Ilmainen neuvo ylläpidolle

Populismia tai ei, mutta Helsingin Sanomatkin nosti tämän asian suht ison uutisen asemaan tänään. Se ei lienee juorulehti siinä missä Seiskat sun muut.

Puolueen nimeksi tulisi muuten laittaa "Pikku G & keskusta". Musta olis ainakin tosi cool ja kliffaa.

oikein muuta keinoa, kuin yrittää johdatella keskustelu asiakysymyksistä toisarvoisiin henkilökohtaisiin sivuseikkoihin.

Kepulaisen naiset on (muuten) hyvännäköisiä ja niillä on isot tissit! :))

Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että et aio äänestää Pikku G:tä vuoden 2007 vaaleissa. Vai olenko väärässä?

Sorrut nyt itse siihen, mistä politiikan häviäjät aina valittavat eli kansa pitää vaihtaa, kun se ei osaa äänestää oikein.

Sinun mielestäsi poliittiselle palstalle ei saa kirjoittaa, jos ei ymmärrä politiikasta mitään. Tullaan taas kysymykseen, kuka määrittelee ymmärtämisen tason, pisteyttää sen, ja määrätyn rajan ylipäässeet saavat osallistua poliittisen nettipalstan kirjoittelutalkoisiin.

Mielenkiintoinen kysymys on se, että kenen intressiä ylläpito toteuttaa avatessaan populistisen keskustelun esim. Keskustan palstalla. Nimetön avaaja samasta aiheesta ei olisi saanut alla olevaa kuhinaa aikaiseksi.

Olen aivan samaa mieltä siitä, että ylläpito voisi keskittyä palstan siivoamiseen sellaiseksi, että se käsittelisi enimmäkseen keskustan harjoittamaa politiikkaa (tai politiikkaa yleensä keskustan näkökulmasta) ja siirtelisi juorukirjoittelun niille kakkosnelosen monille palstoille, joissa käsitellään ajankohtaisia ilmiöitä ja julkisuuden henkilöiden yksityisasioita ilman asian poliittista sisältöä.

Hattujen ja myssyjen sota on sitten kokenut hieman historiallista transformaatiota ja näyttäytyy nyt ministerisilinterien ja pipo-lippisräppäreiden vastakkaisasetteluna.

Tämän itse ilmiön - rap-vastakulttuurin - yhteiskunnallisesta merkittävyydestä en uskaltaisi mennä lopullista tuomiota sanomaan. Se nimittäin ei ole mikään ohihuutojuttu, vaan syntysijoillaan Amerikan kaupunkislummeissa ja köyhän mustan väen keskuudessa varsin vahvaksi virraksi kasvanut sosiaalisen identiteetin ja tunnustautumisen muoto. Se on levittäytynyt maailmanlaajaksi kuten jazz aikoinaan. Ehkä siitä jonain päivänä tulee salonkikelpoista, yläluokkaa herkistävä harrastus, ja ehkä vielä saamme nähdä Porin rapjuhlat, joilla poliitikkojen kerma kokoontuu näyttäytymään ja poseeraamaan aikakauslehtikuvaajille.

Rapilla on siis melkoisen vahvat juuret, eikä se ole katoava ilmiö. Musiikkina sitä voidaan analysoida liki fysiologisesta näkökulmasta, joten sekin puoli on kestävällä perustalla. Ilmiöön liittyy tyypillinen elekieli, jota sopii antropoligisesti tarkastella. Siinä nimittäin lähestymiseleet, voiman ja uhon osoittaminen, vaihtelee vetäytymistä, varauksellisuutta ja latautumista ilmentävien eleiden kanssa. Nämä ovat jokseenkin ikuisia inhimillisten ilmeliikkeiden peruskuvioita. Rap on siis varsin hyvin pedattu taidemuoto - sillä on edellytykset muodostua todelliseksi sosiaaliseksi voimaksi.

