Tervehdys kaikille!
Aloitan piakoin työn nuorten autististen aikuisten parissa. Luen tällä hetkellä kirjaa autismista kuntoutuksen näkökulmasta. Ja huomaan, että jokaiselle ihmisellä voi olla joitain autismiin liittyviä piirteitä.
Olisiko teillä vihjeitä siitä miten toimia tällaisten nuorten ihmisten kanssa? tai neuvoja mitä ei pidä tehdä missään nimessä!
vaikka yksilöitä kaikki autistiset ovat ja samoin heidän tarpeensa ja toiveensa, mutta joitain yhteisiä piirteitä myös käsittääkseni löytyy. Tämä teidän maailmanne on minulle jokseenkin tuntematon.
Tosin tuossa lukiessani Ritalinin kuvausta totesin, että vastaavia tunteita siitä itseensä sulkeutumisesta on minullakin ollut masennuksen aikoihin.
Minua on pidetty tyhmänä, ujouteni takia, joten tiedän miltä se tuntuu, kun ei pysty itseään ilmaisemaan.
itse en haluaisi siis omilla toimillani tai ymmärtämättömyydelläni aiheuttaa autistisille ihmisille tällaisia "minua pidetään idioottina" tunteita.
Vielä en ole lukenut potilaskortteja tai tutustunut näihin nuoriin, joten en tiedä niin tarkkaan tässä vaiheessa edes mitä kysyä teiltä. sen tiedän etteivät nämä ihmiset puhu hirveän paljon, ainakaan vielä.
Miten on eleiden ja ilmeiden kanssa? itse olen tottunut lukemaan niitä. Mietin vain onko autististen kanssa näistä taidoistani hirveästi hyötyä?
Autismi kirjassa puhuttiin ohimennen vaistosta. itse ajattelen, että ihmisella on jonkilainen vaisto. luotan itse paljon vaistoihini,intuitiooni. Voisivatko autistiset ihmiset vaistota omat aikomukseni ja suhtautumiseni heihin?
Joskus vain sen tuntee. Energian, kun joku tulee huoneeseen ja hänessä on positiivista tai negatiiivsta energiaa. tämä energia voi joko lamauttaa, imeä itseltäkin kaiken energian tai tuoda uutta eloa itseenkin.
Olen käynyt työpaikalla ja minusta nämä autistiset ihmiset olivat jotenkin.. en tiedä.. itselleni tuli enemmänkin sellainen "onpa lutuisia" ihania ihmisiä. sellaisia jotka halusivat olla ihmisten parissa ja tulivat lähelle.
Ehkä vähän pelkäsin tai jännitin omaa suhtautumistani osaisinko kohdata heidät, mutta se tuntui jotenkin luonnolliselta olla heidän keskuudessaan. Lähinnä ajattelin heitä hellyydellä, mikä vähän yllätti itsenikin.
Haluaisin pystyä osoittamaan näille autistisille, että haluan heitä tukea ja koen heidät yhtä arvokkaiksi ihmisiksi kuin itseni ja kenet tahansa muun tässä maailmassa.
Minusta sellainen sääliminen ja alentuva asennoituminen on väärä tapa suhtautua autistisiin ihmisiin tai keneenkään yleensäkin.
Työhaastattelussa sanottiin tämän työn olevan henkisesti raskasta. Pitää olla kärsivällinen ja pitkäjänteinen ja..
En tiedä miksi, mutta minun on vaikea uskoa sitä. Jos vain itse osaan elää hetkessä ja olla läsnä ja kunnioittaa näitä nuoria niin voiko työ olla niin raskasta sitten kuitenkaan?
Uskoisin, että kun oppii ymmärtämään toisia ja antamaan empatiaa itse menemättä siihen omilla tunteilla mukaan niin työ ei olisikaan niin raskasta.
Vaativaa työ varmasti on. Pitää kokeilla erilaisia keinoja miten saa yhteyden toiseen niin erilailla maailman näkevään ihmiseen. Mutta ajattelin kokeilla niin kauan, että saan sellaisen yhteyden, vaikka toisina päivinä sama keino ei tepsisikään.
Tavallaan se on tutkimusmatka ihmisen mieleen ja käytökseen niin toisen kuin omaankin.
Aloitan piakoin työn nuorten autististen aikuisten parissa. Luen tällä hetkellä kirjaa autismista kuntoutuksen näkökulmasta. Ja huomaan, että jokaiselle ihmisellä voi olla joitain autismiin liittyviä piirteitä.
Olisiko teillä vihjeitä siitä miten toimia tällaisten nuorten ihmisten kanssa? tai neuvoja mitä ei pidä tehdä missään nimessä!
vaikka yksilöitä kaikki autistiset ovat ja samoin heidän tarpeensa ja toiveensa, mutta joitain yhteisiä piirteitä myös käsittääkseni löytyy. Tämä teidän maailmanne on minulle jokseenkin tuntematon.
Tosin tuossa lukiessani Ritalinin kuvausta totesin, että vastaavia tunteita siitä itseensä sulkeutumisesta on minullakin ollut masennuksen aikoihin.
Minua on pidetty tyhmänä, ujouteni takia, joten tiedän miltä se tuntuu, kun ei pysty itseään ilmaisemaan.
itse en haluaisi siis omilla toimillani tai ymmärtämättömyydelläni aiheuttaa autistisille ihmisille tällaisia "minua pidetään idioottina" tunteita.
