin isäntää jne.
Kepulainen huomaan pienuuteensa Martti Ahtisaaren kaltaisen älykkään henkilön yhteydessä.
Voi tätä kepulaisen kateuden surkeutta.
"Suurissa kaupungeissa
Kirjoittanut: Oiva Härkönen, 28.9.2004 klo 13.06
Jotensakin suuri kaupunki on Oulu, jossa Keskustalla on vankka kannatus. Se lisääntyy koko ajan myös etelän suurissa kaupungeissa.
Kunnallisvaalit ovat Kokoomukselle viimeinen niitti sen joutumisesta pienten puolueiden sarjaan. Soossujen ja kepun kannatuksen lisäys lyövät sen suurissa kaupungeissa. Lapsenkasvoinen puheenjohtaja ei vedä."
Hokkasen kolumnin perusmaku oli melkoisen hapan. Lipposen kehuun liitettiin kepulaisissa voimaakkaana elävä harha - Jäätteenmäen eron tunkeminen Lipposen kontolle. Asioihin perehtymätön yksisilmäisyys ja älyllinen epärehellisyys, joka oli Jäätteenmäen eronkin perimmäinen syy, paistaa tuosta kolumnista.
Toinen maakuntaansa tuhon tiellä johtava journalisti, Erkki Laatikainen, lohkaisi totuuksia Vanhasesta. Tässäpä suora siteeraus Keskisuomalaisesta:
"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) suojeli kabinettinsa toimivuutta. Hän antoi valtiovarainministeri Antti Kalliomäelle (sd.) täydellisesti periksi. Hallituksen aiemmasta linjauksesta luovuttiin, kun sosiaalidemokraattien voimakeskukset näin halusivat.
Yltiöpäinen sovinnollisuus nakertaa pääministerin johtajuutta ja alentaa kansalaiskannatusta..."
Harvinaisen suoraa puhetta kepulaiselta.
Tehdään nyt tällainen hätäinen rääpäisy tässä töihin lähtöä odotellessa.
Sen verran pitkään olen Hokkasen pakinoita lueskellut, että tiedän mitä hän näillä tunnustuksen antanisilla milloinkin tarkoittaa.
Kyllä Lipponen oli Hokkasen ja meidän muidenkin mielestä merkittävä poliittinen toimija, mutta sitä ei pidä tulkita niin, että hän olisi ollut sitä myönteisessä mielessä.
Minulle ei tule mieleen yhtäkään myönteistä aikaansaannosta, joka voitaisiin tulkita Lipposen ansioksi.
"Eurooppaankin menimme" Ahon hallituksen aikana, joka kyllä oli Ahon suurin virhe, mutta eipä hänellä ollut vaihtoehtoja.
Lipponen taas hävitti meiltä oman rahan kansalta kysymättä. Ilmeisesti tämä oli joidenkin mielestä suurikin valtiomiesteko. Taloudenkin Ahon hallitus käänsi terminaattoreiden jäljiltä tukevaan nousuun (kaiva ne käyrät esiin), joten siitäkin kunnia kuuluu ihan muille kuin Lipposelle.
Ahtisaari on sentään saanut paljonkin hyvää aikaan maamme rajojen ulkopuolella, joten antakaamme hänelle siitä täysi tunnustus.
...
... hallitus, joka nosti maan katastrofaalisen Holkerin hallituksen jäljiltä takaisin jaloilleen. Lipposen halliusten aikana olisi ollut vallinneen korkeasuhdanteen avulla mahdollisuus rakentaa voimakas hyvinvointivaltio ja vähentää laman aikana otettua valtionvelkaa Lipponen sai kulumaan yhteiskunnan voimakkaasti nousseet (60 % laman pahimmasta vuodesta) verotulot älyttömään keskittymisvimmaan. Alueet kurjistuivat liian nopean muuttoliikkeen molemmissa päissä. Lipposen aikana tuloerot kasvoivat, köyhyys lisääntyi, lapsiperheiden, sairaiden ja vanhusten asemaa huononnettiin. Valtionvelka oli sama Lipposen lopettaessa kuin mitä se oli aloittaessa. Työttömyyskin putosi vain neljänneksen tuon onnettoman 8 vuoden aikana huolimatta koko ajan jatkuneesta kansainvälisestä korkeasuhdanteesta.
Se oli myös Ahon hallitus, joka vei meidät Eurooppaan EU:n jäseneksi. Se EU, johon liityimme kansanäänestyksen jälkeen, oli itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyöelin, mutta Lipponen ryhtyi siitä rakentamaan liittovaltiota, joka olisi merkinnyt itsenäisyyden loppullista menetystä. Onneksemme ei hanke ei ole edennyt Lipposen toivomalla tavalla ja näyttää siltä, että olemme pystyneet säilyttämään unionin luonteen ja oman itsenäisyytemme. Olemme myös nykyisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon (Vanhanen, Halonen, Tuomioja ja Kääriäinen) aikana pystyneet torjumaan Lipposen aloittaman kampanjoinnin tehdä meitä Naton jäsen.
Ahtisaaren sopimattomuuden Suomen presidentiksi olen tosiaan käsitellyt perusteellisesti siinä 18-0saisessa kirjoituksessani. Hänen kansainväliä sovittelutehtäviään en ole moittinut, kyllä hän niissä pärjää, mutta se on eri asia kun olla meidän presidenttinämme. Olisi hyvin toivottavaa, että hän saisi Nobelin rauhanpalkinnon. Toisihan se mainetta ja kunniaa Suomelle.
11.5.2001 Uutislehti 100: ”- - Myös valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) tarttui Jäätteenmäen Keskuskauppakamarin valtuuskunnassa pitämään puheeseen.
- Te olette tänään puheessanne paljoksunut, että kun joudutaan peräti 24 miljardia maksamaan, niin se on ääretön rasite. Täällä te olette kuitenkin jatkuvasti lisäämässä korkomenoja. Edustaja Jäätteenmäki, tiedättekö, että velan lyhentämisellä yleensä korot alenevat eikä päinvastoin, kysyi Niinistö.”
"Ahtisaaren sopimattomuuden Suomen presidentiksi olen tosiaan käsitellyt perusteellisesti siinä 18-0saisessa kirjoituksessani."
Olet ainoastaan esittänyt mielipiteesi, et suinkaan ole pystynyt mitään muuta käsittelemään. Olepahan lausunnoissasi tarkempana, sinulla kun tapaa olla pientä lipsumista "muistelmissasi".
