Pystyy palstakirjoitustensa mukaan tekemään talonsa sellaiseen hintaa johon eivät alan ammattilaiset kykene, muuta kuin niissä tapauksissa joissa voidaan hyödyntää "työmailta" saatavia tarpeita, ja tilata "asiakkaan" laskuun tavaraa. Siis varastamalla. Mutta täällä Teuvot ja Ranet kertoilevat että kilpailuttivat ja ostivat sieltä ja täältä laatutavaraa halvalla, ja saivat talonsa hinnan jäämään helposti ALLE 1000,- / m2 sisältäen tallit, terassit ja lasikuistit. Onko siis täällä vain ja ainostaan sellaisia "huippuosaajia" jotka kykenevät sellaisiin suorituksiin joihin me "vain" n. 30 v. alalla toimineet emme kykene edes omien talojemme kanssa. Eikä myöskään pidä oikein kutiinsa täällä kirjoitellut sankaritarinat niihin joita tapaamme päivittäin. Todelliset kustannukset ovat aivan jotain muuta, kuin nämä joita täällä, ja kavereille kerrotaan. JÄITÄ HATTUUN SIIS TE, UUSISTA TALOISTA HAAVEILEVAT TÄÄLLÄ EI TODELLAKAAN TOTUUTTA KERROTA, VARSINKAAN KUSTANNUKSISTA.
Miksi Rane, joka ei edes toimi alalla.
Pientalourakoitsija
343123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
onnistuu, ainakin minulta onnistui.
Pysytään nyt kuitenkin sen verran totuudessa.
Tiedän minä muitakin keneltä se on onnistunut.
Ammattilaisia on tietenkin monen tasoisia.
Oma työ, omajohtoisuus ja työvoiman palkkaaminen työsuhteisena ja hyvät hankintakanavat ja junailukykyä.
Eikä siihen tarvinnut varkaaksikaan ryhtyä.
täällä hehkuttamassa kuinka halvalla rakensivat talonsa. Totta kai se pitää olla halvemmalla kuin muiden. Mutta miksi käydä sitä täällä hehkuttamassa, kuin vittuilemassa niille jotka joutuvat maksamaan muutenkin mielestään kohtuuttomia työveloituksia. Miksei siis Raksut ym. jotka väittävät alalla toimivansa ja asiat tietävänsä, voisi tosiaan olla sitten kertoilematta noita tarinoitaan täällä .. ne kun tosiaankin kuuluvat poikkeuksiin. Eikä yleensä onnistu "ei ammattilaisilta".
Että kun ne "palkolliset" alan ammattilaiset rakentavat talonsa halvalla, tarkoittaa se että osan olen maksanut minä työnantajan roolissa, siis ollaan oltu omalla työmaalla eikä asiakkaan. Kuitenkin on ilmoitettu ne oman työmaan tunnit asiakkaalle menneeksi. Vuosien varrella noita "rak. ammattilaisia" on saanut lähteä liian monia. Eli onko sittenkin se "varkaaksi" ryhtyminen jotenkin liukuva käsite ja lähinnä oman moraalin joustavuudesta kiinni.
Enhän minä muuta ole tehnyt kuin oikaissut väärinkäsityksen: Kyllä alle 1000 €/m2 pystyy tekemään, varsinkin itselleen ja varsinkin vähän suuremman talon. Toivottavasti se totuus ei nyt ketään satuta?
Enkä minä oikeastaan edes pientalopuolella työkseni toimi, sen verran pitää täsmentää.
väärinkäsitystä - niinpä kai.
Enemminkin vaikuttaa pätemisen tarpeelta, eli kyllähän minä osaan ja tiedän kuinka asiat kuuluu tehdä. Siis miksi on välttämätöntä kertoilla täällä sellaisista poikkeuksista joihin hyvin harvat kykenevät, ja viellä siihen malliin että kaikkihan siihen pystyvät - mutta pystyvätkö ? Eivät tosiaankaan.
Oikaisin vain pienen valkoisen valheesi, sellainen vaikutin siinä oli, kerroit muunneltua totuutta omaa asiaasi edistääksesi.
Olenhan aina ennenkin asiavirheisiisi puuttunut.