Vielä en ole lukenut potilaskortteja tai tutustunut näihin nuoriin, joten en tiedä niin tarkkaan tässä vaiheessa edes mitä kysyä teiltä. sen tiedän etteivät nämä ihmiset puhu hirveän paljon, ainakaan vielä.
Miten on eleiden ja ilmeiden kanssa? itse olen tottunut lukemaan niitä. Mietin vain onko autististen kanssa näistä taidoistani hirveästi hyötyä?
Autismi kirjassa puhuttiin ohimennen vaistosta. itse ajattelen, että ihmisella on jonkilainen vaisto. luotan itse paljon vaistoihini,intuitiooni. Voisivatko autistiset ihmiset vaistota omat aikomukseni ja suhtautumiseni heihin?
Joskus vain sen tuntee. Energian, kun joku tulee huoneeseen ja hänessä on positiivista tai negatiiivsta energiaa. tämä energia voi joko lamauttaa, imeä itseltäkin kaiken energian tai tuoda uutta eloa itseenkin.
Olen käynyt työpaikalla ja minusta nämä autistiset ihmiset olivat jotenkin.. en tiedä.. itselleni tuli enemmänkin sellainen "onpa lutuisia" ihania ihmisiä. sellaisia jotka halusivat olla ihmisten parissa ja tulivat lähelle.
Ehkä vähän pelkäsin tai jännitin omaa suhtautumistani osaisinko kohdata heidät, mutta se tuntui jotenkin luonnolliselta olla heidän keskuudessaan. Lähinnä ajattelin heitä hellyydellä, mikä vähän yllätti itsenikin.
Haluaisin pystyä osoittamaan näille autistisille, että haluan heitä tukea ja koen heidät yhtä arvokkaiksi ihmisiksi kuin itseni ja kenet tahansa muun tässä maailmassa.
Minusta sellainen sääliminen ja alentuva asennoituminen on väärä tapa suhtautua autistisiin ihmisiin tai keneenkään yleensäkin.
Työhaastattelussa sanottiin tämän työn olevan henkisesti raskasta. Pitää olla kärsivällinen ja pitkäjänteinen ja..
En tiedä miksi, mutta minun on vaikea uskoa sitä. Jos vain itse osaan elää hetkessä ja olla läsnä ja kunnioittaa näitä nuoria niin voiko työ olla niin raskasta sitten kuitenkaan?
Uskoisin, että kun oppii ymmärtämään toisia ja antamaan empatiaa itse menemättä siihen omilla tunteilla mukaan niin työ ei olisikaan niin raskasta.
Vaativaa työ varmasti on. Pitää kokeilla erilaisia keinoja miten saa yhteyden toiseen niin erilailla maailman näkevään ihmiseen. Mutta ajattelin kokeilla niin kauan, että saan sellaisen yhteyden, vaikka toisina päivinä sama keino ei tepsisikään.
Tavallaan se on tutkimusmatka ihmisen mieleen ja käytökseen niin toisen kuin omaankin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Viestistä jäi puuttumaan olennainen: miltä pohjalta lähdet työhön? Tehtävä? Koulutus?
työskennellyt koulunkäyntiavustajana ja lastenohjaajana. olen vaihtamassa alaa, ei ole sosiaalialan koulutusta ollenkaan. paljon lukenut psykiatrien, psykologien, sosiologien, kasvatustieteilijöiden kirjoittamia kirjoja vuosien ajan. jotain yliopisto opintoja.. elämänkokemusta on! tämä on se pohja. tämän pohjan omien ajatusten ja maailmankuvani ansiosta varmastikin pääsin tähän työhön.
onko sillä pohjalla ja koulutuksella lopuksi merkitystä niin paljon, kun on todellinen tahto auttaa ja oppia ja saan kyllä paikanpäällä työhön ohjausta vielä. lisäksi olen valmis lukemaan kirjallisuutta, vihjeitä?
että kyllä vastaaja tarvitsee vähän taustatietoa siitä mitä teet ja millainen koulutus sinulla että osaa vastata. Mutta vastauksesi selvensi kyllä.
Voin sanoa, että kyllä se on henkisesti raskasta. Ja myös fyysistesti!!!!!Fyysisesti ainakin mikäli pääset haastavasti käyttäytyvien pariin (on hienompi sana aggressiiviselle) Tulet kyllä huomaamaan. Se ei haittaa niin kauan kun osaa pitää pään kylmänä, eikä anna sen haitata työelämää!!(Mikä on myös ehto työkykyisyydelle) Josta tuli mieleen kun mainitsit oman masentuneisuutesi. Onkohan autismikuntuouts sinulle oikeanlainen työ??!!
Ammatillinen ote työhön heti alusta. Autismikuntoutus on käytännössä aivan erilaista kuin kirjoissa voit lukea. Tottakai tiedot kirjoista pätee ja ovat arvokkaista tietoja, mutta katso miten vakihenkilökunta hoitaa työnsä ja tee perässä. Älä ala sohlaamaan ennen kun olet tutustunut työhön. Tämä kestää enemmän kuin luuletkaan. Se voi kestää jopa vuoden, että teidät ja tunnet kaikkien tarpeet riippuen tietenkin siitä kuinka paljon kuntoutettavia teillä on. ja näet oikeasti miten voi kuntoutusta mahdollisesti vielä parantaa.