Sen verran kiitosta, että tajuat sentään sanoa. "Ahon hallitus" etkä "Aho". Miksi et muuten sano "Lipposen hallitus" eikä "Lipponen"? Ei yksikään pääministeri yksin tee yhtään mitään, oli hän kepusta tai muista puolueista.
Jokaisella hallituksella on hallitusohjelma, yhteisesti sovittu, ja sitä kukin hallitus toteuttaa. Ei siis pääministerin ohjelmaa.
Meneekö jakeluun?
6.3.2003 Verkkouutiset: ”Zyskowicz: Jäätteenmäki pyrkiköön toimittajaksi
Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki jatkaa Suomen Irak –politiikan arvostelua täysin omituisella tavalla. Vanhaa sanontaa mukaillen hän antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa, totesi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz torstaina Tampereella.
Jäätteenmäki haluaa Zyskowiczin mukaan kansalaisten luulevan, että hän on luotettavampi ja lämpimämpi rauhan ystävä kuin Suomen valtiojohto. Hän ei kuitenkaan ole valmis sanomaan, missä suhteessa hallitus olisi menetellyt väärin tai edes sitä, missä kohdin hän olisi itse menetellyt toisin.
- Tärkeintä on, että kansalaisille syntyy sellainen perusteeton mielikuva, että Jäätteenmäki on suuri rauhan ystävä toisin kuin ilmeisesti nykyinen hallitus. Jäätteenmäen venkoilu asiassa eilisessä Yleisradion tv-tentissä oli paljon puhuvaa: vihjailua, kysymyksiä, kiertelyä, väistelyä, oman kannan piilottelua, luettelee Zyskowicz.
"Minusta tulisi pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun ja toimia YK:n kautta. En minä suinkaan väitä, että hallituksen kanta olisi toinen, mutta minusta tulisi pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun", siteeraa Zyskowicz Jäätteenmäkeä. Hän on kerännyt myös muita Jäätteenmäen sitaatteja samasta televisiokeskustelusta:
"En minä ole mitään mieltä, mutta asiasta pitää voida käydä avointa keskustelua kuten Ruotsissakin."
"Suomen pitää toimia aktiivisesti rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Hallitus on ollut aktiivinen, mutta minä kysyn, eikö hallitus olisi voinut olla vieläkin aktiivisempi."
"En minä tiedä, olisiko voinut olla ja mitä se olisi käytännössä tarkoittanut, mutta Keskusta lähtee siitä, että pitää pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun."
"En ole sitä mieltä, että Suomen pitäisi ilmoittaa olevansa Saksan ja Ranskan kannalla, mutta moni tapaamani kansalainen on sitä mieltä."
"Ei, en minä ole sitä mieltä, mutta minä kysyn…"
"En ole sillä kannalla, mutta haluan kysyä…"
"Ruotsissakin kysytään."
"Kai Suomessa saa 2000-luvulla kysyä."
- Mikäli Jäätteenmäki haluaa vain kysyä ja kyseenalaistaa, mutta ei hohtimillakaan kertoa omaa kantaansa, hänen tulisi pyrkiä toimittajaksi eikä päätöksentekijäksi, päättelee Zyskowicz.”
saisi kai lähteä jo sieltä takapirun asemasta, hän on eduskunnan haukkuma-automaatti! Itsehän hän sopii toimittajaksi, hänhän on itse vehkeillyt toimittajien kanssa koko kevään ja kesän. Kyllä monet tietävät mutta tällä hetkellä eivät vielä puhu.
http://www.kokoomus.fi/eduskuntaryhma/artikkeli.php?artikkeli_id=897
...ensimmäisessä kappaleessa esittämäsi olet esittänyt niin moneen kertaan ja minä kuten muutkin sitä kyllästymiseen asti jo ennen oikoneet, joten siihen turhaksi osoittautuneeseen vaivaan en enää ryhdy. Kun usko on tarpeeksi vahva, mikään tieto ei sitä muuksi muuta; niin se on islamissa kuin kepulaisuudessakin.
Niin vei Ahon hallitus meidät EU:iin, ja sitä eivät kaikki kepulaiset tunnu koskaan antavan Aholle anteeksi, vaikka pakkoraossahan Aho oli. Mutta Lipponen meidän vasta juurrutti sinne ja poikkeuksellisella visionäärisyydellään ja voimakkaalla tahdollaan sai meidän myös sinne kiinnitetyksi, kun siellä nauttimallaan suurella arvostuksellaan sai muun Euroopan tulemaan meitä vastaan.
Ja jos Lipponen olisi saanut jatkaa vielä yhden hallituskauden johdossamme, olisimme nyt lujasti EU:n ytimissä, huomattavasti kokoamme suuremmassa roolissa tuossa yhteisössä. Nyt olemme sieltä jo kauan luikkineet pois seinävieriä pitkin kuin itseämme häveten. Ja olemme jo maksaneet siitä laskuakin, ja lisää maksamme.
Presidentin tärkein tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Presidentti on siinä edeltäkävijä, keulakuva. Häneltä edellytetään suurta diplomaattista kykyä ja hyviä kansainvälisyystaitoja. Niitä tarvitaan myös siinä toisessa merkittävässä presidentin tehtävässä, erilaisten etujen hankkimisessa Suomelle ja talouselämällemme ja sitä kautta meille kaikille. Ja noissa tehtävissä Ahtisaari oli todella hyvä, sekä luonteensa ja muiden synnynnäisten avujensa että kokemuksensa puolesta.
Minusta Ahtisaarella on kaikkia presidentinkin tehtävissä tärkeimpiä avuja aivan poikkeuksellisen paljon, enemmän kuin kenelläkään muulla suomalaisella. Kotimaan pikkupolitikoinnissa syntyneista asenteista ja kokemuksista ja mahdollisesti syntyneistä puoluepoliittisista hankauksista siinä tehtävissä on pelkästään haittaa.
... syntyikin hallituksen loppupuolella hätä valtionvelasta. He olivat näet ottaneet sitä lisää 60 mrd sen päälle, ja alkoi olla vaara, että Lipposen lopettaessa olisi velkaa enemmän kuin aloittaessa huolimatta koko ajan jatkuneesta korkeasuhdanteesta. Kolmena viimeisenä vuotena he alistivat kaiken palvelemaan valtion velan lyhentämistä. Silloin suurelle yleisölle jäi kuva, että ovat hyviä nuo nykyiset hallitsijat kun maksavat Ahon ottamaa velkaa. Saivatkin kaikesta tinkimällä maksettua tuon 60 mrd. Silloin juuri vähennettiin sosiaalimenoja tai siirrettiin kuntien maksettavaksi. Näin kunnat joutuivat korottamaan veroja ja muutenkin vaikeukiin, joka tuntuu vieläkin.