Miettikääpä vaan kenen etu on tälläisen tarkoin varjellun salaisuuden edelleenkin salaaminen.
oikein toimi. Sitten löytävät ne hyvät ja halvat ammattilaiset tekemään heidän talonsa. Kun meillä joilla on jatkuvasti työpaikkoja avoinna, ei löydy mihinkään hintaan niitä tekijöitä. Lisäksi vaikka on vuosikymmenet alalla toiminut ja on satoja alan kontakteja. Ei vain tavaraa ja tekijöitä löydy noilla hinnoilla, joita tosiaan ... ei edes varsinaisesti alalla toimivat ilmoitustensa mukaan löytävät.
Sehan se, eipä ole suuriakaan salaisuuksia vaan aivan laskettavissa. Mutta miten tekee ne, jotka eivät edes "alalla" toimi, niin paljon pienemmillä tunneilla niitä asioita joita eivät ammattilaiset pysty tekemään. Tietysti on niitä jotka pyrkivät viimeisen päälle rahastamaan ja ampumaan yli laskutuksensa tekemällä asioista todellisuutta vaikeampia. Mutta esim. talon rakentaminen, talosta riippuen vie määrätyn määrän tunteja, joita jotenkin tuntuvat pystyvän "maallikot" pienemmillä tunneilla saavan aikaiseksi. Myös pienemmillä palkoilla kuin muut. Siitä vaan herää se kysymys, kuinka todenperäisiä ovat ne tarinat.
Tuo neliöhintojen vertailu on älyttömintä hommaa mitä voi olla. Vähän samaa kuin vertaisi autoja hinta per moottorin litra tilavuus.
Pienessä talossa neliöhinta voi olla huomattavasti suurempi kuin suuressa(erityisesti 1 1/2krs) talossa. Aina ihmiset kuitenkin laskevat paljonko neliölle tuli hintaa mutteivät mieti talon kokoa.
Esimerkkinä;(eikä edes kovin kaukana todellisuudesta)
Pieni 80m2 talo voi maksaa 150000e ja 250m2 talo 250000e laske siinä sitten neliöhintoja.
perusteluita kaivataan tosi hyviltä rakentajilta . käykö paritalokauppa huonosti . eikö ylihinnoitetuille rivareille löydy tarpeeksi innokkaita maksajia ? samalla hinnallahan saa vaan tontin ja siihen rakennetun 150 neliöisen talon ja tallin . on se kumma , kun kauppa ei käy
selitellä miksi esim. normaalin 500mmx200mm anturan tekeminen maksaa 5000€-10000€ riippuen tarjouksen tekijästä,kun pelkät tarvikkeet maksaa alle 1000€ niin alkaa ymmärtämään miksi rakentaminen on niin saatanan kallista.
Olen itse sähköasentaja ja kun teen tarjouksen sähköurakasta otan aina vähintään kaksin mielummin kolminkertaisen hinnan työstä kuin tekisin saman homman tuntitöinä, eihän se "tyhmä" asiakas tiedä mistä hinta koostuu.
Kannattaa hankkia tarvikkeet itse ja palkata ammattilainen tuntitöihin, jos tässä ahneuden alalla sellaisen tänäpäivänä löytää joka siihen suostuu.
Siellä kun nyt kuumina aikoina pyörii kaikki oppipojat ja pikavoittoja keräilevät "tosiammattilaiset" rahastamassa tietämättömiä. Lisäksi useasti ovat viellä kortistossa ja silti kiertelevät tekemässä pientalotyömaita. onneksi alkaa pikkuhiljaa pientalojen kanssakin mennä järkipohjalle, kunhan saadaan ne vastaavat mesut myös ymmärtämään että avoimin kortein pelaaminen on kaikille eduksi pidemmän päälle. Ja saadaan pikarahastajat pois työmailta. Saavat sitten häärätä ne rakennuttajat jotka eivät oikein ymmärrä mistä on kyse niiden kanssa.
Funde, että vaiheeseen X päästessä talonrakennuskustannukset ovat lähes kaikille samat. Eli siis maat, styroxit, soklexit, finnfoamit jne. Puutavara, levyt, yms.yms.
Teettekö itse sähkö-, putki-,iv- jne. työt? Vai kusettaako aliurakoitsijat?
No, varkauksista teidän firmassa en tiedä, mutta hinnat ne vaan nousee... Ei tehtailla niinkään, mutta kun tavara saapuu jälleenmyyjälle, niin siitä eteenpäin kuule lyödään prosentteja niin maan perusteellisesti hinnan päälle. Hassua, että te ammattilaiset suostutte maksamaan sika-hintoja tavarantoimittajillenne. No, me jotka ollaankin täällä tiskin "oikealla" puolella, ollaan niitä edullisien neliöiden rakentajia...
No, ammattilaisiahan mekin tavallaan.
Ja pääset pois amiksesta. Kyllä se siitä sitten.
Kyllä on ihan fulaa sakkia. Voi helvetti noita pentuja.
Poika oli oikeassa.
Kun urakoitsijalta loppuu työt, niin kannattaa harkita RAUTAISEN ammattitaidon omaavana myyjän työtä tai sisäänostajan pestiä esimerkiksi meidän tukkupuolella saattaisi olla käyttöä sinunlaisellesi.
Hei sie kundi oot sie tarista (siis sie joka tiijät hinnoista hirmusti) jos näjet tän viestin niin kehtaisikko vastaa miulle t: cool
Mutta silti antaisin NeuvoTeuvo vinkin: Alä ota sitä (tämän palstan juttuja) vakavasti!
minä rakensin oman talon reilusti alle 1000 egee neliö,onneks ei tarvinnu maksaa palkkoja kellekkää ns rautaiselle ammattilaiselle..olis tullu kalliiks,näköjään nuo kovat ammattilaiset saa tunteja palamaan noinkin yksinkertasessa hommassa ku rakentaminen,rahastuksen makua mun mielestä!!!onneks sai talkoilla rakennettuu..heh..ja halvalla!!oli varaa laittaa sisustukseen ja tekniikkaan enemmän rahaa ku ei palkkoja tarvinnu maksaa..
onko ne sun ilmoituksia sanomalehdessä henkilökohtaista palstalla :
"halutaan tavata betonimyllyn omistava nainen" ja "hei sinä lvis-taidot omaava, tavataan kaiken kivan merkeissä"
tietty jos sukuna on puolimatkaa niin sittenhän voi oman talon saada edukkaasti, sitä en kiellä.
jotka eivät luultavasti ole koskaan mitään rakentaneet, mutta tietävät ja osaavat kaiken ; Pientalotalkootjan ne ovat. Kyllä nuo talkootalot ovat sitten viellä luku sinällään, hirveitä tekeleitä joita huonompia ei kyllä juurikaan löydä. Amatöörit suheltavat kännissä.
sillä mielikuvitus maailmassa ei hinnat ole lainkaan samaa tasoa.
esimerkiksi 15 kuutiota hiekkaa ja muutama säkki sementtiä on saman hintainen kuin valmis betonimähkäle, mielikuvitusmaassa kun ei tarvii muotteja, raudoitusta tai kuljetusmaksuja.
samaten hukka ei synny ja suvusta löytyy aina osaajia talkoisiin.
siitähän se hinta ero tulee.. 2 vuottakin olen itse tehnyt jo taloa joten eiköhän neliöhinta ole alhasempi kuin se kuka on teettänyt talon.
jos maksaisin edes jonkunnäköistä palkkaa itselleni niin ei sitä neliöhintaa kehtaisi enää edes sanoa :)
plus useimmat omatoimiset rakentaja laskevat vain mitä on mennyt lainaa, ei ollenkaan sitä että esim 2 vuoden ajalta kaikki palkat on uponnut sinne jne jne.. niistä kertyy iso summa.. jotkut ei muista laskea mukaan säästöjä jne.. ja talon neliöhinta lasketaan vaan lainan perusteella.. siitä kaikki kiinni on.
No kerrankin mies joka puhuu asiaa. Ei todellakaan muisteta laskea läheskään kaikkia kustannuksia. Myös se on kustannus kun karkaat töistä ja jää omat työt tekemättä tai ne tehdään huonosti. Ainakin suurella osalla myös se vaikuttaa palkkaan. Myöskään kaikkia menoja ei " muisteta" ottaa huomioon ja valikoidaan, mitkä menot kuuluvat rakentamiseen ja mitkä muka eivät.
Ja laskujen lisääminen rakennuskustannuksiin lopetetaan kun muutetaan sisälle taloon, vaikka pihalla huutaa vielä paria kymppitonnia.
siis sinä varmaan luulet ett kun mä otin lainaa 80000 egee ja sillä rakensin talon,tilillä on suunnilleen sama saldo ku aloitin rakentamisen..siis säästöihin en ole kajonnu..ja toisekseen pitäähän rakennusaikaan asua jossain,vuokrat,ruuat ym normaalit kulungit,en ymmärrä miten rakennusaika olis niin tuottoisaa aikaa ett jäis esim minun tapauksessa kymmeniä tuhansia vuodes ns löysää rahaa jonka vois huomaamatta pistää rakennukseen !!luulen ett lainan perusteella pystyn laskemaan neliöhinnan,perkule,saatko sinä työnantajalta parempaa palkkaa rakennusaikana jos kerta jää sivuun HUOMATTAVA summa..???
eli jos rakennusaika oli pari vuotta niin esimerkiksi tonni kuussa ylimääräistä menoa taloprojektista nostaa talosi kulut yli satkun.
kyllä toi varmaan on mennyt/kk jos kerran tilisi pysyi muuttumattomana ?
rakensin 8 kk,mut ei se pomo maksanu parempaa palkkaa siltikään siltä ajalta ett olis jääny säästöön tahi voinu käyttää rakennukseen..mut se on vaan tyhmää maksaa liikaa..!!tietenkin olishan sitä ollu rahaa käyttää jos olis asunu raksalla ja syöny villanpalasia ja päälle hörpänny ilmasta lunta juomingis !!
Täsmälleen näin. Itse sisäpinnat tehneenä olen kantanut kaiken rahan mikä elämisestä yli jää rautakauppoihin. Se tekee muuten aika huomattavan summa vuodessa. Jos about 1000/kk niin se tekee 12000. Vuokraa meni joka kuukausi. Autolla sai ajaa tuhottomasti yli normaalin. Anopilta tuli vipattua.
Näähän jää näiltä pelleiltä laskematta. Se on vaan "lainan määrä" mistä lasketaan neliöhinnat :) Omarahoitusosuuskin kait unohdetaan tyystin?
Haistakaa paskat pellet. Jos te niin älyttömän halvalla muka teette niin te sekä teette paskaa että kusetatte yhteiskuntaa eli meitä kaikkia. Vetäkää herne nenään ihan rauhassa vitun pellet.
ei ihme että rakentaminen maksaa,sitähän alkaa jo ikää olemaan niin paljon ett tekee varmaan vaikeuksia päästä tellingille saati tehdä jotain tehokkaasti..tunteja palaa,asiakas maksaa..mut tekemässä on rautainen ammattilainen !!
Palkkasin kirvesmieheksi 50 vuotta ylittäneen yli 30 vuotta alalla olleen konkarin. Parempaa vauhtia piti kuin nuorempansa, saha soi joka aamu tasan seitsemältä eikä aikaa kulunut turhanpäiväiseen tuumailuun. Niin ja jälki oli ensiluokkaista.
että se tekee vaikka naapurista varastamalla sulle halvan ja hyvän
Siis noi "sankaritarinat" täällä on von Munchausenin sukulaisten tuotteita. Geeneissä kulkee hyvä valehtelun taito. On aika fiksua olla uskomatta noita jos joku suunnittelee talon rakentamista, voi karata budjetti muutoin helposti esim. 100 000 yli arvioidun. Milläs sen sitten maksat?