Autismikuntoutus ON vaativaa työtä, mutta erittäin antoisaa, kun on oikea ote työhön. Sen oppii vain tekemällä ja ottamalla oppia vanhemmista työntekijöistä.
Kyllä se siitä...
muitten työntekijöiden toimien seuraaminen ja matkiminen on päätaktiikkani! saankin aluksi saurata yhtä työntekijää. turhaa sitä on alkaa sooloilemaan ennen kuin tuntee autistisen henkilön ja tämän tarpeita.
"Onkohan autismikuntuouts sinulle oikeanlainen työ??!!"
minusta tämä vaikutti hieman sellaiselta alentavalta ja vähättelevältä kommentilta. itse yritän olla avoin kaikkia ihmisiä kohtaan. tietysti myönnän, että realiteetit tulee ottaa huomioon ja ihmisen jaksaminen ja se, että aika on oikea. joskus vaikka olisi taipumuksia alalle ei ole vielä valmis. itse koen nyt olevani valmis. aikaisemmin en olisi ollut.
se, että ihminen on ollut masentunut tms. ei minusta rajaa kuitenkaan sitä mitä voi ja pystyy menestyksekkäästi työkseen tekemään. ainakaan minun kohdalllani. Olisin saanut kaksi muutakin työpaikkaa sosiaalialalla!
itse koen kokemukseni elämässäni vain vahvistaneen minua. pidän itseäni henkisesti tasapainoisena ja vahvana ihmisenä. kaikilla ihmisillä on ongelmansa ja taustansa. eikä hoitotyötekijät ole sen kummempia (parempia) ihmisiä kuin muutkaan!
olin haastattelussa, jossa kokeneet ohjaajat minua haastattelivat. en usko, että olisivat ottaneet, jos eivät uskoisi minun pärjäävän, vaikka tiedämme että opittavaa on paljon. ja varmasti menee aikaa ennenkuin pääsee jotenkin sisälle siihen maailmaan.
ja nimenomaan käytäntöön haluan enkä pelkkää teoriaa. teoria vain on teoriaa.
ja kyllä niitä agressioita kiukun puuskia tai raivon hetkiä on kuulema täälläkin. Täällä ei niihin fyysisesti puututa kuulema. ja pitää oppia ennakoimaan ja kysyä jos on "oireita" huonosta olosta ettei tulisi näitä tilanteita.
ensimmäisessä viestissä sanoin, että osaan olla ottamatta itseeni. mikä tarkoittaa sitä, että osaan pysyä itse rauhallisena tilanteessa, jossa toinen raivoaa. pystyn jopa tuntemaan empatiaa tätä henkilöä kohtaan.
koska ei kukaan ilman syytä raivoa! ei lapsikaan ilman syytä vain ilkeyttään itke! tunteet kuuluvat ihmisten elämään. kun autistinen raivoaa on hänellä jokin huonosti ja hän ei ole voinut sitä ilmaista aiemmin tai kukaan ei ole sitä huomannut.
pitää vain turvata muut tilassa olevat ja siellä on rauhoittumishuone, johon ohjataan tämä henkilö joka tarvitsee rauhoittua.
käytännössä miten tämä ohjaaminen käy en vielä tiedä, mutta ei kuulema fyysisesti pidellä.
hyvinvoivilta nuo "asiakkaat" siellä näyttivät ja tyytyväisiltä niillä kerroilla, kun siellä kävin. mutta tulen näkemään kaikkea muutakin sitten kun aloitan...
Olisin toivonut autistisilta ihmisiltä, niitä vinkkejä ja vaikka kuvauksia teidän ajatusmaailmastanne! ihan mitä vain.
Puhuit siitä vaistosta. Vaistoan yleensä aika helposti ihmisen persoonallisuutta tarkemmin, kuin sitä näkee. Esim. hyvin lyhyen yhdessä olon jälkeen pystyn sanomaan, että tykkäänkö ihmisestä, vai en. Yleensä olen osunut nappiin. No kai muutkin sen huomaa? Yleensä mukava, mutta ei liian tunkeileva ihminen on helpoin ihminen seuraksi. Kuulostat ainakin sellaiselta, että susta varmaan tullaan pitämään. Kohtelias saa olla, mutta myös asiallinen, niin että ei pidä ketään avoimesti esim. tyhmänä ja on oikeudenmukainen ja ymmärtävä. Toisaalta huumorintajuinen ja ei saa näyttää tulkinnanvaraisissa tilanteissa kuin olisin tehnyt jotain väärin.
Voi olla turha mennä juttelemaan, jos autisti näyttää olevan omissa maailmoissaan. Hän saattaa tietysti silloinkin jutella?
No joo enpä mä oikein kunnolla osaa nyt neuvoa, mutta jotain tämän suuntaista. Varmaan oli NT:illekkin tuttuja juttuja.
Niin kun eihän sitä tiedä aina mihin se perustuu että tietää vain, että pitää jostakusta.
Se voi olla eleitä ja ilmeitä mutta se voi olla jotain juuri tätä vaistoa. Ja ajattelisin, että se olisi helpottavaa, että autistinen ihminen vaistoiaisi onko tämä tietty ihminen vaarallinen vai ei. Jokin varokeino elimistössä täytyy olla!