... ollut tuossa sinunkaan avauksessa, sammaa koklipiläistä Ahtisaaren ja Lipposen kehumista, jota olemme saaneet lukea vuosikausia. Ei vastauksenikaan voi olla erilainen kuin ennen. Että suostuin vastaamaan johtui siitä, että lukijoissa saattaa olla uusia, jotka eivät ole ennen lukeneet tuota keskustelua.
Eipä keskustalaiset ole sen enempää EU-vastaisia kuin keskimäärin muutkaan. Eivät kuitenkaan ole koklipiläisen EU- ja NATO-kiihkon vallassa.
Lipponen tosiaan pyrki unionin ytimiin, joissa harjoitettiin salakähmäistä politiikka isojen jäsenten ohjauksessa. Nykyisellä johdollamme on sellainen periaate, että unionissa ei pidä olla mitään ytimiä, vaan kaikki asiat on käsiteltävä hallintoon kuuluvien organisaatioiden puitteissa, jolloin kaikilla jäsenillä on yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Ahtisaaren ollessa presidenttinä oli vielä voimassa vanha valtiosääntö, joka antoi presidentille tavattoman suuren vallan myös sisäpolitiikassa. Ja juuri tätä valtaa Ahtisaari ei osannut käyttää, kun miehellä ei ollut päivänkään kokemusta Suomeen politiikassa. Puhtaasti ulkopoliittisissa asioissa hän töpeksi vähemmän. Mutta eipä hän mitään erikoista saanut aikaan ulkopolitiikassakaan. Hänen aikanaan oli pääministereinä ulkopolitiikankin haltuunsa ottaneet voimakkaat pääministerit Aho ja Lipponen, jolloin Ahtisaarelle ei jäänyt oikein tilaa temmeltää.
Ulkopolitiikkaa sivuava töpeksintä hänellä oli se, että hän tuppautui EU:n Eurooppa-neuvoston kokoukseen, vaikka jo vanhaan valtiosääntöön liittyessämme unioniin tehtiin sellainen muutos, että kaikki unionin asiat kuuluvat valtioneuvostolle. Näin sanotaan myös uudessa perustuslaissa. Niinpä huippukokouksessa Suomen korkeimman edustajan tulee olla pääministeri. Aho kerran osoitti mieltään tässä asiassa, eikä mennyt yhteen huippukokoukseen. Ahtisaari sai olla siellä yksin. Seuraava sossupresidentti Halonen on pitänyt kiinni Ahtisaaren aikana syntyneestä perustuslain vastaisesta käytännöstä.
Oiva, kirjoitat:
"...unionin ytimiin, joissa harjoitettiin salakähmäistä politiikka isojen jäsenten ohjauksessa. Nykyisellä johdollamme on sellainen periaate, että unionissa ei pidä olla mitään ytimiä, vaan kaikki asiat on käsiteltävä hallintoon kuuluvien organisaatioiden puitteissa.."
Annat siis ymmärtää, että EU:n päätöksenteko ja politiikan teko on muuttunut piskuisen Suomen kepupääministerin myötä.
Lipposen tavoite oli viedä Suomi päättäjien porukkaan ja pitää meidät myös siellä. Keskimääräinen eurooppalainen päätöksenteko ei vastaa pohjoismaista avoimmuus käsitystä, mutta jääminen omien periaatteiden vuoksi päätöksenteon ulkopuolelle on tyhmyyttä.
... on siistiytynyt viime vuosina. Siihen on osaltaan vaikuttanut Vanhanen, joka on esiintynytkin pienten jäsenten vetäjänä jossain tilanteessa, jossa suurten vetämä ydin on liikaa alkanut ohjata unionin päätöksentekoa. Nyt on unioniin liittynyt pieniä itäisen Keski-Euroopan maita, jotka eivät myöskään pidä vanhojen klikeistä.
Vanhanen sanoo myös, että asiakohtaisesti tieysti syntyy yhteistoimintaa niiden valtioiden joukossa, jotka pitävät tärkeänä jonkin tietyn asian ajamista. Mutta pysyvien ytimien muodostumista ei pidä suosia.
Myös Ranskan ja Hollannin kansanäänestykset perustuslaista ovat herätelleet kysymään, onko toimittu liian salakähmäisesti.
...kertoa, mitä tarkoitat tuolla:
>> Ahtisaaren ollessa presidenttinä oli vielä voimassa vanha valtiosääntö, joka antoi presidentille tavattoman suuren vallan myös sisäpolitiikassa. Ja juuri tätä valtaa Ahtisaari ei osannut käyttää, kun miehellä ei ollut päivänkään kokemusta Suomeen politiikassa.
Hienoa, siis Vanhanen on siistinyt EU:n päätöksentekoa. Ja esiintynyt pientenryhmän johtajana. Ja mitä vielä?
Edellä esitetyt kyllä kaipaa ihan konkreettista esimerkkiä, sillä vaikka kuinka yritän mielikuvitustani venyttää, niin en keksi kuinka EU:n päätöksenteko oon muuttunut tai milloin Vanhanen on toiminut jonkun joukon puolestapuhujana.
Siis tapahtuma ja mukanaollut ryhmä meille muille tiedoksi
Kiitos jo etukäteen
Jos nyt et anna tuohon laukaisuusi sisältöä, todistakoon se sitä, että kaikki muukin sanomasi mistä tahansa asiasta on vain tuulen pieksäntää!
****************
Ai nytkö sinä vasta sen havaitsit?
... ainakin silloin pienten sitoutumattomien maiden puhemiehenä, kun hallitusten välisessä konferenssissa lyötiin lukkoon perustuslaillisen sopimuksen se kohta, jossa sitoutumattomien maiden tilanne luvataan ottaa huomioon niiden suhteessa unioniin.
Päätöksenteon siistiytyminen näkyy siinä, että viime aikoina ei skandaali- ja kähmimisuutisia on ollut vähemmän kuin aikaisemmin.
