Sanokaapa rehellisesti: jos nyt voisitte palata ajassa taaksepäin, hankkisitteko lapsia?
Itselläni on meneillään kausi, jolloin olen harkinnut lapsien hankintaa, mutta lukiessani masentuneiden äitien tarinoita alkaa hieman huolestuttaa.
Itselläni on meneillään kausi, jolloin olen harkinnut lapsien hankintaa, mutta lukiessani masentuneiden äitien tarinoita alkaa hieman huolestuttaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
näin jälkikäteen kun ajattelee...
Harmittaa,kun en aloittanut ajoissa,nyt ikä tekee jo temppunsa ja on "laiskistunut" vaikka periaatteessa vielä jokunen vuosi oliskin aikaa(ensi vuonna 40 mittarissa)
Ensimmäistä odottaessani 26v,iski jossain vaiheessa ajatus että oliko tämä nyt oikea aika ja ratkaisu,oltiinhan miehen kanssa vietetty monta mukavaa ja menevää vuotta ihan kahdestaan.
Mutta ehkä juuri siksi aika osoitti että ratkaisu oli juuri oikea,ei ollut enää menohaluja ja pystyi rauhoittumaan vauvalle.
Toista odottaessani sitten neljän vuoden päästä oli jo vauvakuume niin kova ettei moisia ajatuksia kerennyt tullakaa.
Sitten tämä nuorimmaistamme ruvettiin tekemään taas neljän vuoden päästä ja isommat olivat sitten jo 10 ja 5 eli elämä oli jo niin helppoa.Iski taas ajatus että vieläkö minä oikeasti jaksan,sinällään vähän myöhäinen ajatus,mutta sitä pohdiskelin,kun kolmen lapsen kanssa esim. matkustaminen ja vielä kun yksi niistä on vauva vaikeutuu taas huomattavasti.
No,käytäntö osoitti sitten nämäkin murheet aiheettomiksi...
En missään tapauksessa jättäisi näitä lapsiani hankkimatta vaan olisin tehnyt aikaisemmin ja enemmän....
Jos voisin palata ajassa taaksepäin, hankkisin ehdottomasti lapsia, tällä hetkelläkin niitä on. Jos minulla ei olisi lapsia, ei olisi mitään. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Ei kaikki äidit ole masentuneita, älä huoli ;).
MINULLA EI OLISI MITÄÄN!
Kaikki äidit eivät sairastu masennukseen. Ja yleensä lasten kanssa on välillä raskasta, varsinkin jos on ns. ylihuolehtiva tyyppi tai jos lapset ovat sairaita.
En ole edes erityisen lapsirakas nuorena, mutta omiani rakastan kuin naarasleijona.
Itselleni tuli kaamea vauvakuume, jolloinka sitä ei tarvinnut "harkita". Joskin kesti melkein vuoden ennenkuin tulin raskaaksi.
Jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, niin ihan varmasti silti hankkisin lapsia. Mutta ehkä, huom. ehkä jo vähän aiemmin. Nyt olen kolmen lapsen onnellinen äiti ja koska tuo 40 v lähenee uhkaavasti, en usko että meillä enää lapsiluku kasvaa ja se on harmi!
En koe jääneeni yhtään mistään paitsi. Olen ehtinyt olla työelämässä ja myös kotiäitinä, ehdin harrastaa sekä yksikseni omia harrastuksia että myös perheen kanssa yhteisiä ja myös lasten harrastuksissa olla mukana.
Tottakai jokainen on joskus masentunut ja väsynyt, myös perheettömät ja lapsettomat ihmiset kuten myös perheelliset.
Jos minulla ei olisi lapsia, tai jos niitä ei olisi meille koskaan suotu, en varmasti osaisi kaivata niitä, koska enhän silloin tietäisi miten paljosta olisin jäänyt paitsi. Nyt kun lapsia perheessä on, ne on elämän suola ja rikkaus ja kirkastaa synkimmänkin päivän. Vaikka joskus ne käykin hermoille ja tulee mieleen että voi ei... miten helpolla lapsettomat ihmiset pääseekään, silti en vaihtaisi enkä antaisi yhtäkään päivää pois minkä lasten kanssa olen viettänyt! Sanotaan että vanhemmat kasvattavat lapsiaan, mutta ainakin yhtä paljon - ellei jopa enemmänkin, myös lapset kasvattavat vanhempiaan kunhan antaa heille ja itselleen sen mahdollisuuden!
Minä mietin lasten hankkimista noin 10 vuotta ennenkuin uskaltauduin puuhaan. En potenut vauvakuumetta, mutta biologinen kello alkoi tikittää ja piti päättää, että nyt jos koskaan.
Kun lasta sitten pitikin odotella puoli vuotta, oli tuo lyhytkin aika tuskaa: "mitä jos emme saakaan lasta". Tuo aika teki minulle hyvää, opin arvostamaan uutta elämää yhä enemmän.
Nyt 2 kk:n ikäisen pojan äitinä tunnen vihdoin elämäni olevan kokonaisvaltaista, täyteläistä, täyttä. Nyt vasta oivallan, miten tyhjää elämäni oli ennen lapsia. Mutta olen silti sitä mieltä että ilman lapsiakin voi elää täysipainoista elämää, teimme järjettömän ihania asioita vuosi kaudet mieheni kanssa, mm. matkustelimme. Lapsettoman elämäkin voi olla aivan ihanaa, ja adoptiolapsi tuo varmasti samanlaiset vilunväristykset kuin biologinenkin. Nimittäin pelkkä omien kasvon piirteiden etsiminen jälkeläisestä ei ole se suurin juttu, vaan lapsen kehityksen seuraaminen. Meidän lapsi on juuri oppinut hymyilemään, ja se vie järjen mennessään, ja veisi ihan samalla tavalla vaikka olisi adoptiolapsi.
tänään ollu taas sellanen päivä,et en hankkis.;)