Minustä tämä on mielenkiintoista, että jo toisen läsnäolokin voisi, vaikkei näkyvää kommunikaatiota tapahdu, olla tavallaan kommunikointia.
En tiedä huomaavatko muut, siksi kysyn teiltä tätä. Mutta RITALIN hyvä että ainakin sinä huomaat, ehkä muutkin sitten? Kaikki eivät ehkä niin sitä pohdi jos se on niin vaistonvaraista?
En ole niikään huolestunut siitä pidetäänkö minusta. Haluaisin olla sellainen henkilö, jonka seurassa kuka tahansa voisi tuntea/vaistoa/kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisenaan. Sellaisen ihmisen seurassa kyllä viihtyy..
En itse pidä sellaisesta toista halveksivasti tms käytöskestä. Itseäni se ei haittaa jos olen kohteena, selviän kyllä siitä. Mutta itse en halua niin käyttäytyä.
"..ja ei saa näyttää tulkinnanvaraisissa tilanteissa kuin olisin tehnyt jotain väärin."
MItä tällä tarkoitit? En pysynyt kärryillä?
Ehkä sitä, että ei ole oikeata ja väärää. Että on monia tapoja tehdä eri asioita? Ja jokainen voi tehdä samanasian omalla tavallaan.
"Voi olla turha mennä juttelemaan, jos autisti näyttää olevan omissa maailmoissaan. Hän saattaa tietysti silloinkin jutella?"
niin voisiko tässä riittää vain läsnäolo siinä lähellä millä välimatkalla nyt autistinen sallii. Ehkä, jos menisi itse jotain tekemään ja katsoo sitten, jos tämä autistinen lähtee siihen mukaan? jos yrittäisi etsiä mikä olisi sellainen toiminta joka herättäisi kenties mielenkiintoa? tms kuitenkin autistisen ehdoilla.
voi myös vain todellakin olla. Luin kirjasta, että autistinen saattaa luulla, että muut tietävät mitä hänkin tietää. joten tarvetta kommunikointiin ei ole edes. Tästäkö puhut?
Kiitos vastauksestasi! Kyllä siitä oli apua!
Ainakin aspergerin perusominaisuuksiin kuuluu kyvyttömyys tulkita ilmeitä, eleitä eli siis juuri vaistota toista ihmistä.
Minusta tuntuu ettet sinä Ritalin ole Asperger, haluat vain olla.
Surullista mutta totta, useimmilla autisteilla on lisäksi myös kehitysvamma!
Täälä on maalailtu surullisen positiivinen kuva autisteista, mutta täälä puhutut harvoin vastaa todellisuutta! Ylifiksut rainman autistit ovat kyllä yliopistoissa ja muissa vastaavissa ratkomassa kaavoja.. kehitysvammaiset autistit vievät kuitenkin 80% tilastoista... Ja muistakaapa, että älyllistä kehitysvammaa ei ole kaikissa tapauksissa edes merkitty.
Pakko kertoa, että yksi autistinen piirre on vaaran tajun alentuminen, eli ei osaa varoa esim autoja ja kuumaa levyä. Eli vaaran taju puuttuu.
"ajattelisin, että se olisi helpottavaa, että autistinen ihminen vaistoiaisi onko tämä tietty ihminen vaarallinen vai ei. Jokin varokeino elimistössä täytyy olla! "
Elimistö ei välttämättä tajunnallisia varokeinoja kaikille ihmisille.
Joo niinhän sen täytyy olla, että en olekkaan asperger. No sitten tultaisiin siihen hervinaisen vaikeaan tilanteeseen, missä kohdataan se, että miksi täytän aukottomasti kaikki as piirteet ja miksi ihmeessä olen niin epänormaali.
"Ainakin aspergerin perusominaisuuksiin kuuluu kyvyttömyys tulkita ilmeitä, eleitä eli siis juuri vaistota toista ihmistä."
En tiedä, mitä ymmärsit väärin, mutta keskustelussahan juuri puhuttiin siitä, miten voi ilman eleitä ja naamanilmeitä tulkita toista. Eli en siis lukenut ihmisten ilmeitä ja eleitä, kun tulkitsin heitä.
Olen kyllä aika huono arvioimaan ihmisiä, muuten. Mutta olen jotenkin vaistonnut ketkä ihmisistä ovat todella pahoja ja ketkä ovat jotenkin mukavia. Esim. yksi opettaja joka mulla oli, en oikein pitänyt siitä alusta lähtien. Se tuntui jotenkin ikävältä tyypiltä. Muut kehuivat opettajan täysin. Myöhemmin kuitenkin aloin ajatella, että olin ehkä väärässä ja se oli suuri virhe, koska se ihminen oli todella mahd. psykopaatti. Sain vasta pitkän kokemuksen jälkeen huomata, että olin ollut oikeassa hänen pahuudestaan.
En seuraa ilmeitä ja eleitä ja muita yleisiä ilmaisukeinoja, vaan jotain muuta. Ja siksi eleet eivät harhauta minua, kuten NT:itä. Pystyn vaistoamaan myös siitä, kuinka henkilö käyttäytyy minua kohtaan. Eli hyökkäävä henkilö ei ole kaikkein mukavin mielestäni.
No tämä on niin vaikea juttu kirjoittaa. Ehkä keksin jonkun vertauskuvan tai jotain.