... yksinkertaisesti sitä mitä siinä sanotaan. Ahtisaari kyllä alussa tuli sisäpoliittiseen päätöksentekoon mukaan, mutta kun hän ei niistä asioista juuri mitään ymmärtänyt, hän mokasi useimmiten. Muut poliitikot ja media nauroivat hänet ulos. Ei hän loppuaikana enää paljon uskaltanutkaan osallistua. Se toisaalta ei sitten enää täyttänyt niitä vaatimuksia, joita perustuslaki määräsi presidentin tehtäviksi. Vain yksi asia, johon hän tarrautui loppuun saakka oli valtiosääntöuudistuksessa kaavaillun presidentin valtaoikeuksien vähentämisen vastustaminen.
Näistä asioista on mielestäni riittävästi esimerkkejä siinä 18-osaisessa kirjoituksessani. Esimerkit ovat yleensä lainauksia lehdistä tai muiden poliitikkojen kertomuksista.
Silloisessa perustuslaissa oli erityisesti kaksi kohtaa, jotka antoivat presidentille tavattoman vallan ja vastuun. Toinen oli se, että presidentti sai muuttaa vapaasti hallituksen esitystä lakiesitykseksi eduskunnalle. Ja toinen oli sitten se, että, jos eduskunnan säätämä laki ei sitten miellyttänyt presidenttiä, hän saattoi jättää sen vahvistamatta. Näiden oikeuksien vallitessa hallitukset pyrkivät antamaan vain sellaisia esityksiä, jonka tiesivät presidentin hyväksyvän. Eduskuntakin joutui ottamaan huomioon muutoksia tehdessään presidentin antamaan lakiesitykseen sen, että vahvistaako presidentti sitten lain ollenkaan.
Tästä oli hyvä esimerkki juuri tämä uuden perustuslain säädökset presidentin valtaoikeuksista. Hallitus joutui antamaan Ahtisaaren vaatimuksesta sellaisen esityksen, joka jätti muka parlamentaarisesti hallitun maan presidentille vielä turhan paljon valtaa. Eduskunta teki siihen vain lieviä muutoksia tietäen, että Ahtisaari ei vahvistaisi lakia lainkaan, jos siinä poiketaan merkittävästi hänen esityksestään tässä kysymyksessä.
Nykyisessä perustuslaissa noita lainsäädännöllisiä oikeuksia ei peresidentillä enää ole. Niinpä nyt olisi mahdollista saattaa loppuun perustulain uudistus presidentin valtaoikeukisien osalta.
18 osaisen "kirjoituksesi" lainaukset lehdistä olivat omia yleisönosasto-juttujasi. Se siitä.
... läpi näitä ennekin. Mutta niin oli KKK:n avauskin moneen kertaan hänen toistamaasa. Suuressa kirjoitussarjassani oli myös aiheesta julkaistut minunkin lehtikirjoitukseni, mutta ne edustivat varsin pientä osaa lainauksista. Enimmäkseen ne olivat valtalehdistön pääkirjoituksia, pääkirjoitustoimittajien kolumneja tai nimekkäiden poliitikkojen kirjoituksia tai puheita, joissa paljastettiin Ahtisaaren osaamattomuus Suomen politiikassa. Se, että minunkin kirjoituksiaani niin paljon julkaistiin, on vain osoitus siitä, niissä oli jotain järkeä. Eivät lehdet julkaise mitä sattuu yleisönosastossakaan.
Tässä ketjussa joku on huomauttanut siitä että nobelin-rauhanpalkinto kuuluisi mieluummin jollekulle intellektuellille kuin praktikko Ahtisaarelle. "Jos Günter Grass kannattaa Schröderia, silloin Schröder ansaitsee nobelin." Tähän joku on reagoinut niin, että leimaa Ahtisaaren vähättelijän kepulaiseksi, vieläpä kateelliseksi kepulaiseksi. Sellaiseksi joka ei edes Suomen maineen nimissä soisi mitään tunnustusta toisen puolueen tähdelle.
Vaikka siis kyseessä olisi nobel-rauhanpalkinto, joku käy omien korviensa välissä paikallisottelua Kepu vs. demarit. Tai jotain muuta ottelua. Ehkä Kateelliset vastaan Omat Lehmät Ojassa?
Tuo kateusargumentti kertoo hyvin miten vähät välitetään esim. nobel-palkinnon historiasta. Rauhanpalkinto on toki myönnetty monille poliitikoille, mutta poliitikoille myönnetyt palkinnot ovat sitten usein myös niitä, jotka suhteellisen nopeasti ovat osoittautuneet aiheetta annetuiksi. Rauhanpalkiinon arvovallalle ne ovat tehneet kolauksen. Jos rauhanpalkintoa yhä arvostetaan ja kunnioitetaan, se on paljolti sen ansiota, että matkan varrella rauhanpalkinto on osattu joskus myöntää myös intellektuelleille.
Kateusargumentit yms. paikallisottelupuheet sopii jättää omaan arvoonsa. Ne ovat samaa asenteellista suttua kuin avaajan pitkäpitkäpitkä mutta lähtökohdissaan jo järjetön ja arvostelukyvytön vuodatus. Ei nobelin rauhanpalkinto ole mikään kansallistunteen hehkutuksen paikka. Sellainen on jotain ihan päinvastaista kuin koko palkinnon idea. Palkinto on tarkoitettu tunnustukseksi työstä jossa nationalismin pahat voimat on saatu taltutetuiksi.
Pakinnon historian loistavimpia valintoja ovat olleet mm. Bertrand Russellin ja Linus Paulingin palkitsemiset. Yhdessä Albert Einsteinin kanssa nämä miehet (kolme miestä, yhteensä viisi nobel-palkintoa) perustivat 50-luvun puolivälissä tiedemiesten rauhanliikkeen Pugwashin, joka sekin sitten lopulta palkittiin rauhannobelilla, olikohan 1995. Pugwashin perillinen suoraan alenevassa polvessa myös Sadankomitea-järjestö, jonka harakanvarvasmerkkiä kantavat rintapielessään mm. fyysikko Stephen Hawking ja ulkoministerimme Erkki Tuomioja.
Muuan selvästi antimilistaristisia ja intellektualismia edustavia palkinnonsaaja oli Lääkärit yli rajojen -järjestö, josta harvemmin kuulee juttua Suomessa (ja tuskin Suomen Kuvalehden tapaisissa propagandajulkaisuissa). Tämä järjestö toimii vapaaehtoisvoimin, maksaa lääkäreille minimipalkkaa ja auttaa erilaisten katastrofien uhreja ympäri maailaa. Järjestö on niin arviostettu ja sen puolueettomuuteen luotetaan niin laajalti, että se pääsee jopa sellaisiinkin paikkoihin joissa Punaiseen Ristiin suhtaudutaan epäillen. Järjestön toimintavalmiudesta kertoo jotain se, että esim. Aasian tsunamin tapahtuessa järjestö oli ensimmäisenä paikalla.
