mukana kepulaisten EU-tukihuijauksissa. Niin siinä sitten kävi kun maalaiset pääsivät valtaan puolueessamme. Ylimääräinen puoluekokous koolle ja Sinnemäki tilalle.
Olipa hyvä valinta
huijari Cronberg
299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Cronberg oli vain hallituksen jäsen, eli yksi päätöksentekijä karjalaisessa naisyrittäjiä tukevassa järjestössä. Puheenjohtaja oli se, kuka syyllistyi nepotismiiin Helsingin Sanomien tietojen perusteella.
Cronberg on voinut äänestää puheenjohtajan sukulaisia suosivia ratkaisuja vastaan. Tähän viittaa Cronbgergin myöntäminen siitä, että on ollut epäselvyyttä kilpailutuksen suhteen. Päätöksien ja äänestysten pitäisi selvitä tarkasti järjestön pöytäkirjoista.
Sinua taitaa loppujen lopuksi vain kirvellä Sinnemäen täpärä häviö viime puoluekokouksessa?
saanut kukaan selvää tolkkua. Hiki vaan valu ja naama loisti punaisena kun omenavarkaalla.