Saattaa olla, että jos henkilö tarkoittaa eleillään pahaa, niin en tajua. Katson ihan eri asioita, kuin NT:t. En tiedä ootko itse assi, mutta luulis sun ymmärtävän, jos oot.
Olen assi.
Toista ihmistä tulkitaan juuri kaikenlaisten pienten asioiden kautta, kuten ilmeet, eleet, äänenpainot yms. Se tulkitseminen ei ole tietoista vaan kulkee paljon monimutkaisempia reittejä. Se on meillä geeneissä. Ihan niin kuin kana pelkää synnynnäisesti haukan hahmoa tai pöllön tuijottava katse saa sen saaliseläimessä heräämään pakovietin, ihmiselläkin on luontainen kyky tulkita toisen ihmisen olemusta. Assilla se vaan on heikompi, ja siksi me menemme halpaan.
Tein ehkä liian pikaisen johtopäätöksen assiudestasi. On totta että olen itsekin oppinut näkemään tiettyjä outouksia ihmisissä ja osannut sanoa että tuo ihminen on sitä tai tätä. Toisaalta menen lipevän, ystävyyttä teeskentelevän ihmisen lankaan ehkä helpommin kuin NT. Minulla on lähisukulainen joka ei ole assi, ja hän aina sanoo minulle, että etkö nyt nähnyt sen ja sen ihmisen läpi, sehän on umpikiero, epäaito jne. Kun se sitten paljastuu minullekin, jään aina suu auki ihmettelemään, kuinka hän sen näki.
Katson ihan erilaisia asioita ihmisessä, kuin NT:t oon huomannu. Tulkitsen NT:tyylillä ihmisiä huonosti, mutta omalla tyylilläni osaan heitä tulkita.
Oma tyylini ilmeisesti perustuu tiettyihin kokemuksen kautta tulleisiin stereotypisiin malleihin, mitkä ovat yhteydessä henkilön persoonallisuuden malleihin. Tarkemmin on vaikea selittää. Minulla ei lisäksi juurikaan ole tunteita sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät täytä oikean sterotypian vaatimuksia.
Ennustin muuten etukäteen, että aiot kirjoittaa sen epäilevän viestisi. Outo juttu. Mutta ilmeisesti täytit tietyn stereotypian ja pystyin ennustamaan sinua sen perusteella.
En takerru enää asiaan, mutta oli hauska juttu, kun sanoit, että haluaisin olla assi.
No joo. Olisitpa nähnyt kuinka reagoin, kun minua väitettiin assiksi ekoja kertoja. Pitkään meni, ennen kuin aloin hyväksyä asian. Olen lueskellut viimeisen 2-3 vuoden aikana assista ja on tuntunut viimeaikoina vain hienolle, että on toisia ihmisiä, jotka ovat samanlaisia, kuin minä. Jälkikäteen katsottuna oon tunnistanut elämäni aikana tavanneista ihmisistä 6 assia. Monet ovat myös kertoneet minulle tuntevansa oudon tyypin ja kuvailleet hänet juuri sellaiseksi, kuin assit ovat. "Tiän sellaisen tyypin joka osaa piin likiarvon 100 numeron tarkkuudella ulkoa ja puhuu kirjakieltä". No onhan mullakin paljon "outoja" piirteitä, mutta kaverit ei pidä mua niinkään friikkinä oon huomannu, vaan enemmänkin tyhmänä tai kahjona outojen piirteiden osalta.
Oon huomannu, että jos möläyttää jotain tyhmää, niin kannattaa ruveta nauraan hervottomasti, niin ne luulee, että se oli huono vitsi.
En kyllä haluaisi luopuakkaan oikein näistä assin ominaisuuksista, mutta olis kiva kun olis myös sosiaaliset kyvyt. Oon aktiivinen sosiaalisesti, mutta sosiaalinen tyhmyys ja eristäytymiskaudet ja muut ovat se pakollinen sosiaalisuutta heikentävä tekijä ovat haitaksi. Myös haluaisin päästä ainakin osittain peloistani.
""..ja ei saa näyttää tulkinnanvaraisissa tilanteissa kuin olisin tehnyt jotain väärin."
MItä tällä tarkoitit? En pysynyt kärryillä?"
Mitähän tällä mahdoin tarkoittaa. En muista enää kunnolla. Taisin sitä yrittää sanoa, että en tiedä aina, että mitä ihmisten reaktiot tarkoittavat. En aina tiedä, että mitä mieltä toiset ovat jostain, elleivät sitä sano suoraan.
Myöskin tulee sellaisia tilanteita, joissa teen jotain outoa, mutta en varsinaisesti mitään väärin, niin joku saattaa käyttäytyä, kuin olisin tehnyt jotain oikein pahaakin. Se on aika häiritsevää, kun ei silloin ole varma, että mitä mä nyt möhlin. No kaikkea hassua sitä mietinkin.
noo, et kuule ole ainoa joka ei osaa lukea muitten ajatuksia! Se on lähinnä tätä tulkintaa mitä voi toisista tehdä. Ehkä voisit kuitenkin? jossain määrin oppia tulkitsemaan toisten eleitä mitä ne yleensä tarkoittavat? Ihmiset eivät osa sanoa monesti suoraan mitä haluavat ja tarvitsevat, koska eivät itsekään sitä aina tiedä!