Ruotsissa tsunamin yhteydessä kerätystä katastrofiavusta meni puolet ko. järjestölle. Siellä ollaan hieman valistuneempia noin yleisellä tasolla kuin Suomessa, jossa paikallisintellektuellin tunnistaa kateusargumentaatiosta ja siitä että hän tilaa Suomen Kuvalehteä ja Valittuja Paloja. Ja pitää Suomen lippua korkealla kuin urheilukilpailussa kun ehdottaa Martti Ahtisaarta nobel-palkittavaksi.
...mutta outoa on, että ilmeisesti katsot Martti Ahtisaaren poliittisuuden kompromettoivan hänet kyseisen palkinnon saajaksi ja Gerhard Schröderin varmasti suuremman poliittisuuden pesee puhtaaksi se, että Günter Grass häntä kannattaa!
"Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen" sanoi kenraaliluutnantti T.J.A.Heikkilä, Simo Penttilän (Uuno Hirvosen) mainio romaanihahmo. Minua sanan "intellektuelli" kuuleminen tietyissä yhteyksissä, tiettyjä sympatioita osoittavien lausumana huvittaa. Se tuo mieleeni ne ajat, jolloin tuo "edistyksen etujoukko" marssi, lauloi ja puhui yleviä tiettyjen tunnusten alla ja tietynvärisiä lippuja heiluttaen. Todellista intellektualismia! Intelligentsijaa he kai mieluumminkin olisivat halunneet olla.
Nyt nuokin silloiset nuoret "edistykselliset" häpeilevät menneisyyttään ja heidän palvomansa "intellektuellit" ovat kovin hiljaa, kun heidän kaikkien yhdessä palvomansa Jumalat osoittautuivat vaskisiksi vasikoiksi ja niiden rakentama paratiisi ankeaksi vankilaksi. Muutamille tosin tuo Jumalien ja paratiisin sortuminen näkyy edelleen tuottavan tuskaa.
Arvostan toki noiden mainitsemiesi järjestöjen toimintaa - paitsi sadankomitean, josta ei voida sanoa sen olevan Pugwashin perillinen suoraan alenevassa polvessa, vaan pikemmin se on relikti niistä rauhanpuolustajista (eri maissa eri nimillä), joille kylmän sodan aikana rauhan puolustaminen oli vain heikko savuverho ihan muulle toiminnalle. Tiedät kyllä, mille.
Martti Ahtisaarta eivät varmaan pidä intellektuellina ne, joille korkeat akateemiset oppiarvot merkitsevät pääsyvaatimusta siihen kastiin. Jotkut heistä kyllä pitivät esim. Erno Paasilinnaa hyvinkin intellektuellina, vaikka miehen opinnot olivat vain kansakoulu ja kansan korkeakoulu. Kyllä minäkin pidin tuota monen kymmenen kirjan kirjoittajaa ja kiistämätöntä älykköä viisaana ajattelijanakin, eli ihan oikeana intellektuellina, huolimatta hänen eräistä poliittisista mielipiteistään, jotka olivat vastaisia omilleni.
Mutta mielestäni tietyn poliittisen suuntauksen kannattaminen sinänsä ei tee kenestäkään intellektuellia. Ei sekään, jos on ajatuksissaan ja puheissaan pasifisti, mutta ei ole halunnut tai kyennyt toiminaan käytännössä rauhan hyväksi ja siis sodan vastaisesti siten kuin esim. martti Ahtisaari. Ja jopa minäkin moninkertaisena rauhanturvaajana maailman kriisipesäkkeissä.
En toki halua tällä tehdä itsestäni intellektuellia, sellaisena en ole koskaan itseäni pitänyt. Hieman keskimääräistä enemmän lukeneena ja aikaani valppaasti seuraavana ja sitä ymmärtämään pyrkivänä kylläkin. Lukemistooni kuuluu kyllä Suomen Kuvalehtikin, jota olen tilannut yhtäjaksoisesti jo yli 40 vuotta, koska pidän sitä ainoana lukemisen arvoisena viikkolehtenämme. Kun muuta luettavaa nimittäin on niin kovin paljon. Valittuja Paloja en ole tilannut koskaan, enkä lukenutkaan sitten nuoruusvuosieni.
Mutta en voi pitää varsinaisena intellektuellina sellaistakaan ihmistä, joka pudottelee tuollaisia mielipiteitä kuin Sinä tuossa vastineessasi.
Lause "Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan pistoolistani varmistimen" on alunperin Göbbelsiltä. Sitä on toki käyttänyt moni, mm. Simo Panttilä romaanihahmonsa suussa. En epäile ettetkö toki myös olisi Göbbelsin henkinen perillinen.
Sadankomitea on Pugwashin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa yhtä varmasti kuin aseistakieltäytyjä Marko Ahtisaari on Martin ja Eevan jälkeläinen. Tutustu historiaan ennen kuin puhut läpiä päähäsi. Suosittelen esim. Bertrand Russellin omaelämänkertaa, jossa rauhanliikkeen kehitys kuvataan sisältä käsin.
Erno Paasilinna oli myös pasifisti, varsinkin elämänsä loppua kohden kun arvot asettuivat entistä kypsemmin paikoilleen. Hän kirjoitti jopa elämänkertateoksen aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisesta ja hänen kaltoinkohtelustaan sodan aikana. Pekurisen puolesta Suomen hallitukseen vetosi muuten mm. Albert Einstein.
Loput kirjoituksestasi onkin omaa huuhaatasolle jäävää orientaatiotasi kuvitteellisten tai omien silmälasiesi läpi näkyvien poliittisten värien seassa. Siihen en puutu.
taitaa olla syy siihen kepulaisten herhiläismäiseen persoonaasi kajoamiseen juuri siinä, että Sinä luet Suomen Kuvalehteä ja he lukevat 7 päivää-lehteä. Ero on kuin ginillä ja lasolilla.
Vertaukseesi sen verran, että vain kaupunkien keskustalaiset juovat Lasolia. Kepun ydinalueellahan osataan vielä pontikan teko. Gin ja pontikka ovat lehtimaailmaan siirrettynä vähän niin kuin Suomen Kuvalehti ja Seura.
Onko siinä oikea vertaus Kuvalehti ja Hymy??
