oliko se nyt romaani...nimitetty the dead zone(rajamailla,viimeinen yhteys).Usan kultaa tihkuvan varovasti kiillotetun pinnan alla mönkii mätä ja kalma.Samalla viittauksia siihen että briteille ja etenkin Amerikkalaisille pitää aina vääntää kaikki rautalangasta.Kuten monissa r-rated kauhustelu leffoissa....tuntemataton,murha,harhat ym... on tavallaan pitänyt oikeuttaa ja sanoa useaan otteeseen että tätä ei ole tapahtunut.Muotoilin väärin no voihan j**suks*n kr*sT*ksen perkeles.....anyway...aina on pitänyt löytää joku syy kaikelle absoluuttiselle pahalle,kun sen korustaminen on ollut kyseessä.Etenkin kun teityt tahot ovat olleet kyseessä niin näin on tehty.Kaikki on tehty katsojille selväksi...nottas tiärätte sen.Sensuuri vara löytyy myös näistä legendaareista.Esille ottaen esim....elävien kuolleiden yö....selittelyä....dawn of the dead,monet zombie rymistelyt.Mikään ei ole epäselvää näissä tietyissä tapauksissa.Kysymys on perus toimenpiteestä...suunnilleen samaa kuin se että on vedytty musta raita johonkin eteen.Sekaannuksia ei siis ole kauheasti joidenkin kohdalla tapahtunut....samaa löytyy useammistakin Romeron töistä.Kingin ja näin sekä noin....mutta? taas monet goret....cannibal holocaust,cannibal apocalypse,((braindead)),Fulcin useat pätkät....eivät selittele paskaakaan eivätkä korjaa,ei johdattelua ym....
Kingin teoksissa esim.....novelleissa on viittauksia jonkinasteiseen hippi meininkiin....kulutush...
12
481
Vastaukset
- sekaisin
Elä käytä sitä essoa, saatana.
- mystery-86
kuulostat tutulta.Aivan sama mulle että oletko vai et mutta?....kannattaa katsella ympärilleen kaikki ei ole aina sitämiltä se näyttää,vaikka se olisi super ultra ammattilaisten väsäämä perustelu tai juttu....asiat on tehty niin että pitää itse löytää niistä kaikkea...niihin aivan kuin pitäisi löytää balanssi.Monet täällä kyllä jo tuon tietääkin.SItäpaitsi sinulta minä en kysy että otanko essoa vai en...sanan vapaus nautin siitä....meistä jokainen on jokatapauksessa jollakin tavalla vapaa joten asiat sujuis hiukka paremmin jos sanottais ääneen juttuja.Minä ainakin sanon....kukaan tai mikään ei estä sitä..!..ainahan tuollainen ei ole helppoa mutta? mikään ei loppujen lopuksi ole liian helppoa.Paskat tässä muuta,mutta? ei asioita sitten liikaakaan saa miettiä.....loppujen lopuksi kaikki ovat vaan ''olleet täällä''...joten ei pidä panostaakkaan liikaa.Olen nyt vaan sattumoisin katsonut niin paljon leffoja että välillä se on vaikuttanut omituisella tavalla arkeeni,samoin muut visuaaliset juttuni....jokaisella visuaalisella jutulla on yhteys ne on jollakin tavalla samaa....piirtäminen,musiikki,leffat....yleensäkin itseilmaisu.Niitä ei pidä mennä rajaamaan toisistaan sekä niillä ei ole tiettyjä tekijöitä tai käsitteitä....oikeastaan,periaatteessa mikään niissä ei ole oikeaa eikä väärää.Rajat on tehty rikottaviksi joten antaa mennä.Mielestäni nykyään suurinosa ihmisistä,lähes kaikki on jollakin tavalla sekaisin....sillä tavalla se menee nyt ja jatkossa.Sitä kun ei voi pysäyttää....maailman ja ihmisten tekojen summa.Joten antaa evoluution hoitaa asiat kun ihmiset ei siihen pysty.Mitäs sitten no ei ole tarkoitus nyt ruveta saarnaamaan....ainakin sait sanottua tuon niin sanotun ''mielipiteesi''..olet pelkkää hyllyvää massaa.Voipi olla että olet jotain muutakin mutta? minä en kommentoi.Taitaapa olla että nyt ei ole kyse tästä tekstistäni mutta? katsos kun sulle on kaikki samaa...niin turha sulle edes on oikein selittää mitään.Kärsi vaan,kiitos kuitenkin ajastasi ja huomiostasi....minä en lannistu.Toimin miten toimin.Elikkä palaappas tähän leffa teemaan ja laitappa sen mukaan jotain kommenttia tänne.
- obserfant
Give up the acid, man... that's not good for your brain in the long run.
- mystery-86
elämässä on niin paljon kaikenlaisia mahdollisuuksia jos käyttäisin kamaa luultavasti nitistäisin itseni....siinä vaiheessa elämä on ohi....voi sitä muulla kin tavalla kritisoida kaikkea ja kapinoida.Olen hippi vaan visuaalisessa mielessä...harrastukset.Muuten mielestäni ihmisiä ei voi eritellä niin että joku olisi rokkari ja toinen hippi,sitten metallisti....niillä on kuitenkin jonkinlainen yhteys toisiinsa siellä taustalla.Tuollaisen ajattelun mukaan melkein kaikki taiteilijat tai harrastelijat olisivat hippejä.Eikä sekään ollut pelkkää aurinkoa...kodittomia,huonokuntoisia tyyppejä ne hipit oli.Tekivät itse kuteensa.Hyviä ihmisiä varmaan mutta? eivät tollaset jututu loppujen lopuksi toimi.Oen vaan tämmönen taivaanrannanmaalari.