Niin tarkoitatko jotain sovinnaisia käytöstapoja tai jotain sellaista että joku on sitä mieltä että on vain yksi tapa ja oikea tapa toimia! Se on aika yleistä monilla ihmisillä!
Töissä välillä tuntuu siltä, että se on liioiteltua ja jotenkin näitä sovinnaisia käytöstapoja, yhteiskuntakelpoisuutta, opetetaan liiankin tiukasti. jolloin tavallaan se yksilöä alistetaan. Mutta ehkä se on niin että nämä autistiset eivät osaa itse määrittää missä raja menee ja siksi vedetään tosi tiukkaa linjaa miten tulee käyttäytyä. esim. mielestäni vähän äänekkäämpi nauru on ihan ok! Mutta töissä sitä ei sallita asiakkaalle joka pitää kovista äänistä. Mielestäni se äänekäs nauru ei ole korvia särkevää edes. Ja jotenkin tekee vähän pahaa sitten vetää samaa linjaa ja sanoa shhh hiljempaa. Tavallaan vangita toisen ilo. Miksei saisi olla iloinen? Ehkä se on sitä että se sitten riistäytää käsistä? Tai suomalaisessa kulttuurissa se nauru on jo äänekästä. en tiedä.
Itse olen sitä mieltä kun käyttäytyy omantuntonsa mukaan niin kaikki on ok! sitten jos on tunteet sekaisin olisi hyvä turvautua sovinnaisiin käytöstapoihin. Se että joku ajattelee tai antaa ymmärtää että sinä möhlit etkä ymmärrä miksi.. saattaa olla juuri sitä että joku haluaa tietyn säännön mukaan toijmia ja sinun käytöksesu ei siihen sovi. Minusta taas siinä ei ole mitään pahaa jos ei satuta muita ja pysyy jossain rajoissa ettei ole hirveän kauaa muille häiriöksi.Mutta se taas vaatii sitä että osaa lukea sitä ympäristöään että milloin on hyvä lopettaa. Ihan hyvä, että mietit näitä asioita. silloin voit oppia itsestäsi ja muista ihmisistä!
1. "Ehkä voisit kuitenkin? jossain määrin oppia tulkitsemaan toisten eleitä mitä ne yleensä tarkoittavat?"
Olet oikeassa, sillä olen oppinut niitä tulkitsemaan ajan myötä. Ala-aste ikäisenä taisin olla eleille täysin sokea ja ymmärsin lähinnä selvät ilmeet, kuten hymyn ym. Tosin en tiennyt, että koska hymyiltiin ivaillen tai ilosta.
Nykyään tunnen ilmeitä kohtuullisesti ja eleitäkin jonkin verran. Tosin saan välillä palautetta, kun mut käskettiin tekeen niin ja näin, mutta en tehnytkään. Mä kun en tajunnut yhtään, että mulle oli yritetty jotain kertoa.
2. "Niin tarkoitatko jotain sovinnaisia käytöstapoja tai jotain sellaista että joku on sitä mieltä että on vain yksi tapa ja oikea tapa toimia! Se on aika yleistä monilla ihmisillä!"
Ehkä molempia. Mutta kai se on osittain sitä, että en tiedä aina, että "missä raja menee".
Oon huomannut pikkuhiljaa, että en pelkästään "möläyttele", vaan puhun muutenkin aika suoraan ja toisinaan jopa ehkä muita hirvittävällä tavalla. Jos se ongelma olisi pelkkä ikävä möläyttely, niin se olisi helppo kitkeä itsestä.
On sellaista, että jos vaikka teen jotain väärin, ja mua rupeaa se naurattaan, niin toiset ei ymmärrä. Ironista huumoria ei muuten tunnuta ymmärtävän juuri lainkaan. Mua naurattaa sellainen huumori, jos se on muuten kilttiä, eikä ole esim. surullista.
Myös tietty mulla on monessa asiassa omalaatuiset tavat, mitä ei ymmärretä. Asioiden tekemiseenkin.
Huomaan, että raja tulee vastaan, mutta liian myöhään.
Joskus mua on harmittanut se, että oon puhunut paljon jostain ja jossain vaiheessa muut on lakanneet kuuntelemasta. Huomaan, että on viisasta lopettaa, kun kaikki ovat hiljaa ja näytävät olevan ajatuksissaan, tai kun he puhuvat keskenään eri asioita. :)
Tunteiden kanssa lienee myös jotain ongelmaa. Ainakaan empatia ei ole kovin voimakas mulla ja joudun ponnistelemaan, että huomaan, koska sitä täytyy osoittaa. Aina en huomaa silti.
3. "silloin voit oppia itsestäsi ja muista ihmisistä!"
Niin haluaisin tehdä. Assista lukeminen on kyllä auttanut itsestä oppimisessa.
Oon miettinyt muuten näitä jo pitkään ja välillä on tullut erilaisia näkökulmia ja ideoita, mutta välillä tulee aina takapakkia ja huomaan, että olinkin joskus aiemmin enemmän oikeassa.
Kiitos sulle, kun haluat ymmärtää!
Tuolla oli aiemmin keskustelua koskettelusta, ja joku alalla jollain tavalla työskentelevä halusi välttämättä väkisin kosketella hoidossaan olevia lapsia, sen varjolla että haluaa "opettaa".
Tästä haluaisin varoittaa. Jos autisti/asperger ei pidä koskettelusta, häntä ei pidä kiusata eikä kiduttaa muka hyvää tarkoittavalla koskettelulla. En osaa kuvata sitä tunnetta mikä tulee, jos vieras ihminen tulee koskettamaan. Ei meillä suomalaisessa kulttuurissa muutenkaan olla sellaisia lääppijöitä kuin etelän maissa, mutta au/as:lle se on selvästi vielä vastenmielisempää.
vastauksesta.
Itse en menisi koskettamaan väkisin. Minusta jokaisella on intimiteettisuoja. Jos kosketus tuntuu pahalta niin ei pidä kosketella.
En tiedä sitten mitä se "opettaminen" olisi. Ehkä jos se on jotain sellaista, jossa totutetaan kosketukseen vähitellen?
Käsittääkseni joillekin herkkä kosketus tuntuu kamalalta jopa kivulta, mutta sitten kuitenkin tarvitsisi kunnon puristusta.
Luin toimintaterapia näkökulmasta tästä sensorisesta integraatiosta, jossa autistisia ihmisiä saattoi auttaa sellainen puristuksen tunne. lapset saattoivat etsiytyä tiukkoihin paikkoihin, koska se sitten jotenkin rauhoitti heitä.
Mutta sinä taisit nyt puhua vain pelkästä kosketuksesta, etkä sellaisesta kosketuksesta joka sattuisi. vaan muuten vaan on epämiellyttävää.
Miksi sitten tehdä toisen olo epämiellyttäväksi? En ymmärrä kyllä sitä miksi tehdä vasten toisen tahtoa ja toiveita. Ihan hyvin voi elää ilman toisen kosketusta. Ei kai sosiaalinen elämä välttämättä vaadi tätä kosketusta? joka toiselle tarkoittaa lääppimistä. Ei tarvitse olla autistinenkaan kun ei pidä siitä. Itseäni se ei vaivaa mutta ymmärrän kyllä etteivät kaikki siitä pidä. ja sitä tulee kunnioittaa.
Itse kun kävin ekaa kertaa täällä autististen luona niin yllätyin, kun yksi heistä istuen vähäeleisesti ojensi hieman kättä, kun katsoin heitä kaikkia ja tervehdin hymyillen. menin hänen luoksensa ja tervehdin kädestä pitäen.
Toinen heistä tuli hyvinkin lähelle seisomaan ja olisi halunut minun leikkivän pallolla. Joten koin kyllä saaneeni lämpimän vastaanoton heiltä. Muutenkin se esittäytymistilanne tuntui mukavalta kaikinpuolin. Ehkä osa oli enemmän läsnä ja osa vähemmän.
Täytyy sanoa, että koskettaminen, mihin en itse saa vaikuttaa, tuntuu ärsyttävältä, mutta sitä oppii oudolla tavalla kestämään.
nimittäin
Sadomasokistinen piirre assissa. Alkaa kokea nautintoa yliherkistä tuntemuksistaan. Sama pätee todella laajalti. Jotkut jopa nauttivat satuttamisesta. Itse kestän kipua poikkeuksellisen hyvin. Ja kipu voi tuntua sairaalla tavalla hyvältä. Myös monessa muussa käyttäytymisessä tarvitaan se piirre.
ei minussa ole mitään sadomasokismia. En nauti kivusta. Kipukynnys on kyllä korkea, mutta siihen on syynä sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä assiuden kanssa. Jos assius siis myös sisältää tämän kivunsietopiirteen, niin olenpa erikoinen yhdistelmä.
En tiedä mistä on peräisin käsitys että assit olisivat sadomasokisteja. Kipu ei tunnu hyvältä vaikka kestänkin sitä paremmin kuin NT:t.
On sillain, että yleensäkkin palkään odottamatonta kosketusta ja jos lyön odottamatta pääni hyllyyn, niin hylly saa kyllä kirvestä aika äkkiä. Odottamaton kipu tuntuu kamalalta.
Mutta voin ottaa turpiini vaikka kuinka, eikä tunnu missään. Oon myös satuttanut itseäni esim. niin että oon tehnyt terveys syistä aika kivuliaita hoitotoimenpiteitä. Myös liikuntaharrastuksissa on sopivalla keskittymisellä korkea kipukynnys. Keskittyminen on tärkeää kivunkestämiseen. Lääkärissä on pari kertaa ihmetelty, kun en reagoi mitenkään sellaisissa tilanteissa, joissa kuulemma yleensä on taju lähdössä. Kivun tunteen pystyy keskittymisellä muuttamaan erilaiseksi.
Oon lukenut, että korkea kipukynnys ja sadomasokismi liittyvät assiin. En pidä itseäni juurikaan sadomasokistina, mutta tietyt asiat, kuten jopa liiallinen valvominen voidaan luokitella sellaiseksi. Myös ihmissuhteissa saattaa tätä esiintyä.
Luulisin, että sadomasokismi on lähinnä tulosta as-persoonallisuuden piirteistä. Eli en pidä sitä suorana.
Jumiutuminen on oppimisen kannalta hankalin ongelma. Itse muistan, kuinka saatoin jumiutua samaan läksytehtävään tuntikausiksi - enkä päässyt eteenpäin. Näin muutkin läksyt jäivät tekemättä. Oli vaikea sitten mennä kouluun seuraavana aamuna, kun läksyt olivat tekemättä ja jäin jälkeen opetuksesta.