Todellakin tuo 7päivää-vertaus ontui. Oikeampi olisi ollut Kuvalehti ja Sotahuuto.
...valistanut minua tuosta lauseesta, jota historiaakin melkoisesti lukeneena en satu tietämään Göbbelsin sanomaksi, mutta en epäile: ehkä tiedät asian paremmin, jos olet ollut minua kiinnostuneempi Josef Göbbelsistä. Muistaakseni Penttilä kyllä jo ensimmäisissä Heikkilä-kirjoissaan, siis jo 1930-luvulla laittoi sen romaanihenkilönsä suuhun.
Luuletko kertovasi minulle uutisen, kun kerrot Erno Paasilinnan pasifismista? Olen lukenut lähes kaiken Paasilinnan kirjoittaman, ja tietysti tunnen myös tuon Pekurisen tarinan, mutta tunnen myös ajan, jolloin se tapahtui, ja ymmärrän hyvin, että häntä ei voitu tuolloin muutoin kohdella.
Ehkä Erno Paasilinna on kiinnostanut minua siksikin, että meillä sattuu olemaan tiettyjä yhteisiä piirteitä elämässä. Minä en tosin ole koskaan asunut Petsamossa, mutta isäni kyllä, ja sieltä hän joutui sotiin, kaatui Sallan Paanajärvellä ja on haudattu Haukiputaalle, kuten monet muutkin Petsaon evakot. Ja omaksikin tunnuslauseeksi olen ominut tuon Ernon lohkaisun: "oppineita ovat vain itseoppineet, muut ovat opetettuja".
Eivät minun poliittiset näkemyksenikään aina kovin kaukana Ernon vastaavista ole olleet, mutta "pasifismini" on ollut käytännöllisempää, mieluummin samaa sorttia Ahtisaaren pasifismin kanssa.
Loppukommenttisi vahvistaa minun olleen oikeassa siinä, mitä Sinusta sanoin edellisen pätkäni lopussa.
Itse kai olen itseni täällä ginin ystäväksi leimannut, ja tottahan se on. Mutta kyllä minä maistelen myös viskiä ja joskus vähän muutakin, viinejä kai eniten noin litroissa mitaten. Mutta en silti mikään suurkuluttaja ole; et kai sellaista tarkoitakaan.
Joo, näkyvät nuo "intellektuellit" sanovan Suomen Kuvalehteä roskalehdeksi. Ehkäpä heille todella se 7 päivää-lehti on varsinainen kulttuurilehti.
Tuli muuten juuri päiväpostissa Suomen Sotilas, ja kun lukematta ovat vielä viime viikolla tulleet Tiede-, Suomen Luonto, ja Latu ja Polku-lehdet, niin täytyypä ruveta nyt silmäilemaan niitä. Jospa niissä olisi mukavampaakin kuin täällä? Mutta kyllä tänne taas palataan! Moi!
Miksi et vastaa Korhoselle, että tekeekö Schröderistä nobelistiksi sopivamman se, että vasemmistokirjailija Grass häntä kannattaa? Eikö Shcröder jos kuka ole puhdasverinen politiikko, joka vain omaa ja puolueensa suosita nostaakseen arvostelee amerikkalaisia Irakin sodasta.
Väärää tietoa näyt kyllä antavan Pugvashin ja sadankomitena yhteyksistäkin, sen minäkin tiedän, mutta antaa historiaa ja muutakin enemmän lukeneen Korhosen oikaista sinua tuossakin.
>> Olen lukenut lähes kaiken Paasilinnan kirjoittaman, ja tietysti tunnen myös tuon Pekurisen tarinan, mutta tunnen myös ajan, jolloin se tapahtui, ja ymmärrän hyvin, että häntä ei voitu tuolloin muutoin kohdella.
""Lähes kaiken? Tietysti tunnen myös?
""Mutta ymmärrän hyvin ettei häntä voitu muutoin kohdella?
Et siis ole lukenut etkä tiedä miten Pekurista kohdeltiin, etkä voi sanoa ääneen että vainoa ja kiduttamista eivät mitkään olosuhteet tee hyväksyttäviksi?
Kuulkaapas nyt herra kukkoilija, Erno, sikäli kun minä häntä tapasin ja tunsin, ei olisi kuuna päivänä pettänyt itseään tuollaisin tietämättömyyttä kiertävin ilmauksin. Ernossa ja sinussa ei todellakaan ole mitään yhteistä. Ei mitään.
Sanon tämän vielä vaikket uskoisikaan: sinussa ja Ernossa ei ole mitään yhteistä.
Erno ei ollut niitä, joille kaikki mitä muut sanovat vahvistaa omahyväistä harhaa omasta oikeassa olemisesta. Sinulla vahvistaa. Siksi et koskaan opi oikeasti mitään.
...vastata hänen (jolle kysymyksesi asetit) puolestaan, että hänen silmissään Gerhard Schröderin tekee rauhanmieheksi juuri se, että tuo tunnettu vasemmistolainen nobel-kirjailija Günter Grass häntä tukee. Kaikki asialliset perusteet toki asettaisivat Ahtisaaren selvästi hänen edelleen.
Sitä en tiedä, millä perusteella hän katsoo Sadankomitean olevan Pugwash-liikkeen perillinen. Pugwashin lyhyt esittely netissä toteaa näin:
>> Pugwash-liikkeessä on mukana useita luonnontieteilijöitä, mm. ydinfyysikoita ja kemistejä. Joseph Rotblat on itse ydinfyysikko, joka kuului ensimmäisen atomipommin rakentaneeseen tiedemiesryhmään. Pugwash-liike on saanut nimensä Nova Scotiassa, Kanadassa sijaitsevasta pienestä paikkakunnasta, jossa liikkeen ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 1957. Liike sai alkunsa ns. Russellin-Einsteinin julistuksesta, jolla kutsuttiin ansioituneita tiedemiehiä osallistumaan ydinaseista aiheutuvan uhkan torjuntaan. Suomesta Pugwash-liikkeeseen kuuluvat mm. akateemikko Jorma K. Miettinen (radiokemisti) ja professori Göran von Bonsdorff (valtiotieteilijä). Miettinen on Suomen ryhmän puheenjohtaja.
Suomen Kuvalehteä noin korkealle. Se, ettei Suomessa ilmesty yhtään tasokasta viikkolehteä ei ole puolustus arvostaa tätä republikaanipappi Ruokasen aviisia juuri Seiskaa kokeammalle. Omalla sarallaan yhtä moraalittomia lehtiä kumpikin.