Rap-artistien intellektuaalisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että kyseessä on musiikkimuoto, joka olennaisesti rakentuu sanoista ja sanottavasta. Julistus on rappiin sisäänrakennettu. Amerikassa aniharva poliittinen puhe tulee kuulluksi samassa mittakaavassa kuin pinnalla olevien rap-artistien sanoitukset. Sikäläiset tv-puheohjelmat katsojalukukilpailussaan pyrkivät olemaan ajan hermolla, ja tyypillisen talk-shown isäntä esittelee miltei joka lähetyksessä jonkun lupaavan bändin -- ja aika usein, etten sanoisi kohta useimmiten, kyseessä on joku pinnalle pyrkivä rap-porukka.

Niin että mitä vähättelemistä tässä rap-musiikki-ilmiössä noin asiallisesti ottaen on? Mieluummin olisin huolestunut ja kuuntelisin korvat pitkällä mitä nämä tyypit sanoituksissaan puhuvat kuin viittaisin ylimielisesti kintaalla: pah, pintailmiöitä. Populaarimusiikki ylimalkaan ei ole niin vähäinen yhteiskunnallinen vaikuttaja kuin jotkut kuvittelevat. Se ei ole vaikuttava tekijä vain siksi että siinä pyörii todella paljon rahaa. Se on vaikuttava ilmiö siksi, että se on vaikuttava ilmiö. Musiikilla on suora tie ihmisten sydämiin, ja se joka omistaa ihmisten sydämet, omistaa paitsi heidän lompakkonsa myös heidän äänensä. Ja vaikka niin rahaa kuin ääniä yritetään musiikin kautta tehdä, valitettavasti musiikki on siitä huono poliittisen manipuloinnin väline, että ilman aitoa puhuttelevuutta sitä ei saada väkisin myydyksi ei niin millään.

Hiljattain meilläkin tv:sta esitetyssä Paul McCartneyn konserttitaltioinnissa Moskovan Punaiselta torilta oli väliin leikattu haastattelupätkiä mm. neuvostomuusikoilta, Putinin hallituksen puolustusministeriltä ja Gorbatshovilta. Jos näiden haastateltujen kertomukset laskee yhteen, saa aika järisyttävän kuvan siitä miten N-liitossa kielletty länsimainen nuorisomusiikki aikanaan tehokkaasti rapautti järjestelmää pinnan alla. Ja juuri tuollaiset seikat ovat niitä joihin kaikki pakkojärjestelmät lopulta kaatuvat - ne menettävät uskottavuutensa yrittäessään varjella sellaista pintaa jolle ihmisten todellisissa tunnoissa ja kokemuksissa ei ole katetta. Mieti miten musiikki ja pinta tässä asettuvat.

Siitä vaan lienee tehty ns:n lööppilehtien taholta kaupallinen tutkimus, mikä menee kaupaksi.
Useinhan se onSeiskalehti joka vetää ensin jonkin sairaan paskajutun etusivulleen, kuten esim viimeinen Kimi Räikköstä koskeva.Samaa sairasta saastaa oksentavat sitten iltapäivälehdet lukijoitensa henkiseksi ravinnoksi päivän pari. Ja kauppa käy, ei sitä muuten harrastettaisi.EI VOI MUUTA KUIN IHMETELLÄ SITÄ TOIMITUKSIEN MORAALITTOMUUTTA.
Samat sopulit hurskastelevat sitten kuin lestapapit saarnoissaan tehdessään juttuja jostain yhteiskunnallisista ilmiöistä.
Eiköhän ylläpidon toiminnan motiivit ole yhtä sairaita ja yhtä laskelmoituja. Ylläpito tietää minkälaiset sirkushuvit viihdyttävät ja mitä siitä seuraa.
Nuoria pitäisi saada kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioita, mutta paskaa tulee naamalle ylläpidon suosiollisella avustuksella tuutin täydeltä.