Olen huomannut samoja ongelmia lapsessani ja lapsenlapsessani. Mitkä on kokemuksenne. Onko teillä muilla ollut vastaavaa jumiutumista ja kuinka olette päässeet eteenpäin?
Riippuu varmaan muista luonteen peruspiirteistä. Olen aina ollut nopea: hoidin läksyt nopeasti, kirjoitin aineet nopeasti. Jumiutumista on ihmissuhteissa. Jos johonkin ihmiseen syntyy negatiivisia tunteita, se on sitten pysyvää. Minua voi loukata vain kerran, ja ihmiset ovat joko pahoja tai hyviä. Tosin iän myötä ainakin lähipiirissä olen oppinut, että sama ihminen voi olla sekä paha että hyvä eikä suhteita tarvitse panna poikki.
Mulla on ollut kyllä sellaista koulutehtäviin jumiutumista. Johtuen siitä, että välillä menee ihan omiin ajatuksiinsa. Lukiossa, kun oli vähän aikaa kutakin tehtävää kohden, niin saattoi jäädä sitten unelmoinnin takia tehtäviä tekemättä. Tai hyvin usein jäi.
Peruskoulussa oli enemmän aikaa, mutta silloin sitten ehti unelmoimaankin enemmän. Tosin silloin se oli vapaa-ajasta pois.
Kaikessa kouluasioissa aina se ongelma, että vähän väliä rupean ajattelemaan omiani.
Toisaalta, jos keskityn tarkasti, niin teen hommat nopeasti. Tosin hidas oon silti yleisesti ottaen.
Ala-asteella saatoin miettiä monta tuntia omiani, kun en heti keksinyt, kuinka joku tehtävä tehdään.
Nopeus voi olla hätäisyyttä ja hitaus taas tilanteelta suojautumista?
Sinulla on -kki tyypillinen sterotypinen suhtautuminen ihmisiin. Mulla oli ylä-asteella selvät rajat, että kuka on hyvä ja kuka paha jne.
Sitten huomasin, että se ei ole niin yksinkertaista, vaan yleensä ovat välimuotoja.
Jos alan pitää jotakuta jonakin, niin hän oli sitten sellainen. Oli, miten oli. Nykyään tarkkailen yksityiskohtaisemmin. Kyllä niitä ikäviä tyyppejä vieläkin lajittelen.
Sosiaalisten heikkouksieni takia jotkut ihmiset on liian vaikeita mulle. Silloin ei kannata pitää yhteyttä, koska niiden kanssa voimat loppuu kesken.
tämä sairaus/ominaisuus vai oletko itse diagnosoinut itsesi?
No ei oikein kumpaakaan. Mulla ei ole virallista diagnoosia, kun juttu oli sen verran harmittava, että en aikoinaan halunnut diagnoosiin. En halunnut leimaa otsaan. Myöhemmin olen kyllä miettinyt, mutta en tiedä, onko siitä hyötyä.
Oon lukenut assista paljon ja piirteet kieltämättä täsmäävät ja vieläpä ihan käsittämättömän tarkasti.
Onpa noi toiset assitkin paljon helpommin ymmärrettävän ja tutumman tuntuista porukkaa, kuin NT:t.
Mut on "diagnosoinut" alunperin täysin tavallinen ihminen, joka ei tiedä mitään psykologiasta, eikä assista.
Taidan kohta mennä diagnoosiin, kun tulee noita epäilyjäkin, että saan mielenrauhan.
Voin eritellä oireitani, jos et usko.
on eri asia kuin jumittaminen.
Jumittaminen on siirtymävaiheiden vaikeutta, eikä sillä ole mitään tekemistä kuvaamasi kaltaisen asian kanssa.
en ole tiennyt että sillä on niin tarkkarajainen määritelmä. Eihän se ole mikään lääketieteellinen termi.
Minä ainakin olen yläasteella ja lukiossa jumittanut esim. matematiikan tehtäviin. koulussa en pystynyt kirjoitamaan ainetta tunnissa koskaan. minun oli se aina saatava kirjoittaa kotona. ja asioiden jäsentäminen oli vaikeaa. edelleenkin välillä on vaikea tajuta kokonaisuuksia asioista joita ei tunne entuudestaan juurikaan.Äidinkielen aineita kun kirjoitin siihen meni monia tunteja minulla. Hyviä numeroita tuli mutta se vaatii hurjasti töitä!
Ala-asteella meni 5 ja 7 kuten myös 6 ja 4 numerot sekaisin. Eli kun yritin kirjottaa seiskaa niin kynä vaan piirsi viitosen. kellon ajat minun ole vaikea oppia. ja edelleen katson mieluummin digi kelloa kuin tavallista, koska tavallisen kanssa joudun miettimään.
Olen aina ollut hidas. Esim kokeissakin olen ollut loppuun asti yleensä, ehkä se johtuu sitten viime tinkaan lukemisesta? ja luokasta lähdin aina viimeisenä esim. koulupäivän päätytyyä. En ymmärrä miksi, kuitenkaan en ole kömpelö. Mutta olen tavannnut hitaanpiakin kuin minä.
Pidän itseäni "normaalina".