Päätoimittaja Ruokasen apinanraivolla Alpo Rusia puolustavat loputtomat kirjoitukset, amerikankepun Keijo Korhosen kirjoitukset hullujenhuoneelta, Ruokasen säädyttömät nälvinnät presidentti Halosesta vai Iloniemen Nato-intoiluko ovat saaneet Sinut koukkuun. Vai kaipaatko sittenkin Pekka Peitsen aikoja takaisin.
No, Pekka Ervastin Jäätteenmäen ja Karpelan muilutukset kyllä kieltämättä olivat nautinnollista luettavaa.
...arvostan, tilaan ja luen mielelläni Suomen Kuvalehteä, kun se ei ole yksisilmäinen, vaan antaa tilaa erilaisille, jopa aivan vastakkaisillekin näkemyksille. Samoinhan on laita myös Helsingin sanomien ja eräiden muidenkin laadukkaimpien lehtiemme.
Tuossa joku toinenkin näkyy mollaavan Tapani Ruokasta, ja kyllä minäkin hieman ihmettelin sitä, miksi hän pani itsensä niin likoon Alpo Rusin puolesta. Olli Rehn tosin myös teki samoin, mutta onhan hän Rusin hyvä kaveri ja puoluetoverikin, jota Ruokanen ei liene. Varmaan Ruokasen pakotti siihen hänen uskonnollispohjainen humanisminsa ja vilpitön uskonsa Rusin syyttömyyteen. Sellaista asennetta pitää arvostaa.
Teologisen koulutuksen saanut Ruokanen on tullut yhdeksi arvostetuimmista ja varmasti erääksi kaikkein eniten palkituista journalisteistamme. Katso vaikka Kuka kukin on-kirjasta hänen meriittiään; ei sellaista ihan mitätön mies saa.
Ehkä minussa ja Erno Paasilinnassa ei ollut mitään yhteistä, mutta en pidä sitä suurena vahinkona: omillani olen tottunut toimeen tulemaan ja hyvin olen pärjännytkin. Siitä kiitän luojaani, että ainakaan Sinun kanssasi minulla ei ole mitään yhteistä. Tuollainen ainakaan en haluaisi olla ja en siis - Luojan kiitos - olekaan!
Jos olet sitä mieltä, että Pekurisen kohtelu olisi voinut olla juuri muunlainen sinä aikana, kehottaisin Sinua paneutumaan historian opintoihin niin, että yrittäisit myös ymmärtää ajan hengen ja vaatimukset, niin silloin ymmärrät myös Pekurisen kovan kohtalon ja paljon muuta. Monet Sinua suuremmatkin historioitsijat erehtyvät arvioimaan ja tuomitsemaankin aikanaan sattuneita tekoja tämän päivän arvoperustalta ponnistaen ja nykyisestä tietämyksestämme, myöhempien tapahtumien tuntemuksesta lähtien. Kuten esim. Markku Joki-Sipilä Ryti-Ribbentropp-sopimusta arvioidessaan.
Mutta siinä olet väärässä, etten oppisi mitään. Vielä tällä korkealla iälläni opin yhtä ja toista hyödyllistä; olen tullut mm. tietämään, että noin vähästä niin polleita ihmisiä kuin Sinä on ihan oikeasti olemassa. Onneksi en ole tarvinnut olla tuollaisten kanssa tekemisissa elävässä elämässä, vaikka elonpolkuni on ollut jo pitkä ja moniaalle polveileva.
Sen myönnän, että en ole enää tarpeeksi nuori tietääkseni kaiken. Sinä ilmeisesti olet. Mutta vaikka nuoruus on paha tauti, se on siitä hyvä, että iän myötä se varmasti paranee.
Ohhoh, on se niin moniarvoista tuo nykyjournalismi. Jos esim. Iltalehdessä pakinoi Leif Salmen tai SK:ssä Esko-Juhani Tennilä noin kerran kaksi kuukaudessa on aika naurettavaa väittää lehteä poliittisesti moniarvoiseksi jos samaanaikaan joka numerossa ko. lehtien päätoimittajat nälvivät esim. presidentti Halosta tai ulkoministeri Tuomiojaa kaikesta mahdollisesta pahasta maan ja taivaan välillä.
Kyllä näiden lehtien kustantajat pitävät huolen kenelle se viimeinen sana jää. Kyllä Reenpäät ja Alma Median johto tarkastaa kenen joukossa viimeisinkin tv-arvosteluja väsäävä kesätoimittaja seisoo.
Aha. Vai silleen on juttu.
Kirjoitin vain siitä, että rauhanpalkintojen saajista intellektuellit ovat olleet poikkeuksetta palkinnon maineelle hyväksi, kun taas muutamat poliitikot ovat onnistuneet myöhemmillä toimillaan murentamaan rauhanpalkinnon arvovaltaa.
Mitä pugwash-järjestön ja sadankomitean yhteyteen tulee, ne ovat molemmat saman miehen aktiivisuuden tulosta. Bertrand Russell, jonka elämänkertaan kehotin tutustumaan, oli aloitteentekijänä tiedemiesten ydinaseiden vastaisen rintaman luomisessa 50-luvun puolivälissä, mutta havaitsi piankin etteivät suurvaltojen hallitukset kuuntele tiedemiehiä. Niinpä Russell organisoi järjestöjä jotka kääntyivät suoraan kansalaisten puoleen, ja näistä järjestöistä CND harakanvarvasmerkkeineen oli se joka järjesti mielenosoitusmarsseja ympäri maailmaa ydinkoeräjäytyksiä vastaan. Miljoonat ja miljoonat ihmiset osallistuivat näihin marsseihin, ja lopulta ne osaltaan vaikuttivat niin että maanpäälliset ydinkokeet kieltävä sopimus solmittiin 1963.
Jokainen asevarustelun historiaa tunteva tietää nämä seikat, paitsi tietysti soltut, joille historia on sotaseikkailukertomusta.
Kuvagalleria pugwashin perustajan Bertrand Russellin esiintymisistä sadankomitean mielenosoituksissa Englannissa noihin aikoihin:
http://russell.mcmaster.ca/~bertrand/cnd.html
Uusin SK oli poikkeuksellisen laadukas, koska siitä puuttui Suomen lahjattomimpiin toimittajiin kuuluvan Pekka Ervastin panos, liekö joutunut Hesperiaan;-?
Vielä kun päätoimittaja Tapani Ruokanen ryhtyisi johonkin lahjojaan vastaavaan työhön esim. apinaksi Korkeasaareen (sorry apinat), niin SK saattaisi vielä nousta perinteikkäälle tasolleen.
