moi

eiks hanna oo vähän tylsä?ei siitä oo ees kuulunu mitään,uutta levyy,keikkoja?turha palsta tämäkin
4406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hannastahan on vaikka mitä uutta varsinkin näillä hetkillä! Hannan levy tulee ulos 7.9, eli ensi viikolla, joten mediassakin Hannaa näkyy. Hanna on koko ajan keikkaillut ahkerasti, levyn teon aikaan vaan ollut pientä paussia. Mutta muuten tahti on huima.

Äänestä

Nyt alkaa tapahtumaan.

Uusi levy julkaistaan ensi keskiviikkona eli 7.9. ja on nimeltään Stronger.

Hanna on vieraana kaikissa viihdeohjelmissa, mitä tässä maassa tehdään alkaen ensi viikosta, lisää tietoja löydät Hannan sivuilta ja fanisivustoilta kunhan asiat julkaistaan. Nyt voi sanoa jo, että mm. Ihana aamu, Suomipopin aamu, Farmi ovat muutamia noista, jotka tulevat ensi viikolla ja muutama siihen vielä lisätään.

Uusi kiertue alkaa 9.9. alkaen Keuruulta, lisäksi käydään mm. Lappeenranta, Kurikka, Kauhajoki, Mietaa, Helsinki, Hyvinkää, Lammi, Tampere jne. jne. keikat löytyvät www.popgram.fi osoitteesta ja tietysti Hannan omilta sivuilta www.hanna-pakarinen.com

Viimeksi Hanna esiintyi Live05 -konertissa viime lauantaina..

Siinä alkua ja silmät auki niin niin näkyy tälläkin hetkellä vähän joka lehdessä ja kohta vielä suuremmin eri medioissa.

Äänestä
  • Juuri oli päivitetty noita sivuja eli julkisia esiintymisiä pelkästään ensi viikolla;

    Ensi viikolla
    7.9 Hannalta tulee uusi stronger albumi

    Ja Hannaa nähdään ja kuullaan seuraavissa medioissa:
    ma 5.9
    NRJ-aamu klo: 8.45
    Radio X3M klo 18.00

    Ti 6.9
    Ihana aamu klo 8.30
    Farmi 16.00.

    Ke 7.9
    Radio suomipop klo: 9.30

    To 8.9
    radio X3M 9.00 ( Rautatieasemalla lasikopissa :)

    Pe 9.9
    Ruben ja Joonas show MTV3

    La 10.9
    HUUMA MTV3, Live.

    Äänestä

Jos sinulla näkyy musiikkakanava The Voice niin kannattaa laittaa ko. kanava päälle nyt pe klo 20-21.30, la klo 11-12:30 ja klo 21-22.30 sekä su klo 15-16.30. Silloin tulee kooste Kaisaniemen puistossa viime lauantaina pidetystä Live´05-konsertista, jossa mukana tietenkin myös Hanna Pakarinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emilia kirjoitti:

eiks hanna oo vähän tylsä?ei siitä oo ees kuulunu mitään,uutta levyy,keikkoja?turha palsta tämäkin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu