Oon tuntenut pari mun kavereista jostain ala-asteen tokalta luokalta asti, ollaan aina jaettu kaikki ja vedetty ekat kännit yhdessä jne. Mun entinen poikaystävä raiskasi mut 4v sitten, olin silloin liian nuori käsittelemään asiaa (16v) ja kielsin mielessäni koko jutun. Nyt asia on alkanut nousta pintaan ja pyysin ystäviltäni apua -puhuinko siitä silloin mitään, muistavatko he mitä puhuin, voivatko he auttaa minua käymään tämän läpi? Toinen ei ees tiennyt (=muistanut) että näin oli käynyt, toinen sanoi menevänsä nukkumaan. Kumpikaan ei ole soittanut mulle sen jälkeen kun otin asian puheeksi (juhannusaatto..) Luuleeko ne tosiaan että mä oon joku keskenkasvunen teinipissis joka huvikseen hakee huomiota kaivamalla tän asian esiin vai miks ne ei tahdo kuulla mitä mulla on sanottavaa?? En ymmärrä, en sitten yhtään... Oli niin kova isku ettei kyllä tee mieli puhua niille yhtään mistään. Tuli vaan sellanen olo et kiitti tyhjästä, mä oon aina ollut niiden tukena kaikessa ja nyt ne osottaa mulle että sori, ei oo kiinnostusta.. =( Kelles sitten puhuis?? Muut kaverit ei oo niin läheisiä kuin nää kaks oli... Onko tollaine ystävän käytöstä???
Kiitti tyhjästä
Wings of a butterfly
3571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joskun on asioita, joista on vain liian vaikea puhua, syystä tai toisesta, ainakin sillä hetkellä... Raiskauksia varten on olemassa Tukinainen-palvelu, jossa osataan kuunnella ja vastata :)
Ymmärrän hyvin ystäviäsi. Raiskaus on monelle naiselle se kaikkein suurin pelko, jota ei ole helppo käsitellä.
Aivan kuten itsekin pystyt vasta nyt puhumaan raiskauksestasi (minulle siihen meni kymmenen vuotta), on tieto raiskauksestasi shokki myös ystävillesi. On luonnollista, että he pyrkivät pakenemaan asiaa, muistavat sitten tapahtuman tai eivät.
Älä syyllistä ystäviäsi, he ihan varmasti ajattelevat mitä heille kerroit ja etsivät vastauksia, omien pelkojensa rinnalla. Heidän on hyvin vaikea tulla näin yhtäkkiä sinua vastaan, vaikka varmasti haluaisivatkin.
Sinun olisi nyt hyvä jutella jonkun toisen raiskauksen läpikäyneen naisen kanssa, tai kenen tahansa pikkaisen vanhemman naisen kanssa. Löytyisikö sellaista lähipiiristäsi?
Minäkin "vapauduin" raiskauksestani vasta kun sain puhuttua asian läpi muutaman kaverin kanssa. Yksikään heistä ei ollut paras ystäväni, jotka minustakin silloin "pettivät" minut, kun eivät ymmärtäneet. Nyt en enää ajattele niin.
Nämä asiat vaativat aikaa, ja ovat hyvin rankkoja juttuja myös ystäville, omaisille ja esim. poikaystäville. Emme voi vaatia heitä yhtäkkiä tajuamaan mistä on kyse. Hekin avautuvat kyllä aikanaan.
Haluan onnitella Sinua siitä, että olet jo päässyt niin pitkälle, että pystyt puhumaan asiasta. Se on todella suuri askel!
Näytetään kaikille paskaraiskareille, että meidän elämämme ei lopu heidän hirmutekoihinsa! He ovat taatusti onnettomampia ihmisiä kuin me. Surkimukset.
Onnea ja voimia elämällesi!
Kiitos uudenlaisesta näkökulmasta. En ajatellut asiaa ollenkaan tolta kannalta, koin sen vain hylkäämisenä. Kyllä se tästä, askel kerrallaan!! Kiitos ja hyvää jatkoa teillekin!! =)