Ei sillä etteikö tässä maassa olisi vilunkiveijareita jotka tekevät aika halvallakin. Onhan siihen konsteja monenlaisia. Kaikenlaiset verot jätetään maksamatta. Tavarat hommataan esim. tutun firman kautta jolloin säästetään ALV. Rakennusalan firmoissa on monilla tuttuja jotka hommaavat sieltä "sekundaa" lähes ilmaiseksi (=varastettua kamaa). Koko sukua työllistetään raksalla sylivauvasta vaariin asti. Tekevät huippuluokan laatua halvalla. Työvaiheissa oikaistaan, vaihdetaan materiaalia suunniteltua halvempiin. Perustukset tehdään itse niin halvalla ja nopeasti kuin voidaan. Soraksi riittää halvin mitä löydetään. Jos ulkopuolista työvoimaa käytetään niin etsitään juopoimmat jotka tekee työtä sillä että ne pitää kännissä. Sähköt vedetään ite ja tuttu sähkömies pistää nimen alle.
Lista on aivan loputon. Suomeksi : oikaistaan kaikessa missä vain suinkin kiinni jäämättä voi, tehdään niin halvalla kuin pystyy eikä makseta mihinkään veroja.
Tyypillisesti näissä hometaloissa on kyllä sisäpinnat laitettu näteistä materiaaleista. Sinnehän se paska alle jää piiloon. Kerkee hyvin myydä talon pois ennen kuin alkaa ongelmia tulla.
Ja vielä kun vähän valehdellaan neliöhintojen kanssa niin johan ollaan halvoissa neliöissä. Nää pellet tottakai laskee neliöihinsä kaiken mitä löytyy. Tyypillisesti hökkelissä on yhdistetty autokatos joka lasketaan neliöihin. Sitävastoin hökkeleissä ei ole esim. tuulikaappia, teknistä tilaa tai muutakaan jota ei lasketa asuinneliöihin jos joku sattuisi asuinneliöitä kysymään.
Ja tottakai pellet vannoo suoran sähkölämmityksen nimiin. Ja mitäpä takoista tai muista.
Pääasia että tulee tehtyä HALVALLA.
Sinällään pähkähullua että kehutaan sillä että kuinka halvalla tuli tehtyä =) Sehän on persaukisten puuhaa. Mä voin ainakin ihan reilusti sanoa että tuli tehtyä tosi KALLIILLA. Harmillista että sillä sai aikaan hyvän talon jossa on kaikki mitä talossa olla pitää ja kaikki on tehty viimeisen päälle. Olisihan se ollut mukavampaa tehdä HALVALLA.
Ei mene näin Pohjalaiseen järkeen, mitä porukka kitisee toisten säästöistä.
Mulla on maksanut 174 neliöä taloa ja 85 neliöä lämmintä tallia tontteineen 160t€ ja piste.
Ei siinä sen kummosempaa... Jos joku väittää jotain muuta, niin kai mulle on sitten salaa tuotu tavaraa mun pihaan, josta ei tartte maksaa.
Kyllähän mä vähän kattelin mistä ostan ja mitä ostan.
Puutavaran tilasin lähellä olevalta sahalta nipussa pihaan--> Oli muuten hyvää kuusta.
Ulko-oven hain tarjousesta starkista ,noin 100€ eroa samanlaiseen halvimpaan. yms,yms... Ku ei mee takki auki sinne liikkeeseen kysymättä minkään hintaa, niin ihan varmasti maksaa eläminen ja rakentaminen.
Lisää esimerkkejä-->
Maalämpöpumppu tarjoukset (3kpl) 12500€,13000€, 1500€
Oikea hinta pumpulle 4800€, litkut 400€, putki, 600€ kaivuu 400€. Yhteensä 6200€.
Että noin.
Omalle työlle en hintaa laske, koska nyt tulee se TÄRKEIN opetus: Mitäs VITTUA mä olisin tehnyt sen "säästyvän" ajan? Kattonut salkkareita? tsättäilly? hypänny baareissa, kahtonut butsibum... Ei kiitos, ku en harrasta tollasia. Itte tykkäsin harrastaa rakentamista.
Juu, ja edelliseen viestiim vastataten kaikki tein viimesen päälle eikä materiaalin laadusta tingitty... ja HALVALLA. Mutta, minkäs teet ku olen PERSAUKINEN.
Millonkas starkista on alkanut saamaan "viimesen päälle" ulko-ovia?
Te ette poloset ymmärrä mitä tarkoittaa kun talo tehdään "viimesen päälle" ja laadusta tinkimättä.