- AROSUSI-09
Noin niinkuin pienenä galluppina...mistä elokuvasta ja hahmosta ne parhaiten löytyisi..?
- mystery-86
Kingihän vaan tulkitsee itseään tarinoidensa avulla yrittää löytää itsensä.Kyseessä ei ole kauhu enempää eikä vähempää.Enimmäkseen selviytyminen,se että on sujut itsensä kanssa.Omat mielipiteet nyt esille!.....yhdistelkää ei yhtä teosta pidä tarkastella vaan juuri sen oman sisällön mukaan.Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja parhaitenhan tuo näkyy kaikessa visuaalisessa.
- AROSUSI-09
mystery-86 kirjoitti:
Kingihän vaan tulkitsee itseään tarinoidensa avulla yrittää löytää itsensä.Kyseessä ei ole kauhu enempää eikä vähempää.Enimmäkseen selviytyminen,se että on sujut itsensä kanssa.Omat mielipiteet nyt esille!.....yhdistelkää ei yhtä teosta pidä tarkastella vaan juuri sen oman sisällön mukaan.Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja parhaitenhan tuo näkyy kaikessa visuaalisessa.
jos pelkästään puhutaan,niin eiköhän pahuus ruumiillistu Jack Nicholsoniin elokuvassa tiedät kyllä mikä:D All work and no play makes Jack a dull boy,all work and no play makes Jack a dull boy...:D
- mystery-86
AROSUSI-09 kirjoitti:
jos pelkästään puhutaan,niin eiköhän pahuus ruumiillistu Jack Nicholsoniin elokuvassa tiedät kyllä mikä:D All work and no play makes Jack a dull boy,all work and no play makes Jack a dull boy...:D
esim.....landissa on tämän ajan mukaisia jutskia,osa saattaa olla siinä tämän nyky ympäristön aiheuttamaa.Toisaalta taas siinä on status hässäkkää,ihmisen luonnonvarojen,raha ym.....loppuun kulutus ja sen seuraukset.Kaikki vaikuttaa kaikkeen sydeilyä.Hyvinhän se Kingi niitä ideoitakin kierrättää dekkarimaiseen tapaan....if idon't eat you then you eat me.Simpleä,onhan sillä paljon sellastakin mikä on kuvaa vaan....you know!.Trick or treat...tuo kannattaa näissä kauhisteluissa.Mikäs siinä jos äijä ei ole pystynyt muodostamaan tarpeeksi oikeassa elämässä sanoja sun muita ihmis kontaktiin liittyvää niin usein lyhin tai pitkä tie omaan itseensä on jotain visuaalista.Ars longa vita brewis...!!.tiedätkö kun sanat joskus tahtoo loppua niin nehän hoidetaan silloin visuaalisilla keinoilla.
- un chat noir
Kun etsii elokuvista ja viihdekirjallisuudesta syvempiä viittauksia siihen, mikä on pielessä ja miten maailma makaa, tulee seinä vastaan. Elokuvat (ainakin tällaiset mistä nyt on puhe) ja kirjat (etenkin Kingin) on kuitenkin aivan ensiksi viihdettä ja usein myös rahastusta.
Esimerkiksi Romeron Dead-trilogiasta on todella helppo löytää viittauksia sen ajan yhteiskuntaan, mutta se itsekin on myöntänyt että elokuva näyttää paljon poliittisemmalta kuin mitä tarkoitettiin. Tottakai joka elokuvassa näkyy tekijöiden ja valmistusajan henki, luultavasti esimerkiksi amerikkalaiset pitävät muovista elämäntapaansa oikeana ja normaalina ja siksi kuvaavat sitä, ja tietenkin alitajuinen kritiikki ja ironia pääsevät aina mukaan vaikka niitä kuinka yrittäisi hillitä.
Mä en monen lukemiskerrankaan jälkeen täysin käsittänyt sun viestiäsi, mutta jos se ei tosiaan ollut provo, niin ehkä sun pitäisi vähän vähentää kauhuleffojen katsomista. Se ei enää tuossa pisteessä taida olla hyväksi mielenterveydelle.- mystery-86
thanks you rotten motha fuc*e*...örf..örf ja näin....mutta? kun katso musiikki,sarjakuvat ja leffat ovat yhtä ja samaa....tiedätkö.Joka tapauksessa niihin tulee jotain sellaista ikään kuin ylimääräistä.Jotenpa ei pidä ajatella liikaa tekemistä ja muuta jäsentelyä....ettäpä näin se menee.Tiettyjä lakipykäliä ei pysty rikkomaan....vaikka aina sanotaankin että lait on tehty rikottaviksi.Sitäpaitsi sekin vielä että monia B-leffoja ei edes ole tehty oikeastaan täysin niin sanotulle yleisölle....jotkut tekijä tekee itselleen ja täysin omien aikomusten ym takia.....kuten vaikkapa.....George Lucasin star wars leffat....Lucas on se imperiumi ja kulisseja siitäkin löytyy.Mielikuvitukseni on tosin joskus vähän liiankin vilkas.....mutta? mikään tai kukaan ei manipuloi mua....jos näin käy niin häviän olemattomiin....käännän selkäni ja kaiken kaikelle.Koko olemassaololle.....great balls on fire!!!
- mystery-86
jatkappa vaan....sinä voit olla se valonkantajani....no eiköhän tämä tästä....sitä vartenhan täällä ollaan että herätetään hämmennystä ja että asiat ei heti selkene.
- DeepStarSix
ja populaarikulttuuria,vaiko? onko tarkoituksena ollut se että hyödynnetään aukot,asiat joita ei Kingin/perustuvissa leffoissa ei ole hyödynnetty?....tästäkin paistaa läpi tuo U.S.A.N pakollinen propaganda skeida.Sarja filmi tyyli ei kyllä oikein muodosta kokonaisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768