Acehin sopimuksen aikaansaamisesta kiitelty Martti Ahtisaari sai SK:ssä vanhan vasemmistolaisen arvolle soveliaan kohtelun. Juttu oli pelkkää suitsutusta suurmiehelle ja tulevalle Nobelistille! Ällöttävää, sanon minä.
Sen kyllä ymmärrän, että JormaKKorhonen oli pitänyt jutusta. Hän ei ole tullut kuuluisaksi tällä palstalla kriittisestä ajattelustaan.
...tuossa:
>>Hän ei ole tullut kuuluisaksi tällä palstalla kriittisestä ajattelustaan.
"Siksipä juuri..",Tai"enpä uskoisi.."
Koko ketju osaltasi lässyn lässyyn ja päpäti päpäti.
Vain täysi kusipää voi tavallasi todeta ventovieraalle:",että Sinulla ei ole vielä ilmennyt koskaan merkkejä minkäänsorttisesta ajattelusta."
...vähintään yhtä patevä kuin tuon "ventovieraan" minusta antama. Kuinka hän voi puhua muiden kuin itsensä puolesta? Minä en sitä yrittänytkään, arvioni oli vain oma päätelmäni, joka oli hyvin johdonmukainen hänen esittämäänsä nähden.
Yhtä johdonmukaista minulta on arvella Sinun olevan juuri sitä sorttia, johon turhaan yrität minua liittää. Ei sellainenkaan juuri mitään merkkiä ajattelusta tai ainakaan asioiden ymmärtämisestä osoita.
... Suomen Kuvalehden vuosikymmeniä. Kun päätoimittajaksi tuli Ruokanen, siellä tosiaan muuttui tyyli. Ruokanen oli ollut kirkollisen Kotimaa-lehden päätoimittajana siihen aikaan, kun Ahtisaari valittiin presidentiksi. Hän valjasti lehden Ahtisaaren vaalipropagannan välieeksi. Saattoi olla ratkaiseva, sillä Kotimaan lukijat yleensä uskovat senkin, mitä heidän omassa lehdessään sanotaan.
Sen sijaan vaikutusvaltainen Suomen Kuvalehti suhtautui Ahtisaareen penseästi. Ei kestänyt kauan uuden presidentin noususta valtaan kun ilmeisesti juuri Ahtisaari junaili Ruokasen SK:n päätoimittajaksi. Silloin alkoi Kuvalehdessäkin alkaa ilmestyä Ahtisaarta tukevia kirjoituksia.
Tuossa vaiheessa lähetin lehteen kirjeen, jossa ilmoitin, etten enää tilaa SK:ä niin kauan, kun Ruokanen on päätoimittajana.
Kyllä sitä silloin tällöin luen kirjastossa.
Tämä kirjoitus ei ole Ahtisaaren Nobel-palkinnon vastustamista. Kyllä hän noissa kansainvälisten sotien välittämisessä pärjää, mutta Suomen tasavallan presidentiksi hänestä ei ollut.
että välittivät hölkäsen pöläystä sinun kirjeestäsi lehdelle. Yksi kenenkään tuntematon härkönen Tikkurilasta ei muuta yhdenkään toisen suuntauksia.
Tämä riippuu vähän kirjeestä ja argumentaatiosta. Toimituksissa ollaan, päinvastoin kuin kuvittelet, aika herkkiä näille irtisanomisille. Siellä tiedetään, että se mitä yksi tekee on sitä mistä sata muuta puhuu, ja jokaista puhujaa kohden on sata sellaista jotka ajattelevat hiljaa mielessään. Ja että vyöryt lähtevät joskus helposti liikkeelle.
SK:n toimituksessa lukenut noita Oivan mielipiteitä tälläkin palstalla, he olisivat todennäköisesti lähettäneet kiitoskirjeen.
Ei, näin ei ole. Päätoimittajatkin ovat tässä suhteessa yllättävän herkkänahkaisia. Mielipidevaikuttajien irtisanoutuminen lehden tilaajakunnasta noteerataan aina. En usko että sellaista lehteä Suomessa onkaan, jossa tällaiset eleet eivät tule toimituspalveriin asti. Voi olla, jopa että jos Korhonen äkkiä valaistuisi ja irtisanoisi SK:n tilauksensa, sekin kirje saattaisi tulla luetuksi toimituksessa. Tai ainakin sen pari ensimmäistä sivua. Tai ainakin yksi. Tai, no, ainakin vähän alusta.
mielipidevaikuttajaksi? Olet toinen tohelo annelin lumoissa.
En väitä, vaan pikemminkin totean. Julkisesti nimellään kirjoittelevat ihmiset, esimerkiksi ylöisönosastokirjoittelijat, ovat mielipidevaikuttajia. Tekninen termi. Oiva Härkönen on mielipidevaikuttaja, sinä et. Minä olen, mutta en täällä. Täällä en edes pyri vaikuttamaan.
Olet näköjään lähettänyt myllykirjeitäsi myös Iltalehteen, viikonloppuna oli Karpelasta niin hyvä juttu. Eikä sanaakaan politiikkaa koko haastattelussa.
Kannattaisi kirjoitella myös Erkolle, Hesariahan sinulle ei varmaankaan tule, sillä Suomenmaasta saa kaiken tarvitsemansa tiedon, mutta ihan varmuuden vuoksi, loppuisi kepukauna siitäkin lehdestä.
olen yksi suurimmista vaikuttajista. En tietenkään täällä, mutta tärkeimmillä forumeilla. Täällä esiinnyn vain salanimellä siksi, etteivät kaikki muut minua vähempiarvoiset kirjoittajat nolostuis.
...nyt tuo Sinun esiintymisesi, vaikka Sinut täältä tarpeeksi hyvin tuntien en usko sen olevan tarkoituksesi (minun tarkoitukseni sellainen kyllä joskun on). Mutta huumoriahan se on komiikkakin, ja tahaton komiikka se vasta naurattaakin!
Sinulle ovat jo muut niin hyvin vastailleet, että enpä enää kuormaasi lisää, mutta sanon vain: voi,voi. Ja niin lupaava tulevaisuus kepun kannatuksen kasvattajana kun Sinulla on takanasi! Voi, voi!
Ps.
Varmaan Ahtisaarta lohduttaa suuresti tieto, että Oiva Härkönen ei vastusta hänen palkitsemistaan rauhan nobelilla!